Näytetään tekstit, joissa on tunniste euroviisut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste euroviisut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. toukokuuta 2022

Reklamointia - euroviisumeiningillä



Nonniin-nänniin nyt kirkassilmät, silkohapset! Lassi-setä otti kuulkaa itseään niskasta kiinni ja kirjoitti sähköpostia. Se meni (suunnilleen) näin:


“Diggi-loo diggi-ley arvoisa LVI-Sandra Kim! 


Vastaava mestarimme Johnny Logan on sinuun varmaan ollutkin jo yhteyksissä, mutta tässä vielä meidänkin The Voice. Kieltämättä olemme pohtineet useaan otteeseen, että Why Me.


Viro lähettää euroviisuihin Indrek Kull-Püllün esittämän perinteisen pölvamaalaisen kansanlaulun “Mu lambad kuulsid, kui tõmbluku avasin”, jonka on säveltänyt ruotsalainen hittisäveltäjä Anders-Jonas Andersson.

Olimme yhteyksissä ennen joulua, kun aliurakoitsijanne IV-Kojo oli meiltä kysymättä asentanut seiniin omiin silmiimme melkoisen karseita tuloilmaventtiilejä. Euphoria karisi ja vitutus Rise Like a Phoenix. Tällöin totesit, että meiltä olisi toki pitänyt asiaa kysyä, joten saadaksemme jälleen Love Shine a Light, ehdotit että voisimme pitää palaverin. Oletimme, että My Number One LVI-urakoitsijana olisitte vieneet asiaa eteenpäin, mutta koska lähes puoli vuotta olette olleet täysin Zitti e Buoni, katsomme parhaaksi viedä asiaa itse eteenpäin. 


“Euphoria karisi ja vitutus Rise Like a Phoenix.”


Haluaisimme saada LVI-asennukset viimeinkin päätökseen kuin Heroes ja käydä läpi IV-CatCatin tekemiset. Putki-Herrey’s Oy:n omista asennuksista meillä ei ole moitittavaa, vaikka eivät nekään nyt sentään mikään Fairytale ole olleet. Aliurakoitsijanne tekemiset ja tekemättä jättämiset sen sijaan ovat olleet mielestämme Only Teardrops, saaneet meidät Running Scared ja aiheuttaneet meille mielipahaa sekä talollemme ongelmia. 


Australiaa edustaa norjalainen ysäritähti DJ Bobobbobobo, joka esittää ruotsalaisen hittimaakari Anders Jonssonin kappaleen “Every Heart Peace My Home Together”. Se on saatavilla myös boho-tyylisenä huoneentauluna. 

Toivoisimme siis tapaamista ja keskustelua siitä, miten tämä Waterloo viedään loppuun ja kuka tämän tekee, jotta saisimme vihdoin Ein bißchen Frieden. Keskellä talvea ei ollut kiva olla Fångad av en stormvind, kun katosta alkoi tippua vettä. Ymmärrät varmasti, että asiakkaana olisimme toivoneet, että LVI-Boom Bang-a-Bang olisi hoidettu kokonaisuudessaan loppuun hieman eri asenteella kuin What’s Another Year. 

Viesti menee tiedoksi myös KVV-IV-valvoja Lordi Måneskinille sekä vastaava mestari Johnny Loganille. He varmasti Fly on the Wings of Love tapaamiseemme.

La det swinge vaan sun Molitvalles!

Lassi Massi-Kassi sekä Seija Ala-Kautta”


Tämän vuoden Euroviisujen ehdoton ennakkosuosikki on uudelleen koottu Spice Girls, joka edustaa Moldovaa kappaleella “I'll Tell You What I Want What I Moldovada Want!”. Kappaleen on tehnyt ruotsalainen Jonas Andersson.

Nyt sitten pitäisi kerätä kaikki argumentit, tekemiset, vahingot, tekemättä jättämiset, laiminlyönnit ja näitä isommat ongelmat kasaan, jotta reklamoinnille olisi kunnolla kaikupohjaa. Koska olemme ensikertalaisia rakennuttajia, emme ehkä vain ole ymmärtäneet, että 

  • poistoventtiilit asennetaan kesäkuun sijaan lokakuussa
  • tuloilmaventtiileiksi nusastaan jotkut ämpärinpohjat
  • IV-suunnitelmaa pidetään lähinnä ehdotuksina, joiden sijaan voi asennella ihan muuta
  • piharakennukseen voi suhtautua kuin kännissä tehtyyn kesämökkiin
  • poistoilmakanavien tulppia katolla ei tarvitse avata ja niistä saa löristä vettä lautalattialle
  • kun homma korjataan ja vaadimme jokaisesta työvaiheesta kuvat, yhdestäkään työvaiheesta ei tule yhtää kuvaa 

“La det swinge vaan sun Molitvalles!”


Ehkä olemme vain yhtä pihalla kuin Jasmine unohtaessaan Niin kaunis on taivas -biisin sanat Euroviisujen finaalissa. Oli meinaan kova veto - ei tosin niin kova kuin IV-Darudien tasaisen vauhdin taulukko tässä projektissa. 


Sveitsiä edustaa maan suosituin rap-duo Schnäppchi, Flüppchi, Schwippchi, Bümpli, Hässchli, Arschli, Schwänzi, Furzchli sekä Pasi kappaleella “Mir güet züe isch Bümmel-Bämmel-Brötsch!”

LVI-urakoitsijan edustaja on ollut oikein mukava ja fiksu, mutta siitä emme vielä ole valmiita maksamaan täyttä hintaa. Meidän käsityksemme ja vankka mielipiteemme on, että urakan viivästyssakko on jo juossut tappiin, joten viimeisestä maksuerästä putoaa jo sen vuoksi Fredin kokoinen kimpale pois. 

En muutenkaan ole yhtään vakuuttunut siitä, että IV-yammayammat ovat hoitaneet tähänastiset hommansa kuntoon, kun en omaa tyhmyyttäni tajunnut kyselykautisen innolla udella jokaisesta työvaiheesta erikseen. En esimerkiksi edelleenkään tiedä, onko seiniin tehdyissä IV-aukoissa solukumieristettä. Joku sininen putki siihen on dyykattu K-raudan kompostista, mutta seinän ja tämän putkenkin välistä vetää. Se lienee IV-beatien käsityksen mukaan sitä painovoimaista ilmanvaihtoa


Donbassin demokraattista kansantasavaltaa edustaa superkvartetti Vladimir, Josif, Leonid ja Sergei Alla Med Pugatsovan kappaleella “Pjerse Oljemme Mje!”

Ensi viikolla saatamme olla viisaampia, jos ja jos ja jos tapaamme LVI-Bennyn, KVV-IV-Björnin sekä Vastaava-Agnethan. Siihen saakka toivotan kaikille teille pikku silkohapsille ihan vaan A-Ba-Ni-Bi!



“Diggi-loo diggi-ley”


keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Pystytys lykkääntyy - taas



Tässä väliaikaiskämpässämme on telkkari. Siis sellainen, jonka joka kanavalta tulee jotain ohjelmaa. Ei tarvitse erikseen kytkeä tietokonetta hdmi-piuhalla telkkariin, avata nelonen.fi-sivustoa, etsiä ohjelmaa, katsella varttia mainoksia ennen kuin pääsee katselemaan tuotesijoittelua itse ohjelmaan. 


Sen sijaan ottaa vain kaukosäätimen käteen ja painaa nappia. Ei tosin sitä T.OPT-nappia tai sitä alhaalla olevaa keltaista nappia, jossa on kolme pistettä. Ei myöskään AD-nappia, joka on vähän etelään siitä napista, joka näyttää johdolliselta injektioruiskulta. Mutta kuitenkin voi löytää sen napin, jolla voi vaihtaa kanavia. Jos volyymi nousee, niin se on se toinen samanlainen nappi. 


“Tässä väliaikaiskämpässämme on telkkari.”


Kanavasurffailu on siis tehnyt paluun elämäämme. Ja voi Hildegard von Visvatoffel kun meillä surffataan! Ensin katsotaan Remontti vai muutto, sitten Parhaat remontit. Sitten Muutoremontilla rahaksi ja perään Kulta, sinusta on tullut remontti. Sitten päälle Simpsoneita Subilta, kunnes sieltä alkaa Epäonnistuneimmat penispidennykset, jonka mainospaussilla katsotaan Apua, kissani on raskaana paratiisihotellissa. Sitten tuleekin Simpsonit Foxilta ja sen perään Alastomat paratiisihotelliremontit. Siitä alkaakin jo Simpsons-maraton Avaliviltä ja illan päättää Onnenseinäjahti, jossa Nicoleisson-Jäbämän pohtii, mitä kirjaimia ostaisi lauseeseen 


_OMOLLA ON SUURI _ILI.


Nicoleisson-Jäbämän huokaa helpotuksesta, kun rosvosektori vie hänen rahansa eikä Nicoleisson-Jäbämänin tarvitse kyseenalaistaa miehisyyttään vastaamalla. Siliconicole-Botoxqué ostaa vokaalin P ja arvaa aivan oikein: 


POMOLLA ON SUURI TILI.


“Tää laittais eka tän paalun tähän. Sit se laittais tän levyn ihan sivuun ja sit toi laittais vielä tolpan silleen, että se ei oo oikeen minkään päällä.”


Palaveerasimme putkarin ja vastaavan mestarin kanssa ja kävimme läpi viimeaikaiset muutokset ja toiveet esim. vessan röpötyksen eliminoinnista sekä korvausilman saamisesta hellaleivinuunille.  


Pystyttäjienkin piti tulla keskiviikkona, jolloin heidän oli tarkoitus porata sähkärille reikiä pistorasioita ja kytkimiä varten. Eivät tulleet, eivätkä ilmoittaneet asiasta sähkärille, joten sähkäri tuli. Tulivat perjantaina. Paikalla oli myös sähkäri, mutta eivät tehneet reikiä pistorasioita ja kytkimiä varten, vaan asensivat piharakennukseen ikkunoita. Kolmannen turhan reissun jälkeen sähkäri voittaa paketin Saludoa. 


“Pystyttäjienkin piti tulla keskiviikkona.”


Olimme siinä uskossa, että nyt tarvittaisiin vielä rakennuksiin ovia / muuta tuulensuojaa, kun Termexin puhallus alapohjaan on sovittu torstaille ja sitä ennen pitäisi talon läpi puhaltava tuuli saada kuriin. Pystyttäjien puolelta oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvita. Kiirettä pukkaa tärkeämpien asiakkaiden kanssa, joten amatöörit ilman viivästysssakkopykälää sopimuksessa voivat odottaa kesäkuun puoleenväliin. Tämä pystytysurakan hillitön huhkiminenhan alkoi vasta marraskuussa.


Termexin puhalluksen päälle pitäisi nakutella lattialämmityksen harvalaudoitus ja siitä meinasikin tulla pieni ongelma, sillä nakuttelijat ovat Virossa. 


Sata tapaa käyttää kuollutta sanomalehteä, osa 72: filunkipöydän logistiikkapehmike.


Kuten ehkä joku tarkemmin skeneä seuraava diggari on saattanutkin lukea, maailmalla ja Suomessakin on tällä hetkellä keikalla ilmiö nimeltä Korona. Vastaavia ilmiöitä on käynyt keikalla aiemminkin, esim. Rutto ja Espanjantauti. Koronakin on ollut niin suosittu, että oikeastaan millekään keikalle ei ole vuoteen saanut lippuja. 


Samasta syystä timpurimme eivät pääse toistaiseksi takaisin maahan, vaikka itse asiassa ovat molemmat piikkinsäkin saaneet. Meinasin siis hätääntyä, jos urakka kusee ja pohdimme tätä pähkinää timpurinkin kanssa puhelimessa. Meni tunti ja timpuri soitti uudelleen. Hän oli järjestänyt meille sijaisen tekemään harvalaudoituksen. Meni vartti ja sijainen soitti. Meni päivä ja tapasimme sijaisen tontilla. Jessus, kun oli kiva olla tekemisissä aikaansaavien, asiantuntevien ja asiallisten ammattilaisten kanssa!


“Amatöörit ilman viivästysssakkopykälää sopimuksessa voivat odottaa kesäkuun puoleenväliin.”


Jos kaikki menee kuten toivomme, meille asennetaan lattialämmitysputket 7.6. ja siihen päälle saakin jo naputella koivulaudat. Tosin kuulemma ensin kannattaisi asentaa sisäkatto, niin telineet eivät tuhoa tuoretta lattiaa. Mutta siis miettikää, meillä saattaa olla jo ennen joulua lattia - tuo kävelyn käyttöliittymä. 


Viime viikon postauksessani räydyin saunan kaipuussani, mutta tällä viikolla tilanne on jo paaaaaaaljon parempi. Tiistaisin on lenkkisauna ja lauantaille saimme oman vuoron. Voin siis vedellä höyryä henkeen kahdesti viikossa. Oudon lämmin olo lenkkisaunassa tosin paljastuikin kuumeeksi ja olin loppuviikon töistä poissa. Ei ollut koronaa, vaan melkoisen sitkeä flunssa, joka vaivasi lähes viikon. 


Luulin, että verinen oksennus on vain kropan luonnollinen reaktio aitoon puuhun.


Hankintakyvystäni humaltuneena kävin hakemassa ison kokopuisen ruokapöydän, jonka ainoa miinus oli se, että sitä oli hieman koira järsinyt ja lapsi rei’ittänyt haarukalla. Ja vähän piirrellyt kuulakärkikynällä. ja oli siinä muitakin ruhjeita. Mutta kokopuusta ne on helppo hioa pois. Tosin pöytä ei ollutkaan kokopuuta. Tämä selvisi, kun parista kohtaa hioin viilun puhki ja alta paljastui jotain, mistä Kiinassa tavataan tehdä äidinmaidonkorviketta. Mutta sainpahan poltettua niskani. Maalia päälle ja myyntiin, samoin teki hän, joka myi meille rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton. 


Raksa-auto teki kuten vastaava mestari numero 2 ja luovutti.


Ja ne euroviisut. Laitetaan otsikoksi vaikka 


Euroviisut


Olipa pari hienoa biisiä, nimittäin Ranskalla ja Sveitsillä. Ukrainan perinteisellä shkibumraksh-kielisoittimella säestetty pirihumppa huvitti, mutta hauskaahan se oli, että kärkeen sijoittui paljon ei-englanninkielisiä / englanninkielettömiä biisejä. Tosin voittajabiisistä en kyllä oikein tiiäkkö ku sä oot ihan jees mut ku musta tuntuu et melodia olis ollu kiva.


Nuorena Maurizio-Cuopio oli kapinallinen; muuankin kerran hän jätti heittämättä liiran Fontana di Trevin suihkulähteeseen, vaikka Mamma ja Nonna nätisti pyysivät. Sinne meni iltanutellat.


Kuuntelin Italian toistamiseen ja kyllä sieltä alkoi sen ainoan soinnun ja luupatun riffin takaa vähän biisinreunaa pilkottaa, jos oikein tarkkaan kuunteli sitä kohtaa melodiasta jossa oli kolmas sävel. Seuraavat ajatukset voittajasta heräsivät:


- samalla ratkesi rokkarilarppauksen euroopanmestaruus

- haluaakohan Led Zeppelin tietää, kuka on kääntänyt heidän yläkouluaikaisen demonsa italiaksi?

- jos tämä oli rokkia, bändin laulaja varmaan nuuskasi muumilimsaa


Ei Blind Channelin olisi mielestäni biisillään voittoon kuulunut yltääkään, sijoitus oli sekä ansaittu, kunniakas että riittävä. 


“Shkibumraksh-kielisoittimella säestetty pirihumppa.”


Paljettibeibien peppulibiiseistä parhaiten toimi Kreikan kappale. Serbian kohdalla sen sijaan pohdin, että jos euroviisut olisivat talo, Serbian esitys olisi se silikoni, jota pokat kaipaavat. Kun laittoi äänet pois, saattoi nauttia paremmin Bejönssiltä kopsatuista pakkoliikkeistä ja aikuisviihdetähtien karaokejumpasta. 


Himoque, Beibissima ja Marja-Liisa ottavat vietteleviä asentoja, joita ovat oppineet Instagramskajasta.


Suurin kontrasti oli hienon Ranskan biisin jälkeen kuultu Azerbaidzanin Mata Hari, johon ne onnistuivat jotenkin sotkemaan Kleopatrankin. Oksun kurkkuun nostavaa eurokuraa runkkurunkkukompilla laulajana Ariana Granden piraattikopio. Näitä riittää joka vuodelle, mutta jotenkin tänä vuonna tätä raivostuttavaa euroshaibaa oli hieman tavallista vähemmän. Tai sitten minusta on tulossa vanha ja pehmeä. Juu, tiedän mitä ajattelet. 



“Miettikää, meillä saattaa olla jo ennen joulua lattia!”