Joulu oli, tuli ja meni. Samoin uusivuosi. Suurelta osin tuntuu hyvältä asua uudessa talossa, eikä onneksi mitään fataalia ole ilmennyt. Mutta niitä pieniäkin stressinaiheita on sen verran, että joka yölle riittää pohdittavaa.
Lämmityksen säätäminen on näköjään tässä uudessa talossa taitolaji, jota en vielä hallitse. Asiaa toki auttaisi, jos huonetermostaatit olisivat toiminnassa, mutta sähkärin kytkettyä ne kertaalleen väärin, en ole halunnut kyseistä herraa enää niiden kanssa puuhaamaan. Odotetaan sähköurakan päättymistä ja pyydetään joku muu hommiin. Kun jakotukkeja on kolme kahdessa eri rakennuksessa ja kaikissa pitäisi olla sopiva lämpötila, niin tähän tangoon talo ei ole ihan vielä taipunut.
|
Joskus pienen hetken verran saattaa tajuta, että kaikki ei ole koko ajan ihan pielessä. |
Alunperin oli tarkoitus, että olisimme saaneet huimat 13 jouluvierasta, mutta nenänniiskutus blokkasi porukkaa koteihinsa ja lopulta jouluvieraita oli vain neljä, eli isovanhemmat. Siihen päälle joulupukki etänä. Kiva joulu oli joka tapauksessa, mutta jotenkin se soljui sormien lomasta aivan hurjaa vauhtia. Yhtäkkiä oli taas arkimaanantai.
Itsellänikin oli aatonaattona kököhkö olo. Kiva, isovanhemmat tulossa jouluksi ja minä pohdin, podenko omikronia. Koronatestien ajanvarauksesta ei löytynyt aikaa koko joululle. Olimme toki tehneet edellisenä päivänä kotitestit koko perheellemme, mutta silti oli ikävän epävarma olo.
“Nenänniiskutus blokkasi porukkaa koteihinsa.”
Aatonaattona istuskelin pöntöllä klo 18.16 ja huvikseni kokeilin vielä tsekata vapaat testiajat. Vapaa aika klo 18.20, neljän minuutin päästä! Varasin ajan, pomppasin pöntöltä ja toivoin, että rrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrraksa-auton penkki imee tanakampaakin tavaraa. Liisin yli hidastetöyssyjen ja 18.22 olin jo testipaikalla. Aina yhtä ystävälliset testaajat olivat hyvin hämmästyneitä, että olin onnistunut jostain kaivamaan vapaan ajan.
Tikkua nenään ja hellät tunteet. Tuloksissa kestäisi 1-2 vuorokautta. Siksipä toisten isovanhempien tullessa aattona ennen puoltapäivää hengailimme maskit naamoilla.
Asetuimme katsomaan joulurauhan julistusta. Turun kirkon kello kumautti lyöntinsä ja samalla kännyni värähti:
Maski lensi sillä sekunnilla kuuseen. Ihan kiva joululahja.
Mummi ja moffa olivat joulunaikaan isoksi avuksi siivoilussa ja fiksailussa. Pahvia meni kaatopaikalle, lämmitystä säädettiin ja testattiin ja poikamme Nonstoppolos keikkui pari päivää moffansa seurana kokoamassa sekä kodinhoitohuoneen kaapit että eteisen kaappien liukuovet. Heti tuli valmiimpaa ja tuli taas todettua, että kunnon työmiehen seurana ala-asteikäisestä pojastamme kuoriutuu ahkera, osaava ja nopea apuri.
|
Apinahommia banaanipalkalla. |
Hieman minua murehdituttaa lautalattia, jonka yksi lauta alkoi kupristua makuuhuoneemme oven edustalta suunnilleen metrin matkalta. Minähän maalasin seinille vähintäänkin kosteusvauriosaatanoita, kun on noita reikiä aiemminkin saatu tehtyä lattialämmitysputkiin. Paineet kuitenkin näyttivät pysyvän lattialämmitysputkissa, joten niissä vuotavan veden luulisi näkyvän. Outoa joka tapauksessa ja taas yksi kaiherruksenaihe aamuöisiin pohdintoihini.
IV-paavaleiden toimintahan minua on gyrveltänyt jo pidemmän aikaa. Veikkasin, että saatetaan joutua riitelemään isomminkin, mutta LVI-urakoitsijan edustaja suhtautui ongelmiin asiallisesti ja ystävällisesti. Sovimme pitävämme palaverin osapuolien kesken joulun jälkeen. IV-pietareille sopii varmaan heti toukokuussa 2027. Toivon kovasti, että hommat saataisiin kuntoon. En silti edelleenkään pidätä hengitystäni.
“Kunnon työmiehen seurana ala-asteikäisestä pojastamme kuoriutuu ahkera, osaava ja nopea apuri.”
Vuosi 2021 on nyt siis paketissa. Meille se on ollut stressaava, kuluttava ja murehdituttava vuosi, jonka lopputuloksena olemme kuitenkin päässeet kauniiseen ja toimivalta vaikuttavaan uuteen kotiin. Koska kaikkia varmasti kiinnostaa, tässäpä Kodotus-blogin vuosi 2021 pähkinänkuoressa.
Tammikuu 2021
Lunta. Paska auto paskana.
https://kodotus.blogspot.com/2021/01/lunta-ovista-lunta-ikkunoista.html
Lisää lunta. Paska auto lisää paskana.
https://kodotus.blogspot.com/2021/01/pakkasta-ja-auto-pkana.html
“Lunta. Paska auto paskana.”
Timpurit aloittivat hommansa. Tervetuloa. Pakkasta -20 astetta ja pari viikkoa tarttisi kökkiä alapohjassa. Sähkömiehen takia päädyimme Kuluttajariitalautakuntaan. Käsittely on vielä kesken.
Helmikuu 2021
Suurelta rakennusyhtiöltä kävi käsky, että maaliskuussa tarttisi tuvan olla tyhjänä. Keittiökin sai aika pitkälti jo muotonsa. Vähän tuppaa näin jälkikäteen naurattamaan, kun se saatiin asennettua lokakuussa 2021 ja olin sitä suunnitellut jo vuonna 2019. Nuoruuden optimismia.
https://kodotus.blogspot.com/2021/02/koti-tyhjaksi-kuukausi-aikaa.html
Lunta. Ja jäätä. Myös rrrrrrrrrrrrranskalaisessa rrrrrrrrrrraksa-autossa. Kattoa alettiin pellittää ja piharakennuskin alkoi nousta.
https://kodotus.blogspot.com/2021/02/aijia-katolla-aijia-maassa.html
https://kodotus.blogspot.com/2021/02/saunarakennus-kohoaa-korkealle.html
“Lunta. Ja jäätä.”
Muutto. Kamat varastoon. Pitkät heipat alkoivat kulkea kohti vääjäämätöntä päästöstään.
https://kodotus.blogspot.com/2021/02/muuttohulinaa-ja-luopumisen-tuskaa.html
Maaliskuu 2021
Kamoja varastoon. Meinattiin saada edullinen tilapäiskämppä, muttei saatukaan. Toinen sentään saatiin. Ostin teippiä miljoonasataa kilometriä. Rautakaupat alkoivat tulla tutuki - hyvässä ja pahassa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/03/valiaikaiskamppa-tuli-ja-meni.html
Vanha kotimme tyhjeni. Hiljeni. Kylmeni.
Raksalla alkoi terassin teko. Maalasin seinää. Ihan turhaan. Lunta. Edelleen.
https://kodotus.blogspot.com/2021/03/heippa-rakas-koti-elvytys-lopetettu.html
“Vanha kotimme tyhjeni. Hiljeni. Kylmeni.”
Lumesta tulee sopivalla kelillä vedensekaista ripulia ja se valuu minne ikinä pääseekin. Etenkin, jos pressuja ei ole laitettu kunnolla. Ääniloukkuja tehtiin, mutta työkaluja varastaneet rosmot eivät niihin jääneet kiikkiin.
|
Kun ei ollut lunta, oli räntää. Bonuksena korona. |
Piharakennuksen layoutia pähkäiltiin, joskin perusasiat oli toki lyöty lukkoon jo ennen kuin pystytys alkoi. No shit, Sherlock.
https://kodotus.blogspot.com/2021/03/piharakennus-bilekeitaan-pahkailya.html
Turhautti. Ammattimiehiä piti vahtia, perään piti kysellä ja silti tuli turvakenkää rektaaliin. Väsymys alkoi jo näkyä ja tuntua. Vähänpä tiesin.
Pitkin alkuvuotta maalailtiin. Otsalautoja, aluslautoja ja ties mitä. Tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Huhtikuu 2021
Meistä tuli irtolaisia. Sellaiseksi pääsee, kun ei enää eikä vielä asu omassa kodissa. En kuitenkaan päätynyt myymään itseäni pimeälle kujalle. Prisman tuulikaapista heittivät ulos, kun vilautin revää ja reittä. Ensimmäisesta tilapäiskämpästä alkoi tulla aika lähteä kohti seuraavaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/04/uusi-tittelimme-irtolainen.html
Kevätsää alkoi lämmittää. Hellaleivinuunille valettiin perustukset. Mulkvisti naapurinäijä kaivautui asbestilla vuoratusta talvehtimiskuopastaan pihkatappi persiissään ja urisi taas. Tosin ei viimeistä kertaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/04/kamojen-kuskailua-ja-naapurin-narinaa.html
“Meistä tuli irtolaisia.”
Sitten oli sellainen juttu kuin koronapandemia. Onneksi se aika on jo kaukainen muisto vain. Mutta kyllä se useamman viikon kesti, oli se vaan sellainen tauti. Timpurit olivat olleet tässä kylmässä ja epäystävällisessä maassa kolme kuukautta putkeen ja lähtivät vihdoin koteihinsa käymään. Sinne sitten jämähtivätkin hetkeksi, koska korona.
|
Irtolaislapset odottelevat käskyä, kumman vuoro lähteä kerjäämään tämän päivän ruoka. |
Pystyttäjien afrikkalaistyyppinen aikataulu alkoi hieman hiertää, kun ilmeisesti isompia seteleitä oli tarjolla kivempien asiakkaiden tärkeämmillä työmailla ja meillä ei kiinnostanut juurikaan käydä.
Ja kaikenlaisia muutoksia ja säätöjä tehtiin suunnitelmiin lennosta. Mitäs sitä hommia kerralla kuntoon laittamaan.
https://kodotus.blogspot.com/2021/04/heippa-timpurit-hetkeksi.html
Toukokuu 2021
Blogini täytti kaksi vuotta ja homma oli edelleen kesken kuin minun kasvuni ihmiseksi. Tein tällaisen vastaavan kaltaisen postauksen siihenastisesta sähläyksestä. Kaikkia varmasti kiinnostaa tämän postauksen linkki aiempaan postaukseen, jossa on linkki aiempiin postauksiin.
https://kodotus.blogspot.com/2021/05/hupsis-blogi-taytti-2-vuotta.html
Sekä runkokatselmus että rrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrraksa-automme katsastus menivät läpi (jälkimmäinen varmaan viimeistä kertaa). Muutimme uuteen ja oikein kivaa tilapäiskämppään. Vanha kotimme lanattiin. Se oli aika tiukka paikka. Saattoi tulla itku.
https://kodotus.blogspot.com/2021/05/seuraava-muutto-vanha-koti-murskana.html
“Vanha kotimme lanattiin.”
Vessojen turausilmojen tuuletukset pohdituttivat. Optimisteina hankimme jo soffia ja piharakennuksen ruokapöydän (joka pääsi käyttöön jo heti joulun aatonaattona).
|
Fiksumpi maalari maalaisi kerralla koko tolpan. |
Enkä näköjään muistanutkaan, että mehän ollaan helevetti maalattu joka kuukausi jotain. Jälki on ollut aina yhtä paskaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/05/maalitahroja-ja-mainioita-hankintoja.html
Pystyttäjät pysyttelivät muilla työmailla, timpurit Virossa. Näiden ero oli se, että timpurit hoitivat etänä hommansa paremmin kuin pystyttäjät lähinä. Euroviisutkin pidettiin. Hyvä Lordi!
https://kodotus.blogspot.com/2021/05/pystytys-lykkaantyy-taas.html
Kesäkuu 2021
Termexit tuli taloon. Tömppäsimme tavaraa tiiviimmäksi. Toimii.
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/villahousut-himaan-termex-selluvilla.html
Termexien päälle timpurien sijaistimpuri nakutteli harvalaudoituksen. Taitava ja mukava tyyppi olikin sitten enemmän tai vähemmän kuvioissa mukana koko loppuvuoden. Siinä kävi säkä.
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/harvalaudoitus-timpurin-taidonnayte.html
“Termexien päälle timpurien sijaistimpuri nakutteli harvalaudoituksen.”
Harvalaudoituksen päälle tuli alumiiniset lämmönluovutuslevyt ja lattialämmitysputket.
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/lattia-lammitys-menee-putkeen.html
|
Pikkasen harvahan siitä lautalattiasta tuli, mutta kunhan tarkasti astuu. |
Sama osaava timpuri teki myös seiniin reikiä sähköille. Sähkömieshän ei sähköreikiä tee ja pystyttäjiä ei voinut vähempää kiinnostaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/timpuri-ja-muurahainen-reippaat.html
Sitten hirtti kiinni. Hermo meni. Kaikkiin ja kaikkeen. Esim. niihin IV-athanasioksiin, jotka eivät tänä päivänäkään ole tehneet kaikkia hommiaan kuntoon.
https://kodotus.blogspot.com/2021/06/nyt-ei-jaksa-ei-vaan-jaksa.html
Heinäkuu 2021
Himonkylässä järjestettiin perinteiset Potki pystyttäjät pellolle -festivaali. Ei äijiä näkynyt, nyt ei enää tarvinnut tulla muutenkaan. Ihan sovussa erottiin. Silti kyrsi.
https://kodotus.blogspot.com/2021/07/potkut-pystyttajille-helpotuksen-huokaus.html
Maalattiin taas vaihteeksi. Paneeleja ja otsalautoja. Joku kakkasi pesuhuoneeseen.
https://kodotus.blogspot.com/2021/07/kattopaneeleita-ja-kakkakikkareita.html
Elokuu 2021
Pystyttäjien pystyttäjäseuraajatkaan eivät oikein saaneet hommiaan hoidettua. Ja vanha tuttu pyllynaapuri soitti pyllypuhelun.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/ei-se-siita-mokia-ja-mulkvisteja.html
“Pyllynaapuri”
Jaa, maalattiinhan me elokuussakin, samoja paneeleita, mutta nyt vain epäergonomisesti kattoon kiinnitettyinä. Timpurit palasivat jatkamaan. Toivoa oli.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/timpurien-comeback-tahroja-lattialla.html
|
Jos tätä kuvaa katsoisi ylösalaisin, voisi kuvitella sen olevan Cirque du Soleil'sta. |
Hankinnat jatkuivat, löytyi ruokapöytä ja laatat vessaan ja kylppäreihin. Hieman nyt naurattaa, kun kirjoitin elokuussa meidän tähtäävän muuttamaan syyskuussa. Hihi. Huoh. Nyyh.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/tuplatimpurit-tuplailo.html
Kipsilevy. Yäk. Pellavarive. Maali. Ajateltiin, ettei tehdä itse paljonkaan, mutta päästiin silti tekemään kaikenlaista. Eniten maalaamaan. Mutta myös tökkimään. Ja joutumaan ulosottoon.
https://kodotus.blogspot.com/2021/08/uusi-tuttavuus-ulosotto.html
Syyskuu 2021
Vastaava mestari hoputti loppuvuodesta 2020 tilaamaan ulko-ovet, jotta ne saadaan asennettua alkuvuodesta 2021. Syyskuu on alkuvuodesta.
Tontille tömähti myös tiiltä ja lautaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/09/ovet-ja-kaiteet-ihania-esteita.html
Laatoituskin alkoi.
|
Jos tontilla on joskus ammattimiehiä nähty, niin tässä on kaksi sellaista. |
Hellaleivinuuni, savupiippu ja paloseinä muurattiin yhdessä viikonlopussa. Ristus kun rankkaa, hitto kun hienoa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/09/hello-hella-hilliton-homma.html
“Tiiltä ja lautaa. Laatoituskin alkoi.”
Hellaleivinuunin muokkaama maisema muokkautui lisää, kun saatiin PonttiSet-lautalattiat. Siis miettikää, lattiat!
https://kodotus.blogspot.com/2021/09/ponttiset-puulattia-puuta-eika-muuta.html
Lokakuu 2021
Taloon saatiin vesijohto. Ostimme keittiön, jota oli suunniteltu vuodesta 2019. Näin jouluisten käyttökokemusten perusteella ihan onnistunut tuli. IV-stefanopoulosit kävivät pakon edessä runttaamassa kasaan pakolliset hommat, minkä jälkeen oli taas hyvä vetäytyä jonnekin pohjoisnavalle yksinäisyyden linnakkeeseen.
https://kodotus.blogspot.com/2021/10/putkispedeilya-ja-kipsikokkoa.html
Hankintojen tahti kiihtyi. Osa löytyi, osan Taloon.com kyllä meille kernaasti myi, vaikkei kyennytkään toimittamaan. Ja kyllä voi olla rumaa paskaa, mitä taloihin asennetaan. Meillä tätä skeidaa edustavat esim. pistorasiat. Keittiön asennus alkoi. Sen, jota oli suunniteltu vuodesta 2019.
https://kodotus.blogspot.com/2021/10/askel-eteen-harppaus-taakse.html
|
Kun insinööri jotain suunnittelee, niin se on kuulkaa kerralla funktionaalista. Tai anaalista. |
Lattialämmityksen jakotukin syöttöputkeenkin oli lyöty naula ja vastava mestari oletti asian hoituvan turhan automaagisesti kuntoon. Ei hoitunut ja homma kusi.
Keittiö kasautui, ledejä asentui, lattiat vahautuivat.
https://kodotus.blogspot.com/2021/10/valoa-pimeassa-ja-reika-putkessa.html
“Ostimme keittiön.”
Hankintoja, hankintoja, hankintoja. Lainaa, lainaa, lainaa.
https://kodotus.blogspot.com/2021/10/muutto-lahenee-rahat-vahenee.html
Marraskuu 2021
Keittiön Stalan terästiskipöydän hanasta alkoi lorista vesi. Siis ihan tarkoituksella. Seinille ilmestyi tapetteja. Piti olla muuttotarkastus, muttei vielä ollutkaan.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/muuttotarkastus-pieleen-meni.html
Muutettiin silti. KVV-IV-valvoja teki vahvan paluun.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/me-muutettiin-ilman-lupaa.html
“Muutettiin.”
Termexit saatiin yläpohjaankin.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/termex-selluvilla-kysymyxia-ja-vastauxia.html
|
Tässä huoneessa me joogataan tai impataan. |
Koetimme kotiutua, kannoimme kamaa, kokoilimme kaappeja.
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/kotiutumista-keskeneraisen-keskella.html
Stalan stiskipöytä, stodella styylikäs!
https://kodotus.blogspot.com/2021/11/stala-tiskipoyta-terasta-kuuluu.html
Joulukuu 2021 (siis niinku ihan just nyt)
Muuttotarkastus siirtyi toisellakin yrittämällä. KVV-IV-tarkastus sen sijaan saatiin pidettyä. Valvojamme väläytti osaamistaan sammuttamalla talomme lämmityksen. Saimme myös ylläripyllärinä luvan käyttää omistamaamme ojaa, jota emme aiemmin saaneet käyttää.
https://kodotus.blogspot.com/2021/12/tarkastus-pidetaan-tarkastus-perutaan.html
“Muuttotarkastus siirtyi.”
Lopulta muuttotarkastuskin meni läpi. Ja vesijohto jäätyi. IV-mitrofanesit leikkivät yhä piilosta, vaikka ihan kohta kyllä pian just muttei nyt sentään tiäkkö. Puukiuas alkoi pohdituttaa ja aatoksemme alkoivat käännähtää löylyvalmista sähkökiuasta kohti. Hirret alkoivat halkeilla kuten hirsien kuuluukin.
https://kodotus.blogspot.com/2021/12/muuttotarkastus-lapi-vesijohto-jaassa.html
|
Kuten sanottu, miksi tuhlata designia, kun voi tehdä kerralla helevetin rumaa. |
En olisi uskonut, että IV-vasileiosit voivat yhden työpäivän visiitillä viedä parin yön uneni. Niin kuitenkin kävi, kun he piipahtivat ruuvaamassa seiniimme saatanallisen hirveitä pottia. Mitä sitä asiakkaalta kysymään. Ollaan nyt viivytelty niin kauan, että asiakas varmaan itkee riemusta, vaikka me laitetaan seiniin tällaiset marjaämpärit.
https://kodotus.blogspot.com/2021/12/ilmanvaihtoventtiilit-ei-ole-todellista.html
“Ja sitten muuttotarkastuskin meni läpi.”
IV-theodoroseista huolimatta päästiin kuin päästiinkin joulusaunaan. Kiitos Narvin Löylyvalmis -kiukaan.
https://kodotus.blogspot.com/2021/12/narvi-loylyvalmis-joulusaunan-pelastaja.html
|
Päätämme vuoden euforiaan. Tai no, sitähän tämä koko vuosi on ollut. |
Nyt onkin sitten vuosi 2022. Blogi on nilkuttanut eteenpäin vuodesta 2019 ja ihmeen moni sitä on jopa jaksanut lukea. Siispä lämmin kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille sekä mahdollisimman hyvää uutta vuotta 2022!
Lassi Massi-Kassi
Senior Artistic and Lyric Bullshit Master Generator of the Creative Asiakasrajapinta
Kodotus-blogi
“Suurelta osin tuntuu hyvältä asua uudessa talossa.”