Timpurit töihin - rajat kiinni!

Viikko päättyi kylmääviin uutisiin: rajat kiinni! Humanisti minussa ymmärtää ja allekirjoittaa toimet: tuo häröpallo helvetistä täytyy saada kuriin ja niitä keinoja käytetään, jotka koetaan tarpeellisiksi. Talon rakennuttaja minussa taas sai itkupotkuraivarin. 

Jaa että miksikö, minkkiturkkinen nimismiehen leski sieltä alaveteliläisestä eroottisesta hieromosta tiedustelee. No arvon leskirouva siksi, että meillähän oli timpuri. Sitten timpuri ei ollutkaan. Sitten olimme hetken (n. 17 minuuttia) epätoivoisia, kunnes saimme kaverirakennuttajiltamme Teholta ja Ihannalta vinkin heidän erinomaisista timpureistaan. Ja nämä timpurit tulevat tuolta Halliluodon eteläpuolelta isolla laivalla Suomen puolelle töihin. Siksi. Eikä rouvan tarvitse nyt marmattaa, että kun suomalaisiakin timpureita olisi täällä työttömänä. Ei näköjään ole, kun edellinen päätti olla hommiin tulematta. Eimullamuuta.

Mutta että rajat kiinni ja serkun kanssa vihille. Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa, kun täti hoitaa kirkonkirjoja. Laitoinkin siis viestin timpurille ja tiedustelin kainosti, mahtavatko uskaltaa / haluta tulla hommiin ennen kuin liikkuminen maiden välillä lakkaa. Vastaus oli kyllä. Tiistaina tulevat. Vähän itketti helpotuksesta. Meillä on edelleen timpurit. 

Perintörinsessamme teki timpureille tervetuliaispatsaan. Teoksen nimi oli “Lumiukko, joka näyttää monipippeliltä”

“Rajat kiinni ja serkun kanssa vihille.”

Supermaanantai

Jos edellinen alkuviikko olikin lumen työntelyä ja loppuviikko vesipisaroiden tanssia, niin maanantaina aloin ryskiä kuin kiimainen hirvi riista-aidan takana. 

Aamusta kävimme puhelimessa vastaavan mestarin kanssa läpi timpuri-, sähkö-, ja putkiasioita. Vastaava sanoi sopivansa tapaamisen timpurien ja mahdollisesti putkifirman kanssa työmaalle. Putkifirmaan olinkin yhteyksissä ja varoittelin, että pian alkaa jytistä. Ja kun jollakin projektin osa-alueella alkaa jytistä, se tarkoittaa myös, että maksettavaksi alkaa tippua mannerlaattojen suuruisia laskuja. 

Päädyimme paikalliseen sähköasentajaan, jolta päätimme ottaa sähkötyöt urakkana. Vastaavan mielestä urakan hyvä puoli on, ettei jokaista laskutettua tuntia tarvitse vahtia. Murheellista on toki, että pitää ajatella ammattimiehen merkkaavan joka tapauksessa haamutunteja. Luottamus hyvä, kontrolli parempi, sanoi jo Vladimirin isovaari.

Valinta on vaikea, kun näistä jokainen edustaa sieluni eri aspektia ja jotain persoonaani. 

“Luottamus hyvä, kontrolli parempi.”

Urakkahintaan kuuluvat myös pistorasiat, kytkimet, nippelit, nappelit ja nöpöttimet. Koetinkin jo vertailla, mitä sarjaa seinillemme haluaisimme. Renova-sarja on sinänsä kiva ja matkii mukavasti mennyttä aikaa, jollon miehet oli nautaa ja laivat muuta. Toisaalta Renova EI sisälly urakkatarjoukseen, koska nostalgia on kallista. Pakottavaa tarvetta ei myöskään juuri tälle sarjalle ole, joten vertailin Exxact-, Elko-, Impressivo- ja Jussi-sarjoja.

Näistä Exxactin valokatkaisijoiden kehyksissä pisti silmään, että joka jumalan laattaan on pitänyt tuutata Schneiderin logo. Ei hyvä. En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään meidän kodissamme. Ei jatkoon, vaikka muuten olisikin ollut ihan perusfiksun näköinen sarja. 

Kuva sisältää tuotesijoittelua.

“En halua maksaa siitä, että yhtiö saa mainostaa itseään jokaisessa huoneessamme.”

Sähkömiessaagakin jatkui taas vaihteeksi. Tein ratkaisupyynnön Kuluttajariitalautakuntaan. Tarjoamamme sovintoehdotus oli siis taannoin saanut sähkäriltä ytimekkään vastauksen “Onnea yrityksellenne olette näemmä halukkaita oikeuteen niin saatte haluamanne…” joten oikeusturvamme vuoksi tämä oli pakko vääntää. Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia. Nyt sitten katsotaan, millainen jöötitornado tästä taas nousee. 

Ja se keittiö. Siitähän olen meuhkannut jo pian vuosi sitten huhtikuussa. Siirtelin taas vaihteeksi Blåshalskörtel-kaappeja ja Njure-laatikostoja, sillä saimme päähämme, että (omasta mielestämme) korkeaa 275-senttistä huonetilaa voisi hyödyntää keittiössä tehokkaammin. Niinpä laitoin 80-senttisten seinäkaappien päälle syvemmät jääkaapin yläkaapit. Nykyisessä kodissamme kun kaappien päällä lojuu vaikka mitä purnukkaa, Acosta-grilliä ja kutuvetkutinta. Nyt nuo rönttöntööröt saisi ainakin ovien taakse. Ja totta kai tästä uudesta kuningasideasta piti tehdä n. 17 eri versiota syvemmillä yläkaapeilla, vähemmän syvemmillä yläkaapeilla, suihkukaapeilla, kapeilla kaapeilla, kaapeilla kaapeilla ja valkosipulilla.

Keittiö symboloi taloprojektiamme: kaikki on ollut jo pitkään kunnossa paperilla, mutta elävässä elämässä vähän vähemmän.

“Melko monta tuntia olen koneella istunut tämän sähkärioletetun takia.”

Tähän päälle illalla vielä koko perheen keikka siivoamaan ja (yllättäen) lippaamaan lunta työmaalla, niin maanantai oli touhua täynnä. 

Tiistai ja timpurit

Tiistaina tulivatkin timpurit. Töttöröö! Tosin tyhjäkäynnille tipahtivat; olin siinä luulossa, että tiistaina tontille tulevat myös rossipohjan aluslaudat ja pystyttäjät aloittamaan piharakennuksen pystyttämistä. Eipä näin ollutkaan, vaan sain vastaavalta mestarilta kuulla, että lautatoimitus olikin siirretty perjantaille. Minähän näitä lautoja siirtelin jo edellisellä viikolla, kun en jaksanut ruveta niitä maalailemaan -22 asteen pakkasessa. Timpureille ikävä tilanne, kun laudatta ei liiemmin naulata. Timpurit sentään asensivat yhden raksaoven kodinhoitohuoneeseen, niin saavat kamansa lukkojen taa. 

Timpurien vastine Trumpin muurille.

“Lautatoimitus olikin siirretty perjantaille.”

Pääsen myös tekemään miehekkäistä miehekkäintä työtä: laminoimaan. Timpurit toivoivat raksakuvia ja peruspapereilla ei näillä keleillä juurikaan juhlita. Vastaava olisi tilannut kuvat kopiofirmasta, mutta minä uljaalla äänellä julistin laminoivani ne itse! Kuin Koskelan Jussi suota raivatessaan. Kuin Aleksei Stahanov hiilikaivoksessa. Kuin AD Nico-Jäbäleisson punavuorelaisessa mainostoimistossa. Säästin satasen. 

Tämä näytti kauempaa katsottuna rivommalta mitä olikaan. Merkkasin följäriin päivämäärän, jotta voimme tarkkailla, paljonko talomme painuu.

“Laminoimaan”

Viikonloppuna meinasin muuten ottaa tuntumaa raksaonnettomuuksien kiehtovaan maailmaan. Olin keittiön tienoilla ja ajattelin kurkata välitilan ikkunaa. Sen edessä oli kapoinen levy lattiavasojen päällä. Astuin levylle. Sepä kesti painoani yhtä hyvin kuin spagetti köydenvetoa. Jalka livahti kohti puolentoista metrin päässä olevaa maata, kaaduin selälleni poikittain vasojen päälle ja sain kädellä vastaan. Mossahdin poikittain vasojen päälle. Olin tarrannut refleksinä seinään nojaaviin tuulensuojalevyihin. Ne kaatuivat päälleni. 

Siinä olin sitten jumissa kuin kasvispihvi burgerissa. Aika nopsaan tajusin, ettei sen pahemmin ollut päässyt käymään, mutta levyn alta ja lähinnä tyhjän päältä oli sen verran ärsyttävää koettaa punnata ylös, että pukkasi lähes naurattamaan. Ja ehkä vähän myös *****tamaan. Samalla tämä oli taas hyvä muistutus siitä, että kukaan ei ole koskaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Ikinä. Missään. 

Osallistun tällä teoksella valokuvakilpailuun “Koskettavimmat raksaonnettomuuskuvat, sarja miehet ÄO alle 37”

 

“Voi olla siskopuolikin, ei se ole niin nuukaa.”