Kesäkertaus - (miten) niin myöhässä

Miten tässä nyt näin kävi? Taas tarttee vetää jalkaan villahousua ja alkaa skrapata rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton tuulilasista huurretta. Ja justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit. Sain vaihdossa kolme ongenkoukkua ja Matin ja Tepon parhaat. Se oli sinkku. 

Koetan kuitenkin katsoa kiitollisena kulunutta kesää, vaikka kukaan missään ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin me. Ja koska kaikki molemmat lukijani siellä kiehnäävät kuullakseen tapahturmarikkaasta kesästämme, niin täältä pesee - ici il y a le laundromat. 

Että se piha niinku, onko se nyt niinku?

Ei. Seuraava kysymys.

Ei

Ei

Sanonkomämissä sulla on tuija-aita.

Olitte kuulemma Tallinnassa, että niinku miksi?

No muuten vaan. Olen käynyt nyt kolme kertaa Tallinnassa lasteni kanssa vuorotellen - kerran Nonstoppolosin ja kaksi kertaa Perintörinsessan kanssa. Olemme ottaneet polkupyörät mukaan, mikä on ollut aivan nerokas ratkaisu. Lapsen kanssa liikkuminen on todella näppärää ja nopeaa ja paikasta toiseen pääsee aivan eri tavalla kuin kitisevän skidin kanssa kävellen. 

Helppoahan se Tallinnassa on, kun on ollut tuhat vuotta aikaa odotella piharakentajaa.

Olimme Tallinnassa kolme yötä, emmekä puuhanneet mitään kovinkaan ihmeellistä. Pääsin maistamaan bobateetä. Se oli parempaa kuin oletin, muistutti sammakonkudun hörppimistä ojasta lapsena. Silloin ei ollut vielä proteiinipatukoita. Kiertelimme kirppareita ja kävimme ostamassa askartelutaitoiselle ja -haluisalle tyttärelleni helmiä. Söimme liian usein liian isoja annoksia. Syksyllä osuimme menomatkalla aikamoiseen myräkkään, joten tällä kertaa oli helpotus, kun Tobleronet eivät joka aallolla heittäneet tax freen hyllyillä volttia. 

Suppailitteko, häh?

Vähän juu. Kahdeksan kilometrin pätkä Mustijokea veljen ja tämän pojan kanssa. Oli hienompi pätkä kuin osasin kuvitella, sää oli alkukesän tappohelteinen ja emme olleet fiksusti ottaneet evääksi kuin Lidlin dominokeksikopioita. Tai kai se dominokin on Oreo-kopio. Sentään vettä oli riittävästi, ettei tarttenut joesta ryystää. 

“Justhan vasta juhannuksena vaihdoin lyhyet kalsarit.”

Toinen keikka tehtiin kaksin Seija Ala-Kauttan kanssa Iso-Melkuttimelle Räyskälään. Juu, minullekin tulee noista nimistä kaksimielisiä konnotaatioita. Jännä paikka; kirkas vesi ja pieniä lahtia kierrettävänä. Oli helppo ymmärtää, miksi järveä kiersi avovesiuimareita ja sukeltajia. Ja ainahan se hyvältä tuntuu, kun Iso-Melkutin uppoaa Räyskälään. Juuh. Mela jne.

Entäpäs se teidän terassi, onko se mistään kotoisin?

On se, eikä edes Aunuksen karjalasta. Katettu terassi on edelleen toisenakin kesänä osoittautunut loistavaksi. Jos ei ole porotusta, on sadetta ja terassi suojaa näiltä molemmilta. Kun pariovet ovat auki, olohuone jatkuu terassille tai toisinpäin. 

Olen kasvattanut lapsistani kaltaisiani eränkävijöitä. Aina on hyvä sää telttailla, kun telttailee kotiterassilla.

Ei sähkösavustinta ilman tulta. Savumuikuista tulikin tulimuikkuja.

Näistä tuli just sellaiset mitä toivottiinkin.

Onko ollu kuuma, kun teillä ei ole viilennystä, pellet!

Välillä käytiin sillä rajalla, mutta ilman lämpöpumppua mentiin tämäkin kesä.

Haben Sie eine Leijona in Berlin gesehen?

Jawohl, ainakin beinahe. Oltiin Berliinissä, kun siellä bongattiin villi jalopeura puskassa ja sitten leijonahavaintoja tehtiin enemmänkin eri kaupunginosissa. Uutisissa spekuloitiin, mistä leijona on karannut ja armeija ja poliisi etsivät tätä jalopeuraa. Muutamassa kaupunginosassa oli ulkonaliikkumiskielto ja koko Berliini pidätti hengitystään reilun vuorokauden. Sitten selvisi, että kyseinen peto olikin villisika. Vähän lässähti. 

Ihana kaupunki se Berliini on edelleen. Kivan rosoinen, joskin jopa perinteisesti edukas Berliini alkaa muuttua paikallisille liian kalliiksi paikaksi asua. Jotenkin tutun kuuloista. Muutenhan minäkin olisin rakentanut tämän hirsitalomme Eiraan. 

Liselotte ei tahtonut lähteä Horstin kanssa kuuntelemaan Portion Boysia.

Tämä patsas esittää urakoitsijaa, joka tulee paikalle silloin kun on sovittu.

Ei se saksalainen musiikkimaku nyt ihan surkeaa ole.

Viimeisenä iltana löysimme Puuha-Peten saksalaisen serkun.

Currywurstissa oli suolaa.

Kävittekö asuntomessuilla?

Kuulkaa kun Kodotusta ei kelpuutettu pressipassipässiksi, niin Kodotus ei mennyt messuille ollenkaan. Sellainen hemmoteltu influensseri minusta on tullut. Samalla (taas) yksi aikakausi tuli päätökseen, kun messuputki päättyi sarjaan Pori, Kouvola, Tuusula, Lohja ja Naantali. Ja ensi vuonnahan Kerava päättikin olla asuntomessuja järjestämättä, joten taukoa tulee toinenkin vuosi. No, enemmän minä kaipaan asuntomessuja kuin asuntomessut minua. Sama pätee lapsiini.

Aleksis Kiven synnyinkodissa ei ollut yhtään Kuutti Lavosen työtä seinällä. Paska mesta.

Miksi rakentaa kun voi vallata. Eipähän tartte odotella urakoitsijaa.

Suriseeko ja piippaako?

Joo. Naapurilla on nimittäin näppärä ruohonleikkuri, joka pitää samanlaista ääntä kuin ylivilkas metsuri. En ole yhtä kovaääniseen robottiruohonleikkuriin törmännyt. Anopin Batman-tyyppinen kone on niin hiljainen kostaja, että jos se liittyisi koneiden kapinaan, ei koskaan saisi tietää, mikä iski. Tämä sen sijaan surisee kuin kiimainen kimalainen ja säännöllisesti saa sätkyn ja alkaa piipata. Kyllä ei tänäkään kesänä kukaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin me. 

Jukka-talo in memoriam

Vuonna 1982 äiti ja isä rakensivat Vaasaan talon. Se oli Jukka-talo ja ovessa oli firman nimi meidän sukunimemme (Massi-Kassi) vieressä siihen asti, kun talo myytiin pari vuotta sitten. Ja nyt Jukka-taloa ei yhtäkkiä enää ole. Ihan kaikkia alan toimijoita kohtaan en osaa tuntea suurta sääliä, sen verran omaakin kokemusta on mulk kusip persre vitt pask mielenkiintoisella asenteella ja omaperäisellä ammattitaidolla/-ylpeydellä varustetuista tekijöistä ja valvojista. Samat fiilikset tuntuvat olevan tällä Hesarin mielipidekirjoittajalla. 

Aleksiksin äidin ja isän talo.

Mutta mitä suurin sympatiani niitä rakentajia kohtaan, jotka ovat joutuneet isompaan tai pienempään liriin kyseisen firman konkurssin myötä. Rakennuttaminen tai rakentaminen on ihan riittävän stressaavaa ilman talofirman katoamista kartaltakin. 

Entäs se hirsimies, jonka piti tulla maaliskuussa, mutta joka sanoi tulevansa syyskuussa?

Kokeilin hiljattain soitella hänelle. Numero ei ole käytössä. 

“Miten tässä nyt näin kävi?”

Velco-korvausilmaventtiili - happea saunaan

Jos minulla olisi supervoima, se olisi hajoilu. Tätä supervoimaa minulla ei ole ollut aina, mutta raksaproggiksen myötä se on vähitellen kasvanut minussa kuin kryptoniittikertymä Teräsmiehen berberissä. 

Berberiä täytti esimerkiksi, kun IV-luthorimme asensivat jokaisen jonottajan toiveämpärit tuloilmaventtileiksi. Kauhunhuutoni kiirii kaikuna edelleen jossain pakistanilaisessa vuorensolassa. Luulisi, että EU:n asetus silmävaarallisista epäesteettisistä objekteista kontrolloisi tällaisten ympäristökatastrofien oksen asentelua, mutta eivätpä meidän IV-banemme muutenkaan vähästä hätkähtäneet. Lautalattialle valuva vesikin on heille arkipäivää. 

Puolisoni Seija Ala-kautta valitsi kyllä verhojen värisävyt, mutta ei hirsiseinästä penetroituvaa pyllypömpeliä. Pömpelin narukin on kuin virtahevon hammaslankaa.

Tällä tragedialla oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä prinssi nimeltä Velco (vähän kuin Nico, mutta tämä ei polta tupakkaa kutosluokalla takapulpetissa) karautti ratsullaan apuun. Peppupömpelit lensivät kaaressa varastoon ja tilalle tulivat linjakkaat, äänenvaimentimella ja termostaatilla varustetut korvausilmaventtiilit. Meillä kun on painovoimainen ilmanvaihto, niin esimerkiksi äänenvaimennuksella on aika iso merkitys, kun seinään porataan eskarilaisen mentäviä reikiä. 

“Kauhunhuutoni kiirii kaikuna edelleen jossain pakistanilaisessa vuorensolassa.”

Talon puolelle vetelin venttiilit itselleni tyypillisen harkinta-ajan (reilu vuosi) jälkeen. Sauna sen sijaan odotteli omaansa. Tänä keväänä sain sinnekin vetäistyä Velcon ja nyt itselleni tyypillisen harkinta-ajan jälkeen (niukka puoli vuotta) tein siitä tämän blogipostauksen. 

Nukkuva lapsi, virtaava vesi ja Velcon korvausilmaventtiili: kolme asiaa, joiden katselemiseen ei väsy. (san. Reino Melismaa) 

Itse asiassa Kodotus-blogin viestintäimperiumi laajenee tämän postauksen myötä kohti uutta mediamuotoa. Tein nimittäin ihan videon! Kyllä. Liikkuvaa kuvaa! Sen kesto on muutama minuutti, joten 2000-luvulla syntyneille video pitäisi toki jakaa 17:ksi tiktoki:ksi. Meillä ennen sotia syntyneillä ehkä keskittymiskyky riittää katsomaan koko kolmen minuutin videon ilman että välissä influensserin tarttee tanssia viraalia mainostanssia. 

Siispä. Tadaa. Siis klikkaat siitä keskeltä kuvaa punaisella pohjalla olevaa valkoista nuolta sillä "hiirellä":

Kunhan harkinta-aika oli ohi, itse asennus oli sangen nopea. Reikä oli seinässä valmiina ja se oli jopa oikean kokoinen. IV-pingviinit olivat asentaneet reikään ihan peruslautasventtiilin, joka nyt sinänsä kyllä täytti tehtävänsä. Velcon etuna oli kuitenkin äänieristys, säätyvyys sekä se, että saunan puolelle ei lautaseen kondensoidu vettä. 

“Kodotus-blogin viestintäimperiumi laajenee tämän postauksen myötä kohti uutta mediamuotoa.”

Mielenkiintoinen yksityiskohta videossa on, että IV-kissanaiset olivat löytäneet jostain kymmenen vuotta vanhaa sinistä putkea, jota asensivat seiniimme. On toki hienoa, että hemmot ajattelevat ekologisesti ja kierrättävät kaiken, mutta toisaalta samat hemmot kierrättivät loskan katoltamme vedeksi lattiallemme. On ne kultia. 

Ainoa oikea äänenvaimeniin on sellainen, jossa on karvaa ja se yskittää. Toimii erinomaisesti pyllypömpelin kanssa. Ja vain pyllypömpelin.

Nyt kun käyttökokemustakin uudesta Velco-korvausilmaventtiilista saunassa jo on, en keksi siitä mitään pahaa sanottavaa. Ilmaa tulee, venttiili säätyy ulkolämpötilan mukaan, eikä sieltä kurki IV-arvuuttajia. Helppoa kuin hengittäminen, sanoi IV-jokeri, kun mummolta happiviikset pölli.

Neljä vuotta sitten 2019

Sitä oli neljä vuotta sitten 20 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa osaavani suunnitella talon. 

“Jos minulla olisi supervoima, se olisi hajoilu.”

Ja jestas, meidät niin ihanan monesti tielle jättänyt munakuuppammekin tuli hankittua jo neljä vuotta sitten. 

Kolme vuotta sitten 2020

Sitä oli kolme vuotta sitten 40 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että rakennuslupa voidaan myöntää. 

Tuodaan tähän väliin vekkulia tunnelmaa suodatintonttujen hippelishyppelis-tanssilla.

Siskoni sen sijaan on ihan erilainen rakentaja, nimittäin fiksumpi. Se kun meni mökkikauppaan ja sanoi, että “me otettais tollainen, laittakaa siihen joku kiva väri”. Ja kappas seuraavana päivänä niillä oli sauna lämpimänä ja mummo kutoi sukkaa kiikkustuolissa. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Sitä oli kaksi vuotta sitten 70 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että suomalaiset pystyttäjät pitävät minkä lupaavat ja että kyllä miehen sanaan voi luottaa ja ne ulkomaalaset on kyllä semmoisia ja yrittäjällä on vaikeeta. 

Tähän kuvaan mannermaista fiilinkiä tuo tämänhetkinen tuija-aitamme.

Salaperäinen kerrostalokakkija piristi iltojamme vuokra-asuntomme saunassa. Ah näitä muistoja.

Vuosi sitten 2022

Sitä oli vuosi sitten 140 vuotta nuorempana melkoinen optimisti. Uskoin itseeni. Kaikki oli mahdollista. Luulin jopa, että kun on muutettu, niin huolet on ohi. Hihi. Mutta sentään välillä päästiin jo uutta kotia sisustamaankin, esim. lasisilmillä.

“Nyt kun käyttökokemustakin uudesta Velco-korvausilmaventtiilista saunassa jo on, en keksi siitä mitään pahaa sanottavaa.”

* Tuotteista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan, mutta kyllä näitä venttiilejä voisi ihan muutenkin kehua.

Piha - mikä piha?

Huppista, nyt onkin jo kesäloma. Alkuvuosi on ollut bloggailun suhteen niukempaa, mutta katsotaan, olisiko tällä nillityksellä edelleen jonkinlainen ekologinen lokero blogosfäärissä. 

Tuo kallisarvoinen elektrisiteetti eli lieke

Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni. Ja kun sanon kriisi, tarkoitan sitä yhtä paljon kuin Putin maailmanrauhaa. Loppuvuodesta sähkölaskut olivat kolmensadan euron huitteilla, sen jälkeen laskua (hihi) tuli tasaisesti. Viimeinen niitti oli valtion sähkötuki, joka veti maaliskuun sähkölaskun 23 euroa miinukselle. Näin leppoisaa ei toki ollut kaikilla talouksilla, mutta me satuimme vaihtamaan pörssisähköön juuri sen alkaessa halventua, kun emme nyyniyttämme jaksaneet/ehtineet/viitsineet tehdä kahden vuoden määräaikaista sähkösopimusta hintaan 374e/kWh plus lasten vasemmat munuaiset. 

“Sähkökriisi oli ja toistaiseksi meni.”

Huhti- ja toukokuun sähkölaskut olivat molemmat 90 euron korvilla. Talossa asuu kaksi teiniä, kaksi idioottikakkapäätä (jos teineiltä kysytään) ja pihassa nököttävät 150-neliöinen talo ja 33-neliöinen piharakennus (bunkkeri?/hytti?/koju?), joiden nurkista vetää. Mielestäni kohtuullista - siis sähkölasku, ei ne teinien kommentit.

Kaivuri ei käy, sähkäriä ei näy

Jaa että onko talo jo valmis? No ei perkele ole. Piha näyttää tältä:

Vaihdetaan vähänkäytetty piha, öö, pihaan.

Ja näyttää siellä tältäkin:

On pimeä polku ja kivinen tie ja usein se urakoitsija rahasi vie.

Piharakennuksen (kopin?/putkan?koijan?) ulkovalot ovat aistikkaat kuin Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87:

Mon amour, ces fils suspendus me rendent si excitée. S'il vous plaît, soyez mon coupe-fil.

Sähkäri kävi koronaa potiessani, kun maass’ oli hanki ja järvet jäässä ja sanoi tulevansa parin viikon päästä hoitamaan urakan loppuun. Parista viikosta on nyt pari kuukautta. 

“Jaa että onko talo jo valmis?”

Suosituksia saanut piharakentaja kävi pihallamme kääntymässä ja totesi, että hänen 10-tonninen kaivurinsa ei mahdu sitten millään talomme ja tönömme välisestä solasta. Kiva. Pihatöiden suhteen pohdituttaa, minne helkuttaan (Kalkuttan ystäväkaupunki) roudaamme roinat kaivurin tieltä. Todennäköisesti joudumme siirtelemään kamoja useampaan otteeseen eri paikkoihin. Houkuttava ajatus. 

Ilmaisuvoimainen kuva suunnittelun, toteutuksen, valvonnan ja estetiikan täydellisestä leikkauskohdasta.

Ajattelimme yhdistää kahden talon kolmet portaat liuskekivillä. Jos polkujen jälkeen kiviä jää yli, voisimme kivetä niillä koko talon ja tönön välisen solan. Siihen saa tarvittaessa lisää oleskelutilaa, jos 40 neliön terassi ei piisaa. 

Tukin tukin

Tuleva kesä hieman huolettaa, kun jo toukokuussa talon sisälämpötilat alkoivat nousta lämpimiin lukemiin. Tällaista en viime vuodelta muista. Kuristin lattialämmityksen jakotukista makuuhuoneiden vesikierrot nolliin ja eron olohuoneeseen huomaa. Vaikka lattialämmitys ei sinänsä tunnu lämpimältä jalan alla, pois päältä oleva lattialämmitys tuntuu viileältä. 

“Emmanuelle virolaisesta mustavalkotelkkarista kesällä -87.”

Olisin sulkenut olohuoneen ja pianohuoneenkin (siinä on i-kirjain) kierrot, mutta jakotukki on varastossa niin monen romun takana, etten ole jaksanut itseäni varaston nurkkaan taistella. Ensi kesänä sitten.

Tossa ei ole niitä liuskekiviä, mutta tohon ne liuskekivet niinku tulis.

Katos, roskis

Roskiskatoskin pitäisi hankkia. Voisin toki rakentaa sellaisen itsekin, minkä jälkeen toteaisimme sen olevan niin pasqua, että se pitäisi kuitenkin hankkia muualta. Puumatskusta meillä ei ole varsinaisesti pulaa, kun talon alusta on sitä täynnä. Tekijän taidot ovatkin sitten hieman rajoittuneemmat, joten Toria on tullut kytättyä. Eivät vaan ilmaiseksi ole pirulaiset roskiskatoksia jakelemassa. 

Numerot annettu

Kesän korvalla Seija Ala-Kautta laittoi meidät kartalle ja nasautti talonumeron seinään. Se ostettiin isänpäivänä, joten oli luonnollista, että se saatiin seinään äitienpäivän tienoilla. Toivottavasti numero näkyy riittävän hyvin riittävän kauas. Jaksan ihmetellä vaaleiden talojen seinissä olevia vaaleita numeroita tai sama päinvastoin, tummilla tummia. 

Jännä, että talonumeromme sattuu olemaan sama kuin kuppikokoni.

Koo-yy-är-pee-ää, kyynärpää!

Kun tässä nyt livutaan raksablogista kohti sisustus- ja lifestyle-blogia, niin lienee syytä muistuttaa, että silläkään puolella kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä. Nyt nimittäin on sitten tenniskyynärpää. Ei kauhean kiva vaiva, joskin erinomainen tekosyy välttää kaikki mahdollinen tekeminen, johon liittyy kynää painavampien esineiden nostelu. 

Neljä vuotta sitten 2019

Ihan pikkujuttu, ostimme tämän tontin. Ja voi että kun olen tyytyväinen hankintaamme. On tää kiva pläntti. Ja menihän meillä viemärikin tukkoon. Plussia ja miinuksia, kato.

Kolme vuotta sitten 2020

Tutustuimme rakentamisen sääntöviidakkoon ja upein taidehan syntyy tuskasta: purin turhautumiseni tähän kuolemattomaan kirjoitukseen rakennusprojektin vastaavista henkilöistä.

Kaksi vuotta sitten 2021

Nythän tapahtui jo jotain konkreettistakin: harvalaudoitusta laitettiin. Onneksi oli taitava timpuri. 

Vuosi sitten 2022

Keskustelimme jo edesmenneen LVI-urakoitsijan edustajan kanssa, mitä helevettiä heidän IV-käärijänsä olivat suhmuroineet. Olimme yllättäen touhuista hieman eri mieltä. Ja koronakin oli. Perus.

“Huppista, nyt onkin jo kesäloma.”

Riita ohi - vastapuoli kuoli

Muuan visionäärinen keskusta-/kansanliike-/vaikkamikäpoliitikko pohti aikoinaan, voiko vitutukseen kuolla. Samaa olen pohtinut minä tapellessani näiden ensimmäisen maailman ongelmiemme kanssa. Valitettavasti ihan aikuisten oikeaakin kuolemaa ovat projektimme pienet sinipiikaset taikavasuistaan kylväneet. 

“Voiko vitutukseen kuolla?”

Ensin autuaammille metsästysmaille siirtyi rähjäämään naapuri, joka sai olomme yhtä tervetulleeksi kuin Ukrainan ilmatorjunta venäläiset hävittäjät. Sitten taivaallisiin urakkahommiin katosi ihan mukava LVI-urakoitsijan edustaja. Mitäs sitten nytten?

Pakko laittaa tähän idyllinen kuva porilaisesta maitolaiturista, kun meinasi alkaa pulssi ja verenpaine nousemaan.

Jompikumpi blogin vielä tajuissaan olevista lukijoista saattaa muistaa erimielisyytemme sähkösuunnittelusta ja sen sisällöstä. Tämän tiimoiltahan saimme (silloiselta) suunnittelijalta taktisesti ajoitettuja uhkausmeilejä itsenäisyyspäivänä ja uutena vuotena. 

“Mitäs sitten nytten?”

Riitautimme laskun alkuvuodesta 2021(!) ja veimme sen Kuluttajariitalautakuntaan, jotta meillä olisi asiantuntijatahon suositus riitaan. Ihmettelin, kun käsittely kesti ja kesti, vaikka tiesinkin lautakunnan käsittelyaikojen olevan pitkiä. Mutta sittenpä vihdoin toukokuussa 2023 pärähti tällainen viesti: 

“*** Oy:n operatiivisesta liiketoiminnasta, sähkösuunnittelusta ja -urakoinnista on vastannut toimitusjohtajana ***. Toimitusjohtaja on kuollut (*loppuvuodesta*) 2021, joten ratkaisupyyntöön vastaamiseksi ei valitettavasti ole käytettävissä asianomaisen henkilökohtaista selvitystä. 

Kirjallisen sopimuksen ja mahdollisten muiden ko. riita-asiaa avaavien ***n muistiinpanojen tai asiakirjojen puuttuessa, ei ole mahdollista muodostaa tapahtuneesta sellaista tilannekuvaa, jotta vastaus voidaan antaa. Yrityksen päätoimiala on luvanvaraista toimintaa eli yrityksen palveluksessa on oltava sähkötöiden johtaja, jolla on toiminnan laajuuden kattava pätevyystodistus. Yrityksen toimintaedellytykset päätoimialalla päättyivät ko. pätevyystodistuksen haltijan kuolemaan. Yritystoiminta on päätetty lopettaa ja yritys on asetettu selvitystilaan. 

“Toimitusjohtaja on kuollut”

Ratkaisun pyytäjä on tehnyt sovintoesityksen sähköpostissaan 15.12.2020 ja uusinut ko. sovintoesityksensä 31.12.2020. Mikäli 15.12.2020 tehty sovintoesitys on edelleen voimassa, suostuu *** Oy 15.12.2020 sähköpostissa (ote alla) esitettyyn ehdotukseen. 

Ote sähköpostin sovintoesityskohdasta: “Oma ehdotuksemme on seuraava: *** Oy voi pitää jo maksamamme 800 euroa, eikä esitä vaatimuksia laskun, sähkösuunnitelman eikä sen mahdollisen käytön suhteen. Jos ja kun nykyinen sähköasentajamme tarvitsee uusia / muokattuja / toisessa muodossa olevia sähköasennuksiin liittyviä kuvia, hoidamme ne omalla kustannuksellamme toiselta suunnittelijalta. Emme vaadi *** toimittamaan dwg-kuvia emmekä korvausta meille aiheutuneesta haitasta. Toisin sanoen: jätetään tämä tähän." 

Terveisin *** Oy 

******** ************ 

selvitysmies

Ja tähänhän tämä jätettiin.

Should all acquaintance be forgot and never brought to mind?

Pisteet Kuluttajariitalautakunnalle sekä sähköurakoitsijan firman selvitysmiehelle, jotka molemmat toimivat asiallisesti ja ystävällisesti. Yksi murheenkryyni on saatu pois päiväjärjestyksestä, tosin ikävällä tavalla. Uskoakseni emme kuitenkaan toiminnallamme aiheuttaneet vastapuolen poistumista tästä maallisesta virtapiiristä. On tää tämmöstä.

Ja vaikka näin ei saisikaan ajatella, niin kukahan seuravaksi?

“Yksi murheenkryyni on saatu pois päiväjärjestyksestä.”

Blogin synttärit - pihalla ja terassilla

Blogi täytti neljä vuotta. Kovin juhlallisin menoin en tätä merkkipäivää huomannut juhlistaa, kun en itse asiassa huomannut koko asiaa. Se tapahtui maanantaina 24.4.2023. Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta. Ja mitä tässä ajassa on tapahtunut? Ei paljon mitään. Lue vaikka ite. Blogin osoite on kodotus.blogspot.com jos et ole vielä sinne eksynyt.

“Oikeesti hei kamoon beibi, neljä vuotta.”

Mutta listataan nyt tähän vielä blogin nelivuotispäivän juhlallisuudet. Pyöräilin töihin. Töiden jälkeen oli vartin etäpalaveri. Join kotona kahvin. Kävin puolisoni/kanssavelalliseni Seija Ala-Kauttan kanssa ostamassa simaämpärin. Kävimme saunassa. Otin iltalääkkeen. Jos nämä eivät ole bileet, niin sitten jotkut muut ovat. Saa nähdä, onko blogi hengissä enää viisivuotissynttäreillään. Talo ei ainakaan ole vielä tuolloinkaan valmis.

Pihasuunnittelija piipahti

Hemmetin lumi, kun menee sulamaan. Ei voi vedota talveen ja horrostaa tässä maakuopassa, jota kodiksi kutsutaan. 

Puolisoni Seija Ala-Kautta oli pidempään toivonut konsulttiapua pihan suunnitteluun. Minusta asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen. Ukrainan sodassa tarvitaan ehkä lisäksi vielä orapihlajaa. 

James Bond: Kun liuskekivi ei riitä

Seija kuitenkin hyrisi tyytyväisyyttään. Pihahenkilö tajusi alkuun kehua taloamme ja piharakennustamme (pilttuu? / karsina? / ometta?) ja sitten ehdotella kasveja, jotka istuvat perinnepirkko Seijankin aatemaailmaan. Olennaista oli rajata naapureiden autokatos ja siellä tapahtuva puuhailu näkymättömiin terassimme suunnasta sekä tietysti istutella kaikenlaista nahkealehtistä känsävääräkästä Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan ökykellon kokoiselle tontillemme. 

“Asfaltti ja tekonurmi ovat ratkaisu kaikkeen.”

Seija ja tuija eivät ole ystäviä. Naapurit huputtelivat kevään tultua omaa tuija-aitaansa päivittäin yhteensä tuntikausia ja se ei oikein vastaa käsitystämme vaivattomuudesta. Mutta kun kuulimme kaikkien havuaitojen vaativan ensimmäisinä vuosinaan vastaavanlaista paapomista, aloimme kuitenkin kääntyä tuijien kannalle. Niistä saa ainakin riittävän tuuhean ja korkean aidan aikaiseksi. 

Viimeiset neljä vuotta on huvituttanut lähes taukoamatta.

Muita ehdotettuja kasveja olivat alppiruusut, kirsikkapuu sekä pihlajat. Pohdimme myös liuskekivien sijoittelua. Omistamamme ojan eteen en halua tehdä yhtään enempää kuin on pakko, se maksoi muutenkin jo tarpeeksi. Jotain röyhynärväkettä sinnekin kai pitää istutella. Mitään yksityiskohtaista suunnitelmaa ei käyntiin sisältynyt, mutta Seija oli tyytyväinen ja se on enemmän kuin minun seurassani.

Tuulahdus Kevätmessuilta

Osallistuimme Kevätmessuilla muuan firman arvontaan ja Seija pääsi samalla heidän postituslistalleen. Lafkan somevastaavalla meni vähän cc ja bcc sekaisin, joten Seija sai reilun kuudenkymmenen muun arvontaan osallistuneen yhteystiedot ei voittoa / ingen vinst -meilin kaupanpäällisenä. 

Tämäkin olisi toiminut meidän ja naapurien välissä, mutta en saanut kannettua tätä ulos Messuhallista.

Ja sittenhän siinä kävi niin, että Tuula kuulkaa voitti sen arvonnan! Ja sitten Tuula laittoi kaikille muille osallistuneille viestin, jossa luki näin:

Pitääkin laittaa Tuulalle (ja muille 68:lle) meili ja kysyä, saiko Tuula mullan säkkiin.

Ajattelin kutsua kaikki muut listan ihmiset juhannuksena meille. Voitaisiin grillata ja Tuula voisi kertoa, mitä aikoo multaan istuttaa. Ehkä tuosta porukasta voisi kysellä myös lapsenvahtia, kääretorttureseptejä sekä vinkkejä syfiliksen itsehoitoon. 

Uusi kahvinkeitinZZZZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Seija Ala-Kautta päivitteli paikallisen Fida-kirpparimme hintoja. Kupanruntelema kaffinkeitin maksoi yli kolmekymppiä. Mukaan sai edellisen omistajan plakkia, tukisukan ja ekseeman. Sen sijaan Vantaan kierrätyskeskuksesta tärppäsi paremmin: kympillä löytyi pieni ja suhteellisen söpö (kuin minä 80-luvulla) keitin. Eikä mikään tahansa keitin, vaan ihan pedagoginen sumpinlutkutin.

Reikä ylhäällä, johto alhaalla, sähköisku matkalla.

Tässä OBH Nordican (on muuten iskevä nimi brändillä) keittimessä on nimittäin vesisäiliön yläosassa reikä. Jos siis ahnepossufiiliksissään intoutuu täyttämään keitintä liikaa, se lorottaa opetuksena ylimääräiset nesteet pitkin runkoa (kuin minä Juhon ja Terhin bileissä) ulos. Eikä siinä vielä kaikki: vesi valuu suoraan sähköjohdon päälle ja siitä kuulkaa muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii. Yhdestoista käsky: Älä ylitäytä. 

Terassistentti

Otsikko ei tarkoita mitään, mutta sitähän tämä blogi on ollut koko olemassaolonsa ajan. Tässä kohtaa muuten muistin, että koskakohan julkaisin ensimmäisen blogipostauksen ja totesin blogin olevan neljä vuotta ja kaksi päivää vanha. 

Ensimmäinen yhteinen asuntomme oli kaksi neliötä suurempi kuin nykyinen terassimme.

Katettu terassi oli erinomainen valinta. Ja onneksi vielä hieman suurensimme sitä viime hetkellä. Talvella terassille on hyvä jemmata ruokaa viileään ja terassin päätyyn polttopuita vähän pienemmän matkan päähän puuhellasta. 

“Muutaman säkärin jälkeen tyhmempikin oppii.”

Nyt nostimme terassin houkuttelevuusastetta vielä hieman ja ostimme sille rottinkisen riipputuolin, laitoimme voimistelurenkaat ja toimme iänikuisen mutta ihan laadukkaan futonin opiskelija-ajoiltani löhöpediksi. 

Perintörinsessa testaa, tuntuuko herne persiin alla.

Varsinainen terassin ruokapöytä on vielä varastossa, joten hattarahommiin hankkimani pienehkö taittopöytä on toistaiseksi palvellut ruokapöytänä. Kun Seija vielä intoutui siivoamaan terassin, niin kyllähän tuolla kelpaa kesä röhnöttää. Postilaatikolla ehkä käyn, muuten lähinnä keskityn haisemaan futonilla ja huutelemaan rivoja fasaaneille. 

Suodattimenvaihdon velcokerroin

Olen pettynyt. Luulin, että meillä päin on maailman kirkkain taivas ja maailman puhtaimmat veet. Ei vissiin olekaan. Ojastamme ei kannatakaan ottaa kahvivesiä ja ilmassakin on muutakin kuin typpeä ja happea. 

IV-ismomme asensivat meille joulukuussa 2021 ihmeelliset staalon pakarapahkat seiniin. Ne olivat sellaista häiriintyneen impressionistin psykoosiosastoa, että huusin apuun Terveysilma oy:tä. Saimme seiniimme Velcon korvausilmaventtiilit, jotka olivat aiempiin örkkeihin verrattuina seksyt kuin Galadriel suihkussa. 

Eppu-peppusen takana on iloinen lasivillaylläri.

Ensimmäisenä asensin venttiilit tärkeimpiin huoneisiin - olohuoneeseen ja makkariin. Piharakennus sai omat venttiilinsä myöhemmin ja nyt sain aikaiseksi poistaa myös eteisen rektaalituuban ja laitettua siihenkin Velcon VT-125 termostaattiventtiilin äänenvaimentimineen ja suodattimineen. 

“Galadriel suihkussa”

Niin, se ilmalaatu. Ajattelin, että kai sitä nyt pitää esittää jonkinlaista talon miestä ja vaihtaa venttiilien suodattimet, vaikka varmaan se on yhtä turhaa kuin peruskoulu. Vaan eipä se ihan yhtä turhaa ollutkaan. Venttiilissä ei ollut enää juurikaan puhtaanvalkeaa nöyhtää näkyvissä, vaan värisävy oli keravahkon harmaa. Vaihtoon meni, sano entinen ukko, kun fitnesskissa Nigeriasta yhteyttä otti.

Uusi Paavi on valittu!

IV-ullat tekivät vielä viimeisen källin, kun eteisen puuppatulppaa poistaessani sen äänenvaimentimesta, tai siis “äänenvaimentimesta”, tarttui lasivillatikkuja sormeeni. Ei tuntunut kivalta. Keuhkoissa ne olivat paljon mukavampia. 

Neljä(!) vuotta sitten 2019

Historian siipien esirippu repesi, kun blogosfääriin turahti Kodotus-blogin ensimmäinen verbaaliryökäys. Eipä noista ajoista mikään ole muuttunut, paitsi että olen vanhentunut 37 vuotta.

Kolme vuotta sitten 2020

Eipä tuolloinkaan isoja tapahtunut. Mitä nyt joku korona muutti maailman ja me ostimme talon. Tai siis hirret. Saimme myös esimakua siitä, kuinka paljon kaikkea pitää suunnitella ja kuinka paljon niitä suunnitelmia pitää sen jälkeen muokata, kun ulkoportaista tuli noottia. 

Jotkut asiat eivät näköjään muutu.

Ja aika hassua: keittiömme näyttää pitkälti siltä, miltä se näytti blogipostauksessa siltä ajalta, kun talomme seinät kasvoivat vielä sysmäläisessä metsässä. Ja kun hermo menee autokatokseen, on helpointa pistää autokatos palamaan.

Kaksi vuotta sitten 2021

Olimme irtolaisia. Naapuri (R.I.P.) kävi taas jupisemassa. Timpurit tekivät kolme kuukautta putkeen hommia. Koronasulun takia paluu kotimaahan olisi jämäyttänyt heidät sinne epämääräiseksi ajaksi. Nyt kuitenkin koti-ikävä ajoi timpurit kotiinsa, ja se visiitti kestikin jonkin aikaa. 

Vuosi sitten 2022

Kävimme näillä messuilla. Ja sitten kävimme näillä messuilla. Kirjoitin myös toooooooosi hauskan postauksen pääsiäisen vietosta raksa-alalla. Oonkohan mä omasta mielestäni yhtä hauska vielä vuodenkin päästä?

“Blogi täytti neljä vuotta.”

Moro noro - ja korona

Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt. Hieman tarkoittaen jotain kooman ja peruskallion välillä. Talossa ei isoja ole tapahtunut, enkä ole keksinyt kauheasti uutta uhriutumistakaan, joten olen keskittynyt uhriutumaan ihan vain tosielämässä. Mutta tässä ollaan. Mistä aloitetaan? Nyt keksin:

Talviloma ja talvitouhut

Lähdetään siitä, että metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt. Jokin suomalaisessa perimässä oleva häpeägeeni varmasti aktivoituu lähiaikoina ja tämän pettymyksen korvatakseni minun on varmaan hukuttava juhannuksena. 

“Metriäkään en ole tänä talvena hiihtänyt.”

Retkiluistelu sen sijaan on ollut kiva löytö. Lähinurkilla on Tuusulanjärvi, jota on pidetty huikeassa kunnossa, mikäli sää on vähänkään suosinut ja muulloinkin. 

Jäätävän kova luistelutekniikka.

Paluumatkalla Pohjanmaalta vietimme yön Tampereella. Hotelli Tornista oli melkoisen hulppeat maisemat, mutta suurimman vaikutuksen teki miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy. 

Muumimuseo oli sinänsä mukava, mutta halvemmaksi olisi tullut katsoa kalpeaa ja pyöreää kotoilijaa ihan vain peilistä. 

Olen nähnyt Günther-neidin kylvyssä, ihhahhaa ihhahhaa, hepo hirnahtaa.

Sähkönhinta saattohoidossa

Melko pian uuteen taloomme muutettuamme talon alle puhaltanut viima veti piharakennuksen (tuvan? tönön? hökkelin?) vesijohdon jäähän. Tästä viisastuneina (ehkä) sekä talon että piharakennuksen (mökkerön? möksän? apartementoksen?) vesijohtoihin asennettiin saattolämmityskaapeli. Piharakennuksen (nyt ei jaksa keksiä enempää) saattolämmitys laitettiin päälle heti yöpakkasten alettua, joskin ajastimella niin, että lämmitys on vartin tai puoli tuntia päällä silloin tällöin. 

“Miehekkäin homma heti paljettien keräilyn jälkeen: vaahtokylpy.”

Kun lähdimme hiihtoloman viettoon, sama homma tehtiin talon saattolämmitykselle. Hieman kotiin palatessa jännitti, oliko lämpö putkessa riittänyt vai pakkanen päässyt puremaan vedet jumiin. Ongelmaa ei onneksi ollut, joten ilmeisesti on-off-tyyppinen saattolämmitys täyttää tehtävänsä. 

Kyl mää tiärän, että on kylmää

Nurkat vuotavat. Piste. Jos tuulee sopivasti, talo jäähtyy parillakin asteella. Se harmittaa. Lampaanvilla on ihan kiva eriste, mutta olisi ollut kiva tietää, että sen läpi tuulee. Kunhan ilmat vetävät plussan puolelle pellavoimme, paperoimme ja teipoimme nurkat. Ja jos ensi talvenakin tuulee sisään, räjäytän talon. 

Näin kylmä nurkka voisi mennä nurkkaan häpeämään, jos siellä ei olisi niin kylmä.

Puuhella on silti ihana. Lasiluukku sekä leivinuunissa että hellan puolella olivat erinomainen hankinta, kun lämmön lisäksi taloon saadaan myös tunnelmaa. Edelleenkään emme ole leivinuuniin saaneet pizzanpaistolämpötiloja, mutta ehkä se ei ole maailman tärkein asia edes meille, jotka olemme kärsineet enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

Pohjanmaalta mukaan tarttui kamiinapuhallin. En tiedä, kuinka paljon se talon lämmityksessä auttaa, mutta onhan se hupaisa roottori hellankannella hyrrätessään. 

Siinä se hyrrä hyrrää ja lämpö leviää kämppään kuin hankeen sammuneen viimeinen ajatus.

Sähkölaskun lasku

Aiemmassa postauksessani hehkutin, että tammikuun sähkölasku oli 204 euroa - toisin sanoen alempi kuin aiempina vuosina. Noh, miten kävi vuoden kylmimpänä kuukautena, kysyy Kermitsän kunnankourija Köstä Syndkvist. Kävi niin, että sähkölasku pieneni entisestään ja helmikuussa maksoimme sähköstä 155 euroa - sekin vähemmän kuin varmaan koskaan aiemmin. Toki olimme viikon poissa maisemista ja löylyvalmis kiuaskin oli tuon ajan pois päältä, mutta ei tämä meille ole kummoinen sähkökriisi ollut. Niiden puolesta harmittaa, jotka tässä turpiinsa ovat ottaneet. Pikkuhiljaa pitää alkaa pohtia, vaihdammeko pörssisähköstä johonkin muuhun sopimukseen, vai luotammeko markkinoiden voimaan. 

Noroa norolle ja koronaa korolle

Niinhän siinä kävi, että ensin kolme neljästä perheessämme alkoi puhua muinaisnorjaa posliiniluuriin ja reilua viikkoa myöhemmin samat kolme neljästä nappasivat koronan. Oma kuumeeni kävi yli 39 asteessa, mutta aika nopsaan tauti poltti itsensä loppuun. 

Käy lämmin henkäys talvisäässä, kun tauti on, kun tauti on.

Hupaisasti suhtautuminen koronaan ja töihinpaluuseen on parissa vuodessa muuttunut; kun tutkailin, millon passaisi palata töihin, vastaus oli suunnilleen “kun et enää yski kovin montaa litraa verta ja kuumetta on alle 40 astetta”. Pari vuotta sittenhän karanteeniin olisivat joutuneet kaikki 2000-luvulla tapaamani ihmiset, heidän sukulaisensa ja varmuuden vuoksi myös hollantilainen sikafarmari Hies van Sgrubberhoorn. 

Urakoiden alkuja ja loppuja

Olin saanut suosituksen hyvästä piharakentajasta. Sen suurempia ei saatu vielä sovittua, mutta kunhan piha-alueesta saa selkoa lumien sulettua (toistaiseksi lunta tulee vain lisää), hän piipahtaa tekemässä tarjouksen. Jos vaikka pihakin saataisiin pikkuhiljaa raksakatastrofista joksikin muuksi katastrofiksi. 

Kotkakin näkee, että IV-pulumme ovat paskoneet muutakin kuin kettinkiä.

Sähkärikin piipahti, mutta halit jäivät vähemmälle, kun olin koronassa. Lähiviikkoina saadaan toivottavasti sähköurakka hoidettua maaliin, yksi loppulasku pois ja ehkä kiuaskin asennettua niin, että se ei sammuile kesken saunomisen. 

Pumppu elvytetty

Kaksi vuotta sitten myimme maalämpöpumppumme lastemme moffan siskonmiehelle. Sen roudaaminen Pohjanmaalle oli melkoinen urakka ja pumppu seisoi pari vuotta varastossa käyttämättömänä. Mitään takuuta emme toki voineet pumpun toiminnalle antaa etenkään, jos se lojui kaksi vuotta käyttämättömänä. Saimme kuitenkin ilouutisen: pumppu on kytketty ja toimii. Herttaista sinänsä, että vanhan kotimme sydän sykkii yhä. 

Kolme vuotta sitten 2020

Teimme lopulta kaupat vanhasta kodistamme. Ajatuksen ja prosessin kanssa kipuiltiin useampi vuosi, mutta lopulta koronapandemian räjähdyksen alla homma eteni. Selvittelyjäkin riitti: ensin ääneneristysselvitys ja siihen perään energialaskelma. Melkoista matikkaa molemmat, jostain pitää tinkiä saadakseen jotain muuta tilalle. 

Kaksi vuotta sitten 2021

Jo vuotta aiemmin olimme olleet lähtökuopissa ja odottaneet, milloin Suuren Rakennusliikkeen armo loppuu ja muuttokäsky tulee. Vuosi siihen meni, mikä oli toki kannaltamme positiivinen asia. Aloimme siis etsiä väliaikaiskämppää. Yksi sellainen löytyikin, muttei löytynytkään. 

“Muinaisnorjaa posliiniluuriin”

Kelvollinen kämppä kuitenkin löytyi ja aloimme myydä vanhasta kodistamme kaikkea, mikä irti lähtee. Jonkin verran saimmekin diilattua roinaa eteenpäin. 

Muistoja väliaikaiskämpästä: rimpulareiden mentävä aukko suihkuun.

Stressi ja suru kotoa lähdöstä olivat melkoisia. Siksi ei mitenkään isosti ilahduttanut, kun Suuren Rakennusliikkeen veijari pölli talostamme kaverini lainaamat työkalut. Aika kiire oli tyypillä niistää talostamme kaikki mitä ei ollut pultattu kiinni.

Loputtomalta tuntuva ja yhä kesken oleva maalausurakkammekin oli jo alkanut kaksi vuotta sitten. Piharakennuksen (kämppä? koija? kammi?) suhteen oli suuria suunnitelmia. Oli ja on yhä.

Vuosi sitten 2022

Verokarhu muistutti, että olemme ratkaiseva linkki maailman järjestäytyneen rikollisuuden kitkemisessä ja että mikään ei ole tärkeämpää kuin saada tietää, paljonko timpuri on meidän työmaallamme tienannut ja vaivannäkömme korvattaisiin ruhtinaallisesti siten, että emme ehkä ihan vielä joutuisi vankilaan.

“Blogin kirjoitustahti on hieman hyytynyt.”