Pystytys lykkääntyy - taas

Tässä väliaikaiskämpässämme on telkkari. Siis sellainen, jonka joka kanavalta tulee jotain ohjelmaa. Ei tarvitse erikseen kytkeä tietokonetta hdmi-piuhalla telkkariin, avata nelonen.fi-sivustoa, etsiä ohjelmaa, katsella varttia mainoksia ennen kuin pääsee katselemaan tuotesijoittelua itse ohjelmaan. 

Sen sijaan ottaa vain kaukosäätimen käteen ja painaa nappia. Ei tosin sitä T.OPT-nappia tai sitä alhaalla olevaa keltaista nappia, jossa on kolme pistettä. Ei myöskään AD-nappia, joka on vähän etelään siitä napista, joka näyttää johdolliselta injektioruiskulta. Mutta kuitenkin voi löytää sen napin, jolla voi vaihtaa kanavia. Jos volyymi nousee, niin se on se toinen samanlainen nappi. 

“Tässä väliaikaiskämpässämme on telkkari.”

Kanavasurffailu on siis tehnyt paluun elämäämme. Ja voi Hildegard von Visvatoffel kun meillä surffataan! Ensin katsotaan Remontti vai muutto, sitten Parhaat remontit. Sitten Muutoremontilla rahaksi ja perään Kulta, sinusta on tullut remontti. Sitten päälle Simpsoneita Subilta, kunnes sieltä alkaa Epäonnistuneimmat penispidennykset, jonka mainospaussilla katsotaan Apua, kissani on raskaana paratiisihotellissa. Sitten tuleekin Simpsonit Foxilta ja sen perään Alastomat paratiisihotelliremontit. Siitä alkaakin jo Simpsons-maraton Avaliviltä ja illan päättää Onnenseinäjahti, jossa Nicoleisson-Jäbämän pohtii, mitä kirjaimia ostaisi lauseeseen 

_OMOLLA ON SUURI _ILI.

Nicoleisson-Jäbämän huokaa helpotuksesta, kun rosvosektori vie hänen rahansa eikä Nicoleisson-Jäbämänin tarvitse kyseenalaistaa miehisyyttään vastaamalla. Siliconicole-Botoxqué ostaa vokaalin P ja arvaa aivan oikein: 

POMOLLA ON SUURI TILI.

“Tää laittais eka tän paalun tähän. Sit se laittais tän levyn ihan sivuun ja sit toi laittais vielä tolpan silleen, että se ei oo oikeen minkään päällä.”

Palaveerasimme putkarin ja vastaavan mestarin kanssa ja kävimme läpi viimeaikaiset muutokset ja toiveet esim. vessan röpötyksen eliminoinnista sekä korvausilman saamisesta hellaleivinuunille.  

Pystyttäjienkin piti tulla keskiviikkona, jolloin heidän oli tarkoitus porata sähkärille reikiä pistorasioita ja kytkimiä varten. Eivät tulleet, eivätkä ilmoittaneet asiasta sähkärille, joten sähkäri tuli. Tulivat perjantaina. Paikalla oli myös sähkäri, mutta eivät tehneet reikiä pistorasioita ja kytkimiä varten, vaan asensivat piharakennukseen ikkunoita. Kolmannen turhan reissun jälkeen sähkäri voittaa paketin Saludoa. 

“Pystyttäjienkin piti tulla keskiviikkona.”

Olimme siinä uskossa, että nyt tarvittaisiin vielä rakennuksiin ovia / muuta tuulensuojaa, kun Termexin puhallus alapohjaan on sovittu torstaille ja sitä ennen pitäisi talon läpi puhaltava tuuli saada kuriin. Pystyttäjien puolelta oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvita. Kiirettä pukkaa tärkeämpien asiakkaiden kanssa, joten amatöörit ilman viivästysssakkopykälää sopimuksessa voivat odottaa kesäkuun puoleenväliin. Tämä pystytysurakan hillitön huhkiminenhan alkoi vasta marraskuussa.

Termexin puhalluksen päälle pitäisi nakutella lattialämmityksen harvalaudoitus ja siitä meinasikin tulla pieni ongelma, sillä nakuttelijat ovat Virossa. 

Sata tapaa käyttää kuollutta sanomalehteä, osa 72: filunkipöydän logistiikkapehmike.

Kuten ehkä joku tarkemmin skeneä seuraava diggari on saattanutkin lukea, maailmalla ja Suomessakin on tällä hetkellä keikalla ilmiö nimeltä Korona. Vastaavia ilmiöitä on käynyt keikalla aiemminkin, esim. Rutto ja Espanjantauti. Koronakin on ollut niin suosittu, että oikeastaan millekään keikalle ei ole vuoteen saanut lippuja. 

Samasta syystä timpurimme eivät pääse toistaiseksi takaisin maahan, vaikka itse asiassa ovat molemmat piikkinsäkin saaneet. Meinasin siis hätääntyä, jos urakka kusee ja pohdimme tätä pähkinää timpurinkin kanssa puhelimessa. Meni tunti ja timpuri soitti uudelleen. Hän oli järjestänyt meille sijaisen tekemään harvalaudoituksen. Meni vartti ja sijainen soitti. Meni päivä ja tapasimme sijaisen tontilla. Jessus, kun oli kiva olla tekemisissä aikaansaavien, asiantuntevien ja asiallisten ammattilaisten kanssa!

“Amatöörit ilman viivästysssakkopykälää sopimuksessa voivat odottaa kesäkuun puoleenväliin.”

Jos kaikki menee kuten toivomme, meille asennetaan lattialämmitysputket 7.6. ja siihen päälle saakin jo naputella koivulaudat. Tosin kuulemma ensin kannattaisi asentaa sisäkatto, niin telineet eivät tuhoa tuoretta lattiaa. Mutta siis miettikää, meillä saattaa olla jo ennen joulua lattia - tuo kävelyn käyttöliittymä. 

Viime viikon postauksessani räydyin saunan kaipuussani, mutta tällä viikolla tilanne on jo paaaaaaaljon parempi. Tiistaisin on lenkkisauna ja lauantaille saimme oman vuoron. Voin siis vedellä höyryä henkeen kahdesti viikossa. Oudon lämmin olo lenkkisaunassa tosin paljastuikin kuumeeksi ja olin loppuviikon töistä poissa. Ei ollut koronaa, vaan melkoisen sitkeä flunssa, joka vaivasi lähes viikon. 

Luulin, että verinen oksennus on vain kropan luonnollinen reaktio aitoon puuhun.

Hankintakyvystäni humaltuneena kävin hakemassa ison kokopuisen ruokapöydän, jonka ainoa miinus oli se, että sitä oli hieman koira järsinyt ja lapsi rei’ittänyt haarukalla. Ja vähän piirrellyt kuulakärkikynällä. ja oli siinä muitakin ruhjeita. Mutta kokopuusta ne on helppo hioa pois. Tosin pöytä ei ollutkaan kokopuuta. Tämä selvisi, kun parista kohtaa hioin viilun puhki ja alta paljastui jotain, mistä Kiinassa tavataan tehdä äidinmaidonkorviketta. Mutta sainpahan poltettua niskani. Maalia päälle ja myyntiin, samoin teki hän, joka myi meille rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton. 

Raksa-auto teki kuten vastaava mestari numero 2 ja luovutti.

Ja ne euroviisut. Laitetaan otsikoksi vaikka 

Euroviisut

Olipa pari hienoa biisiä, nimittäin Ranskalla ja Sveitsillä. Ukrainan perinteisellä shkibumraksh-kielisoittimella säestetty pirihumppa huvitti, mutta hauskaahan se oli, että kärkeen sijoittui paljon ei-englanninkielisiä / englanninkielettömiä biisejä. Tosin voittajabiisistä en kyllä oikein tiiäkkö ku sä oot ihan jees mut ku musta tuntuu et melodia olis ollu kiva.

Nuorena Maurizio-Cuopio oli kapinallinen; muuankin kerran hän jätti heittämättä liiran Fontana di Trevin suihkulähteeseen, vaikka Mamma ja Nonna nätisti pyysivät. Sinne meni iltanutellat.

Kuuntelin Italian toistamiseen ja kyllä sieltä alkoi sen ainoan soinnun ja luupatun riffin takaa vähän biisinreunaa pilkottaa, jos oikein tarkkaan kuunteli sitä kohtaa melodiasta jossa oli kolmas sävel. Seuraavat ajatukset voittajasta heräsivät:

- samalla ratkesi rokkarilarppauksen euroopanmestaruus

- haluaakohan Led Zeppelin tietää, kuka on kääntänyt heidän yläkouluaikaisen demonsa italiaksi?

- jos tämä oli rokkia, bändin laulaja varmaan nuuskasi muumilimsaa

Ei Blind Channelin olisi mielestäni biisillään voittoon kuulunut yltääkään, sijoitus oli sekä ansaittu, kunniakas että riittävä. 

“Shkibumraksh-kielisoittimella säestetty pirihumppa.”

Paljettibeibien peppulibiiseistä parhaiten toimi Kreikan kappale. Serbian kohdalla sen sijaan pohdin, että jos euroviisut olisivat talo, Serbian esitys olisi se silikoni, jota pokat kaipaavat. Kun laittoi äänet pois, saattoi nauttia paremmin Bejönssiltä kopsatuista pakkoliikkeistä ja aikuisviihdetähtien karaokejumpasta. 

Himoque, Beibissima ja Marja-Liisa ottavat vietteleviä asentoja, joita ovat oppineet Instagramskajasta.

Suurin kontrasti oli hienon Ranskan biisin jälkeen kuultu Azerbaidzanin Mata Hari, johon ne onnistuivat jotenkin sotkemaan Kleopatrankin. Oksun kurkkuun nostavaa eurokuraa runkkurunkkukompilla laulajana Ariana Granden piraattikopio. Näitä riittää joka vuodelle, mutta jotenkin tänä vuonna tätä raivostuttavaa euroshaibaa oli hieman tavallista vähemmän. Tai sitten minusta on tulossa vanha ja pehmeä. Juu, tiedän mitä ajattelet. 

“Miettikää, meillä saattaa olla jo ennen joulua lattia!”

Maalitahroja - ja mainioita hankintoja

Tajusin, että takana taitaa olla elämäni pisimmästä päästä oleva ajanjakso ilman saunaa. Se alkoi tästä universumista, ajasta ja paikasta kadonneesta rintamamiestalostamme muutettuamme ja päättyi vappuun, jolloin pääsimme saunaan kavereilla Porvoossa. Globaalistihan kaksi kuukautta ei ole mitenkään pitkä ajanjakso saunatta, moni angolalainenhan elää koko elämänsä tietämättä, millaista on hikoilla kuumassa huoneessa. 

Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi. Tämänhetkisen väliaikaiskämppämme yksi plussa edelliseen verrattuna onkin lenkkisaunavuoro. Lisäksi pohdimme oman vuoron buukkaamista. 

Timpurithan lähtivät jo kolme viikkoa sitten. He jättivät ohjeet ja toiveet, mitä tulisi tehdä ennen heidän paluutaan. Ekalla viikolla tapahtui - ei mitään. Toisella viikolla tapahtui - eipä mitään. Kolmannella viikolla timpuri nysväystä kiroiltuaan soitteli lahden takaa pystyttäjille, sähkärille ja putkareille ja aikataulutti nämä paikalle. Vastaavalta mestarilta tuli lasku. 

“Itselleni saunattomuus on ollut kuitenkin iso elämänlaatua heikentävä tekijä korona-ajan, muuttosurun ja raksastressin lisäksi.”

On aika liikuttavaa, kun timpuri sanoo sopineensa muiden tekijöiden kanssa, että “hoidetaan nyt tämä talo kuntoon”. Arvostan tällaista moraalia ja asennetta. 

Mitä mahtaa olla kuvassa? Lue eteenpäin, ja kaikki selviää. Paitsi sun ihmissuhdekuvioihin en ota kantaa.

Pohdinnassa on ollut ruskeiden nuottien treenitila, kavereiden kesken vessa. Toinen veskimmehän sijaitsee keittiön vieressä ja ellei ole niin häveliäs, että vetäytyy piharakennuksen vessaan moukaamaan myslisiiloaan, joutuu soittamaan rektaaliregeetä suht lähellä oleskelutiloja. Siellä joku oman elämänsä arkkitehti voi toki viisastella, miten wc-tilat olisi tullut sijoittaa. Tämä arkkitehti voi samalla käydä estämässä talvisodan, ilmastonmuutoksen, JVG:n keikat sekä geenimuunnella asiallisesti käyttäytyvän rakennusalan ammattilaisen. 

Nyt kun NMKY:n lemmenkutsuja kuitenkin soitellaan missä soitellaan, olemme koettaneet ratkoa myös tätä Tauskin Haavemaan feat. Virpi CatCat meluongelmaa. 

“Rektaaliregeetä”

Kelataanpa hetkeksi toiseen vessaan / kylppäriin. Äänieristyssyistä kaikkiin huoneisiimme tulee tiivistetyt ovenkarmit ja kyntteelliset kynnykset. Näiden vuoksi LVI-suunnittelija piirsi kylppäriin siirtoilmasäleikön, joka kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa. Oli pakko laittaa tuo, kun rimmasi niin kivasti. Mutta että siis siirtoilmasäleikkö eristää ääntä. Koska talomme sijaitsee alle paloturvallisen etäisyyden päästä naapurista, kylppärissa on oltava paloikkuna, jota ei tosta noin availla. Samasta syystä kylppärin seinään ei ole piirretty tuloilmaventtiiliä (koska meille tulee painovoimainen ilmanvaihto). Kylppärissä siis vessan tuloilma on hoidettu siirtoilmasäleiköllä. Tämä tuli nyt ehkä jo selväksi.

Siirtoilmasäleikkö eli kavereiden kesken siirtoilmasäleikkö.

Pikkuvessastakaan ei ole yhteyttä ulkoilmaan; se sijaitsee huoneiden keskellä. Siirtoilmasäleikköä ei viitsi runnella hirsiseinään, jonka takana on keittiö. Useamman öisen pähkäilyn päätteeksi kekkasin, että jumanzuganov, vessan tuloilmahan voidaan ottaa teknisestä tilasta tai varastosta. Tälle amatöörin älynväläykselle piti toki saada ammattilaisen vahvistus, joka oli positiivinen. Isompi reikä varaston ulkoseinään ja vessassa saa kyntää evinrudellaan Tussulanjärveä isompikin Shitanic. Ilma ei lopu eikä toivottavasti turbiinien turaukset kuulu. 

Kyllä miten se ihminen voi tällaisia keksiä ihan tosta vaan ilman tajunnanlaajentajia.

Vastaavalle mestarille jouduin sanomaan jo vähän tiukemmin, kun hän viestitti ilouutisena pystyttäjien tulevan tontille tulevalla viikolla hoitamaan hommia loppuun. Tiesin tämän jo edellisellä viikolla, koska timpurimme oli asian järjestänyt. Pyysin siis vastaavaa nyt luotsaamaan homman tehokkaasti ja varmasti loppuun. Ymmärrän, että osaavalla ammattilaisella on kiire monella työmaalla, mutta jotain pitäisi tapahtua parissa viikossa. Esim. soittaa edes pari puhelua tai vastata tiedusteluuni, missä jamassa työmaan tilanne on. Mutta ehkä nyt. Ehkä. Ehkä. Ehkä.

“Kuskaa ilmaa, muttei fuskaa paskaa.”

Tiedustelin putkimieheltä, saisiko kylppäriin rättipatterin. Vastaus oli, että se vaatisi tekniseen tilaan pumpun ja lähtöjä ja valkoisen kaniinin soittamassa Bob Dylanin akustisen kauden tuotantoa. Hintaa reilu tonni plus patteri. Vastauksen saatuani tajusinkin, mikä hommaa hankaloitti: jos meille olisi tullut patterit seinille, rättipatteri olisi vain yksi patteri lisää seinällä. Nyt kun meille (ehkä vielä joskus hyvällä säkällä jos universumi suo) kuitenkin tulee lattialämmitys, rättipatteri olisi oma yksikkönsä. Täytynee kuivata vaatteet ja pyyhkeet laittamalla lattialämmitys 90 asteeseen ja heittämällä märät kalsongit koivulautalattialle. Unohdamme siis rättipatterin ja tyydymme kuivauskaappiin, jos meille lupa siihen myönnetään.

Den första soffan, den andra soffan, den tredje soffan, den fjärde soffan, den femte soffan och den sexige soffan.

Ja Ikea! Tuo ruotsalainen taivaspaikka, jonne pääsee jopa ilman palvelutalosta saatua koronaa. Kävimme siellä puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa helatorstaina, koska silloin juhlitaan Tomas Lediniä, joka vieritti suuren lihapullan pois syrjään Tommagrav-runkopatjan suulta. Totesimme, että jos haluamme piharakennukseemme sinisen Vallentuna-sohvasatsin, on toimittava nopsaan, koska kyseessä on poistuva väri. Laitoimmekin illalla netitse tilaukseen yhden kappaleen sinistä Vallentunaa, joka olisi noudettavissa seuraavana päivänä. Samalla Ikea-keikalla kävimme hakemassa toiset netistä bongaamamme siniset päälliset punatukkaiselta naiselta, jonka tytär moikkasi parvekkeelta (tyttären sukupuoli on muutettu henkilöllisyyden salaamiseksi). 

Tuli seuraava päivä, opetuslapset olivat saaneet Teslan kaasupolkimen ja Getsemaneen oli perustettu mannermainen viinibaari. Minä sen sijaan sain tiedon, että soffa noudettaviffa. Siispä taas Ikeaan. Hain soffan. Ikean Click & Drive on todella näppärä systeemi: parkkitalossa painetaan tilausvahvistuksen nappia ja puuskuttava ikealainen kuskaa keskustayksiön kokoisen laatikon suoraan auton takapaksille. 

Där låjuu en soffa, som nånsin gick hemma till oss. Varför? Läs vidare och du får veta. Bix.

Kun låda oli frrrrrrrrrrrrrrranskalaisessa frrrrrrrrrrrrrrrrrrraksabiilissä, päätin tehdä vielä pienen visiitin tuohon ruotsalaisen hyvänolon temppeliin. Aloitin löytöpisteestä. Hetken kierreltyäni kysäisin huvikseni työntekijältä, ettei poistossa olisi sattumalta Vallentuna-sarjaa. Hän vastasi, että “ei muuta kuin noi jotka on tuolla nurkassa pahvilaatikoissa”.

Förbannad, sexton också, för helvata i Borgafjäll! Silmäni ei ollut lainkaan poiminut paria pahvilaatikkoa, joissa oli - yllätys yllätys - kaksi Vallentuna-vuodesohvaa 43 prosentin alennuksella. Jasså. Meikämumintrollille koitui siis lisähommia: ostin kaksi soffaa lisää, kuskasin ne lastauspaikalle, kiskoin juuri ostamani samanlaisen Vallentuna-vuodesohvan ulos peräloosterista ja vartijan avustuksella tilalle pari samanlaista. Täysihintaisen kiikutin asiakaspalveluun ja palautin. Tienasin parisen sataa euroa (2022,68 SEK). Tai tienasin ja tienasin, tuhlasin vähän vähemmän. Tai oikeastaan vähän enemmän, kun ostin vielä molempiin soffiin päällifetkin. Nyt meillä on yhtäkkiä kolme vuodesoffaa, joissa kaikissa sinifet päällifet. Jöffef!

Gunilla tycker om att ligga ovanpå med Hjördis.

Viikko oli muutenkin sangen hankintaintäyteinen; Vallentuna-sohvat saivat täydennystä vielä pari päivää myöhemmin, kun kävimme Seija Ala-Kauttan kanssa rundilla Lännen kultamaissa (meidän kohdallamme se tarkoittaa Espoota ja Kirkkonummea). Minulla nimittäin lähti totaalisesti vespa käsistä ja pistin samana päivänä kunnolla rahaa palamaan italialaiseen designiin. Niin tyypillistä minulle. 

Tänne Indiana Jones kätki natseilta varastamansa Mooseksen laintaulut, Graalin maljan ja JVG:n Kännisporttitissit-sinkun ensipainajaisen.

Maanantaiaamu alkoi ajelulla Veikkolaan, jossa osoite vei 70-luvun DDR:stä peräisin olevan lentokonehangaarin pihaan. Sisältä kyseessä oli kuitenkin ihan perusvarasto. Tässä varastossa myyjä säilytti Calligaris Cream -pöytää ja tuoleja. Olin ensi hetkestä ollut melkoisen myytyä poikaa bongattuani nämä Torista. Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme, neliömallisena se toimii vaikka etätyöpöytänä ja jatkettuna sen ääreen mahtuu enemmänkin porukkaa. Katto vaikka itte:

Pöydän kaveriksi saimme mukaan neljä Calligarisin Cream-tuolia:

Vaikka elämä ilman Ikeaa onkin teeskentelyä, täytyy kyllä myöntää, että näistä huokuu laatu ja tyyli. Che bella buongiorno molto adagio ossofukko!

Sitten pääsimmekin sinne Ikeaan, tällä kertaa Espoohin. Peruspullerot lounaaksi ja noutovarastolta mukaan Vallentuna-rahin päällinen. Taas sellainen vaaleansininen. Nämä kun loppuvat, niin sitten ne loppuvat, koska kyseessähän on discontinuoiva producti. 

“Pöydän koko passaa (toivoakseni) mainiosti piharakennukseemme.”

Kämpillä Calligaris-kuume pisti edelleen höpinää designtötterööni (naapurin Juho kutsuu omaansa Fiuuliveijariksi). Törmäsin Torissa vielä Calligaris Skin -tuoleihin. Ne ovat keveitä, pinottavia muovituoleja, jotka kestävät myös ulkona. Ja koska terassikalusteet on oltava, eikä niiden tarvitse olla välttämättä kelohongasta moottorisahalla veistettyjä, laitoin haisemaan ja pistin viestiä myyjälle. Ja ostin 8 tuolia lisää. Veljeni kävi kiitollisena tuolit noutamassa ja saa kunnian niitä varastoida, sillä tuolit ovat Vaasassa ja me vähän vähemmän. 

Rautavaaran Sampiviljelijät ry:n tilintarkastaja Jomppa Rumppahumppa sieltä mätipussista tiedustelee, miltä tämä tuoli sitten mahtaa näyttää. No tältä:

Ja jos joskus vielä satutaan päästämään sukulaisia kotiimme, jos se joskus sattuu valmistumaan, niin näitä voi käyttää ekstratuoleina sekä ulkona että sisällä. Sellaista Martti-vainaan metsurihommissa moottorisahaamaa pölkkypenkkiä ei ihan yhtä näppärästi roudailla. 

Taisinkin jo mainita, että ammattilaisia ei ole viime aikoina liiemmin raksalla näkynyt. Me amatöörit päätimme viedä edes jotain eteenpäin ja maalasimme viikonloppuna kuistien tolppia ja parruja. Poikani Nonstoppolos myös imuroi piharakennusta sangen ansiokkaasti. Maalausjälki nyt oli mitä oli, mutta toisaalta ammattilainen olisi tuostakin hommasta laskuttanut 7600 e + alv. alkavalta minuutilta. Ja hommahan siis meni ihan täydellisesti:

”No niin lapset nyt iskä käynnistää auton. Sehän meni hienosti. Saatiin kaikki palkit maalatt…ttu!”

Fiksuna poikana en ollut laittanut kaikkein paskinta päälle, minkä seurauksena maalaushomman loputtua minulla oli kaikkein paskinta päällä. Se on jännä, kun ekaa tahraa paidassa koettaa epätoivoisesti saada putsattua, ehkä toistakin. Kolmannen jälkeen ajattelee, että “**ttu iha sama” ja lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan. **ttu iha sama. 

“Lopulta huomaa astuneensa sandaaleilla yhdeksän litran öljymaalipönttöön ja motkivansa öljymaalisia genitaalejaan nahkasohvaan.”

Seuraava muutto - vanha koti murskana

Hupaisaa, miten nopeasti sitä solahdettiin edelliseen 40 neliön kerrostalokaksioon. Kun ei ole lähes 17 vuoteen asunut kerrostalossa, yllätyin, kuinka leppoisaa ja rauhallista viime kuukausina oli. Parina yönä yläkerrasta kuului muutaman iloisen veikon rupattelua ja rappukäytävässä tuoksahti hieman rastafarin lauantai, mutta kaikin puolin mukavaa meillä oli. Lähtömmehän sai reilun viikon lisäaikaa, kun putkirempan työmiehet joutuivat koronakaranteeniin, mutta sitten taas mentiin. 

Vapun jälkeisellä viikolla kuskailin jo pikkuhiljaa turhaa kamaa varastoon ja loppu roudattiin uuteen asuntoon lauantaina. Jos edellinen tilapäiskämppä oli ihan kiva, niin tämä uusi on vielä selvästi kivempi: olo on kuin Airbnb-kämpässä - osittain siksikin, että tämä on kalustettu. Tilaa on kymmenisen neliötä enemmän, mutta huoneita saman verran. Lapset siis jatkavat sohvalla nukkumista, ja minä huonosti. 

“Rappukäytävässä tuoksahti hieman rastafarin lauantai.”

Pesukone, patjat ja muuta ryönää saatiin viedä varastoon, koska nykyisessä asunnossa ne ovat valmiina. Kantoapuna oli onneksi Salonkylän Kolvuu ja Rouduu Oy:n kunniapuheenjohtaja, kutsukaamme häntä vaikka nimellä Juho. Edellinen kämppä piti luovuttaa omistajilleen lauantaina klo 17. Kello 16.59 Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa riipivät viimeisen himmelin katosta. Yksi iPad tosin meinasi jäädä kaappiin, mutta niitä minulle nyt satelee kuuden kappaleen päivävauhtia lahjuksina innokkailta blogiyhteistyökumppaneiksi halajavilta. 

Sohvatyynyjen välistä ja alta löytyi proteiinia, nöyhtää ja Interpolin etsimä tyttäremme.

Vastaava mestari ei sitten maanantaina soitellut, mutta tiistaina ilmoitti, että keskiviikkona on runkokatselmus rakennusvalvonnan kanssa. Sinne sai mennä Seija Ala-Kautta, kun itse olin lähitöissä. Keskiviikko olikin yhtä läpipääsemisten triumfia, kun runkokatselmuksen lisäksi rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-autommekin läpäisi katsastuksen. Ei toki puhtaasti, mutta rimaa hipoen. Rakennusvalvonnan edustaja oli kuulemma oikein mukava ja kehaisi, ettei tonttimme kaltaista metsään (tai ainakin kissankusemaan suohon) rajoittuvaa tonttia nykypäivänä enää näin läheltä keskustaa löydy. Toki hän ensiksi tokaisi talostamme, että “onhan se aika korkea”, mutta tässähän ei ole mitään uutta meidän korvillemme. 

Koetin vihjata pesukoneelle, ettei puristelisi reittäni suihkuun punkiessani ja suihkuverholle, ettei lääppisi, kun olen naku ja märkä. #MeTooBathroom.

Puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa tuli viikonloppuna puheeksi, että kumpikaan meistä ei osaa nähdä tai kuvitella tilannetta, jossa asumme oikeasti uudessa talossamme. Muuttovalmiissa tai vastaavassa talossahan on jo kaupantekohetkellä tiedossa, milloin saunaan pääsee ensimmäistä kertaa. Meille talon rakentuminen on ikään kuin liveroolipeli, jossa larppaamme mukana kylvämässä kultakolikoita ahneille kääpiöille, mutta jonka lopputulosta emme kykene / uskalla kuvitella tai odottaa. 

“Onhan se aika korkea.”

Pari päivää muuton jälkeen kävimme lasten kanssa hakemassa polkupyörämme edelliseltä kämpältä. Erehdyin ehdottamaan, että käydään katsomassa, missä kunnossa vanha kotimme / lasten syntymäkoti / tähän mennessä ainoa oma kotimme on. Se oli virhe. 

Kotia ei nimittäin enää ollut. Kaivuri oli pistänyt sen matalaksi. Murheellista, miten pieneen kasaan purua ja vääntynyttä kattopeltiä jokin niin rakas ja tärkeä voi mennä. Jos aiemminkin oltiin kodittomia, niin nyt todella ollaan. Emmätiä. Ehkä hyväkin, että jokin on niin konkreettisesti ohi, että paluuta ei ole. Kiva tietty olisi, jos uusi talo etenisi reippaasti. Timpurit lähtivät kaksi viikkoa sitten, ja runkokatselmusta lukuunottamatta mikään ei ole edistynyt, kun he eivät ole potkimassa asioita eteenpäin. 

Koti. Nyt ja aina.

Nyt tontille tarvitaan pystytysporukka (etäisesti muistan sellaisen joskus tontillamme olleen) tekemään omat hommansa, putket ja johdot pitäisi laittaa kuntoon lattian alla, jotta päälle saadaan Termex-selluvilla, maalämpö ja lattialämmitys. Sitten timpurit voisivatkin ratsastaa takaisin ja laittaa kuntoon lattiat, sisäkatot, laatoitukset ja elämämme. 

“Liveroolipeli, jossa larppaamme mukana kylvämässä kultakolikoita ahneille kääpiöille.”

Muurarikin tarvittaisiin jossain vaiheessa. Pyysin jo parilta firmalta tarjouksen tiilistä. Vähän minua loukkasi, kun ensimmäisessä firmassa minua pidettiin niin tyhmänä, että tarjouksesta oli tehty erittäin selkeä, asiallinen, eritelty ja hintavaihtoehdot sekä toimitussisältö oli listattu kattavasti. On tässä kuitenkin oltu näissä raksahommissa jo aika syvällä. Haalaritkin on ja kaikkee. Osaan puhua raksaa, vaikka ylilaskutuksessa onkin vielä puutteita.

Kahdessa kuukaudessa tämä oli kertynyt sohvan alle. Kuvasta on jo GDPR-syistä poistettu pesukarhu, kolme Kela-korttia ja Ilpo.

Toisessa tarjouksessa taas mieltäni lämmitti se, miten fiksuna he minua pitivät: olin kysynyt erikseen hellaleivinuunin, tiiliseinän ja savupiipun materiaalien hintaa. Sain tarjouksen, jossa luotettiin matemaattiseen lahjakkuuteeni (yo-kirjoituksissa 3 pistettä yli minimirajan) ja tarjouksen sisältö oli suunnilleen muotoa 

“Tiilen hinta on xx, laasti maksaa yy euroa kilo, sitä menee 175 kiloa, seinään menee 330 tiiltä, päättele siitä savupiipun menekki, koska me ei kerrota. Jos Antero lähtee Lappeenrannasta mopolla Laihialle liehittelemään Hjördistä, kuinka monta kertaa hänen on syötävä ABC:n härkärunkku lankkuperunoilla ennen kuin Hjördiksen hypotenuusa menettää positiivisen varauksensa?”.

Tiili on sellainen kova ja punainen, paitsi pohjalaisen minkkifarmarin tiilitalo on keltainen, notta naapurit näkee, että rahaa on saatana!

“Kotia ei nimittäin enää ollut.”

Hupsis - blogi täytti 2 vuotta

Kävi niin, etten edes huomannut, kun blogi lirvahti kolmannelle vuodelleen. Jossain vaiheessa aloin nimittäin pohtia, milloin tämän tuusaamisen aloitin ja tarkistuksen jälkeen totesin, että tässähän meillä on blogi uhmaiässä. Terveyskirjasto.fi:n artikkelia mukaillen:

“Kaksivuotias puhuu yleensä kaksisanaisia lauseita, mutta hän saattaa sanoa sanoja väärin ja toistaa niiden alkutavuja (vattaava mettali, plojekti on kakkaa). Yksilöllisen kielenkehityksen vaihtelu on laajaa: vaihteluväli sanaston kohdalla voi olla 0–600 sanaa (uli uli, valivali, vituvitu).

Kaksivuotias osaa jo vähän juosta, opettelee kiipeämään portaita ja yleensäkin harjoittelee tasapainoilua (mitä blogissa saa sanoa ja mitä ei). Kaksivuotias tahtoo saada ja tehdä mitä erilaisimpia asioita (blogiyhteistyöt ja ilmainen roina). Hänellä ei kuitenkaan ole käsitystä siitä, mitä hän voi saada ja mitä ei (mutku mä haluun ulkoporealtaan ilmatteeks!), joten tämä ikä on usein aikuisen (puolison) mielestä hankala. Blogi on aggressiivisimmillaan kaksivuotiaana, ennen kuin sosiaaliset taidot alkavat käyttäytymisessä näkyä (olisit itsekin, jos olisit punnannut nollaosaamisella kaikki rahasi vievää hirviötä maailmaan. Eiku nythän juuri kuvailin, millaista on olla äiti).

“Tässähän meillä on blogi uhmaiässä.”

Jos kaksivuotias ei vielä puhu yhtään ymmärrettävää sanaa, tarvitaan ammattilaisen kannanottoa tilanteeseen (Kiitän lukijapalautteesta. Se on olut tsi ptäskeää ja olen koeit7tanut otytaa siotä opijksi.)”

Rakennusvalvonnan mukaan ilmapallo ei vielä kelpaa asunnoksi. Tai ainakin se pitää lisäeristää, koska kaikki pitää lisäeristää.

Mutta hei, bileet. Juhlimme sitä muuttamalla tulevana viikonloppuna seuraavaan tilapäiskämppään. 

Vapun vappuilimme ilman raksailun rasitteita, mutta heti sunnuntaina roudailimme pahvia, muovia ja metallia tontilta. Poikamme Nonstoppolos oli tekemispäällä ja veteli raksaimurilla lähes koko päärakennuksen puhtaaksi sinne kertyneestä röynästä, sälppeestä ja tauhkasta. 

Raksalla ollessamme timpurikin pirautteli vapaalta ja kyseli, miten hommat ovat edistyneet. Oli helppo vastata, että ei. 

Rakennusprojektin onnistumisen kannalta avainasemassa ovat osaavat tekijät.

Mutta onhan tässä parissa vuodessa sentään jotain tapahtunut. 

2019

Kaksi vuotta sitten oltiin vasta valmistelemassa tontin ostoa. Sen hankinta mahdollistui sitten kesäkuussa 2019.

Kesällä suunniteltiin taloa. Sitten suunniteltiin lisää. Ja väärin. Ja uudelleen.

“Onhan tässä parissa vuodessa sentään jotain tapahtunut.”

Piharakennuksestakin oli syyskuussa 2019 jos jonkinmoista versiota. Osa kauheita, mutta osa paskempia. 

Päätettiin ottaa arkkitehti, joka on töidensä näköinen.

Vasta lokakuussa 2019 kerroimme vuosia hautomamme asiat lapsille (vanha koti revitään ja uutta suunnitellaan).

Pohdin myös, millaisia erilaisia valmiusvaihtoehtoja talonrakentajalle on tarjolla. Blogin tyyliksi oli tässä vaiheessa jo vakiintunut ärsyttävyys, loppumaton itsetyytyväisyys sekä verbaalinen onania.

“Hyväminähyväminähyväminähyväminä”

Pelasimme loppusyksyn kuvapingistä rakennusvalvonnan kanssa ja lopulta joku tuhansista tuherruksista lipsahti vahingossa rakennusvalvonnan verkonsilmästä läpi. Alkoi talotoimittajien kilpailutus.

2020 

Vuosi päättyi viemärin tukkeutumisella ja uusi vuosi 2020 alkoi vastaavan mestarin potkuilla. Vähänpä tiedettiin, että tätä kirjoittaessani menossa on jo kolmas vastaava mestari. Tai ainakin oletan, että hän ei ole vielä ottanut lopareita.

Harvinainen kuva: kaikki kolme vastaavaa mestariamme samassa kuvassa valmistautumassa raksa-alan palkintogaalaan. On ne raxsuja.

Autokin hajosi motarille. Jakopäänhihna katkesi. Pikkujuttu. Kerrankos sitä auton hinta tuplaantuu. 

Vuoden alussa siivoilimme muutaman tonnin taloesitteitä kaapeista, kun ajattelimme, että tästä eteenpäin kaikki on selvää, helppoa ja nopeaa.

Saimme ensimmäiset julkisivukuvatkin. Tosin emme tienneet, että muutama kuukausi myöhemmin kattokulma olisi lerpsahtanut kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä sanonkomämissä.

“Tästä eteenpäin kaikki on selvää, helppoa ja nopeaa.”

Maaliskuussa 2020 iski koronanperkele. Myimme myös lopullisesti talomme isolle rakennusliikkeelle. Saimme jäädä siihen asumaan vielä ainakin puoleksi vuodeksi. Tämä hieman määräajasta venyi, muttei tarpeeksi, koska kirjoitan tätä kerrostalokaksiossa. Rakennusvalvonta halusi selvityksiä. Se sai selvityksiä. 

Huhtikuussa blogi täytti vuoden. Tehtiin sopivasti talokaupat. Maailma oli myllerryksessä, korona riehui, korona tappoi. Mikäs oli ostellessa. 

Talokauppojen jälkeen olo oli hulvaton. Vasemmalla pankkineiti, oikealla rakennusvalvonnan edustaja.

Pitkin matkaa sikamainen temppumme ostaa kaupungin kaavoittama tontti ja rakentaa siihen rakennusvalvonnan hyväksymä talo on herättänyt närää naapurustossa. Saimme naapurista vastalauseita talomme korkeudesta, joten mepä teimme talostamme rumemman, jotta ei vain olisi hyvä mieli sitä katsoessa.

Koska taloprojektissa on lukuisa määrä vastaavia, valvojia ja mestaajia, keräsin kaikki tarvittavat tehtävät samaan postaukseen. 

Eiku oli täällä toinenkin yhteiskuva meidän vastaavista mestareista.

Ja kappas: toinen vastaava mestarimme otti loparit. 

Heinäkuussa 2020 saatiin kuitenkin rakennuslupa hakuun. Uusi vastaava mestarikin löytyi. Neljättä ei ole vielä tarvinnut etsiä, mutta meneehän tässä nyt vielä muutama vuosi ennen talon valmistumista.

Elokussa saatiin rakennuslupa. Jee tai jotain.

Syyskuussa 2020 alkoivat oikeat työt: tontilta kaadettiin puut ja tehtiin maatöitä. Tuli kalliiksi. KVV-IV-valvoja otti loparit. Aloituskokouskin oli.

“Ja kappas: toinen vastaava mestarimme otti loparit.”

Lokakuussa paalutettiin. Tuli kalliiksi. Kävimme myös talotoimittajamme luona varmistamassa, että tehdas on ihan oikeasti olemassa. 

“KVV-IV-valvoja otti loparit.”

Marraskuussa 2020 timpuri otti loparit. Parempia hommia oli luvassa riittävästi, joten ei halunnut lähteä meidän työmaallemme. Heipsu. Pystytys alkoi (ja jatkuu yhä, koska meillä ei asiakkaina ole väliä eikä munia). Naapurikin kävi oksentamassa pahaa oloaan meidän päällemme. Siis ensimmäistä kertaa. 

Joulun hengessä riideltiin sähkömiehen kanssa, koska olemmehan viekkauvella ja vääryyvellä käyttäneet häntä hyväksi maksamatta kuin vähintään riittävästi. Lienee turhaa sanoa, että sähkömies otti loparit?

“Timpuri otti loparit.”

2021

Uusi vuosi 2021 alkoi kylmänä ja lumisena. Pystytys (vielä silloin jopa) eteni. Ja raksa-auto oireili. Sillä oli kai ikävä Nizzan rantabulevardeille. Ja sittenhän se kyrvähti ihan kokonaan. Timpuritkin aloittivat kylmän kyytinsä kotikatastrofimme kimpussa. 

Helmikuussa tapahtui se, mitä olimme odottaneet ja pelänneet: muuttokäsky kodistamme. Hiihtoloma siis pakkailtiin apinan raivolla. Piharakennus alkoi nousta ja kattoakin taidettiin tehdä. 

“Sähkömies otti loparit.”

Ja maaliskuussa 2021 sitten kotimme lakkasi olemasta koti ja kylmeni. Pahalta tuntuu edelleen. Piharakennuksen evoluutio eteni yhä. Uskalsimme suunnitella jo hieman sen sisustustakin, vaikka toiveikkuudesta aina rangaistaankin. 

Rakennusvalvonnan rankaisuryhmä sai vihiä, että elättelimme toiveita talon valmistumisesta.

Huhtikuussa meistä tuli irtolaisia. Ei enää vanhaa kotia eikä vielä uutta. Ei kyllä kellään ole koskaan ollut yhtä rankkaa kuin meillä. 

Ai niin, ja blogi täytti kaksi vuotta. 

Hirsitalo on niin kylmä, että juhlatkin pitää viettää lisäeristeeseen kääriytyneenä.

Vaikka blogin päätehtävä tässä blogosfäärissä onkin uhriutua, valittaa ja katkeroitua, haluan lämpimästi kiittää jokaista tekstejä lukenutta ja kommentoinutta. Tukea, palautetta ja vinkkejä on tullut paljon. Kiitos ja leuka rinnassa kohti talon valmistumista ja Kodotus-blogin 7-vuotisbileitä!

“Kiitos!”