Turha tomaatti - tiskipöydällä

Aika pitkään on tullut leijailtua sellaisen aukileenpehmeän pilven päällä. Tuparit olivat, menivät, jäivät mieleen ja jättivät jäljen. Vaikka kukaan ei koskaan missään olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me, niin onhan meille nyt ihan vahingossa ja vasurilla syntynyt aika kelpo koti.

Kelpo koti ei tietenkään tarkoita sitä, että täällä olisi jo kaikki kuosissaan. Ollaan itse asiassa yhä suunnilleen yhtä kaukana valmiista kuin aiemminkin kesällä. Kaikenlaista pientä on hankittu ja touhuttu. Sitä kai sanotaan elämäksi. Suuret teot ovat jääneet taakse, nyt vaan kuunnellaan, kun tumman virran takana joku jo höylää arkkua. 

Tää kuva kyllä pääsee niin Glorian kodin kanteen. Tai ainakin Alibin. Jallun? 

Autommehan pärähti, kärähti, astui alas Tuonelaan, mutta nousi taas kerran kuolleista. Ihan kiva, joskin sinne meni metallinhohtovioletti Toyota Avensis 2.4-litraisella moottorilla - rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto petti meidät ensin hajoamalla ja sitten uudelleen pääsemällä kuntoon. 

Teräksen hehkua kodinhoitohuoneessa

Se hyöty autosta oli, että tupariroudaukset hoituivat huomattavasti kivemmin kuin vaikkapa polkupyörällä. Ikean second hand -osastolta löytyi Vilto-hyllykkö vessaan. Ylläripylläri, sekin on vaaleaa puuta. Siis hylly.

Tanssi-Jarmolle tuli kevyempi olo, kun laksatiivi alkoi vaikuttaa.

Tupareiden hyvä puoli oli myös se, että kodinhoitohuone saatiin parempaan kuosiin. Seija Ala-Kauttallahan tuo hommien tekeminen on vähän sellaista ja tällaista. Esimerkiksi ennen tupareita minä vaihdoin kuusi kieltä kitaraan, mutta Seija maalasi vain yhden piharakennuksen. 

“Tumman virran takana joku jo höylää arkkua.”

Kodarissa hehkui hetken aikaa sedimenteistä puhtaana myös Stalan terästaso. Mehän päätimme ottaa terästasot sekä keittiöön että kodinhoitohuoneeseen. Keittiössä taso on ollut juuri niin hyvä ja huoleton kuin nyt ruostumaton teräs voi olla. Naarmua ja iskuahan taso saa ihan väkisinkin, mutta ei sen ikääntyessään kuulukaan sokaista kuin miljoona aurinkoa, vaan nimenomaan vähitellen muuttua tyylikkään mattapintaiseksi. Sama prosessi alkoi nyt kodinhoitohuoneessa, jonka tason kuorimme sinisen suojamuovin alta. 

Tältä kodarissa ei näytä enää koskaan. Koskaan.

Mursunviiksisuihku, joka raapii juuri oikeista kohdista.

Kodinhoitohuoneessa päädyimme yhteen isoon altaaseen ja karvasuihkuun mallia “vuorenpeikon bidee”. Tällä rapsuttaa jynkemmätkin trumpit grand canyonistaan. Keittiön tason suunnittelu kuumotti taannoin ihan tosissaan, kun pelattiin milleillä ja minä ymmärrän vain dekametrejä. Kodinhoitohuoneessa oli vähän enemmän pelivaraa ja onneksi se ei loppunut kesken. 

Kappas. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja loput jonottavat ovella.

Aiempi pesukonehan meillä oli työtason alla, mutta nyt pesukoneseikkailujemme onnekkaan oloisella välietapilla pesutorni on huoneen nurkassa. Tästä seuraa, että tason alle jää tyhjä väli ja Ikea suuressa viisaudessaan on poistanut keittiömme ovimallin valikoimastaan. Mutta ehkä kodarissa on ihan hyväkin olla vähän vapaata ilmatilaa, jonne saa jemmaan lisää kaikkea turhaa roinaa. 

Tuonti- ja vientitomaatti

Siitähän me lähdetään, että omavaraisuuteen pyritään. Kuokitaan (bileissä), kylvetään (naapurin ulkoporealtaassa), aurataan (Talman laskettelurinteessä), korjataan (rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaista rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autoa) ja puidaan (nyrkkiä mopojonneille). Osa tätä suurta suunnitelmaa oli Seija Ala-Kauttan tomaattifarmi.

Tässä se saatana sitte on:

Siinä se kurkottaa uljaana kohti korkeuksia kuin öö tota siis no vaikka niinku punkin pili.

Ei ihan vielä päästy käynnistämään laajamittaista pyree- ja ketsuppibisnestä. MUTTA sentään tätä Luciferin luikuraa kuskattiin ympäri Suomea. Kyllä! Kun lähdettiin Pohjois-Savoon mökille, tämä ruikku lähti mukaan. Siellä se nautti kanssamme suppailusta ja imi itseensä hyttysten ininää. Sitten se suuntasi kanssamme Pohjanmaalle, antoi karvojensa liehua lakeuden tuulissa ja tappeli puukoolla häjyjen kanssa. Lopulta monia kokemuksia rikkaampana tämä perkeleen plörttö palasi takaisin Etelä-Suomeen ja huokaisi onnesta päästessään takaisin kotiterassilleen. 

Kyllä oli komee sillon kesällä! Sellanen sato oli kuule odotettavissa että!

Tekikö tomaatteja? No ei.

Yrittikö edes? No vittu ei. 

Tämä huitula helvetistä on kasvimaailman vastine Mikkelin vahakabinetin drag queeniltä näyttävälle Tauno Palolle. Jos jonnet ei tiedä, niin Tauno Palo oli Johnny Deppin faija.

Taunon tunnetuin elokuva on Pirates of the Tukkijoella: Ansa on viritetty.

Hästäg raksaslougan

Mikäli arvon lukijani ei vielä tiedä, niin Instagram on merkittävä osa Kodotuksen some-imperiumia. Sinne pukkaa sellaista setätuubaa, että kaikkia alle Esperi Caren koronauhrien ikäisiä myötähävettää. Kun raksauikutus on vähenemään päin eikä puuttuvista nurkkalaudoistakaan saa joka viikko postausta räävittyiltyä, niin keksinpä raksasloganit. Tai siis #raksaslogan, kuten meillä Somessa päin sanotaan. 

Been there, done that.

Ideana on listata kuolemattomia lausahduksia tai ajatuksia, joita raksalla on kuultu tai tullut mieleen. Aika kiitettävän määrän olenkin saanut kontribuutioita muilta IG:n influenssereilta. Reilu kymmenen raksaslogania on nyt julkaistu ja kymmeniä on vielä odottamassa. 

Been theremmin, done thatimmin.

Ootko sä kuullu #raksasloganeita? 

Been therest, done thattest!

Tästä tuli säälittävän lyhyt postaus

Ajattelin tehdä tuosta erillisen otsikkonsa, niin saisin edes vähän lisää pituutta tälle räpsäykselle. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eihän tässä paljon asiaa ollut. Jostain tomaatista koetin repiä huumoria ja onnistuin kuin Fortum Saksassa. Sentään tuli esiteltyä Stalan terästiskipöytä, mutta ehkä senkin parhaus hukkuu kaiken tämän muun surkean urpoilun alle. Emmätiä. Onkohan tämä tähdenlentoni jo tiputellut tarpeeksi tuubaa blogosfääriin? Pitäisikö tehdä tilaa nuoremmille, tulosorientoituneemmille, notkeille ja muutosmyönteisille bloggaajille, joilla on muutakin annettavaa kuin verbaalisen nylkytyksen paisuttama ego? 

“Tekikö tomaatteja? No ei.”

Olen alkanut jopa pelätä, että jossain on joku, joka on kärsinyt enemmän kuin me koskaan missään. 

“Onhan meille nyt ihan vahingossa ja vasurilla syntynyt aika kelpo koti.”

Upeat tuparit - hajonnut auto

Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops. Katsoin nopsasti sivuilleni ja peräpeiliin: ei näkynyt eksynyttä eskarilaista. Ehkä se oli vain kivi, joka kopsahti rrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton pohjaan. Ehkä. Ainakaan auto ei käyttäytynyt mitenkään oudosti. 

Moottoritien lopussa hiljensin ensimmäisen kerran vauhtia ja pysähdyin valoihin. Liikkeelle lähdettäessä oikealle kääntyminen oli kuin koettaisi kääntää makaavaa lehmää. Ei se tainnut sittenkään olla kivi. Onneksi ei myöskään eskarilainen. 

“Motarilla kuului ensin klonk. Sitten klops ja toinen klops.”

Pääsimme kotiin. Jo vuosi sitten oli korjaamossa sanottu, että jossain vaiheessa rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisesta rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autosta menee hammastanko, ja sitten menee rahaa. Nyt taisi olla se vaihe. Soitto autoja diilaavalle kaverille, että jos ja jos niin haluan Toyotan. Kaverilla oli niitä kolme, joista Avensis kuulosti houkuttavalta. Aloin muodostella Toyota-miehen identiteettiä. 

Plussaa: tilaa riittää. Miinusta: aina välillä rikki.

Seija Ala-Kautta halusi kuitenkin viedä auton korjaamolle tsekattavaksi, menisikö korjaukseen a) paljon, b) liikaa vai c) ihan helvetisti rahaa. Minä harjoittelin jo Toyota-miehen tebarilauseita kuten “neljän ja puolensadan tonnin jälkeenhän nää on vasta ajettu sisään” tai “eipä tota oo tällä vuosituhannella tarttenut juuri huoltaa”.

Seuraavana päivänä puoli tuntia ennen korjaamon sulkemista tuli soitto: ”Tää auto olis nyt korjattu. Sieltä oli pohjasta irronnut pari pulttia, jotka oli rikkoneet hydrauliikkaputket. 475 euroa.” Monologin jälkeen jouduin kohteliaasti toteamaan, että puolisoni Seija Ala-Kautta oli nimenomaan pyytänyt vain tsekkaamaan auton, ei korjaamaan. Ihan hyvässä hengessä korjaamolla käytyjen keskustelujen päätteeksi loppusummasta puolitettiin työn osuus ja maksoimme 291 euroa. Sillä hinnalla myytiin samalla onnellinen tulevaisuuteni Toyotan omistajana. Citroën Xsara Picasso kolisee kohti seuraavaa katastrofia. 

Linnan juhlat, eiku tuparit

Aloitimme raksaproggiksemme samoihin aikoihin, kun eräs virus alkoi niittää mummoa Esperissä. Ensimmäiseksi jouluksi uuteen kotiin kutsuttiin kolmetoista vierasta. Vieraita tuli neljä koska korona. Eipä siinä paljon tupareita pidetä, jos viikatemies viuhtoo kutsuvieraslistan kärjessä. Mutta nyt pidettiin ja voin kertoa, että ihan helvetin hienoa oli. 

Kaikki paitsi rakentaminen on turhaa. Jep.

Ennen kuin tuparivieraat saapuivat, piti tehdä kaikkea pientä, kuten oliivitahnaa, aurinkokuivattutomaattitahnaa, marinoituja punasipuleita ja muita äyriäisiä. Nämä hoiti Seija, joka itse asiassa kirjoittikin juhliemme menun tähän alle (ja laittoi minulle selvennökset sulkuihin, koska hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa):

Baba ganoush (munakoisotahna)

Tapenade (oliivitahna)

Hummus (kikhernetahna)

Maissiletut

Pasta-tomaatti-rucolasalaatti

Falafelit

Coleslaw

Hedelmät, marjat ja suklaadippi

Pavlova

“Hot dog on kuuma koira ja Seija itse kuuma kissa.”

Minun hommakseni jäi hakea vuokraamosta astiat, Prismasta ruoat ja vaihtaa kitaran kielet, koska tuttavapiirimme epämääräiset muusikonrentut saattaisivat intoutua illan kuluessa tekemään muutakin kuin tappelemaan. Maalasin myös vähän piharakennuksen seinää punamullalla. On yllättävän raskasta roikkua yhdellä kädellä tikkaista ja maalata toisella seinää katon tyvestä. Lisäksi huojuvalle telineelle nostamani tikkaat huojuivat sen verran huolestuttavasti, että jouduin tukemaan itseäni päälaellani räystäslautoihin huojuntaa hillitäkseni. Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa. 

Juhlia valmistellessa kannattaa kolauttaa jalka mikkitelineeseen sen verran kovaa, että varpaalle löytyy jatkossa töitä Pride-lippuna.

Perinteisestihän juhlia pitää valmistella niin pitkään niin myöhään, että juhlien alettua nukahtaa sohvalle ensimmäinen kuoharilasi rinnuksilla klo 19.27. Seija onnistui kuitenkin olemaan muuttumatta berserkiksi ja pysyi tolpillaan jäätävästä hääräämisestään huolimatta. Sitten tulivat vieraat. Ja sitten oli hienoa.

Jee! Sus siunakkoon!

Koska lähipiirimme lähipiiriin kuuluu pappi, Seija Ala-Kautta harmitteli torstai-iltana, ettei ollut tajunnut ajoissa kysyä, voisiko tämä pappi siunata kotimme bileissä. Vaikkemme nyt sen suurempaa hengellistä kipinäsuihkua syöksekään, niin jonkinlaiset riitit ja perinteet ovat tärkeitä. Viimeksi kodissamme on kastettu molemmat lapsemme, Nonstoppolos ja Perintörinsessa. 

“Harvoin sitä kynäniskan henki on niskalihasten varassa.”

Viisi minuuttia Seijan harmittelusta olin sopinut kodin siunaamisesta ja päätinpähän vielä, että homma pidetään Seijalta salassa. Sain ohjeita ja kysymyksiä papilta - kutsukaamme häntä jatkossa vaikka Lateksi - ja pohdin, mitä musiikkia ja kuinka paljon sitä toimituksessa olisi. Päätin soittaa alkuun sellolla Sarabande-osan Bachin ensimmäisestä soolosellosarjasta, mutta toinen biisi tuotti hankaluuksia. Virret eivät oikein napanneet, joten koetin miettiä jotain koti-aiheista kappaletta. Lopulta valitsin loppuun yhden hienoimmista tuntemistani kappaleista: Tom Waitsin Take It With Me.

Kas Joonatanilla pitää aina olla jotain pureskeltavaa.

Koska Seija ei buukkailuistani mitään tiennyt, en oikein voinut biisejä treenailla. Buukkasin Waitsin biisiin seurakseni kuuluisat keikkajyrät Tommyn ja Laurien soittamaan viulua ja kitaraa. Seijalta koetin kautta rantain kysellä, tuleeko hänelle mieleen mitään kotiin liittyvää kappaletta, joka voitaisiin bileissä vetää yhteislauluna. Ei perjantaina tullut. 

Lauantaiaamuna sitten tuli. Seija oli täyttämässä varastoa kaikella, mitä ei haluttu vieraille näyttää, kun hän kertoi bileiden soittolistaa tehdessään saaneensa idean yhteislauluun. Se biisi oli Tom Waitsin Take It With Me. Vähän nieleskelin yllättyneenä. 

Vähän itkettää, kun tuppaa flashbackit nousemaan pintaan.

Siispä edelleen Seijan selän takana vieraille lähti tieto sekä kodin siunaamisen aikataulusta (“tule joko ennen 17.30 tai 17.50 jälkeen pyhyytesi asteesta ja / tai motarin ruuhkista riippuen”) että Waitsin biisin kertosäkeiden sanat (“laula mukana jos huvittaa”). Vastauksena tuli peukkua Lauttasaaresta, Leppävaarasta ja Porvoosta.

Yllärisiunaus, ylläriverta ja yllärilauluja

Vieraat saapuivat. Kohteliaisuuttaan hyperventiloivat kämppämme viehkoutta. No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän se hiveli ja jopa liikutti, kun kämppää niin kovasti kehuttiin. Onhan tämä meistä kaunis, kodikas ja viihtyisä ja kiva, jos muutkin tykkäävät. 

“Tom Waitsin Take It With Me”

Kutsu bileisiin oli klo 17 alkaen ja puoli kuuden maissa oli sovittu siunailut. Kantelin sellon diskreetisti asemiin ja asetuin soittamaan. Juuri kun olin aloittamassa, kuulin Seija sanovan, että “täällä on pieni tilanne päällä”. Laitoin sellon pois, sillä Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle. Siis omaa vertaan. Ei me mitään viikinkejä olla. Seijan edellisenä päivänä sormeensa riipaisema haava oli päättänyt maksimoida saamansa huomion aukeamalla uudelleen. 

Siellä sello soi ja Seija sen kuin suikaloi salaattia.

Kun hurmeen roiske oli saatu taltutettua, asetuin uudelleen sellon taakse ja aloin soittaa. Seijan reaktio oli suhteellisen huvittava: hän vilkaisi lyhyesti suuntaani ja ilmeisesti totesi, että “siellä se taas jotain säätää”. Seija jatkoi vuoan rasvaamista tai jotain muuta vastaavaa, eikä sen koommin kiinnittänyt enää huomiota kuolemattomiin sulosäveliin, joita selloni huokaili, kuiskaili ja itki. Sitten pappimme Late alkoi puhua ja Seijan tajutessa, mistä oli kyse, reaktio olikin sitä vahvempi. Se reaktio oli liikutus. Suunnitelma onnistui ja talon emäntä oli ainoa, joka ei ollut tilaisuudesta tiennyt. 

Laten puhe oli hieno kombinaatio hauskuutta ja koskettavuutta. Hän oli rakentanut puheensa antamieni tietojen pohjalta ja haastatteli vielä Seijaakin kesken seremonian. Tilaisuuden päätteeksi laulettiin - kyllä - Tom Waitsin Take It With Me. 

Some-influensserin sydän suli viimeistään näiden säkeistöjen myötä.

Juhlallisen osuuden jälkeen alkoi juhlintaosuus. Vieraita tuli, kämppää esiteltiin, lahjoja tuli - kuoharia, pelargonia, atsalea, omenapuu, suklaata, ulkovalo, boho-henkinen ihana maljakko (Leppävaaran Sisustussu Unnittelu Oy:ltä), sähkösavustin (Salonkylä Design Shopista), Santahaminan historiikki ja vielä aineetontakin ylläripylläriä, nimittäin pari biisiä. 

Reipashenkinen bumbeli ja vähän tussukkaakin sen suulla rehottaa.

Hämmentävänä yllärinä saimme kuulla ensin Oulunkylän Stock-Aitken-Watermanin eli Cathrynin, Laurien ja Alexin sanoittaman feat. Tommy pianossa “Kaikki paitsi rakennus on turhaa”, jonka sanoituksia olen sirotellut sinne tänne tätä postausta. Kämmäilymme kipukohdat kammattiin kappaleessa kiitettävän kivuliaasti. Huikea.

Klaus Urtikaria und seinen Kvartett

Totaalisen tuoretta tuotantoa tarjosi toinen toverimme Yargos Dzinglbellos, joka oli tehnyt biisin meille ja meistä. Kyllä. Musiikillinen täsmäisku, joka oli kuulemma valmistunut 16.50 ja sen jälkeen biisin tekijä ja esittäjä olikin samantien koukannut suihkun kautta tupareihimme. Tämän tuoreempaa ei ole edes Lidlin paistopisteellä. Biisi kävi läpi matkaamme uuteen kotiin ja tässä muutama poiminta: 

“Soon there will be a massive house in our backyard 

and we will be packing our shit 

and renting a pelican to store our shit in 

and we will eat shit and it will all shitty and shit and shit and shit 

'till the bitter end”

sekä

“People's hands were deep in your pockets

so many fuckers and idiots involved in this project

the air vents were done all wrong”

Ja biisin lopetus. Tällä mennään suoraan klassikkojen syvään päätyyn:

“You can kiss her now under the mistletoe

right on her cameltoe”

Ihan paras! Biisin koskettavimmat kohdat kätken sydämeeni, enkä julkaise niitä tässä. Mutta että sellaista jengiä, jolla on sellaisia lahjoja.

Erityisen kunniamaininnan vierailtamme sai bilispöytä, joka on ollut tilapäisesti keskellä olohuonetta jo yhdeksän kuukautta.

Onnellisen olotilan omaatuntoa kolkuttava paha kaksonen oli, että tuntui kuin olisin ollut pieni voinökäre, jolta ei riittänyt tarpeeksi yhdellekään näkkärille. En siis tällä kommentoi mitenkään vieraidemme ihon kosteutta ja kimmoisuutta, vaan sitä, että kenenkään kanssa ei oikein ehtinyt hengata rauhassa. Sitä kai tämä diplomaattirouvan / trophy husbandin elämä nyt on. 

“Seija oli roiskinut verta saarekkeelle, lattialle, matolle, kaapinoveen, housuilleen ja maissiletulle.”

Kuusi tuntia hujahti, enkä ollut ehtinyt juoda kahvia tai edes käydä huippunätisti valaistulla terassillamme. Jälkeenpäin Seijan kanssa tajusimme myös, ettemme olleet ottaneet käytännössä yhtään kuvaa koko iltana. Se siitä muistojen helminauhasta. Ja sitten vieraat alkoivatkin lähteä, yksitellen, pareittain, pikkuhiljaa. Sentään muutama jäi istumaan myöhempään ja kiitos pihatuvan (bungalowin? chalet’n?) pariskunta Urtikaria jäi vieläpä yöksikin. 

Vieraiden hienovarainen vihje, että näitä voisi tarjota sitten niissä seuraavissa bileissä.

Harvoin sitä on hyrissyt, sykkinyt ja hehkunut hyvää mieltä. Nyt oli sellainen ilta, yö, aamu ja päivä. 

Ja hei vielä yksi juttu! Nimittäin kun hetkeksi ehdin istahtaa juhlissa kaverimme Mayan seuraan, sain kuulla vielä 

V***uilua haudan takaa

Maya aloitti kertomalla, että hän ei halunnut tätä meille aiemmin kertoa, mutta että ehkä nyt jo voi. Maya oli nimittäin aikoinaan ollut kävelyllä lähimetsässämme ja pysähtynyt katselemaan rakenteilla ollutta taloamme. Siihenpä sattui muuan naapurin mies, jonka rähjäämisestä olen aiemminkin postannut tässä ja tässä. Kyseinen herrasmieshän siirtyi alkuvuodesta taivaallisten rakennusvalvojien joukkoon. Kyllä, juuri se sama. 

Kun tämä herra oli nähnyt Mayan katselevan taloamme, hän oli tältä kysynyt, että “eikö olekin kauhean näköinen”. Kun Maya ei vastannut, mies oli jatkanut, että “kun se on niin v**un korkea”. 

“Se on niin v**un korkea.”

Tämä oli aivan loistava niitti bileille! Tämä mies tuli elämäämme ajamalla tontillemme ja huutamalla, kuka perkele on antanut luvan tehdä tällaisen talon. Jatkoi seuraavana kesänä soittamalla ja kysymällä talomme tulevaa väriä ja sen kuullessaan kommentoi, että ei saatana. Ja vielä hänelle tuntemattomalle kaverillemme jaksoi haukkua taloamme vitun korkeaksi. Kai tällä bingolla saa jo jonkun sapenmakuisen kahvipaketin jostain katkeruusbingosta? Rauha hänen muistolleen, talosta tuli silti punainen ja v**un korkea. 

Pöllökin on sitä mieltä, että ei pöllömpi naapuri.

Sanoinko jo, että oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat? Kukaan ei koskaan missään ole ollut yhtä onnellinen kuin me tuona iltana. I'm gonna take it with me when I go.

“Oli ihanat, liikuttavat, kauniit, kivat, hauskat ja merkittävät bileet ja huikeat vieraat.”