Muutimme taloomme 7.11.2021. Talo ei ollut todellakaan valmis, mutta kun tilapäiskämppä meni alta, talosta tuli koti - keskeneräinen mutta koti. Nyt tuosta päivästä on jo vuosi.
Tätä kirjoittaessani Seija Ala-Kautta lakaisee konfettia lattialta (hänen ideansa), poikani Nonstoppolos makaa kuumeessa olohuoneen sohvalla ja tyttäreni Perintörinsessa pölli iPadini omaan huoneeseensa. Arkea. Ja ihan hyvää sellaistahan tämä on ollut, vaikka talossa vetää jonkin verran, urakat ovat kesken ja usko useampaankin ammattilaiseen on mennyt.
Hellantailaiset
Pudotin vielä asteella maalämpöpumpun lämpökäyrää. Piharakennus on nyt ehkä turhankin viileä, kun löylyvalmiin luovuttama lämpö ei enää rakennusta lämmitä. Talossa ollaan siinä ja siinä. Enemmän kuin varsinaista lämpötilaa murehdin vetoa: pohdin, ovatko pystyttäjät oikaisseet hirsien väliin ja hirsinurkkiin tulevan lampaanvillan kanssa, johtuuko veto siitä, että hirret eivät ole vielä ihan päässeet painumaan, vai onko tämä vain ns. ominaisuus. Asumismukavuus ei ole sinänsä mitenkään heikko, mutta toki kaikkien kivojen ylläreiden jälkeen sitä toivoisi, että jossain vaiheessa voisi jo huoahtaakin.
Tarkimmat lukijat huomaavat, että tämä tuli on jo lähes vuoden vanhaa. Ei nykyään enää tehdä tuollaista tulta. |
Hellaleivinuuni on joka tapauksessa oikea laitos oikealla paikalla. Koivuklapeja on siinä palanut lähes joka ilta ja vaikka edelleenkään emme ole sitä pizzauuniksi saaneet pöhötettyä, niin lämpöä hella ja piippu varaavat ihan mukavasti. Eivätkä ne liekit lasiluukustakaan ihan pahinta katsottavaa ole. Niitä tuijotellessa saattaa hetkeksi unohtaa, että kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.
Sähkönlaskun lasku
Kiuas napsahti pois päältä syyskuun viimeisenä päivänä. Syitä oli 49 per kilowattitunti. Lokakuun kulutuksen koetimme pudottaa yhtä alas kuin sähköyhtiöiden moraali, mutta ihan miinukselle ei sentään päästy. Ennätysvähän kuitenkin sähköä kulutimme, sitä kun meni lokakuussa hyvin tarkkaan 600 kWh. Aiemmalla sähkönhinnalla kuukauden sähkömme olisi siis maksanut reilut 60 euroa. Uljaalla uudella hinnalla maksamme 300 euroa. Ja tämä on toki vasta melko leudon lokakuun lasku.
“Kukaan ei koskaan missään ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.”
Meidänhän olisi mahdollista ottaa myös paikallissähkösopimus. Se pääsi jopa Hesarin uutisiin, ja jutussa annettiin ymmärtää sopimuksen olevan reilu paikallisille sähköyhtiön asiakkaille. Olen kuitenkin eri mieltä; sopimus on nimittäin kahden vuoden määräaikainen sopimus. Reiluuden sijaan kyse on enemmänkin bisneksen pukemisesta reiluuden kaapuun, jolloin ehkä sopimuksen alkupuolella sähköyhtiö myy sähköä plus-miinus-nolla-tyyppisellä diilillä, mutta sähkön (todennäköisesti) halventuessa saa määräaikaisuuden ansiosta omansa pois ja vähän päälle.
Asiakas koki sähköyhtiön perustelut kahden vuoden määräaikaisesta sopimuksesta sekä reiluiksi että pyyteettömiksi. |
Reilu sopimus olisi mielestäni sellainen, jossa paikallisille asiakkaille tarjottaisiin niin edullista sähköä kuin mahdollista, eikä tavoiteltaisi voittoja (pitkällä) määräaikaisella sopimuksella. Mutta hei, multa ei kysytä, vaikka keski-ikäisenä valkoisena heterocismiehenä todellakin tiedän nämä(kin) jutut.
Lasit läks
Meillä on Pihlan ikkunat. Osa laseista vaihdettiin myöhemmin antennilaseiksi, koska netti, wifi ja Maslow’n tarvehierarkia, joten pokia jäi meille roikkumaan tyhjän pantiksi. Kasvihuonetta ei juuri nyt nappaa lähteä tekemään, joten pokat menivät myyntiin. Jos niissä olisi ollut karmit, ne olisi varmaan tässä maailmantilanteessa haettu riemusta kiljuen, mutta ilman karmeja menekki oli jähmeämpää.
Kyllä aika tavaran kaupittelee, sano entinen ukko, kun zombien nai. |
Muutama poka haettiin jo pari kuukautta sitten jollekin autotallityömaalle, mutta silti niitä roikkui vielä katoksessamme yhdeksän. Vaan eipä roiku enää. Ne kun sattuivat olemaan sopivia johonkin lappeenrantalaiseen projektiin, joten työmaan virolainen timpuri kävi ne hakemassa menomatkallaan. Oli hauska kuulla pitkästä aikaa virotwistillä puhuttua suomea ja muistella työmaamme pelastajia, omia timpureitamme.
Ja saatiin jopa vähän rahaa.
Pakollinen hatartamispäivitys
Katsokaas pienet knöödelisieraimet kun sedällä on välillä pakkomielteitä, -liikkeitä ja -hoitoja. Viime aikoina ne ovat liittyneet hatartamiseen. Kun aiemmassa postauksessani pohdin hattaraterminologiaa, tuntematon kommentoija analysoi ja avasi oivallisesti sen eri aspekteja. Tässäpä hänen (kiitos, kuka lienetkin) oiva kommenttinsa:
“ - Hatraaminen: Kuvaa jenkkifutiksen pelinrakentajan kroppaa. Pelinrakentajahan taitaa usein huutaa pelissä ”Hat, hat”!
- Hattaraaminen: Henkilö, joka ovat osallistunut 23 makusokerikilon nauttimiseen, on ruumiinrakenteeltaan hattaraaminen.
- Hattaroitseminen: Hattaranteon yhteydessä tapahtuva haparointi.
- Hatartelu: Hattarahötöllä askartelu.
- Hattarismi: Hattarantekijöiden uskonlahko.
- Hatruu: Kun ihminen sortuu tilaamaan 23 kg makusokereita, iskee häneen hatruu.
- Hatraus: Kuvastaa sitä morkkista, joka iskee sillä hetkellä, kun tilaus 23 kg:sta makusokereita on lähetetty.
- Hattarointi: Kun ei osaa päättää, minkä makuista hattaraa tekisi.
Eli paras termi hattaran tekemiselle täytyy olla Hatartaminen.”
Ja niinhän siinä tosiaan kävi, että minuu iski hatruu ja perään ehkä pieni hatraus. Sokerit tulivat Puolasta reipasta kyytiä ja olihan niitä melkoisesti:
Piparinmakuinen sokeri oli loppu ja viskinmakuista en tilannut. Tyhmä minä! |
Hattaroinniksi meni, mutta pikkuhiljaa hattaroitsemisen ja hatartelun seurauksena harras hattaristiperheemme alkoi hallita hatartamisen jalon taidon.
“Paras termi hattaran tekemiselle täytyy olla Hatartaminen.”
Keikkaakin pukkasi ja pääsin hatartajana tositoimiin, kun myimme Perintörinsessan luokan buffetissa hattaraa niin maan hatvetisti. Koska hattara on kevyttä ja tahmeaa sokeria, se myös leijailee melko leppoisasti, joten vähitellen kuulemma koulullla tuoksui hattara monen käytävänkin päässä. Olin hulluna hattarahemmona myös tämän sokerihötön peitossa: viiksissä, parrassa, tukassa ja käsissä oli halloweenin kunniaksi hämähäkinverkkoa muistuttavaa höttöä. Perintörinsessa oli huikean reipas apuri: hän rahasti, annosteli sokeria ja toimi jopa palovaroittimena, jos sokeri alkoi kuumeta koneessa liikaa.
Perintörinsessa oli pukeutunut minioniksi. Koska tein hattaraa lapsille, minäkin olin pukeutunut. |
Jonkinlaista taikaa tuossa tuhnussa kuitenkin on, sillä nyrpeämmänkin yläkoululaisen ilme kirkastui, kun sai höttötöttörön kätösiinsä. Ensimmäinen pikkutyttö alkoi huutaa jo pihassa “hattaraa, hattaraa”, kun vasta työnsin hattarakärryä koulun aulaan.
“Nyrpeämmänkin yläkoululaisen ilme kirkastui, kun sai höttötöttörön kätösiinsä.”
Sokeria meni reilut pari kiloa kahdessa tunnissa, joten tämä oli erinomainen treeni tulevia koitoksia silmällä pitäen. Eikä tullut edes palohälytystä.
Kolme vuotta sitten
Talomme piirros kelpasi rakennusvalvonnalle. Ei ihan ekalla yrittämällä mennyt läpi. Miksi, lue täältä.
Kaksi vuotta sitten
Teräspilarit, joille talomme pystytettiin meinattiin rälläköidä 30 senttiä liian lyhyiksi. Miksi, lue täältä.
Vuosi sitten
Kuten tuossa postauksen alussa keuhkosinkin: me muutimme kotiimme. Mutta koska kukaan ei ole koskaan missään muuttanut yhtä paljon kuin me, niin eihän meille nyt muuttotarkastusta silloin järjestynyt, kun oli tarkoitus.
Tämäkin on vanha kuva. Mikä siinä on, kun ei sen vertaa jaksa, että ottaisi uusia kuvia? Taitaa olla laiska paska tämä bloginpitäjä. |
Ai niin. Hattaroista vielä: olen pohtinut firmankin perustamista. Voisin brändätä itseni kiltiksi perheenisäksi, joka myy hattaraa. Firman nimeksi ajattelin antaa Sugardaddy.
“Talosta tuli koti - keskeneräinen mutta koti.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.
Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.