Muuan visionäärinen keskusta-/kansanliike-/vaikkamikäpoliitikko pohti aikoinaan, voiko vitutukseen kuolla. Samaa olen pohtinut minä tapellessani näiden ensimmäisen maailman ongelmiemme kanssa. Valitettavasti ihan aikuisten oikeaakin kuolemaa ovat projektimme pienet sinipiikaset taikavasuistaan kylväneet.
“Voiko vitutukseen kuolla?”
Ensin autuaammille metsästysmaille siirtyi rähjäämään naapuri, joka sai olomme yhtä tervetulleeksi kuin Ukrainan ilmatorjunta venäläiset hävittäjät. Sitten taivaallisiin urakkahommiin katosi ihan mukava LVI-urakoitsijan edustaja. Mitäs sitten nytten?
Pakko laittaa tähän idyllinen kuva porilaisesta maitolaiturista, kun meinasi alkaa pulssi ja verenpaine nousemaan. |
Jompikumpi blogin vielä tajuissaan olevista lukijoista saattaa muistaa erimielisyytemme sähkösuunnittelusta ja sen sisällöstä. Tämän tiimoiltahan saimme (silloiselta) suunnittelijalta taktisesti ajoitettuja uhkausmeilejä itsenäisyyspäivänä ja uutena vuotena.
“Mitäs sitten nytten?”
Riitautimme laskun alkuvuodesta 2021(!) ja veimme sen Kuluttajariitalautakuntaan, jotta meillä olisi asiantuntijatahon suositus riitaan. Ihmettelin, kun käsittely kesti ja kesti, vaikka tiesinkin lautakunnan käsittelyaikojen olevan pitkiä. Mutta sittenpä vihdoin toukokuussa 2023 pärähti tällainen viesti:
“*** Oy:n operatiivisesta liiketoiminnasta, sähkösuunnittelusta ja -urakoinnista on vastannut toimitusjohtajana ***. Toimitusjohtaja on kuollut (*loppuvuodesta*) 2021, joten ratkaisupyyntöön vastaamiseksi ei valitettavasti ole käytettävissä asianomaisen henkilökohtaista selvitystä.
Kirjallisen sopimuksen ja mahdollisten muiden ko. riita-asiaa avaavien ***n muistiinpanojen tai asiakirjojen puuttuessa, ei ole mahdollista muodostaa tapahtuneesta sellaista tilannekuvaa, jotta vastaus voidaan antaa. Yrityksen päätoimiala on luvanvaraista toimintaa eli yrityksen palveluksessa on oltava sähkötöiden johtaja, jolla on toiminnan laajuuden kattava pätevyystodistus. Yrityksen toimintaedellytykset päätoimialalla päättyivät ko. pätevyystodistuksen haltijan kuolemaan. Yritystoiminta on päätetty lopettaa ja yritys on asetettu selvitystilaan.
“Toimitusjohtaja on kuollut”
Ratkaisun pyytäjä on tehnyt sovintoesityksen sähköpostissaan 15.12.2020 ja uusinut ko. sovintoesityksensä 31.12.2020. Mikäli 15.12.2020 tehty sovintoesitys on edelleen voimassa, suostuu *** Oy 15.12.2020 sähköpostissa (ote alla) esitettyyn ehdotukseen.
Ote sähköpostin sovintoesityskohdasta: “Oma ehdotuksemme on seuraava: *** Oy voi pitää jo maksamamme 800 euroa, eikä esitä vaatimuksia laskun, sähkösuunnitelman eikä sen mahdollisen käytön suhteen. Jos ja kun nykyinen sähköasentajamme tarvitsee uusia / muokattuja / toisessa muodossa olevia sähköasennuksiin liittyviä kuvia, hoidamme ne omalla kustannuksellamme toiselta suunnittelijalta. Emme vaadi *** toimittamaan dwg-kuvia emmekä korvausta meille aiheutuneesta haitasta. Toisin sanoen: jätetään tämä tähän."
Terveisin *** Oy
******** ************
selvitysmies
Ja tähänhän tämä jätettiin.
Should all acquaintance be forgot and never brought to mind?
Pisteet Kuluttajariitalautakunnalle sekä sähköurakoitsijan firman selvitysmiehelle, jotka molemmat toimivat asiallisesti ja ystävällisesti. Yksi murheenkryyni on saatu pois päiväjärjestyksestä, tosin ikävällä tavalla. Uskoakseni emme kuitenkaan toiminnallamme aiheuttaneet vastapuolen poistumista tästä maallisesta virtapiiristä. On tää tämmöstä.
Ja vaikka näin ei saisikaan ajatella, niin kukahan seuravaksi?
“Yksi murheenkryyni on saatu pois päiväjärjestyksestä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.
Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.