Vettä lattialla - verta katolla

Sitä luulisi, että nyt kun on muutettu ja asuttu kolmisen kuukautta, niin talo olisi suunnilleen valmis ja voisi vihdoin huoahtaa. Mutta sitten ilmanvaihtoventtiileistä alkaakin tippua vettä lattialle, tulee haava piipun pellityksestä ja lava sortuu tikkaiden alta. Mindfulness, sano entinen renki kun metanolia joi. 

Filosofi ja tutkija Francis Fukuyama lanseerasi aikoinaan termin “historian loppu”. Hänen mukaansa “kaikki inhimillisen historian kannalta merkittävä on jo tehty ja ihmiskunnan historian kehitys ideologioiden välisenä taisteluna on suurelta osin päättynyt liberaalin demokratian voittoon” (lähde: yllättäen Wikipedia). Pikkasen ehkä Fukuyama oli turhan toiveikas / hätäinen. Mutta niin olin minäkin kuvitellessani, että maksamillamme tuhansilla ja tuhansilla euroilla olisi saanut jo suht valmiin kodin. 

Uuden kotimme ullakolla on kätevää säilytystilaa esim. ilmanvaihtoputkille.

Mitä siis tapahtui, kysyy kunnankyrpiintyjä Kyykkypyllyn avioton hieho Kauhajoelta. No kuulkaas arvon hieno, lähdetäänpä liikkeelle siitä ajasta, kun historia ei vielä ollut loppu:

Viime vuoden lopulla ennen KVV-IV-tarkastusta ihmettelimme KVV-IV-valvojallemme, kun poikamme Nonstoppolosin huoneen poistoilmaventtiilistä tipahteli vesipisaroita lattialle. Ajattelimme, että syynä on niukka tuloilma, kun IV-akut eivät olleet vielä päässeet kuksimaan seiniimme kyrppers-tyyppisiä seinämoloja os. tuloilmaventtiilejä. Kun sitten nämä sodomiitin visvasyylät oli asennettu, tip-tip-tiputtelu rauhoittui ja samalla mekin. Ainakin vähän, ainakin hetkeksi.

Tämä venttiili alkaa tervehtyä - hikoilu on hyvä merkki.

Tämän viikon sunnuntaina puuhellamme huuvan poistoputkesta alkoi kuitenkin tiputtaa vettä. No, sää oli juuri lauhtunut plussan puolelle pitkän, kylmän ja lumisen jakson jälkeen, joten ajattelin tiputtelun johtuvan kondensoitumisesta. Kaikkea pientä kivaa ja yllättävää voi kuitenkin tässä meidänkin täydellisessä idyllissämme vielä tulla vastaan. Astia alle ja tupperwareen plipsahteli ja plopsahteli tasaisesti tippa tuolloin, toinen tällöin. 

“Sodomiitin visvasyylät”

Yhtäkkiä tyttäremme Perintörinsessa huomasi, että hänen huoneensa poistoventtiilistä lorisee vettä. Ei siis tip - - - - - tip - - - - - tip, vaan enämpi niinku plörölörölöö flörööö flöörölööröölöörölöö. 

Koska rakkaasta suomemme kielestä löytyy kovin vähän ilmaisuvoimaa muulloin kuin silloin, kun kuvaillaan perheen ajamista hankeen kännissä, otamme avuksi taiteen järeimmät keinot. Missä kieli loppuu, siellä giffi alkaa.

LVI-urakoitsija laittaa lisälaskun toisesta sadesuihkusta.

Sieltä lorotti kivasti Paxin päälle kuin eskilstunalainen kauppamatkustaja Prippsit puskaan illan päätteeksi. Ja toki myös lattialle. Ja lattian ja kaapin väliin. 

Pikkuvessan venttiili lorotti yhtä pahasti pöntön ohi kuin, öö, minä. Nonstoppolosin venttiili toistaiseksi vasta alkoi kehittää pientä pisaraa pintaansa, sama pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) sekä kodinhoitohuoneessa. 

Jos kerran vessassa on vesieristys, niin yöllisellä vessakäynnillä on ihan turha avata pöntön kantta.

Kunhan pyyhettä, lakanaa ja kattiloita oli levitelty sopiviin kohtiin, oli pakko alkaa pohtia, että mitähän helvettiä nyt taas. Muodostin oman teoriani, joka oli (spoilerivaroitus!) yllättäen jopa osittain oikein. Se meni näin:

Lunta tulvillaan on raikas talvisää,

se iv-piippuja nyt tukkimaan myös jää

Kun sitten lämpiää

myös sulaa lumi, jää

ja loskapaska vetenä nyt putkeen lössähtää

KAIKKI MUKAAN!

Vittulis, vattulis, kyllä v*tuttaa

IV-hessut paskasta ne riemuin laskuttaa (HEI!)

Katolle, katolle, nouse tutkaamaan,

Kappas, saatana, ei jotkut osaa hommiaan! 

Sama selkokielellä: lunta oli tullut ja tuiskunnut ihan sikana viime päivät. Osa oli jäänyt totta kai myös piipun ja piipunhatun väliin. Säiden lauhtuessa lumi muuttui loskaksi ja seuraukset valuivat niskaamme. 

MUTTA EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI!

Jos ainoa ylläri olisikin ollut sulava lumi, otsaani kasvanut molo olisi jäänyt kohtuullisen kokoiseksi. Mutta selvisikin, että IV-plutojen jalka oli noussut vähän useammankin puskan kohdalla. 

Keksin tälle heti jonkun hauskan kuvatekstin, jahka nyyhkytykseni lakkaa. 

Ensinnäkin: käytännössä lähes kaikissa IV-poistoputkissa oli vielä siniset tulpat päällä. Toistan: käytännössä kaikki ilmanvaihdon poistoputket olivat siis tukossa. Se siitä ilmanvaihdosta, johon olemme olleet ihan tyytyväisiä. Näistä putkista ei vaan ole mennyt yhtään ilmaa ulos.

Toisinnakin: useampi näistä putkista oli jäänyt piipun sisään, eli ne olivat liian lyhyitä. Sen lisäksi siis, että putkeen valui vettä (sen sinisen tulpan reunasta - vesi kun mahtuu aika pienistä raoista), myös näihin vanerista rakennettuihin ja kivivillalla vuorattuihin piippuihin pääsi valumaan lumi, vesi ja muu loskapaska. 

“Plörölörölöö flörööö flöörölööröölöörölöö.”

Kysymys: miten vanerille tai kivivillalle käy, kun sille valuu vettä? Kyllä, samoin kuin entiselle abbedissalle, kun Sean Conneryn tapasi. Meillä oli nyt siis märkää kivivillaa ja vaneria katolla. 

Kivivillan ja putken väliin on hyvä laittaa vähän lunta viilentämään, jos poistoilma alkaa hehkua polttavana.

Toinen kysymys: kuivuuko märkä vaneri tai kivivilla tosta noin? Vastaus: ei.

Tämä kaikki saatiin selville siksi, että minä päätin kiivetä katolle sunnuntaina iltakymmenen jälkeen. Tikkaat lojuivat totta kai parinkymmenen vanerin alla ja olivat totta kai myös liian lyhyet. Otin siis kaksi erittäin huteraa pukkijalkaa sekä vanerilevyn ja tein niistä maahan tason. Nyt tikkaat ylsivät nippa nappa tarpeeksi korkealle, mutta homma huojui kuin usko ihmisen hyvyyteen. Sain kuitenkin kavuttua terassin katolle ja siitä kahlasin katonharjalle. Näky oli melko lohduton, niin keli- kuin usko ammattilaisiin -mielessäkin. 

Aloin pyyhiä paljaalla kädelläni loskaa piipun päältä. Suunnilleen toisella pyyhkäisyllä terävä pellinkieleke upposi keskarini ihoon ja ongenkoukun tyyliin jokin väkänen esti sitä irtoamasta ihon alta. Hetken nykimisen jälkeen kieleke irrotti otteensa, mutta verta alkoi tiputella mukavasti. Välillä siis pyyhin loskaa piipuilta (nyt jo fiksumpana hanska kädessä) ja välillä upottelin keskariani lumeen veren tiputtelua tyrehdyttääkseni.

Kappas, symboliikkaa: verinen keskari.

Irrottelin myös tulpat putkien päistä, joten itse asiassa 6.2.2022 jää muiden kuin Fukuyaman historiankirjoihin päivänä, jolloin meille tuli painovoimainen ilmanvaihto. Yksi tulppa tosin lipesi otteestani ja holahti putkeen ja toiseen putkeen tipahti kunnon köntti lunta.  

Pääsin tikkaita hengissä vielä alaskin, mutta samalla hetkellä kun astuin tikkailta kyhäämälleni lavalle, se sortui, minä tipahdin maahan ja hetken pelkäsin tikkaiden kaatuvan ties minne. Ne jäivät kuitenkin varmistukseksi sitomani köyden varaan roikkumaan. 

“Kuivuuko märkä vaneri tai kivivilla tosta noin? Vastaus: ei.”

Kuntoonhan hommat eivät tietenkään vielä katolla tulleet, mutta tällä ensiavulla sain veden (vähitellen myös veren) valumisen tyrehtymään, kunhan pyörittelin kaikki kattoventtiilien lautaset irti ja kuivailin myös lautasen sisäpuolen kouruun lillumaan jääneen veden. 

Seija Ala-Kautta siirtyi jo unten maille, kun vielä ruuvailin ja kuivailin. Sen verran kävin kierroksilla, että vasta puoli kolmen maissa apinan raivo irrotti otteensa. 

Ullakon vesitahratestissä näin ainakin seuraavat kuvat: perkele, helevetti, vituvituvittu sekä isäni hallitseva hahmo kontrolloimassa pilkallisena ajatusäänenä kaikkia tekemisiäni.

Maanantaiaamusta soittelin KVV-IV-valvojallemme. Olin jo illalla laittanut hänelle meiliä ja kuvat tilanteesta. Hän oli pöyristynyt siitä, miten pitkään IV-iineksiltä on hommassa mennyt ja oli sitä mieltä, että purkuun menee aika paljon. Sitten hän oli yhteyksissä LVI-firman yhteyshenkilöön, joka tämäkin oli yllättynyt, että heidän alihankkijansa on pissinyt hommansa kuin Kiina ihmisoikeutensa. Ihanaa, että niin moni saa niin usein yllättyä. Kaikkien IV-asentajien suojeluspyhimys Forrest Gumpin sanoin: “Life is a box of fucking fucks”.

Eipä tilanne toki niiiin kiireinen ollut, että samana päivänä kukaan olisi vastapuolella reagoinut. Sentään tiistaina sain IV-pelleltä soiton. Hän oli olettanut, että piipun pellittäjä olisi irrottanut tulpat putkista. Ja kun kuulemma muutenkin peltimiesten kanssa oli kaikenlaista. Ja kato sitä ja kato tätä, Bermudan kolmio ja Illuminati. Vaikka piipun pellittäjä olisi kuinka irrottanut tulpat, IV-touhot eivät olleet siltikään jatkaneet putkia riittävän pitkiksi, joten samalla tavalla loska olisi valunut piippuun tulppien nyppimisestä huolimatta. 

“Kato ku meistä tuntuu, että me hoidettiin tää niin paskasti, että tän on kyllä pakko olla jonkun muun vika.”

Saatoin käyttää suhteellisen vahvojakin ilmaisuja, vaikka IV-tupujen pomo olikin silleen kato ku tässä on nyt silleen että kato ettei täs nyt silleen. Ilmoitin, että kaikki asiat menevät nyt KVV-IV-valvojan kautta, hänen sanansa on laki ja jokainen työvaihe dokumentoidaan. Edelleenhän IV-puliveivareilta oli asentamatta myös pari vedontehostajaa sekä siirtoilmasäleikkö. Lisäksi seinissä olevat persetötteröt pitää vaihtaa, osa esteettisistä(kin) syistä, osa siksi, että IV-simot asensivat väärät venttiilit piharakennukseen. Ajattelin ihan tiedemiehen uteliaisuudella tarkkailla, tehdäänkö näille(kään) asioille mitään oma-aloitteisesti. 

Sitten IV-pollet saapuivat. Saattoi olla hyvä, etten ollut kotona enää heidän tullessaan enkä vielä heidän lähtiessään, sen verran värikkääseen monologiin olisin saattanut riehaantua. Pomo soitteli minulle alkuillasta pyydettyäni selonteon ja kuvat päivän tekosista. Kuulemma ei ollut villa pahasti kastunut ja märät villat oli vaihdettu. Katollekin olivat jo kivunneet ja jatkaneet ja kitanneet poistoputket. 

“Kato ku tässä on nyt silleen että kato ettei täs nyt silleen.”

Kiva olisi luottaa ja uskoa, mutta vähän vaikeaa se on. Ensin firma tulee työmaalle kolmisen kuukautta myöhässä asentelemaan iv-putkia, sitten lyövät seiniin marjaämpärit helvetistä ja vielä meinaavat aiheuttaa vesivahingon. Mieleen tulee yksi ainoa asia, jolla tämän voisi vielä jotenkin hyvittää ja se on - julkisen ruoskimisen lisäksi - raha. Jos tästä kehdataan laittaa täysi viimeisen erän loppulasku, niin minä saatan kehdata soittaa juristille saman tien. 

IV-mustakaavun näkemys peräaukosta.

Oli muuten talossa pikkuisen kylmä, kun tulin kotiin. Kun IV-helunat heiluvat yläpohjassa klo 9-15 ja sen ajan olkkarin kulkuluukku kylmälle ullakolle on auki, niin aika hyvin hukkalämpöä ehti ullakolle jolkottaa. Tämänkin kuluerän ajattelin vähentää loppulaskusta. Pyöristetään tonniin. Toinen havainto oli, että tulppien poiston jälkeen IV-putkista kantautuu äänet sisään aiempaa paremmin. Ei nyt sinänsä mikään iso ylläri, kyllähän se tulppa ääniäkin tulppaa. Täytyy katsoa, tarvitseeko tuolle ääniasialle tehdä jotain. 

Pari päivää IV-mikit meillä heiluivat. Mitään luottoa minulla ei ole sen suhteen, että hommat ovat nyt hoidossa. Mutta jotain siellä on nyt ainakin värkätty. Pakko olisi kai luottaa ja uskoa. Hyviä tuloksiahan tällä asenteella on tähänkin mennessä tullut.

Sitäkin voi vielä miettiä, että mitä jos olisimmekin olleet sunnuntaina lorotuksen alkaessa Pernajalla perhebingossa ja sulamisvesiä olisi päässyt lorisemaan lattialle vaikkapa kaksi tuntia. Siinä olisivat saattaneet lautalattia ja Paxin lastulevypaska hieman alkaa irvistää. Ja minä myös - tosin silloin irvistys olisi ollut herttaisimmasta päästä ilmeitä, mitä minusta olisi irronnut. 

Toiset perheet pelaa padelia, toiset luuttuaa lattiaa.

Jos tämä IV-firma päätyy ikinä vaihtamaan nimeään, ehdotan uudeksi nimeksi UTT-IV. Ainakin peilistä silloin näkyisi, mitä päin tämä lafka hommansa hoitaa. 

 

“Sitä luulisi, että nyt kun on muutettu ja asuttu kolmisen kuukautta, niin talo olisi suunnilleen valmis.”

 

Uusi tittelimme - irtolainen

Meistä tuli irtolaisia. Tiedättekö ne tuhrunaamaiset, ruokotonta kieltä käyttävät kulkurit, joiden lapset kulkevat läpi vuoden paljain jaloin perunasäkeistä tehdyissä koltuissa. Sellaisia.

Suuri rakennusyhtiö halusi meidät kovalla kiireellä ulos kodistamme (jonka yhtiö toki omisti), koska aloittavat sen purkutyöt. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin talossa ei ole tehty muuta kuin aukaistu muutamaa seinää ja otettu näytteitä. Minun pelottavaa vauhtia hupenevan järkeni mukaan voisimme siis asua talossamme vieläkin. Sen sijaan saimme kämpän, jota emme sitten saaneetkaan, mikä johti siihen, että otimme pariksi kuukaudeksi putkiremppaan menevän kämpän. Ja koska talomme ei valmistu ehkä koskaan, joudumme muuttamaan ennen vappua taas uuteen kämppään. Kun vapusta on selvitty, veikkaan, että entinen kotitalomme jököttää yhä samassa kuosissa. Ja me makselemme vuokria ja kantelemme kamojamme eri tahoille. Kiitos kaavoitus- ja raksapaska 2017-2021.

“Voisimme siis asua talossamme vieläkin.”

Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta. Digi- ja väestötietovirastosta tuli yllättävän ymmärtäväinen hylsy. Olin nimittäin tehnyt pokkana muuttoilmoituksen tulevaan osoitteeseemme, kun tässä tilapäiset osoitteet vaihtelevat aika tiuhaan. Se ei kuitenkaan passaa, sillä talon pitää olla lopputarkastettu ennen osoitteenmuutoksen hyväksyntää. Viestissä kuitenkin vain asiallisesti todettiin, että kunhan talo on siinä kuosissa, voimme tehdä uuden ilmoituksen. Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei miliisejä oven takana. 

Timpureilta oli jäänyt työkaluhuone lukitsematta viikonlopuksi. Laitettiin niiden kamat Toriin myyntiin. Niin irtolaiset tekee.

Meijerinhoitaja von Giggelsbyn leski sieltä mynämäkeläisestä ihratiinusta tuhisee, että emmehän me nyt ihan irtolaisia ole. Siihen vaaditaan vähän muitakin kriteerejä. Arvon leski, näinhän se on. Mutta onhan se nyt dramaattisempaa sanoa olevansa irtolainen kuin vain vailla vakinaista asuntoa. 

“Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta.”

Koska kaverimmekin tietävät, että ketkään eivät ole missään eivätkä koskaan kärsineet yhtä paljon kuin me, olemme saaneet kovastikin sympatiaa osaksemme. Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä, kun turvaväleistä saa alkaa taas tinkiä. Esimerkiksi eräänä iltana puolisoni Seija Ala-Kautta sai puhelun. Kaverimme oli törmännyt kävelyllä toiseen kaveriimme ja heillä oli tullut puheeksi meidän tilanteemme (en tiedä miksi, enkä ehkä haluakaan tietää). Ensimmäinen kaveri kuuli seuraavan tilapäiskämpän etsiskelystämme. Kohdille sattui vielä sopivasti hänen tuttunsa, jolla on muutaman sadan metrin päässä ehkä joskus valmistuvasta talostamme asunto tyhjillään. Sitten pirisikin jo Seijan puhelin. Voi tosin olla, että haluavat kämppään pidempiaikaisen vuokralaisen. Mehän pyrimme muuttamaan piharakennukseen niin pikaisesti kuin mahdollista, joten epämääräisen lyhytaikainen vuokralainen ei ole vuokranantajalle mikään herkuin diili. Mutta ajatus on törkein, ei jalo kilpa. Kiitos siis kaverit! 

Perintörinsessa ja Nonstoppolos piileksivät kihlakunnanvoutia, joka on tullut ottamaan kapiset irtolaispenikat huostaan.

Tästä nykyisestä tilapäiskämpästähän meidän pitää lähteä 28.4. eli niinku herranjestas ihan justiinsa. Pääsiäisenä kävi niin, että putkiremppafirman miehillä pamahti koronaa päälle ja sitä myöten myös työt jouduttiin keskeyttämään karanteenien ajaksi. Se saattaa kannaltamme vaikuttaa suotuisasti, jos tämänkin asunnon röörien hoonaaminen lykkääntyy. Ei nyt kuitenkaan siihen asti, että talomme valmistuu. Nyt raksamiehet ovat jo palanneet hommiin ja mitä niitä maskeja nyt enää käyttämään, kun karanteenitkin on jo lusittu. Turhaa touhua.

“Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä.”

Turhasta touhusta puheen ollen. Muutama viikko sitten maalailin talon ja terassin katon väliin jäävää seinää, joka olisi hankalampi maalata sen jälkeen, kun terassin katto olisi tehty. Siitä tuli hieno, vaikkei se mihinkään näkynytkään. Eikä se etenkään näy nyt, kun terassin kattopellit nostettiin seinälle lähes koko maalauksen päälle. Sen kerran, kun jotain teen, siitä ei ole hyötyä. Vähän kuin soittaisi bassosoolon.

Kävin myös tutustumassa tulevaisuuteeni eläkkeellä, eli piipahdin kaatopaikalla. Tai kai se virallisesti oli nimeltään jätteidenkäsittelyalue. Lastasimme kyytiin märkää kipsilevyä, pohjamaalattuja laudanpätkiä ja sekalaista jöötiä jätesäkeissä. Lajittelu kannattaa: puun vieminen ei maksa paljonkaan, sen sijaan sekalainen raksajäte rokottaa kukkaroa paljon enemmän. Viisikymppiä maksoin tämän kerran riemuista, suunnilleen saman verranhan raksaprojektissa kuluu rahaa joka vartti vuorokauden ympäri kahden vuoden ajan. 

Allekirjoittanut keskimmäisessä säkissä. Irtolaisen elämä on kova ja lyhyt.

Vastaavan mestarin kanssa pääsimme taas puheväleihin ja kävimme läpi hänen tehtäviään ja meidän tarpeitamme. Toivon kajastus näkyi horisontissa. Saattoi se tosin olla palavien siltojen loimotustakin. 

Välikattohan meillä on pahvitettu Termexin Kraft -paperilla. Koska ullakkoportaat eivät mahtuneet sinne, mihin kaikki niitä olivat kaavailleet, niille tehtiin reikä olohuoneen reunamille. Siitä portaat saa kiskaistua alas ja jää jopa tilaa roudata jotain ullakollekin, kunhan selviää tikkaiden jälkeen vielä 65 sentin eristekerroksesta, koska hirsitalo, koska painovoimainen ilmanvaihto, koska pilariperustus. 

Näin irtolaisena sitä joutuu yöpymään esim. keskeneräisten talojen vinteillä. Rottien puremiin tottuu yllättävän nopeasti, rabiekseen vähän hitaammin.

Tästä päästäänkin siihen, että jos oltaisiin otettu muuttovalmis, oltaisiin saunottu jo puoli vuotta omassa saunassa. Käveltiin nimittäin tuttavaperheen raksan ohi. He aloittivat maatyönsä meidän jälkeen ja nyt siellä kannettiin sohvaa sisään. Tokihan mekin kannamme lähiviikkoina sohvaa, mutta se siirtyy valitettavasti vasta seuraavaan väliaikaiskämppään. Olisinko ottanut valmiimman vaihtoehdon, jos olisin tiennyt, miten vajavaisilla navigontitaidoilla ja miten tuulisella merellä tätä vuotavaa jollaa pitää ohjata? Todennäköisesti - ja joka päivä yhä todennäköisemmin - kyllä. Sen verran kuluttavaa on olla kaikesta koko ajan huolissaan. 

Ei tää näin pysy. Kyllä toi pitää viä teipata.

Oman riemukkaan lisänsä toi tälläkin viikolla tuuli ja räntä. Pressut lentelivät jälleen ja lautaa ja levyä kastui. Kun Gudrun-myrskyn jäljiltä vahingosta viisastuneena virittelee tymäkämmät painot pressujen päälle, tuleekin seuraavana Hjördis-myrsky, joka käyttelee painona olevia lankkuja hammastikkuina ja nauraa räntäisesti päälle. Tyttäreni Perintörinsessa tokaisikin, että sateisena päivänä isä on kypsänä kuin palvikinkku. Sikahyvin sanottu. 

Kuvassa koristehirsi sekä Seija Ala-Kauttan mannermaisen paheellinen le bébandéeros.

Uskaltauduimme kaivamaan koristehirren pressujen alta. Siis sen, jota pystytysporukka oli käyttänyt rakennustelineen alla ja josta emme tiedä, miten se kattoon ikinä saadaan kiinni. Ja niinpä: oli oikein kivassa kunnossa. Siis oikeasti. Vähän oli päädyssä tummumaa, katsotaan saadaanko se jollain kyrpätillä liuotettua, mutta kokonaisilme oli hämmästyttävän hyvä. Hieman petyin, kun en päässyt pettymään. 

“Bassosoolo”

Hellaleivinuuni edistyy. Tai siis se jumalattoman kallis jötkäle, joka tulee uunin alle. Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. Tämä on kaikin puolin nyt niin merkittävä tieto, että tehdäänpä siitä ihan oma lukunsa, jonka otsikko on 

Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia

Tilasin nimittäin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. 

Vankilan ja pakkotyön väliin irtolaisille mahtuu ohimeneviä onnenhetkiä, jolloin istutaan muovituoleilla ja juodaan termoksesta kahvia. Tuolit roskalavalta, kahvi Pasi Kuikalta.

Appiukko / lasten Pappa K kävi ensimmäistä kertaa tontilla. Talon esittely uusille silmille muistuttaa siitä, että sentään jokin on edistynytkin ja moni asia on hyvin. Nyt kun ollaan irtolaisia, niin kaipuu omaan uuteen kämppään on alkanut tykyttää aika vahvasti takaraivossa. 

Mut sitä ennen jos sie kaipaat hyvää kupparii tai hevosen kuohitsijaa, niin tässä siul on sellasii veijareita. Nauriit myö viiään ja uuhet laitetaan tiineiksi ja sit myö taas männään. 

 

“Meistä tuli irtolaisia.”