Rakennuslupa hakuun - lomakaudella tiätty

Sinänsä hassua, että kaksi päivää sen jälkeen, kun empaattinen (vai vompaattinen) vastaava mestari otti ylläripylläriloparit, lupapisteeseen avattiin rakennuslupahakemuksemme. Juhannuksen jälkeen parin päivän shokkihyperventilaatiossa tarrattiin kiinni (jälleen) uuteen vastaavaan. Kokenut, ystävällinen, asiantunteva ja tehnyt lukuisia kohteita talotoimittajamme asiakkaille. Tosin ehkä vika on meissä ja tästäkin kuoriutuu koulujen alkuun mennessä tulikiven sekaista visvaa sykkivä belsebuubi.

Mutta lupapisteessä siis hakemuksemme nyt nököttää. Siellä on asemapiirros, ääneneristysselvitys, julkisivukuvat ja energialaskelma ja vaikka mitä.

Sinänsä hupaisan mobiilia hommaa, että laitoin luvan hakuun kännykällä Savonlinnan keskustan laivalaiturilla. Ei jonottamista hikisessä kunnanvirastossa tai rullalle käärittyjä aakolmosia kainalossa. Lörtsyä mahassa ja lisälörtsyä tulossa.

Tällä kohdalla painoin ”jätä hakemus” -nappia kännykän näytöllä. Vähän on perspektiivi vinossa, mutta niin on koko projektissa.

”Tästäkin kuoriutuu koulujen alkuun mennessä tulikiven sekaista visvaa sykkivä belsebuubi.”

Kaupungin kaava-arkkitehdilta ja karttapuolelta ehtikin jo tulla hyväksyntä / puolto, mutta yhtä odotellaan. Koska saimme avokämmenellä ensimmäisessä naapureiden kuulemisessa, tämä söi sellaiset kolmisen viikkoa tehokkainta alkukesän peliaikaa. Ja nyt siis kaupunkitekniikan lausunnonantaja pelaa zumbafrisbeesuppilaudalla Yyterissä, eikä varmaan ensimmäisenä luo kaipaavia katseitaan lupapisteen suuntaan. Pari viikkoa aiemmin tilanne olisi saattanut olla toinen. Nyt se on tämä. Uskaltanen jo todeta ilman kristallipalloakin, että ennen koulujen alkua ei tontilla häärää muut kuin oravat eikä kuulu kuin pihlajan lehtien havinaa. Pitäisiköhän suosista julistaa tonttimme kansallispuistoksi ja rakentaa sinne turvekammi? 

Turvekammi

”Kaupunkitekniikan lausunnonantaja pelaa zumbafrisbeesuppilaudalla Yyterissä.”

Mutta että etenee kyllä. Mutta että sillai etenee, ettei sitä mistään huomaa. Paitsi syvenevästä psykoosistani. 

VARO! RUUTANA! SUN TAKANA! CEMBALO!

Ensin ääneneristysselvitys - sitten energialaskelma

Kaikilta uudisrakennuksiltahan vaaditaan energiatodistus. Siitä käy ilmi talon E-luku ja energialuokka. Meille olisi tulossa hirsitalo. Massiivihirsitalo. Painovoimainen ilmanvaihto. Pilariperustus. Vähemmästäkin menee rakennusvalvonnassa pullakahvit väärään kurkkuun. Ja pian käy ilmi, etten ymmärrä näistä asioista yhtään mitään.

Rakennustarkastaja oli sitä mieltä, että olohuoneen seinärakennetta pitää vielä miettiä.

“Kaikilta uudisrakennuksiltahan vaaditaan energiatodistus.”

Aiemminhan meidän piti siis teettää ääneneristysselvitys, koska hirsitalon makuuhuoneeseen kuuluu, jos vesinokkaeläin henkäisee Australiassa. Siitä kun selvittiin, piti nyt tehdä energialaskelma. Ja koska hirsitalo nyt vaan on niin järjettömän huono rakennus ihan kaikin puolin, siinäkin oli jumppaamista.

Jenniqué-Monniqué pohtii, pitäisikö sittenkin ostaa chihuahua hirsitalon sijaan. Edellisestä tuli kännissä ja läpällä tehtyä hansikkaat.

En tiedä, olenko ollut edellisessä elämässäni koiperhonen, joka on lentänyt kynttilään, tai sammakko, jonka on ollut pakko saada ylittää moottoritie ruuhka-aikaan, mutta näköjään tässä(kin) elämässä pitää kaivaa verta nenästään. Me kun olemme keränneet koko likaisen tusinan rakennuttamista hankaloittavia tekijöitä samaan projektiin.

Jenniqué-Monniquélla on oma keinonsa selvitä ongelmista. 

“Olemme keränneet koko likaisen tusinan rakennuttamista hankaloittavia tekijöitä samaan projektiin.”

Pelkkä massiivihirsitalo - ei ongelmaa. Pelkkä painovoimainen ilmanvaihto - ei ongelmaa. Pelkkä pilariperustus - ei ongelmaa. Mutta kaikki nämä samassa, niin Houston - we have a hirsitalo.

Joinain päivinä Jenniqué-Monniqué kuvittelee kutittelevansa maailmanhengen napaa, huonompina päivinä jotain muuta.

Ääneneristysselvityshän oli jo tehnyt selväksi, että jostain on luovuttava: dk- eli kippi-ikkunat eivät riitä, vaan ikkunoiden pitää olla mahdollisimman hyvin ääntä eristäviä MSEA-ikkunoita. MSEA ei ole sairaalabakteeri, vaan sellainen tavallinen ikkuna, jonka saa sillai tavallisesti auki. Onni onnettomuudessa on, että jos ikkuna eristää ääntä, se eristää lämpöäkin.

Jenniqué-Monniquélla on siiiiiiiiivet, joilla voi olla oman elämänsä droné.

“Houston, we have a hirsitalo.”

Itse asiassa talo noilla edellä mainituilla äärimmäisen surkeilla ja kyseenalaisilla ratkaisuilla olisi kyllä täyttänyt energialuokan vaatimukset. Se, mistä homma kiikasti, oli energiantasauslaskelma. Siihen ladotaan kaikenlaisia arvoja ja jonkin huonomman rakennuksen osan arvo pitää kompensoida vastaavasti jollain paremmalla. Esim. painovoimainen ilmanvaihto on energiamielessä huono, mutta sitä voi kompensoida paremmilla ikkunoilla. Tai pilariperustus on huono, mutta maalämpö kompensoi. Tai miehisyyteni on huono, mutta farmari-Skoda kompensoi. Eiku.

Yksi hirsitalojen laskennalliseen huonouteen vaikuttava tekijä on ilmanvuotoluku. Eli suomeksi: hirsitalo ei ole tiivis, vaan fuskaa lämpöä. Ilmanvuotoluku voidaan mitata tiiviysmittauksella, mutta niin kauan kuin sitä ei ole, käytetään ilmanvuotolukuna arvoa 4. Ja vähän kuin koulutodistuksessakin, numero voisi olla parempikin. Ilmavuotolukuna olisi voinut käyttää nelosta parempaankin arvoa, mutta silloin myöhemmin pitää tehdä tiiviysmittaus, jolla arvo todistetaan. Ja jos mittaus osoittaa, että arvo on laskelmassa liian hyvä, tarttee taas kompensoida jollain. Esim. valaa koko talo uretaaniin. Tai ostaa Audi.

Pari vuotta sitten laskelmassa olisi varmaan tullut turpaan kuin pienyrittäjälle koronaepidemiassa, kun painovoimaisen ilmanvaihdon suhteen vaatimukset olivat vielä tiukemmat. Nyt kun siitä ei enää niin kovasti rangaista, energiantasauslaskelmia sentään pystyi pyörittelemään.

Jenniqué-Monniquén suosikkileikki on nimeltään "Kukkuu!"

Energialaskelmaa meille tekikin melkoinen velho. Hänen kanssaan palaveerattiin, miten mikäkin muutos vaikuttaisi. Betonisokkeli ja sitä myöten umpinaisempi alapohja olisi kerralla ratkaissut useammankin ongelman - joskin henkiset ongelmani olisivat yhä tallella. Kippi-ikkunatkin oltaisiin saatu, paitsi ettei oltaisikaan, kun ne eivät edelleenkään ole riittäviä äänieristyksen suhteen.

Jenniqué-Monniqué söi juuri viimeisen palan chihuahuaa. Vähän tuppasi sätkimään.

“Betonisokkeli ja sitä myöten suljetumpi alapohja olisi kerralla ratkaissut useammankin ongelman.”

Koska olen kuitenkin yhdessä edellisessä elämässäni mennyt perjantaiyönä lapualaisessa baarissa sanomaan, että kaikki painijat ja pesäpalloilijat on homoja, en vielä tähän ratkaisuun tyytynyt. Ja koska olin jossain toisessa elämässäni ollut tyyppi, joka liftasi Titaniciin, sain päähäni, että jos lisättäisiin vielä yksi hirsikerta korkeutta. Lisää korkeutta -> lisää seinäpinta-alaa -> lisää huonosti eristävää seinää -> lisää ongelmia -> lisää laskettavaa energialaskijalle.

Jenniqué-Monniqué näyttää, kuinka paljon sisäpuolista lisäeristystä hirsitaloihin tarvitaan.

Mutta energialaskija laski energisesti ja saimme viisi vaihtoehtoa:

Versio 1: Pilariperustus, lisäeristetty tekninen tila ja varasto, 800 mm eriste yläpohjassa, 0.65 luokkaa olevat ikkunat ja ovet.

Sitä lisäeristystähän minä manasin jo ääneneristysselvityksen osalta viime postauksessa. Nyt oli pakko nöyrtyä sitä vaihtoehtoa pohtimaan, jos talo halutaan tolpille tehdä. Yläpohjassa on eristettä melkoisesti. Muuten perusmeininki, kunhan ovet ja ikkunat ovat hyvät.

Jenniqué-Monniqué varmistaa, että asia on selvä. Toisin kuin Jenniqué-Monniqué.

Versio 2: Pilariperustus, hirsikerran korotus, lisäeristetty tekninen tila ja varasto + 7.2m2 lisää, 800 eriste yläpohjassa, 0.65 luokkaa olevat ikkunat ja ovet.

Sitä kun saa kaikkea päähänsä. Esimerkiksi sen, että kun meille tulee painuva hirsi, niin 270 cm korkeat huoneet ovat parin vuoden päästä enää 260 cm korkeita. Ja kun nämä hirret menevät 20 sentin välein, niin vaihtoehtona on joko 2,6 tai 2,8 metrin huonekorkeus. Siitä välistä olisi riittänyt, mutta se nyt ei onnistu. Siksi yksi hirsikerta lisää ja vähän lisää lisäeristystä, joka saataisiin jemmattua keittiökaappien taaksen.

Jenniqué-Monniquén äiti Suppo-Irmeli soittaa. Jenniqué-Monniqué nostaa antennit ylös.

“Vaihtoehtona on joko 2,6 tai 2,8 metrin huonekorkeus.”

Versio 3: Rengassokkeli, ei lisäeristyksiä, 550 eriste yläpohjassa, 0.8 luokkaa olevat ikkunat ja ovet.

Tässä ei tarvitsisi kikkailla eristeillä, ovilla eikä ikkunoilla. Yläpohjan eristepaksuuskin olisi pienempi. Toisaalta taloon tarvittaisiin reippaasti betonia, tuota ilmastomuutoksen coronavirusta. Muutenhan tämä olisi näppärä.

Jenniqué-Monniqué laski toki veret chihuahuasta ennen kuin teki siitä hansikkaat.

Versio 4: Rengassokkeli, hirsikerran korotus, ei lisäeristyksiä, 650 eriste yläpohjassa, 0.8 luokkaa olevat ikkunat ja ovet.

Sama kuin yllä, mutta vähän stydimmällä yläpohjan eristemäärällä, kun huonekorkeus kasvaa.

Jenniqué-Monniqué on koiraihmisiä, kuten pipostakin näkee.

Versio 5: Rengassokkeli, hirsikerran korotus, lisäeristetty tekninen tila ja varasto, 550 eriste yläpohjassa, 0.93 luokkaa olevat ikkunat ja ovet 0.8.

Versio 5 mahdollistaisi kippi-ikkunat energiamielessä, mutta äänieristyksen kanssa ei mahdollinen. Eli kiva vaihtoehto, muttei toimi.

Illalla Jenniqué-Monniqué tapaa boyfriendinsä. Tyrä-Dominique on ylläriksi rakentanut Jenniqué-Monniquélle vuoristomökin Keravalle.

Näistä pitäisi nyt haarukoida vähiten huono. Sinänsä lohduttavaa, että vaihtoehtoja on. Näin peruskoulupohjalta vaihtoehto 2 tuntuisi houkuttavimmalta. Saisikohan ne lisäeristeet kiinni niin löyhästi, että lopputarkastuksen tekijöiden perävalojen loitontuessa ne voisi repiä irti? Ihan vaan ideologisista syistä. Olisin kyllä niin Isis-matskua tässä fanaattisuudessani. Paitsi ettei jaksaisi eikä kiinnostaisi. Mutta muuten.

Jenniqué-Monniqué kävi plastiikkakirurgilla. Nyt Jenniqué-Monniqué on jälleen kehoposetiivinen.

“Sinänsä lohduttavaa, että vaihtoehtoja on.”