On ne jänniä nämä ammattimiehet. Moni asia tapahtuu nopeasti - tai jopa etukäteen - kuten laskutus. Joskus taas ammattimies tajuaa meidän olevan velkaa hänelle selluvillalevyistä puoli vuotta niiden seiniin asentamisen jälkeen. Ja sitten yhtäkkiä pitäisi saada 500 euroa kaverilta, joka ei ole käynyt tontilla elokuun jälkeen. Kuitti? Öö siis mikä?
Keväällä 2027 IV-asentaja yhtäkkiä tajusi, ettei ollut muistanut laskuttaa yhtä perspömpelin pulkannarua. |
Sähkömiehestä ei ole myöskään kuulunut. Olisi kiva saada saunan kiukaaseen sen mukana tullut (ja sähkärin myötä kadonnut) sokeripala, jotta pääsisimme selvittämään, miksi saunamme pomppaa pois täysteholta. Löylyvalmiin kiukaamme luukkuhan siis avataan, painetaan täysteho päälle, jolloin kaikki kolme vastusta alkavat veisata hallelujaa ja kiuas antaa kaikkensa kuin Led Zeppelinin bändäri. Ihan riittävän kivasti kiuas kyllä toimii, mutta aina välillä se siirtyy omatoimisesti takaisin muhimistilaan, joka pitää peruslämpöä päällä kannen ollessa suljettuna. On hyvin mahdollista, että pelkkä liitoksen fiksaaminen hoitaisi kuntoon tämän pikku epävarmuustekijän. Saunottu on silti joka ilta - paitsi silloin kun olen saunonut aamulla ja illalla.
Mietittiin, mikä saisi vieraat tuntemaan olonsa tervetulleeksi. |
“Kiuas antaa kaikkensa kuin Led Zeppelinin bändäri.”
Kymmenisen neliötä kodistammehan on ollut käyttämättä tai ainakin vajaakäytöllä, kun ns. pianohuoneemme (siellä on siis i-kirjain välissä, toim. huom.) lattia on ollut vahaamatta. Nyt Seija Ala-Kautta kääri Guccin arkihupparinsa hihat ja vetäisi vahat lattiaan. Minä olin fiksuna poikana ostanut Motonetistä halvimman vaahtomuovisivellinsarjan mitä rahalla saa ja rahalla ei todellakaan saanut. Leveä sivellin oli lutru kuin katolisen papin kasukka. Pari lautaa ja bye bye beibi.
Siveltimien nimet vasemmalta oikealle: Huono, Huono, Huono, Huono, Huono ja Pasi. |
Kymmenen neliötä lautalattiaa söi neljä sivellintä, eli pari lautaa per (seen) suti. Ehkä hautausurakoitsija olisi voinut puuteroida noilla jonkun ruumiin, mutta vahan jörnimiseen niiden jöpötti ei venynyt.
Vaahtomuovisiveltimet kuluivat nopeammin loppuun kuin nyky-yhteiskunnan ihmissuhteet. |
“Leveä sivellin oli lutru kuin katolisen papin kasukka.”
Lääninnaaraajan leski (naaraaja itte katosi tapaturmaisesti) sieltä Paskolammin pitkospuilta tiedustelee, onko IV-wilbureista kuulunut mitään. Kuulkaahan leskirouva, ei ole. Poikkeuksellinen uutinen, eikö vain?
Tämä IV-ratkaisu on vaan niin klassikko. Paitsi jos kuvittelee, että kanavaan on jäänyt paviaani jumiin. |
Vastaavalta mestarilta tuli lasku, kuten sopimuksessa oli määriteltykin: viides erä käyttöönottokatselmuksen jälkeen. Taannoinhan olimme sopineet, että voimme vähentää laskusta kodinhoitohuoneen jakotukin syöttöputkeen isketyn naulan aiheuttamat kulut. Vastaavahan oli olettanut, että tieto tästä menee maalämpöfirmalle, vaan eipä se olettamalla mennytkään - eipä tässä projektissa mennyt mikään muukaan. Toki meillä olisi vielä aika paljon tsekattavaa ja kysyttävää ja suunniteltavaa ja muutettavaa, kuten
- mikä on pihan lopullinen korko?
- onko piippujen pellitys tehty niin, että huomioi talon painumisen?
- miltä yläpohja näyttää, ovatko IV-stephenit vedelleet putket ja eristeet kelvosti?
- miten muuten toimitaan IV-irvingien kanssa ja miten viivästyksiä ja sähläystä kompensoidaan?
- miten ja milloin kattourakka hoidetaan loppuun?
- minne sadevedet johdetaan nyt, kun ne saakin johtaa omistamaamme ojaan ja muualle maastoon?
- milloin vastaava päivittää kyseiset asiat asemapiirrokseen?
- onko hänen asiakkaistaan kukaan koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me?
“On ne jänniä nämä ammattimiehet.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.
Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.