Heippa timpurit - hetkeksi

Välillä on sellainen Päiväni murmelina -tyyppinen olo, kun pyörii samaa luuppia päivästä toiseen. Työpäivä - kotiin - ruoka - tontille toteamaan tapahtunut - kotiin, toistetaan huomenna. Jos punoittaa, laitetaan kortisonia.

Elelyn lisäksi luuppia tuli myös ajeltua. Koska vasaraa, sirkkeliä tai muita sigmoidoskooppeja en liiemmin raksalla heiluttele, voin koettaa edes hoidella kuskailuja ja siivoiluja. Siivoilu on tosin ollut toistaiseksi hieman turhaa, kun joka paikkaan pukkaa kuitenkin uutta töhkää. Poikkeuksena oli märkätilojen pohjat, jotka piti siistiä ennen selluvillan ja muiden pohjamatskujen laittoa.

Taannoin maalasin talon ja terassin välisen kattokaistaleen punaiseksi. Siellä se nyt on - tosin päällä on harmaa pelti. Oman työn osuus jne.

Kuskailua sen sijaan on ollut mukavasti. Tästä päästäänkin siihen luuppiin. Lähdin nimittäin töistä. Ajelin tontille. Kuulin, että tarvittaisiin 8x18-ruuveja painumavaroihin. Fiksuna poikana päätin tehdä kiepin Terraan. Se on se rautakauppa, josta olen tullut käytännössä joka kerta pettyneenä pihalle, vaikka kunnanitsensäpaljastelija Nivuksisto sieltä Kupparlan kylältä huutaakin, että sieltä saa sillä äss-etukortilla aanus- eiku boonusta. 

En muistanut taaskaan lupauksiani. Eikä sieltä taaskaan näitä ruuveja löytynyt. Koska sehän on vain iso rautakauppa, josta saa myös kahvia ja koiranruokaa. 

“Työpäivä - kotiin - ruoka - tontille toteamaan tapahtunut - kotiin, toistetaan huomenna.”

Nettiä selaillessa alkoi valjeta, että huonosti näitä ruuveja oli muissakin isommissa rautakaupoissa. Tällä kertaa siis Terran parjaaminen ei ollut ihan oikeudenmukaista. Siellä se S-ryhmä jossain nyt pyyhkii kyyneleitään, kunnes ajaa taas yhden pienemmän yrittäjän konkurssiin.

Pisteet kuitenkin Terran myyjälle, kun vinkkasi, että naapurikaupungissa olisi liike, jossa näitä voisi olla. Ja jos firman nimessä on sana pultti, niin voisi sieltä erinäisiä pultihkoja esineitä kuvitellakin löytävänsä. Soitto, vastaus, että löytyy ja matkaan. 

Tästä päästäänkin siihen luuppiin (tämä koko höpinähän on yhtä luuppia). Ajelin nimittäin samaan risteykseen, josta olin jo tuntia aiemmin suunnannut työpaikaltani kohti tonttia. Jos pultintarve ja ostopaikka olisivat olleet tiedossa, hermoa, bensaa, aikaa ja S-ryhmän kyyneleitä olisi säästynyt. Kato vaikka itte:

Jos sitä ei voi tehdä MS Paintillä, sitä ei kannata tehdä millään. Vanha humalainen sananpasku.

Kävin myös tankkaamassa Termexiä. Sitä nimittäin tarvittiin kuitenkin lisää märkätiloihin. Mitäpä muutakaan sitä terveen nuoren miehen irvokas negatiivi perjantai-iltapäivänä tekisi kuin noutaisi harmaita paperipaaleja. Kotona odottavat kuitenkin vain maurilaissapelin lailla viiltävät puolison sanat ja apaattisina kännykän näyttöä tuijottavat lapset. 

Takatalvi näytti taas karvasta takapuoltaan. En usko koskaan nähneeni yhtä isoja lumihiutaleita kuin Termexille ajellessani. Isoimmat peittivät alleen helposti keskikokoisen keskieurooppalaisen kylän ja mäjähtelivät tuulilasiin kuin mummon ikenet. 

Yx sexy Termex täältä Turustx vaan kysyix, lähtisix sä tanssiinx.

Energia ei riittänyt enää purkaa Termexejä tontilla, joten saivat jäädä lojumaan peräkärryyn yöxi. Lauantaina olikin uutta roudaamista, joten laitetaan otsikoksi vaikkapa

lauantaina olikin uutta roudaamista

Tontille oli tilattu pari päivää aiemmin satsi Finnfoamia (sellaista jämäkkää, kellertävää skrytroksia). Mutta eihän sitä kannata tilata kerralla tarpeeksi, joten piti hakea lisää. Koska rakkaassa, Keski-Uudenmaan Pariisiksikin kutsutussa kotikaupungissani (nimi tulee siitä, että tämä kaupunki on kuin kurkistaisi Edith Piafin rektaaliin) on rautakauppa, pakotin tyttäreni Perintörinsessan mukaani luotettavan rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton kyytiin. Siellä se tytär kärsivällisesti odotti, kun minulle myytiin Finnfoamia, jota ei löytynytkään noutopihalta, minkä jälkeen selvisi, ettei se ollutkaan Finnfoamia, vaan vastaavaa tuotetta, jota ei sitäkään löytynyt noutopihalta. Paitsi kyllä se sitten löytyi sieltä muiden kamojen takaa lipputangon vierestä. Porilaisten marssi. 

Vähä niinku Finnfoamia, mutta smurffien huussista.

Tytär oli ollut niin kivasti, että palkinnoksi hankimme hänelle Motonetistä suklaapatukan ja koronatartunnan. 

“Tämä kaupunki on kuin kurkistaisi Edith Piafin rektaaliin.”

Timpurit olivat tehneet kuluneella viikolla märkätilojen pohjia sekä kevyiden väliseinien uria. Heidän työmoraalilleen pitää antaa tunnustusta. Päätinpä esim. skitsoilla siitä, että varmastikaan eivät olleet laittaneet seinäurien sekä uraan tulevien lankkujen väliin villaa ääneneristeeksi. Mutta olivat. Mutta ihan varppina eivät kyllä varmaan teippaa saunan katon foliopaperin niitinpaikkoja. No teippaavat. Ihme touhua. 

Tämänkin teippasivat. Leikkaisivat tukkansa ja menisivät töihin.

Nyt yksi aikakausi kuitenkin päättyy, kun timpurit lähtevät yli kolmen kuukauden pakerruksen jälkeen ensimmäistä kertaa käymään kotonaan Suomenlahden toisella puolella. Komea sessio on ollut, etenkin ensimmäiset kolme viikkoa 80 sentin korkuisessa alapohjassa 20 asteen pakkasessa oli varmasti mieleenpainuva elämys. 

Sieltä nimim. “Yks ay-aktiivi Vantaalta vaan moi!” ihmettelee, eikö todellakaan suomalaisia timpureita löytynyt. Kyllä toki, arvon aktiivi. Kunhan se yksi ehtii heinäkuussa pyytämäämme tarjouspyyntöön vastata, niin ihan varppina alkaa tontilla surrata suomalainen sirkkeli. Toinenhan meillä oli sovittunakin, mutta ei se sitten tullutkaan. 

Pitääkö sitä kuvata virolaisia väliseinätolppia, kun kotimaisiakin tolppia olisi työttömänä.

Olen myös tutustunut NRT:n ja PRT:n eroihin. Nämä eivät ole mitään seitkytluvun kommunistisen kulttuurijärjestön paikallisosastoja, vaan Normaalikokoisia ReikäTiiliä tai Peruskokoisia ReikäTiiliä, noin niinku Äidinkielisellisesti oikeinkirjotettuna. Normaali ei siis ole perus eikä perus normaali. 

Kyse oli siis siitä, millaisesta tiilestä hellaleivinuunimme taakse tuleva paloseinä muurattaisiin. Päädyimme korkeampaan ja vähän leveämpään NRT:hen. Kaiketi tuon tiiliseinän voisi slammata ja vaikka maalata jollain kivalla värillä. Ensin sen tosin voisi muurata.

Väliseinän ura. Kuten omanikaan, sekään ei nouse kovin korkealle.

Pystytys sen kuin kestää ja kestää. Toki talossa on hirret ja katto, mutta pystytysporukalta on yhä tekemättä terassit, kaiteet, portaat sekä räystäänaluslaudoitus. Näitä käydään tekemässä, kun muu aikataulu antaa myöten. Virallinen syy ja selitys on, että hirsiä piti taannoin vaihtaa ja niiden odotteluun meni aikaa, toinen syy on erityisen luminen talvi, joka hidasti. 

“Pystytys sen kuin kestää ja kestää.”

Oma käsitykseni on kuitenkin se, että firma tekee sopimuspystytyksiä isoille ja tärkeille asiakkaille, eli hirsifirmoille. Niiden pystytykset hoidetaan silloin, kun on sovittu ja suuri ja tärkeä hirsifirma määrää. Mitättömät asiakkaat (arvaa ketkä) taas toimivat varoventtiileinä tasaamassa aikataulupainetta. Eli kun meidän pystytysslottimme talvella oli ja meni, myöhästynyt pystytyksemme myöhästyy yhä lisää muiden mennessä aikataulujensa mukaisesti ohi. Ja nyt kun timpurit lähtevät ansaitulle paussille, esimerkiksi sähkömies tarvitsisi jonkun poraamaan hirsiin kytkinten reiät. 

Kuva ei liity mitenkään projektiimme, mutta vessan lattialla on puolikas kalapuikko. Nyt on ehkä myöhäistä varoittaa, mutta kuvanottohetkellä kuvaajalla ei ollut housuja. 

Tästä tulee mieleen itse asiassa muuan afrikanmaalainen pizzeria. Kun tarjoilija oli kirjannut lapulle tilauksen, hän iski sen kokin pöydälle piikkiin. Kun tarjoilija otti seuraavan tilauksen, hän iski sen edellisen päälle piikkiin. Kokki purki piikistä lappuja minkä ehti, mutta pohjimmaisen (ja siis ensimmäisen) tilauksen päälle tuli koko ajan uusia tilauksia, jotka kokki valmisti ensin. Molto bene ja quattro stagioni!

Oma suunnittelummehan ei ole ihan detaljitasolle hiottua ja muita ei kiinnosta, joten kaikenlaista säätöä olemme onnistuneet aiheuttamaan. Putkifirmalle annetut kodinhoitohuoneen piirustukset sisälsivät vielä ensimmäinen vastaavan mestarin näkemyksen siitä, että vuonna 2021 naisella pitää olla kodinhoitohuoneessa ompelunurkkaus. Muutenkin kodinhoitohuoneen layout oli elänyt tuon jälkeen enemmän kuin hippi San Franciscissa kesällä -67. Sielläpä nolona pyytelin sitten siirtelemään lattiakaivoa toiselle puolelle huonetta. 

“Vuonna 2021 naisella pitää olla kodinhoitohuoneessa ompelunurkkaus.”

Samoin meinasi käydä keittiön suhteen. Satuin paikalle juuri, kun vesijohtoja ja viemäriä mallailtiin kannakkeisiinsa. Olivat suht lähellä oikeaa paikkaa, mutta kaivettuani isännän elkein Ikean suunnitteluohjelmasta kuvan keittiöstämme, niitä päädyttiin siirtämään inasen kohti Istanbulia. 

Piharakennuksen putkien kanssa asentajat toimivat kuin Venäjä Krimillä.

Vaikka välillä kritiikkiä sivaltelenkin, täytyy myös kiitellä. Esimerkiksi piharakennuksen piirustuksiin oli jäänyt viemärin tuuletusputki varastohuoneen sisänurkkaan. Jos siis joskus olisimme varastoa purkamassa, keskelle saunatupaa olisi jäänyt (haju)aistillinen katolle kurottava putki. Sen ympärillä olisi voinut juhannuksena vedellä ruotsalaisia perinneleikkejä kuten “Kasta mig ditt blindtarm” tai “Nu ska vi slicka Bertils pungsäck?”

Näiltä leikeiltä kuitenkin vältytään, sillä timpurit ja putkimiehet yhdessä päätyivät siirtämään tuuletusputken varaston ulkoseinälle. Plussaa: huoneessa ei ole kakanhajuista toteemipaalua. Miinusta: Bertils pungsäck.

Till vänster: en viemäre. Till höger: Bertils pungsäck.

Samoin sähkömies oli hienosti oma-aloitteisesti lisännyt kodinhoitohuoneen kaapistoseinällekin pistorasioita, vaikka niitä ei ollut sähkösuunnitelmassa. Siis siinä, joka on käsittelyssä Kuluttajariitalautakunnassa. 

Projektimme tuntuu kuitenkin yhä olevan nippu hapsottavia langanpätkiä, joita sojottaa vähän joka suuntaan. Keittiösuunnitelmakin pitäisi lyödä lukkoon, joten päätimme muuttaa sitä. Uuni siirtyikin saarekkeeseen ja siitä taas piti infota sähkömiestä, joka oli jo vetänyt sähköt vähän eri paikkaan. Todennäköisesti olisi vetänyt ne mieluiten kylpyammeeseen minun siellä lilluessani, mutta suht sivistyneesti jaksoi ainakin toistaiseksi MS Paintillä tehtyihin kuviimme reagoida. 

“Ja sit tohon ehkä vielä integroitu karppiallas ja voisko ton laatikon vaihtaa JVG:n karvalakkiin? Tai vesuriin?”

Nyt sitten jännätään, miten hommat etenevät timpurien poissa ollessa, kun työmaalla ei ole vakituista päivystystä ja aikatauluttajaa. Vastaavalle mestarille pirauttelin ja sain vastauksen:

“Bertils pungsäck”

Kamojen kuskailua - ja naapurin narinaa

Kuluneella viikolla olen tehnyt sitä, mihin joten kuten kykenen: maksellut ja roudaillut. Tässä proggiksessa olen huomannut, että omilla hommilla voi maksimissaan säästää kymppejä, mutta silti rahaa menee tonneja. Paitsi jos mokaa, menee kymppitonneja. Esim. jos alkaa rakennuttaa taloa.

Villaa on liikkunut enemmän kuin lampaiden orgioissa. Siis niissä, mihin osallistuu sää ja mää ja mää ja mää ja mää.

Meillehän tulee ala-, ylä-, sala-, väli- ja ojanpohjaan Termexin selluvilla. Koska pessimistin pettymykseksi hommat ovat edenneet, Termexille tuli tarvex. Paskaax tässä, pohdin kuin Obelix ja käynnistin rrrrrrrrrrrrrranskalaixen rrrrrrrrrrrrrrrraxxa-auton. Selkokielellä siis hain peräkärryllisen ja -kontillisen selluvillapaaleja Termexin toimipisteestä, jotta märkätilojen alapohjaan saataisiin eriste ennen kuin siihen päälle mäjäytetään lastulevyä ja betonia. 

Yx peräkärryx täynnäx villaax.

30 paalia meni melkoisen täydellisesti kuomulliseen peräkärryyn ja autoon, josta oli takapenkit poistettu. Ja vaikka paalit eivät painoltaan mitään alasimia olleetkaan, olin kovasti kiitollinen, kun timpuri autteli kantelemaan niitä terassilta sisään. Fyysiseen työhön ei kyllä ikinä totu.

“Villaa on liikkunut enemmän kuin lampaiden orgioissa.”

Lisää villaa kuskattiin viikonloppuna, kun teimme perhe-ekskursion kahteen Pohjoismaiden jännittävimpään perhelomakohteeseen: Juvi-kalusteeseen ja Suutarilan Starkkiin. Kauas on korona meidät kuskannut Särkänniemistä, Linnanmäistä ja Eukonkannoista. Juvilla oli tarkoitus selvittää sopivaa ruokapöydän kokoa ja mahdollista jatkettavuutta. Kävi suht selväksi, että perusmitoiltaan kaksimetrinen pöytä on meile passeli: sen ympärille menee kivasti 8 ihmistä, 10 jos tiivistää ja 73 jos kuvittelee olevansa venäläisessä vankilassa. Check.

Jos sie tarttet MS Paintillä tehtyy värikäst kuvaa, niin täs siul on sellanen tekijä!

Starkin visiitti taas kuljetti meidät inhimillisen käsityskyvyn reunamille. Timpurien listassa luki kaikkea jännää, kuten foliopaperia ja -teippiä (meinaavat kai paistaa kinkkua), kivivillaa (saunan kattoon, haluaisin nähdä, mistä lampaista tätä saadaan), kaivon korotusrengas (joku muovihärpäke) ja paria eri kokoa konenauloja, joista toisia ei ollut, jote otimme tilalle pinkin hiusharjan ja irtokarkkeja. Lapset olivat näistä molemmista visiiteistä juuri niin innoissaan kuin voi kuvitella, jos vaihtoehtona olisi ollut maata kotona sohvalla pelaamassa Robloxia. 

Merkkasin beban varmuudeksi, ettei sitä sekoita poikani naamaan, isäänsä kun on valitettavasti tullut. Kuulemma joku jurvalainen metsuri.

Tonttipalaverin olin onnistunut sopimaan niin, etten itse sinne päässyt. Seija Ala-Kautta edisti projektia samettisella äänellä ja rautaisella otteella. Molempia tarvittiinkin, kun työmaalla oli yhä ristivetoa siitä, kuka poraa sähköreikiä, mihin, milloin ja miksi. Tämän palaverin seurauksena myös loput teräspaalut katkaistiin oikeaan korkoon ja hitsattiin. Onneksi en itse ollut paikalla: olisin varmaan alkuun koettanut kertoa kivan vitsin, sitten pahoitellut, että olen näin huono ja lopuksi maksanut kaikille ylihintaa, vaikkei olisi edes pyydetty. Seija sen sijaan ohjasi tämänkin jollan jos ei nyt laituriin, niin ainakin jonkinlaiseen kaislikkoon. 

Sähkösäätöähän riittää ihan omastakin syystä, kun piharakennuksen takka on vaihtanut paikkaa ja lopulta kadonnut kokonaan. Nurkkaan, johon takkaa kaavailimme, ei ollut laitettu lainkaan pistorasioita, joten tämänkaltaisia muutoksia vinguimme ja saimme. 

“Fyysiseen työhön ei kyllä ikinä totu.”

Yksi monoliitti nytkähti taas eteenpäin, kun timpurit valoivat hellaleivinuunin perustukset. S30-laastia oli tilattu 30 säkkiä. Sitä meni 15. Käyttämättömät rautakauppakamathan saa palauttaa. PAITSI laastit, alusvaatteet ja JVG:n biisit. Nyt meillä on siis lähes 400 kiloa laastivärkkejä. Saisikohan noilla jatkettua kaakaojauhetta? Muovailtua keravalaisen sielunmaiseman? Tehtyä käytännön piloja naapureille?

Huraa! Kuraa!

Ja naapureista puheenollen: joku saattaa muistaa ukkelin, joka ajoi tontillemme, huusi perkelettä autosta ja rähjäsi talomme olevan liian korkea. Sepä kuulkaa sama ukkeli köpsötteli pokkana pihaamme, parkkeerasi persiinsä rollaattorinsa päälle ja alkoi taas jupista samaa saatanan paskaa kuin aiemminkin. Että talo on liian lähellä rajaa, ei istu alueen muiden talojen - kuten hänen naapurikunnan puolella sijaitsevan lerppakattoisen mineriittipäällysteisen hökkelin - sekaan, että hän on asunut täällä jo 70 vuotta (tärkeä tieto, joka saatiin kuulla jo kolmannen kerran) ja että jos tonttimme ja kunnanrajan väliin ei jää yli kymmentä metriä, heitä on kaavoituksessa huijattu (väliin jää 10,96 metriä, mutta toisaalta joillain tuntuu peräsuolen ja aivojenkin väli olevan lähes olematon). 

Kiesus. Näin lukijoiden läsnäollessa totean, että vastedes kyseinen mielensäpahoittaja nakkelee tätä kakkaansa kaupungin jalkakäytävältä, eikä enää tule tontillemme. Ja jos talostamme, sen korkeudesta, perustustavasta, materiaalista tai vaikutuksesta naapuritalojen hinnan alenemiseen on vielä urisemista, urinat omasta eturauhasen kuristamasta urinaalistaan voi ohjata kaupungin rakennusvalvontaan. 

Tässä välissä kävinkin muuten koronatestissä. Ja vaikka kellään ei koskaan ole ollut yhtä rankkaa kuin minulla, niin onhan tämä hyvinvointivaltiomme tässä koronahelvetissäkin käsittämättömän hyvä ja helppo paikka asua. Buukkasin ajan pari tuntia aiemmin kännykällä ja pankkitunnuksillani. Havahduin kuusi minuuttia ennen näytteenottoa, että nyt on kiire. 14.02 hyökkäsin ulko-ovesta ja 14.17 palasin kotiin. Vartissa ehdin testipaikalle, perustelin kahdelle ihmiselle, miksi olen jonossa ennen heitä (siksi, että oma aikani oli 14.05, heillä 14.20), juttelin mukavia mukavalle näytteenottajalle, hoonautin röörini (ja koronatestikin otettiin) ja palasin kämpillemme. Mutta on minulla silti rankempaa kuin kellään.

Edit: tulos oli sama kuin asenteeni sekä tilin saldo, eli negatiivinen

Peipi pinkeine pakaroineen putsaa pölyjä pohjasta.

Pieni onnistumisen kokemus tuli, kun onnistuin hankkimaan yläjyrsimen. Kiirettä sen hankkimiseen ei toki ollut, kuha huomiseksi. Kyselyä kavereille, yhdellä Juholla olisi ollut kitaramikkejä, toisella Juholla synttärit (onnea!) ja Lauri tarjosi tilalle alahöyläintä, mutta ne hommat on jo niin nähty nuorena ja kännissä. Mietin ostaisinko yläjyrsimen, kunnes mietin, mitä helvettiä tässä ikinä tulee jyrsittyä. Pohdin vuokraamista, mutten jaksanut ajaa Vantaaseen. Kokeilin varastaa, mutta Hilda-Anelman käsilaukussa ei ollut kuin pankin tunnusluvut ja kettukarkki Paasikiven ajalta. Mutta kappas, sain kuin sainkin lopulta laitteen lainaan. Säästin aikaa, vaivaa, rahaa ja hermoja, kuten joka päivä tässä projektissa. 

Tämä on kai joku vatkain tai mankeli. Tai ehkä vetkutin.

Nyt kai marssijärjestys olisi tämä:

• väliseinien urat (kevät 2021)
• väliseinät (kesä 2021)
• pirusti putkea piiloon lattiaan, väliseiniin ja yläpohjaan (syksy 2021)
• selluvilla alapohjaan (talvi 2021-2022)
• harvalaudoitus lattialämmitystä varten (kevät 2022)
• verkot valua varten märkätiloihin (joulu 2024 - harvalaudoitus oli isotöinen)
• lattialämmitysputket (kesä 2024)
• lautalattia (pyhäinpäivä 2024 - lattialämmitysputket ei menneet putkeen)

“Mitä helvettiä tässä ikinä tulee jyrsittyä.”

KVV-IV-valvojakin kävi niukan vartin verran työmaalla. Siis se, joka ei ole (vielä) ottanut lopareita. Olisi kuulemma pitänyt olla kuvia maatöiden kaivannoista, kun kaupunkimme rakennusvalvonta niitä vaatii. Tämän olisi toki voinut kertoa silloin, kun olimme häneen syksyllä yhteyksissä maatöiden kaivannoista. Vaikka osasinkin hankkia yläjyrsimen, en osaa lukea ajatuksia enkä muutenkaan KVV-IV-valvoa, koska maksan siitä KVV-IV-valvojalle. 

Alapohjan bitumipaperin kuvioinnista olisi tullut tehdä raportti rakennusvalvonnan lomakkeella F477-ÄPRYK-q. Rakennuttajan pitää kato tietää nää jutut.

Pariin otteeseen olemme istuksineet talomme terassilla, kun kevät näyttää tulleen. Itkimme yhdessä kaipuutamme lumitöitä kohtaan, nautimme jädet auringossa ja ihailimme kimalaista seinällä. Ehkä tämä koronalimbo, jossa oikein mitään ei oikein mitenkään tapahdu oikein kellekään, on ihan ok viettää vaikkapa taloa rakennuttaessa. Meinasin kirjoittaa rakentaessa, mutta enhän minä. 

Rakennuttaja saattaa näyttää hymyilevän, mutta tosiasiassa vain hermoa kiristää sopivasta paikasta.

“Omilla hommilla voi maksimissaan säästää kymppejä, mutta silti rahaa menee tonneja.”

Uusi tittelimme - irtolainen

Meistä tuli irtolaisia. Tiedättekö ne tuhrunaamaiset, ruokotonta kieltä käyttävät kulkurit, joiden lapset kulkevat läpi vuoden paljain jaloin perunasäkeistä tehdyissä koltuissa. Sellaisia.

Suuri rakennusyhtiö halusi meidät kovalla kiireellä ulos kodistamme (jonka yhtiö toki omisti), koska aloittavat sen purkutyöt. Nyt puolitoista kuukautta myöhemmin talossa ei ole tehty muuta kuin aukaistu muutamaa seinää ja otettu näytteitä. Minun pelottavaa vauhtia hupenevan järkeni mukaan voisimme siis asua talossamme vieläkin. Sen sijaan saimme kämpän, jota emme sitten saaneetkaan, mikä johti siihen, että otimme pariksi kuukaudeksi putkiremppaan menevän kämpän. Ja koska talomme ei valmistu ehkä koskaan, joudumme muuttamaan ennen vappua taas uuteen kämppään. Kun vapusta on selvitty, veikkaan, että entinen kotitalomme jököttää yhä samassa kuosissa. Ja me makselemme vuokria ja kantelemme kamojamme eri tahoille. Kiitos kaavoitus- ja raksapaska 2017-2021.

“Voisimme siis asua talossamme vieläkin.”

Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta. Digi- ja väestötietovirastosta tuli yllättävän ymmärtäväinen hylsy. Olin nimittäin tehnyt pokkana muuttoilmoituksen tulevaan osoitteeseemme, kun tässä tilapäiset osoitteet vaihtelevat aika tiuhaan. Se ei kuitenkaan passaa, sillä talon pitää olla lopputarkastettu ennen osoitteenmuutoksen hyväksyntää. Viestissä kuitenkin vain asiallisesti todettiin, että kunhan talo on siinä kuosissa, voimme tehdä uuden ilmoituksen. Ei uhkauksia, ei vaatimuksia, ei miliisejä oven takana. 

Timpureilta oli jäänyt työkaluhuone lukitsematta viikonlopuksi. Laitettiin niiden kamat Toriin myyntiin. Niin irtolaiset tekee.

Meijerinhoitaja von Giggelsbyn leski sieltä mynämäkeläisestä ihratiinusta tuhisee, että emmehän me nyt ihan irtolaisia ole. Siihen vaaditaan vähän muitakin kriteerejä. Arvon leski, näinhän se on. Mutta onhan se nyt dramaattisempaa sanoa olevansa irtolainen kuin vain vailla vakinaista asuntoa. 

“Olemme siis vailla vakinaista asuntoa ja osoitetta.”

Koska kaverimmekin tietävät, että ketkään eivät ole missään eivätkä koskaan kärsineet yhtä paljon kuin me, olemme saaneet kovastikin sympatiaa osaksemme. Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä, kun turvaväleistä saa alkaa taas tinkiä. Esimerkiksi eräänä iltana puolisoni Seija Ala-Kautta sai puhelun. Kaverimme oli törmännyt kävelyllä toiseen kaveriimme ja heillä oli tullut puheeksi meidän tilanteemme (en tiedä miksi, enkä ehkä haluakaan tietää). Ensimmäinen kaveri kuuli seuraavan tilapäiskämpän etsiskelystämme. Kohdille sattui vielä sopivasti hänen tuttunsa, jolla on muutaman sadan metrin päässä ehkä joskus valmistuvasta talostamme asunto tyhjillään. Sitten pirisikin jo Seijan puhelin. Voi tosin olla, että haluavat kämppään pidempiaikaisen vuokralaisen. Mehän pyrimme muuttamaan piharakennukseen niin pikaisesti kuin mahdollista, joten epämääräisen lyhytaikainen vuokralainen ei ole vuokranantajalle mikään herkuin diili. Mutta ajatus on törkein, ei jalo kilpa. Kiitos siis kaverit! 

Perintörinsessa ja Nonstoppolos piileksivät kihlakunnanvoutia, joka on tullut ottamaan kapiset irtolaispenikat huostaan.

Tästä nykyisestä tilapäiskämpästähän meidän pitää lähteä 28.4. eli niinku herranjestas ihan justiinsa. Pääsiäisenä kävi niin, että putkiremppafirman miehillä pamahti koronaa päälle ja sitä myöten myös työt jouduttiin keskeyttämään karanteenien ajaksi. Se saattaa kannaltamme vaikuttaa suotuisasti, jos tämänkin asunnon röörien hoonaaminen lykkääntyy. Ei nyt kuitenkaan siihen asti, että talomme valmistuu. Nyt raksamiehet ovat jo palanneet hommiin ja mitä niitä maskeja nyt enää käyttämään, kun karanteenitkin on jo lusittu. Turhaa touhua.

“Eiköhän meille vielä tukikonserttikin Olympiastadionilla järjestetä.”

Turhasta touhusta puheen ollen. Muutama viikko sitten maalailin talon ja terassin katon väliin jäävää seinää, joka olisi hankalampi maalata sen jälkeen, kun terassin katto olisi tehty. Siitä tuli hieno, vaikkei se mihinkään näkynytkään. Eikä se etenkään näy nyt, kun terassin kattopellit nostettiin seinälle lähes koko maalauksen päälle. Sen kerran, kun jotain teen, siitä ei ole hyötyä. Vähän kuin soittaisi bassosoolon.

Kävin myös tutustumassa tulevaisuuteeni eläkkeellä, eli piipahdin kaatopaikalla. Tai kai se virallisesti oli nimeltään jätteidenkäsittelyalue. Lastasimme kyytiin märkää kipsilevyä, pohjamaalattuja laudanpätkiä ja sekalaista jöötiä jätesäkeissä. Lajittelu kannattaa: puun vieminen ei maksa paljonkaan, sen sijaan sekalainen raksajäte rokottaa kukkaroa paljon enemmän. Viisikymppiä maksoin tämän kerran riemuista, suunnilleen saman verranhan raksaprojektissa kuluu rahaa joka vartti vuorokauden ympäri kahden vuoden ajan. 

Allekirjoittanut keskimmäisessä säkissä. Irtolaisen elämä on kova ja lyhyt.

Vastaavan mestarin kanssa pääsimme taas puheväleihin ja kävimme läpi hänen tehtäviään ja meidän tarpeitamme. Toivon kajastus näkyi horisontissa. Saattoi se tosin olla palavien siltojen loimotustakin. 

Välikattohan meillä on pahvitettu Termexin Kraft -paperilla. Koska ullakkoportaat eivät mahtuneet sinne, mihin kaikki niitä olivat kaavailleet, niille tehtiin reikä olohuoneen reunamille. Siitä portaat saa kiskaistua alas ja jää jopa tilaa roudata jotain ullakollekin, kunhan selviää tikkaiden jälkeen vielä 65 sentin eristekerroksesta, koska hirsitalo, koska painovoimainen ilmanvaihto, koska pilariperustus. 

Näin irtolaisena sitä joutuu yöpymään esim. keskeneräisten talojen vinteillä. Rottien puremiin tottuu yllättävän nopeasti, rabiekseen vähän hitaammin.

Tästä päästäänkin siihen, että jos oltaisiin otettu muuttovalmis, oltaisiin saunottu jo puoli vuotta omassa saunassa. Käveltiin nimittäin tuttavaperheen raksan ohi. He aloittivat maatyönsä meidän jälkeen ja nyt siellä kannettiin sohvaa sisään. Tokihan mekin kannamme lähiviikkoina sohvaa, mutta se siirtyy valitettavasti vasta seuraavaan väliaikaiskämppään. Olisinko ottanut valmiimman vaihtoehdon, jos olisin tiennyt, miten vajavaisilla navigontitaidoilla ja miten tuulisella merellä tätä vuotavaa jollaa pitää ohjata? Todennäköisesti - ja joka päivä yhä todennäköisemmin - kyllä. Sen verran kuluttavaa on olla kaikesta koko ajan huolissaan. 

Ei tää näin pysy. Kyllä toi pitää viä teipata.

Oman riemukkaan lisänsä toi tälläkin viikolla tuuli ja räntä. Pressut lentelivät jälleen ja lautaa ja levyä kastui. Kun Gudrun-myrskyn jäljiltä vahingosta viisastuneena virittelee tymäkämmät painot pressujen päälle, tuleekin seuraavana Hjördis-myrsky, joka käyttelee painona olevia lankkuja hammastikkuina ja nauraa räntäisesti päälle. Tyttäreni Perintörinsessa tokaisikin, että sateisena päivänä isä on kypsänä kuin palvikinkku. Sikahyvin sanottu. 

Kuvassa koristehirsi sekä Seija Ala-Kauttan mannermaisen paheellinen le bébandéeros.

Uskaltauduimme kaivamaan koristehirren pressujen alta. Siis sen, jota pystytysporukka oli käyttänyt rakennustelineen alla ja josta emme tiedä, miten se kattoon ikinä saadaan kiinni. Ja niinpä: oli oikein kivassa kunnossa. Siis oikeasti. Vähän oli päädyssä tummumaa, katsotaan saadaanko se jollain kyrpätillä liuotettua, mutta kokonaisilme oli hämmästyttävän hyvä. Hieman petyin, kun en päässyt pettymään. 

“Bassosoolo”

Hellaleivinuuni edistyy. Tai siis se jumalattoman kallis jötkäle, joka tulee uunin alle. Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. Tämä on kaikin puolin nyt niin merkittävä tieto, että tehdäänpä siitä ihan oma lukunsa, jonka otsikko on 

Tilasin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia

Tilasin nimittäin siltä mukavalta rautakaupan myyjältä 55 pakettia S30-sementtilaastia. 

Vankilan ja pakkotyön väliin irtolaisille mahtuu ohimeneviä onnenhetkiä, jolloin istutaan muovituoleilla ja juodaan termoksesta kahvia. Tuolit roskalavalta, kahvi Pasi Kuikalta.

Appiukko / lasten Pappa K kävi ensimmäistä kertaa tontilla. Talon esittely uusille silmille muistuttaa siitä, että sentään jokin on edistynytkin ja moni asia on hyvin. Nyt kun ollaan irtolaisia, niin kaipuu omaan uuteen kämppään on alkanut tykyttää aika vahvasti takaraivossa. 

Mut sitä ennen jos sie kaipaat hyvää kupparii tai hevosen kuohitsijaa, niin tässä siul on sellasii veijareita. Nauriit myö viiään ja uuhet laitetaan tiineiksi ja sit myö taas männään. 

 

“Meistä tuli irtolaisia.”

Vanhaa hirttä - märkää kipsilevyä

Kodotushan on nuorison suosimassa kuvainjakopalvelussa, Instagrammassa. Kodotus on myös siellä nimellä kodotus, koska hotbikinibabe69 oli jo varattu. Ota seurantaan, koska se on trendikästä ja kliffaa hei. 

Hieman säälien olen siellä Insta-grammissa seurannut muuan hirsitalon rakennuttajia. Näillä rassukoilla on kuulkaa hutiloitu kaksikerroksinen hirsitalo alle viikossa jo peltikattoa vaille valmiiksi. Teki mieli heitä ihan Instrumentgramin yksityiskirjeellä varoittaa, että hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia. 

Meillä sen sijaan hommat on tehty rakkaudella. Jokaisen työvaiheen jälkeen talon on annettu asettua ja levätä, koska hirsi on maailman hengittävin rakennusmateriaali. Pystytys aloitettiin marraskuun puolivälissä ja jo neljä kuukautta myöhemmin maaliskuun puolivälissä saatiin piharakennus ja terassikin aluskatteelle. Mielestäni tämä aika onkin minimi, jossa hirsitalo kannattaa pystyttää - toki se saisi mieluummin kestää vieläkin kauemmin, jotta talo saa rauhassa painua jo ennen pystytystäkin. Meilläkin osa talon materiaaleista ehti painua jo niin paljon, että vasta nyt lumien sulettua alkaa nippuja paljastua pihalta. Nyt pystyttäjät ovatkin taas olleet kolmen viikon suunnitteluretriitissä, jossa on varmasti vedetty strategiset suuntaviivat seuraavalle laskutuskaudelle sekä jaettu seuraavan kuukauden työpäivän tehtävä. Vastaava mestarikin varmasti vastailee vielä seuraavan kvartaalin aikana.

Kun pystytys alkoi, hirsi oli vielä vaaleaa, tukkani tumma ja tekemisen meininki leijui vetten päällä.

Peltikaton asentajat tulivatkin ihan liian nopeasti hommiin. Pelkään, että aluskate saa shokin ja repeää kuin temppelin esirippu, kun se ei ehtinyt olla paikallaan kuin reilun viikon. Mutta pellittäjät ovatkin nuoria miehiä, ja heidän pomonsa vastasi puhelimeen, joten menköön sen piikkiin.

“Hosumalla ei tule kuin mammutilta lamellia.”

Katot ovat nyt siis pellin alla. Kattoturvatuotteita ja rännejä vielä puuttuu, mutta niin puuttuu maailmanrauha, saari Bahamalta ja kivi Beatlesin haudan suultakin, joten tätä keskeneräisyyttä pystyn kestämään paremmin kuin hirsien porausreikiin valuvaa sulamisvettä. Talon kattaminen on täytetty. 

Google tuntee jopa mieltymykseni perverssiin huumoriin, kun se tarjoaa kohokohtana rännän kastelemaa lampaanvillaeristettä.

Hain taas samoja teippejä samalta mukavalta myyjältä samasta kaupasta samaan hintaan. Tyttäreni Perintörinsessan kanssa nautittiin matkalla Ikean kasvishodarit rrrrrrrrrrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auton peräloosterissa istuen ja Kehä kolmosen ahtokulkuja kuunnellen. Siis auto oli parkissa. Edes minä en ole niin huono isä, että. Tai siis auto oli kuitenkin parkissa. 

Viime viikon passiossahan resitoin, kuinka skarpisti projektiamme joka sekunti edistetään ja miten omistautuneesti jokainen koneiston osanen kuoppaa kaivaa kuten toivoisit itsellesi tehtävän ja all you need is love. Nyt pääsiäisenä on ollut ymmärrettävästi hiljaisempi viikko. 

Tivun kiveä provleema: kelvaanko hiukovalaksi.

Kun ammattilaiset relaavat Öljymäellä, amatöörit rellestävät Golgatalla. Pääsiäislauantaina saimme avuksemme metsätalousasiantuntija Tapio Samboran, joka toi mielenkiintoisen näkökulman talomme hirsien ikään. Meillähän ei ollut käynyt mielessä laskea vuosirenkaista, minkä ikäiset kuuset ovat kotimme vuoksi henkensä heittäneet. Mr. Sambora laski ammattinsa tuomalla varmuudella, että tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia. Siinä on siis kaatunut kahdeksankymppisiä enemmän kuin koronaan konsanaan. Nämä tukit on kaadettu jostain Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen Getsemanesta ja ne on siis istutettu suunnilleen niihin aikoihin, kun 

- isä lampun osti

- arbeit macht frei

- miehet oli rautaa

- vastaava mestari kolmasti vastuunsa kielsi

- mä sinut kohtasin

Oli ilta ihanin, kun sain kuulla Mr. Samboran näkemyksen siitä, että massiivihirressä hiili on varastoituna parhaalla mahdollisella tavalla. Tai näin asian ainakin tulkitsin, minulla kun on hyvin pienet ja ruskeat aivot.

“Tona vuonna kuoli dinosaurukset. Tossa solmittiin Pähkinäsaaren rauha. Ja tossahan on mun sormi!”

Kunniatohtori Häßique-Nußique Touhula-päiväkoti Ylivilkkaasta Kihomadosta sieltä jo malttamattomana tiedustaa, mitä sitten raksalla teimme. Noh, arvon kutisevan persiin kunniatohtori, maalasimme ja siivosimme. Tiedän, uskomattoman jännää. 

“Tämänkokoisiin hirsiin on tarvittu 70-100-vuotiaita kuusia.”

Tonttimme on aivan täynnä silppua, sälpettä, jämää ja pätkää. Maalattua lautaa, vettynyttä kipsilevyä (ihan parasta Irish coffeen kanssa), tupakantumppeja, ruuveja ja nauloja murskeeseen maastoutuneena, pakkausmuovia, norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa. Näitä kasailtiin sellaisiin paikkoihin, joista joudumme ne varmasti siirtämään uusiin paikkoihin, kun joku meidät kavaltaa.

Lasteni Nonstoppolosin ja Perintörinsessan kanssa myös maalailtiin räystäänaluslautoja samalla, kun Seija Ala-Kautta teki kaiken älyä ja voimaa vaativan työn. Lasten kannalta kivaa on, että jopa samassa korttelissa asuu vanhoja eskarikavereita, joiden kanssa leikki tuntui jatkuvan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. 

Laudalle ei tule räystään alla kylmä, kun sillä on näin hyvät karvat omasta takaa.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin tehtävä se, mitä tontilla tehtävissä oli, sillä maanantain sään paras puoli oli, ettei taivaalta tippunut kolmeakymmentä hopea-asteroidia, jotka pierevät Matin ja Tepon tuotantoa takaperin. Tontille ei siis tehnyt mieli kuin tarkistamaan, kuinka paljon mikäkin pressu oli falskannut vettä ja kuinka arvokkaiden puumateriaalien päälle. Jossain hangen allahan on vielä mm. nuubialaista eebenpuuta, josta pystyttäjät tekevät huussin riukuja ja brasilialaista ruusupuuta, jota laitetaan nastarenkaiden alle, jos traktori juuttuu mutaan. 

“Norppia, listaa, lastaa ja niskapaskaa.”

Maanantai osoittikin todeksi paskuutensa. Joka juuttaan pressu ja muovi oli lentänyt perkeleellisessä illan ja aamun tuulessa paikaltaan. Kaikki se kuukausia turhaan tontilla lojunut puu ja kipsilevy on nyt siis märkää kuin viimeisen ehtoollisen viini. Ja tätä jaksan edelleen ihmetellä ja harmitella: kärpäsen persiistä löytyneen kihomadon munan kokoisella tontilla hillotaan kamaa, jota siellä ei pitkään aikaan tarvita. Ovet piti kiireellä tilata tammikuulle - paketeissa edelleen. Kuukausi sitten pystyttäjät pelottelivat, että pellavarive alkaa loppua - hain rivettä ja se on edelleen paketissa, sentään kuivissa sisätiloissa. Jostain syystä piharakennuksen ikkuna on jätetty etukuistille säilytykseen. Se kastui. Minun osaamiseni / jaksamiseni ja pätevyyteni ei näihin hommiin riitä ja muut pesevät kätensä. 

“Löytyy pressuni tuulen tieltä, koko proggis on ihan sieltä, onko tässä nyt mitään mieltä, homma haiseekin persehieltä, hakkaan otsalla ovenpieltä, pian näytän kaikelle kieltä.” (säv.&san: Massi-Kassi, Lassi, sov. Dei, Agnus)

Operaatio “Piharakennuksen kalustus” (toiselta nimeltään “**tun idiootit, siellä ei ole vielä edes lattiaa”) laukesi laukalle, kun kävin hakemassa ensimmäinen Vallentuna-vuodesohvan palasen Kanta-Hämeestä. Siellähän on järjestetty jo vuodesta 1974 eaa perinteiset Hikiän heteka- ja perhehelvettiviikot, pääesiintyjänä Tauski. Kannatti ostaa, kun halvalla sai. 

Nyt tuli kyllä huono postaus. 

“Instagram: @kodotus. Ota seurantaan. Auts töks töks!”