VAROITUS:
POSTAUS SISÄLTÄÄ KARKEAA KIELENKÄYTTÖÄ, JONKA TARKOITUS ON KUVASTAA KIRJOITTAJANSA SYSIMUSTAA SIELUNMAISEMAA JA NÄKÖALATTOMUUTTA TÄMÄN ROIHUAVAN ROSKISPALON EDESSÄ.
Niinpä koitti päivä, jolloin IV-joukahaiset saapuivat tontillemme ja töihin lähtiessämme ryhtyivät asentamaan kotiimme venttiilejä. Näitähän oli odoteltu jo kesällä ja pakkasilla sisäkaton rei’istä tip tip tiputteli pikku pisaroita lautalattiallemme.
Palasin kotiin. Asentaja oli pihassa lähdössä. Yksi venttiili oli jäänyt kuulemma vielä asentamatta, kun tyttären seinässä tilaa oli niukalti ja se vaati vähän rouhimista. Totesin, että timpurit ovat nyt sen verran tontilla päivystäneet, että IV-kullervot voinevat tehdä itse tarvittavat rouhinnat. Se heille passasi. Kiva.
Laitetaan tähän alkuun kuvaksi neutraali beige neliö, koska jatkossa kielenkäyttöni on kaikkea muuta kuin neutraalia. |
Menin sisään. Katsoin seinille. (Varoitus: nyt tulee rumia sanoja.)
EI HELEVETTI! (minähän varoitin)
IV-lemminkäiset olivat tehneet kodistamme invavessan.
EI PERKELE! (vieläkin tulee)
Venttiilit olivat kuin romanialaisen mielisairaalan lobotomiaosastolta.
EI HELEVETIN PERKELEEN HELEVETIN PERSE!
Seinissä oli jotain, mikä muistutti etäisesti Tokmannin ämpärinjonottajien pahinta painajaista.
Katso itse:
Kymmenen senttiä olohuoneen ilmatilaan penetroituva pvc-pukama. Kavereiden kesken karseeta paskaa. Venttiilin kehys on niin iso, että se tulee hirren sauman yli. Ette ole tosissanne. Mutta kai te olette, kun näitä kerran joka huoneeseen asensitte.
Vanha iiveeläinen laululeikki "Jos ei osu kohille, voipi roiskia ohitte!" |
Pää hajosi. Ensin siedetään kuukausia IV-tapioiden jahkailua ja sitten yhdessä päivässä asiakkaalle esittelemättä ja asiakkaalta kysymättä asiakkaan seiniin anaalirakastellaan albiinomammutin tamponit, kavereiden kesken persetöötit.
“Venttiilit olivat kuin romanialaisen mielisairaalan lobotomiaosastolta.”
Laitetaan nyt vielä yksi kuva. Ei ne siitä katselemalla kaunistu.
Narusta vetämällä ilmaa alkaa virrata sisään. Tai hoitaja tulee pyyhkimään pepun. Tai joulun tähti näyttää tien Kouvolaan. |
Jotta päivä olisi ollut täydellinen, piharakennukseenkin oli asennettu ihan perusperusventtiilit. Ihan kiva.
MUTKU IV-SUUNNITELMASSA VENTTIILEIHIN OLI MERKATTU ÄÄNENVAIMENTIMET!
Mikä parasta, poikani Nonstoppolos oli kuullut, kun IV-tursot olivat pohtineet, laittaisivatko piharakennukseen äänenvaimentimelliset venttiilit. Ja kuulemma olivat todenneet, ettei sinne tarvitse.
IV-hommia fiilispohjalta. Suunnitelma on vain hidaste.
Väärä venttiili. Mutta ehkä se riittää, että se on kuitenkin oikealla tontilla. |
Minä paukautin vastaavalle mestarille samantien viestin, jonka sisältö oli suunnilleen “ei helevetti”.
“Albiinomammutin tamponit, kavereiden kesken persetöötit.”
Lauantaina laitoin IV-kalervojen pomolle viestin, jonka sisältö oli kohteliaasti muotoiltu “ette perkele ole tosissanne”. Tai itse asiassa viesti meni näin:
Terve!
En viitsi näin viikonloppuna soitella, mutta ajattelin laittaa samantien viestin tiedoksi.
Valvoin ja murehdin nimittäin aika tehokkaasti viime yön. Nuo IV-venttiilit ovat nätisti sanottuna aika hirmuisen näköiset. IV-suunnitelmassahan mainitaan, että 160 mm reikiin voi asentaa 125 mm esim. Velcon venttiilit, joten odotin sen tyyppisiä. Nämä ovat kauluksineen aivan järkyttävän isot ja rumat. IV-suunnittelijakaan ei suoraan tällaista mallia tunnistanut.
Oma ehdotukseni on, että vaihtaisitte nämä Velco 125 Premium -venttiileihin. Sellainen mahtuisi todennäköisesti paremmin myös tyttäremme huoneen seinään. Samoin piharakennuksen IV-suunnitelmassa on venttiileihin merkattu äänenvaimentimet, joten nekin voisivat olla samat. Nyt ymmärtääkseni noissa lautasissa ei ole äänenvaimennusta, joka suunnitelmiin on merkitty.
Harmillinen juttu, mutta toivottavasti saadaan asia hyvälle tolalle.
Ystävällisin terveisin,
Lassi Massi-Kassi
Toivoakseni vähän kohteliaampi sävy kun tässä postauksessa.
Perusviesti pähkinänkuoressa:
- Tuloilmaventtiileien muotoilun pitää olla jotain muuta kuin mallia Krapula-Reinon lauantaipaska.
- Seinäreiät ovat 160 mm, mutta jos olisitte lukeneet IV-suunnitelmaa, siellä olisi lukenut, että näihin reikiin voi laittaa 125 mm venttiilit.
- Suunnitelmassa mainittiin myös esimerkkinä venttiileistä Velco, jolla on lämpötilan mukaan säätyvä ja äänieristävä tuloilmaventtiili. Tällaisesta olin puhunut LVI-urakoitsijan edustajan kanssa, mutta sanat ovat keveitä ja jäävät matkalle.
- Piharakennukseen oli LVI-suunnitelmassa merkattu äänenvaimentimelliset venttiilit. Silloin laitetaan äänenvaimentimelliset venttiilit. Vaikka kuinka olisikin sillai tiäkkö sellanen kutina, et nyt ois kyl kiva laittaa jotku niinku vähä jatsahtavammat tötteröt maksavalle asiakkaalle
“Krapula-Reinon lauantaipaska”
Makuuhuoneessakin on turvallinen olo nukkua, kun tietää kahden seinämolon vartioivan unta. |
Sunnuntai-iltana lähti vielä LVI-urakoitsijalle seuraavanlainen meili:
Hei!
Perjantaina töihin lähtiessämme IV-asentajat tulivat paikalle ja kotiin tullessamme järkytys oli melkoinen, kun tuloilmaventtiileiksi oli asennettu suoraan sanoen karmean näköiset tötteröt. Mielestäni meillä on Emanuel de Saint-Exupery (firman edustaja, toim. huom.) sinun kanssasi ollut puhe äänenvaimentimellisista Velcon venttiileistä. Sellaiset annettiin myös esimerkkinä IV-suunnitelmassa. Lisäksi samassa suunnitelmassa kerrottiin, että 125 mm venttiilit voi asentaa 160 mm reikään. Sen sijaan nyt on asennettu 160 mm venttiilit, jotka ovat ulkonäöltään hirveät.
Laitoin Imogen von Knoblauchille (IV-firman pomo, toim. huom.) lauantaina viestin, että nämä tötteröt voisi vaihtaa Velcon 125 Premium -venttiileihin. Meiltä ei missään vaiheessa kysytty mielipidettä venttiilien ulkonäöstä eikä niitä meille esitelty ennen asennusta. Nämä ovat niin merkittävä osa (myös) talon ulkonäköä, että ne olisi pitänyt hyväksyttää asiakkaalla. Ihan samalla tavalla kuin te ette mene asentamaan mitä suihkuja, hanoja ja pönttöjä tukusta sattuu löytymään, vaan käytte ne asiakkaan kanssa läpi. Tästä toiminnasta teille Universumin Putkein Putki Oy kiitos. Olemme olleet vesikalusteisiin tyytyväisiä.
IV-suunnitelmaan on merkitty myös piharakennukseen äänenvaimentimelliset venttiilit 125 mm reikiin . Tällaisia ei ole sinne asennettu, vaan peruslautaset. Nämäkin siis nähdäkseni pitää vaihtaa. Samat Velco 125 Premiumit toiminevat sielläkin.
Minusta näyttää, että painovoimaisen ilmanvaihdon ykkösasiantuntijan ja LVI-suunnittelijamme Bogdan Atmosferikoffin (nimi muutettu, toim. huom.) papereita ei ole kovin tarkasti katsottu. Olen lisäksi useammassa viestissä korostanut, että mikäli mitään kysyttävää tai epäselvää IV-asioissa on, ne pitäisi tsekata esim. juuri Atmosferikoffilta. Näin IV-asentajat eivät ole tehneet.
Uskon ja toivon, että IV-alihankkijanne hoitaa asiat kuntoon. Henkilötasolla ja kommunikoinnin asiallisuuden suhteen minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa kenestäkään LVI-urakan toimijasta. Viivästyksiä ja ikäviä yllätyksiä on kuitenkin tullut turhan paljon.
Ystävällisin terveisin,
Lassi Massi-Kassi
Soitin maanantaiaamusta vielä vastaavalle mestarille. Hän vahvisti ajatukseni siitä, että IV-sampsa ei voi asentaa asiakkaan seiniin mitä tahansa Antero Vipusen visvasyyliä ilman asiakkaan hyväksyntää.
Tästä kulmasta siinä on jotain sensuellia, sanoi entinen mies, kun nakuna peilillä kyykkäsi. |
LVI-firman edustaja oli vastaavalle mestarillemme marissut, että olivat kesällä käyneet useampaan kertaan katsomassa, voiko tontilla tehdä hommia ja olivat kyynelsilmin joutuneet kääntymään pois, kun eivät hommiin päässeet. Sitä hän ei tuntunut muistavan, että IV-tierat olivat poissa tontiltamme koko kesän ja heidän kesänsä jatkui lokakuuhun. Maanantaina LVI-päällikkö koetti soitella, mutten halunnut vastata kesken töitteni. Pyysin laittamaan viestin. Sitä ei tullut. Oma veikkaukseni on, että kun urakkapalkkiota ei ole vielä kokonaan saatu, loppu pyritään varmistamaan hyökkäävällä ja uhkaavalla asenteella. Toivon olevani väärässä - pelkään jo tuntevani pelin hengen.
“Antero Vipusen visvasyyliä”
Putkipuoleltahan on edelleen korjaamatta piharakennuksemme suihkunurkan vesijohdot, jotka tulevat rusahtamaan jossain vaiheessa rikki talon painuessa, mikäli niitä ei fiksata. En ole kahdessa aiemmassa meilissäni saanut vastausta siihen, aikovatko he hoitaa homman kuntoon.
Asensin kiuaskivet iv-pellervojen tyyliin lähes kohilleen. |
Muita hommeleita pähkinänkuoressa:
- Käytettiin Ikeassa 338 euroa. Storkickel-lasihyllyjä, Persventil-petauspatjoja, Veriribul-paistinpannu, Knullnisse-tonttuledejä ja vaikka mitä södermalmilaisen koti-isän märkiä unia.
- Huuhtelin 80 kiloa Narvin Löylyvalmis -kiukaaseemme tulevia kiuaskiviä.
- Hain Nonstoppolosille sohvasängyn.
- Valvoin kaksi yötä putkeen, kun iv-venttiilit kyrsivät niin helevetisti.
- Seija Ala-Kautta hioi viimeisen vahaamattoman huoneen lattian.
Mutta lähinnä on kyrpinyt.
“IV-lemminkäiset olivat tehneet kodistamme invavessan.”
Vaikka suunnittelmassa kuinka olisi, että 160 venan reikään "voi" asentaa 125 millisen, niin onnistuuko se käytännössä? Saako sitä kiinnitettyä jne?
VastaaPoistaSuunnitelmissakin on virheitä.
Kiitos kommentistasi. En toki ole iv-asiantuntija (kuten eivät vissiin iv-asentajammekaan), mutta luottaisin tässä lvi-suunnittelijaamme, joka on kyllä vimosen päälle kovan luokan ammattilainen. Ja eikö uretaani toimi kaikessa? Aina.
PoistaJohan on ollut julmettua menoa siellä. Toivottavasti asiat alkavat kuitenkin muuttua paremmalle tolalle.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi!
PoistaKyllä asioita on yleensä saatu paremmalle tolalle vääntämällä ja kääntämällä. Helpompaa toki olisi hoitaa ne kuntoon kerralla.