Voi vee vee vee! - waiting waiting waiting

Ihan mahtavaa tämä odottelu! Tai siis kahden vuoden odottelu. Tai kahden ja puolen vuoden odottelu. Pikkujuttujahan nämä toki ovat. Talo, koti, tontti, mitä niitä nyt on.

Kevät 2017

Ensin odoteltiin, millaisia suunnitelmia suuri ja mahtava rakennusyhtiö oli tehnyt havittelemilleen naapuritonteille (kuusikerroksinen kerrostalo), sitten odoteltiin saman rakennusyhtiön tarjousta meidän tontistamme (huono), sitten odoteltiin muuten vaan.

Nico-Kimi odottaa, että betoni kuivuu.

Kesä 2017

Saatiinkin suurelta ja mahtavalta rakennusyhtiöltä parempi tarjous tontistamme ja päätettiin myydä.

Syksy 2017 

Solmittiin esisopimus tonttimme myymisestä (ja lastemme synnyinkodin jyräämisestä). Itkettiin. Alettiin odotella kaavaprosessin alkamista kaupungin koneistossa.

Seija-Quinoa odottaa, että lähestyvä jyly tarkoittaisi paalutuskoneen saapumista tontille.

Kevät 2018

Odoteltiin, alkaako kaupunki kaavoittaa tonttia, jonka toivoimme voivamme ostaa nykyisen tilalle.

Kesä 2018

Odoteltiin tilaamiamme makkaraperunoita Ismon grillillä.

Ramses-Gandalf von Knösselberg odottaa, että emännän iltaviskiin sekoitetut silmätipat alkaisivat vaikuttaa.

Syksy 2018

Odoteltiin, milloin nykyisen kotimme tontin kaavamuutos valmistuu, milloin siitä saadaan kaupat tehtyä ja milloin sen seurauksena pitää hilpaista kapsäkkien kanssa kaivurien tieltä.

Odoteltiin myös, miten havittelemamme uuden tontin kaavamuutos etenee.

Dirrt69Boy odottaa, että joku ottaa kuvan räppilevyn kanteen, koska oikea jalka on just niinku pitää.

Joulu 2018

Nykyisen kotimme tontin kaavamuutos meni läpi. Jee! Saadaan rahaa.

Eiku.

Naapurit valittivat kaavamuutoksesta hallinto-oikeuteen. Ei saadakaan rahaa.

Odoteltiin, että paha mieli menisi ohi. Ei mennyt. Joulu kyllä meni.

Lauri Liito-orava odottaa, että metsurin sahasta loppuu bensa. 

Kevät 2019

Odoteltiin havittelemamme tontin kaavamuutoksen valmistumista.

Odoteltiin iiiiiiiihan rauhassa naapureiden tekemän valituksen ratkaisua hallinto-oikeudessa.

Yks Ilpo Punavuoresta vaan odottaa, että Glorian koti tekisi jutun uudesta, monoliittisesta wc-istuimesta.

Kesä 2019

Havittelemamme tontit tulivat haettavaksi. Haimme. Odottelimme. Saimme.

Game of Thronesin sen jalattoman hemmon näköinen hemmo odottaa, että joku rakennusalalla olisi epähuomiossa mukava. 

Nyt

Naapureiden valitus kaatui hallinto-oikeudessa. Odottelemme, hakevatko valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Me odottelemme. Jos et tiedä mitä, palaa suoraan lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta. 

Olemme toki lähteneet viemään uutta taloprojektia eteenpäin (siitähän tämä blogi kertoo, yllättäen). Odottelemme tällä hetkellä myös, mitä tulevan tontin naapurit sanovat toiveestamme saada rakentaa hieman kaavassa sallittua lähemmäs tontinrajaa.

Vastaava mestari on syyslomalla. Odottelemme, että palaa lomalta.

Jasmique-5G odottaa, että tulisi 6G.

Kodotus eli kodin odotus. Tuli valittua turhankin osuva nimi blogille.

Seuraavan blogin nimeksi tulee "järjettömän suuri ja lyhyessä ajassa tapahtunut vertaansa vailla oleva menestystarina".

Kuvat: Pixabay

Miksette ostaisi vanhaa ja valmista?

Astun asuntoesittelyyn. Netin kuvissa symppis 50-luvun omakotitalo, jossa kivan kokoinen tontti ja sijaintikin ihan hyvä. Avaan oven ja ulos livahtaa kissa. Koetan tarttua sitä hännästä, mutta se puree minulta etusormen irti. Pikkusormi meni jo aiemmin pirulle, useammastakin syystä. Välittäjä on vastassa ja sanoo, että kissan saa (kai) päästääkin ulos. Niillähän on yhdeksän henkeä, hehheh. Tässä ajassa kissa on jo tappanut pari valkoselkätikkaa ja kuuttia. Talo on persoonallinen. Tai no, ainakin sen haju, joka muistuttaa rappukäytävän tuoksua leskirouva von Knösselbergin oven edustalla, kun rouvaa ei ole nähty kolmeen viikkoon Svenska Litteratursällskapin rikkaiden eläkeläisten kirjallisuuspiirissä. Leskirouvaa ei onneksi näy, sen sijaan olohuoneen nurkassa on terraario. Sieltä minua tuijottaa Intercityn ravintolavaunun kokoinen leguaani kieltään lipoen. Terraarion edessä kouristelee vantaalainen perhe, joka oli erehtynyt liian lähelle. Heidän ei enää koskaan tarvitse unelmoida uudesta kodista. He ovat nyt päässeet sinne. Peräännyn rauhallisesti katsekontaktia lohikäärmeestä hellittämättä. Turvaetäisyyden päässä käännän päätäni. Seinällä on näätä. Sentään täytetty. Toisen huoneen seinällä on peuran pää. Sekin täytetty, tosin sen silmät kyllä seurasivat minua epäilyttävästi, kun pengoin asukkaiden alusvaatekaappia. Ai juu, makkarissa on toinen terraario, jossa on reidenpaksuinen boa tai muu vastaava vaskitsa. Asuntojen stailaus on muotia. Tämän lienee stailannut sama kaveri, joka suunnitteli Hannibal Lecterin kuonokopan. Itse talo on ihan kiva. Hajut varmaan lähtevät samalla, kun liskosta tehdään sandaalit ja näädästä (täytetystä, Animalia huom.) voi tehdä vaikkapa perhoja, joilla voi kalastaa tofua (Animalia huom.). Silti. Niukka kolmesataa tonnia talosta, johon pitäisi laittaa kymppitonneja pienempiin ja vielä suurempiin remppoihin. Talo, jossa joku laatta irvistää, lista repsottaa ja matelija raatelee. Kuulostaa nykyiseltä kodiltamme ja ehkä hieman parisuhteeltammekin. Molemmat ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta miksi vaihtaa samanlaiseen? Puhun nyt siis kodista (rakas puolisoni huom.).

Vantaalaisperhe meni liian lähelle terraariota. 

Kuva: Tama66 / Pixabay

Nenä tukossa pyörähdän seuraavaan kohteeseen. Oikein viehättävä. Siistit pinnat. Tehokas tilaratkaisu. Kysyn välittäjältä muutaman tarkentavan kysymyksen. Välittäjä: “No tämähän on pienemmän perheen unelma. Tässähän on aiemmin asunut sokea pappi, joka rakensi talon itselleen hartaudella ja asui tässä vain parittomina vuosikymmeninä ja silloinkin käveli takaperin, ettei talo kulu. Hehheh” Minä: “Miks tää hinta on näin edullinen? Ja miks sulla on tärisevässä kädessäsi metsästyspuukko?” Välittäjä: “No pitää toki vielä korostaa, että sijainti, sijainti ja sijainti. Hehheh.” Minä: “Mitä sijainnista?” Välittäjä: “No tästähän on erinomaiset yhteydet kaikkialle pääkaupunkiseudulla. Silti pihassa on omaa rauhaa ja tää on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle.” Minä: “Anteeks mitä?” Välittäjä: “ Niin että pihassa on omaa rauhaa. Ja ehkä zombieita.” Minä: “Eiku sanoit jotain hautausmaasta.” Välittäjä: “Toki toki. Sellaista kulttuurihistoriaa. Nää on makuasioita. Toiset tykkää graniittitasoista ja toiset elävistä kuolleista. Hehheh. Että lähettäiskö me tarjousta tekemään?” Minä: “Mun pitää vielä miettiä.” Välittäjä: “Kannattaa päättää aika nopsaan.” Minä: “Ai onko tästä jo tehty tarjouksia?” Välittäjä: “Ei, vaan zombiet söi mun kollegan viime näytöllä. Ja joku taitaa jo järsiä munkin nilkkaa. Niin että lattiat varmaan sitten kannattaa uusia. Hehheh. Vinyylikorkki on tosi suosittua nykyään.”

Leskirouva von Knösselberg haluaa keskustella välittäjän kanssa keittiön tilaratkaisusta.

Kuva: SvenKirsch / Pixabay

Jätän välittäjän hakkaamaan itseään irti tuonpuoleisesta ja päätän käydä vielä parissa kohteessa. Hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaan omakotitaloon en pääse, kun se on liikenneympyrässä ja on ruuhka-aika. Toinen kohde on vielä tulessa (“edulliset lämmityskustannukset”). Illalla äiti soittaa ja kysyy, miksi ette ostaisi valmista taloa. Vastaan, että täällä teltassa on vähän heikko kuuluvuus ja painan punaista luuria. Aamuyöstä herään, kun joku järsii nilkkaani. Sen enempää en esileikkejämme avaa.