Asuntomessut Tuusulassa - tylsät vai täräyttävät?

Elokuun käsitellyin aihe raksa- ja sisustusblogeissa on varmasti ollut Tuusulan asuntomessut. Instafeedit ja blogosfääri ovat täyttyneet torkkupeitoista, makrameeunisieppareista, ulkoporealtaista ja kultaisista suihkuista. Koska messualue on pyörämatkan päässä kotoamme, oli lähtöpäätös messuille suhteellisen helppo. Munamankelin selkään, sushia marketista evääksi (tästä myöhemmin lisää) ja menox, sanoi Annie Mestariampuja.

Olen pyöräillyt messualueen ohi lukuisia kertoja koko messujen valmisteluajan. Hämmentävää vauhtiahan alueelle talot blöbsähtävät. Aluksi on mettä, sitten on liejukko, sitten on paaluja ja muutama tie ja sitten onkin messut ja ylihintaista kahvia. Väliin vähän koronaa. Helppo homma.

Itse asiassa pohdimme aikoinaan Tuusulan messurakentajiksi ryhtymistä ja palaveerasimmekin asiasta yhden hirsifirman kanssa. Koska oman talomme suunnitteluprosessi oli tuossa vaiheessa vaiheessa, homma kuivui kuitenkin aika nopeasti kasaan. Lisäksi muutto suunnilleen kilometrin päähän nykyisestä kotikaupungistamme olisi myllännyt lasten koulut ja kaveripiirit ihan uusiksi, joten päätimme siksi(kin) välttää stressiä. Sitä kun ei elämässä ole yhtään onneksi ollut.

Tuusula, nyt kutsuu mua Tuusula. Rekkojen vierellä näin mä ajan Tuusulaan päin.

“Hämmentävää vauhtiahan alueelle talot blöbsähtävät.”

Valmishan messualue ei vielä asuntomessujen aikaan ole, kuten ei ole mikään uusi asuinalue, kun perheet kantavat taloihin sisään soffat, banjot ja balsamoidun anopin. Nyt olimme asuntomessualueella, vuoden päästä ollaan asuinalueella. Ja olisihan se maanpäällinen helvetti asua vuodesta toiseen alueella, jossa joka kerta kotikadulla sähkönmyyjäsälli hyppää eteen ja “haluaa vaivata hetken sähkösopimusasioilla ja kysyä, missä yhtiössä ollaan asiakkaina”. Tai joku haluaa joka kerta putsata rillisi, kun kävelet ohi. Antaisi edes jalkahierontaa.

Ei, nyt ollaan messuilla. On burgereita, ylihinnoiteltua kahvia ja kuivalihaa (en tarkoita balsamoitua anoppia). Oli ihanan väljää (tätä sanontaa ei kannata käyttää ihan kaikissa yhteyksissä). Olimme valinneet loistavan päivän visiitille; maanantaina porukkaa oli niin maltillisesti, että pitkäkin jono oli lyhyempi kuin normivuosien perus.

Kappas, ulkoporeallas! Onpa monta suutinta!

Piti vaihtaa tällainen taidekuva tähän, kun puolisoni kielsi sen toisen "taidekuvan" laittamisen.

“Perheet kantavat taloihin sisään soffat, banjot ja balsamoidun anopin.”

Asuntomessujen teemat

Teemoina asuntomessuilla olivat asuminen tänään ja huomenna, sisustus- ja rakentaminen, taide ja hyvinvointi sekä vastuullisuus. Sen verran laveita teemat olivat, että jos talossa oli wifi, taulu seinällä, sohva, seinät maalattu muulla kuin plutoniumilla ja kovin monta saimaannorppaa ei ollut jäänyt kaivurin alle, niin homma oli kuitattu. Maalämpöä ja kaukolämpöä mainostettiin ekologisina. Jossain oli viherkattoa, jossain seinämaalaus ja niitä tauluja seinillä. Eipä siis teemoja kiihkeinä pilkuntarkasti toteutettu. Ihasama. Näyttäkää minulle maapallon tilaa parantava suomalainen uudisrakennus ja minä näytän teille empaattisen, tehokkaan ja edullisen vastaavan mestarin.

Rykmentinpuiston asuinalueella on käytössä taiteen prosenttiperiaate. Prosenttiperiaate tarkoittaa, että osa rakennushankkeen määrärahasta käytetään taiteeseen. Periaatteen toteuttamiseksi on useita rahoitusmalleja. Perinteisen määritelmän mukaan noin yksi prosentti rakennushankkeen budjetista käytetään taiteeseen (lähde: prosenttiperiaate.fi). Yleensähän prosenttiperiaate on tarkoittanut sitä, että taiteilija saa tekemänsä työn arvosta n. yhden prosentin tuloa.

Alueen leikkipuisto ja kivan kumpuileva maisema tosin kyllä näyttivät kivoilta. Roikuin kiipassa, kunnes tuli vähän oksennusta suuhun. En tiedä, kenen.

Hei, tuossa talossa oli muuten ulkoporeallas. Se on tehty edustajan mukaan erityisesti Suomen oloihin.

Ihastuttiin kuvan sänkyyn. Katsottiin sängyn hinta. Ihastuttiin vähän vähemmän.

“Roikuin kiipassa, kunnes tuli vähän oksennusta suuhun.”

Asuntomessujen kustannukset

Harvaa taloa alueella pystyi varsinaisesti halvaksi kehumaan. Jotkut sentään olivat vähän vähemmän kalliita kuin toiset. Talojen sisäänkäynnin tietämillä oli plakaatti, jossa kerrottiin kustannukset. Nyt kun olen useampaan hommaan tarjouksia kysellyt, etenkin maatöiden hinnat pistivät nieleskelemään. Tontin raivaus, maatyöt, paalutus ja louhinta 15 tonnia. Keitä teillä on ollut siellä hommissa, kiinalaisia toisinajattelijoita kansantasavallan työllistämistuella? Omiin silmiini jokainen noista hommista olisi voinut olla yksistään sen 15 tonnia. Kas näin:

Puiden raivaus 15 000 e (koivuista menee lisämaksua 3000 e jokaiselta alkavalta metriltä, koska miksipä ei)
Maatyöt 15 000 (ei sisällä arkena tai klo 9-16 välisenä aikana tehtyä työtä. Kaivurin polttoaineesta laskutetaan erikseen 2500 e alkavalta litralta)
Louhinta 15 000 (aloitusmaksu, päälle louhinta 45 000 e)
Paalutus 15 000 e (lisäksi paalutuskoneen käyttömaksu 5000 e sekä kuljetus tontille ja pois kulkematta lähtöruudun kautta 3000 e)

Mutta onnea rakennuttajille. Säästitte kymppitonneja. Olen kateellinen.

Loppurahalla voi ostaa vaikka ulkoporealtaan. Esim. ison tai pienen. Tuossahan sellainen olisikin.

Jos minulla olisi kattoterassi, huutelisin sieltä köyhille ja heittelisin niitä pistaasipähkinän kuorilla.

“Tontin raivaus, maatyöt, paalutus ja louhinta 15 tonnia.”

Asuntomessujen hirsitalot 

Tämän teeman suhteen on väsymystä ja ähkyä. Kaikki nämä vuodet ollaan bongailtu hirsitaloja rakenna ja remontoi-. omakoti-, toistenkoti-, habitare-, kevät- ja kirja- ja seksimessuilla. Ollaan katseltu kuusihirttä ja mäntyhirttä ja lamellihirttä ja betonihirttä ja suvivirttä. Ollaan kerrottu sydämeenkäypää tarinaa omasta tilanteestamme ja itketty yhdessä talofirmojen edustajien kanssa kohtaloamme, joka on rankempi kuin kellään koskaan tässä tunnetussa universumissa. Tänä vuonna oli Ollikaisen, Honkarakenteen, Finnlamellin ja Honkarakenteen taloja näytillä. Ihan kivoja olivat. Niissä on sellaisia puita ladottuna päällekkäin ja pitää muistaa aina mainita se hyvä sisäilma.

Jotain ehkä väsystä ja ähkystä kertoo haalimiemme esitteiden määrä. Niitä oli 12, joista 3 oli messulehtiä. Niitä on joskus tullut hankittua vähän suuremmallakin sykkeellä. Kivoja taloja, muttei isoja muistijälkiä jäänyt.

Aiemmat messusaaliit mitattiin kuutioissa, nyt kappaleissa.

“Kaikki nämä vuodet ollaan bongailtu hirsitaloja rakenna ja remontoi-. omakoti-, toistenkoti-, habitare-, kevät- ja kirja- ja seksimessuilla.”

Otetaanko kuitenkin tästäkin ulkoporealtaasta esite? Kun tässä on sellaista akrylaattia, mitä muissa ei ole, joissa on sellaista akrylaattia. 

Asuntomessujen pettymys

Koska meidän tuleva talomme pyrkii olemaan yhdistelmä luomumyslin puhtautta ja jeesuslapsen viattomuutta, odotin Trä Kronorin kohteelta paljon. Idea / ideologia talojen taustalla on hieno: luonnonmateriaaleja ja perinteisen rakentamisen parhaat puolet toimivassa modernissa kodissa. En vain ollut tajunnut, että asuntoja ei esitellä, vaan vain ideologiaa luonnonmateriaaleista ja perinteisen rakentamisen parhaista puolista. Yksi keskeneräinen huoneisto, jossa oli vanerille painettuja plakaatteja ja asiantunteva firman edustaja kertomassa. Njääh. Oma moka, mitäs tajusin vihjeet väärin. Samoin kävi Harvey Weinsteinille tässä hiljattain.

Tässä on nämä meitä eniten kiinnostaneet asuntomessutalot, joita ei pääse katsomaan.

“Talomme pyrkii olemaan yhdistelmä luomumyslin puhtautta ja jeesuslapsen viattomuutta.”

Ja kamoon. Kahvi 4 euroa. Sillä olisi markka-aikaan ostanut oman plantaasin joltain trooppiselta saarelta.

Siellä olisi ollut mukava kelliä ulkoporealtaassa, joihin saa muuten nyt toimituksen kaupan päälle, jos tilaa nyt heti tästä!

Asuntomessujen lounas

Olimme kaukaa viisaasti ostaneet markettisushia mukaan. Se oli vielä 30 prosentin alennuksessakin, kun riisissä oli yli 70 vihreänruskeaa toukkaa. Aikamme taloissa pyörittyämme istahdimme Loviisan asuntomessujen mainoskojun viereiselle penkille ja aloimme nautiskella. Ihmiset katselivat sen verran pitkään, että päätimme jatkaa ihan syömisellä.

Hipsteriyden ytimessä: sushia asuntomessuilla. Taustamusana Flow-festarin soittolista.

“Riisissä oli yli 70 vihreänruskeaa toukkaa.”

Vinkki: voimakkaalla tuulella ei kannata kaataa soijakastiketta sushilaatikon kevyeen kanteen. Onneksi messujen yhtenä teemoista oli taide, sillä teimme asuntomessualueelle oman katutaideteoksemme “Sushi unakkoon, Aleksin kives ja Einon keino”. Mr. Murphy tosin kääntyilee pettymyksestä haudassaan, sillä emme onnstuneet sotkemaan soijalla puolisoni valkoisia farkkuja.

Ota kuva tästä teoksesta, tägää se instassa @kodotus ja voit voittaa Citymarketista pöllityn soijapussukan!

“Aleksin kives”

Asuntomessujen tuoksu

Parafiini saunoissa. Niin pitkään kuin muistan, messusaunat ovat tuoksuneet / haisseet parafiinilta. Näin oli nytkin. Ilman tätä tuoksua asuntomessut eivät oikein tunnu asuntomessuilta. Vähän sama kuin että joulupukin pitää haista viinalta, tai se on feikki. Muuten saunat eivät kovinkaan kummoisesti kolahtaneet. Vaaleat vastakkaiset lauteet, tummat seinät, korkea kiuas, lasiseinää, ledinauhaa. Kivoja ja trendikkäitä, muttei omaan makuuni. Toki jokaisessa olisin valmis saunomaan, koska sauna on ihana paikka, oli se millainen tahansa.

Saunan jälkeen onkin ihana mennä ulkoporealtaaseen, jossa on 97 hierovaa suutinta neliösentillä ja vedensuodatus tapahtuu luomuminkin vatsakalvon läpi. 

Asuntomessujen vessat

Ilahduin nähdessäni suht paljon suht pieniä perusvessoja. Sellaisia oli jopa joissain messutaloissakin.

Asuntomessujen keittiöt

Vastaus on sama kuin kysymykseen "mitä eläimiinsekaantuja himoitsee?".

Mustia

Asuntomessujen kivat kohteet

Talo Keuda - kivan teeskentelemätön talo. Piharakennus / sivuasunto oli mainio. Varmaan siksi, koska meille tulee samantapainen. Paikalla päivystänyt sisustussuunnittelija Katariina Leppilampi oli tehnyt hyvää työtä ja kertoi kohteesta kivasti.

Sievitalo Kultakoivu - hyvällä tavalla tavallinen talo (asuntomessujen mittakaavassa).

Duplio - kivan kompakti ja mukavasti sisustettu kivitalo. Kivitaloja pitää sanoa kivitaloiksi eikä betonitaloiksi, koska köyhät asuu betonitaloissa toistensa päällä ja vieressä. Päämakuuhuoneen hylly oli kiva.

Kivat hyllyt. Saako noin sanoa #metoo-aikana?

“Joulupukin pitää haista viinalta, tai se on feikki.”

Jämerän townhouse-talot. On se piru, kun kehdataan tehdä Suomeen muuta kuin masentavaa harmaata betonia. Näistä taloistahan voi tulla jopa Keski-Eurooppa mieleen ja mitä siitäkin tulisi, jos täällä tavallisetkin ihmiset voisivat asua kivoissa taloissa. Talo Salmiakki oli symppis sisustukseltaan(kin).

Pilalle meni. Ei oo pelkkää harmaata.

“Mitä siitäkin tulisi, jos täällä tavallisetkin ihmiset voisivat asua kivoissa taloissa.”

Ulkoporeallas!

Asuntomessut - mitä saimme?

Laatuaikaa hyvässä seurassa kaksin puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa. Oli hauskaa. Pari sadekuuroa saatiin juuri sopivasti väistettyä olemalla sisällä kohteessa. Sähkönmyyjäsällitkään eivät pureutuneet nilkkaan. Rillit ovat yhä likaiset.

Jossain vaiheessa tajusimme alkaa tarkkailla valaistusta. Puolisoni alkoi pohtia, tarvitaanko upotettuja ledejä kaikkiin huoneisiin, vai voisiko esim. makkareissa olla ne perinteiset stöbseliroikottimet. Näitä tuntui näkyvän erityisesti muuttovalmiissa “perustaloissa” kuten Jukka-, Sievi ja Designtalolla. Ja se ei siis ole mikään miinus. Valaistus menee vielä pohdintaan.

Ja lampuista vielä: en ole pitkä. Pituuteni on jossain murkkuikäisen kesäkurpitsan ja sirkkeliin nukahtaneen mangustin puolivälissä. Silti useammassa (lasten)huoneessa lamppu roikkui niin matalalla, että jopa minä olisin kolauttanut siihen jonkin sillä hetkellä paljaana olevan ruumiinosani. Piti ihan kokeilla ja kyllä: mossahti. Turvavälit helpottivat näitä hommia, kun pyysin puolisoa köhimään ja ryystämään räkää huoneen edessä sen aikaa, että sain rauhassa tehdä näitä kommandokeikkojani.

"Jennique-Minnique, täällä on sun..." MUKS!

"Irmel-Mürmel, oliko se projektisuunnitelma..." MUKS!

"Nicondeeros-Jäbändeeros, tuu kattoon, kun tää vauva..." MUKS!

“Stöbseliroikottimet”

Sisäoven kahvat. Ai että, nyt ollaan detaljitason ytimessä. Tontilta ei ole kaatunut edes ruppanaa pajua ja me mietimme ovenkahvoja. Ajattelimme ottaa peruksista peruksimmat kahvat, eli kromatut Abloy Polarita -kahvat, mutta puolisoni alkoi pohtia, ovatko ne mukavat käteen. Eli saattavatpa vaihtua pyöreämpiin. Juu, sellaiset ovat kalliimpia.

Kivan kahvan saa myös ulkoporealtaaseen, joihin saa lisämaksusta punaisen napin, jota painamalla punainen nappi muuttaa väriä vihreäksi ja soittaa JVG:n biisiä “Saatiin tältä firmalta rahaa, tehdään tästä firmasta biisi”.

Kun omaa taloamme olemme suunnitelleet suht tehokkaaksi tiloiltaan, joidenkin käytävien ja oleskelusoppien käyttöaste pohditutti: ihaillaanko tästä toisen kerroksen lasikaiteilla varustetulta kulkusillalta useinkin auringonlaskua naapurien talon taa? Istutaanko näillä nojatuoleilla tässä käytävällä usein lukemassa Kalle Päätalon tuotantoa? Toisaalta samahan se on, jos on vähän hukkatilaa, jos on tarpeeksi hyötytilaa.

Asuntomessut pähkinänkuoressa

Viihdyimme, mutta emme kokeneet täräyttäviä ahaa-elämyksiä emmekä kokeneet kateutta, paitsi siitä, että nämä talot ovat jo valmiita ja meidän tonttimme ojassa sammakot valmistautuvat rauhassa ensi kevään kutuun.

Näen itseni lukemassa Kalle Päätaloa vasemmanpuoleisessa tuolissa. Sen jälkeen näen talon asukkaiden soittavan poliisit, kun joku setä lukee Kalle Päätaloa heidän olkkarissaan.

“Balsamoitua anoppia”

Pöllimme puuhellan - purkutalosta

Meille tulee siihen joskus ehkä valmistuvaan kotiimme hellaleivinuuni. Pähkäilimme takan ja uunin ja leivinuunin ja takkaleivinuunin ja uunitakkaleivin ja uunitakkauunin ja takkamatafakkan ja uuniruumismuumin ja buubiduunin välillä. Ja siihen hellaleivinuuniin päädyimme - vähän normileivinuuninluukkua isommalla lasiluukulla. Näin takan visuaalinen funktiokin hoituu, mutta lisäksi uunissa voi paistella halutessaan vielä perinteisiä pimppavaaralaisia lurttunussukoita.

Käytännössähän hellaleivinuuni on tiilikuutio, jossa on erikseen puuhellan ja leivinuunin luukut. Jos haluaa hellalla pikaisesti emännän (tai miksei naapurin karjakko-Elmankin) kanssa lounastauolla pihautella sumpit, niin tulet hellaan. Jos taas haluaa leipaista karvaperäläistä lupsukkoo, poltetaan puuta leivinuunissa, niin saadaan paistolämpötilat pidemmäksi aikaa.

Olette saapunut oikeaan paikkaan. Voitte aloittaa hellan hankintaprosessin, sir.

“Perinteisiä pimppavaaralaisia lurttunussukoita.”

Tiilikuution päälle tarvittin siis liesitaso eli hellankansi eli liitta eli enenääistahdatähänilmanhousuja. Niitä saa hyvinvarustetuista liesitasokaupoista kuten Lindexiltä tai Ernon kupparuiske- ja filosofiakirja Oy:stä. Ne myös maksavat satoja euroja, ellei niitä varasta. Perushellankansien koot ovat 5A, 3A ja 4A. Hassusti 4A on suurin, 5A pienin ja 3A se, jonka kävimme pöllimässä.

Esitän tässä nyt kaksi versiota tarinasta. Lukija voi itse päätellä, kumpi kerrotaan poliisikuulustelussa.

Hellatarina 1:

Pukeuduimme muutama yö sitten mustiin, vedimme kommandopipot päähämme, varastimme auton, ajoimme sillä muuan mummon pihaan. Huusin “miau, ilmasta kahvia” (yhdistin nokkelasti kaksi mummojen suosikkijuttua) ja kun mummo tuli takeaway-mukinsa kanssa rintamamiestalonsa portaille, kolkkasin mummon ja laitoin perunasäkkiin. Sillai hellästi. Mummo valitti jotain sisäilmasta. Rälläköimme hellankannen (eli liitan) ja pakenimme julmasti hohottaen paikalta.

Hellatarina 2:

Bongasin facebookin “Annetaan karseeta shaissea hörhöille” -ryhmästä oikean kokoiselta näyttävän liesitason. Se sijaitsi purettavassa piharakennuksessa. Esittelykuvassa liesitason päällä oli ainakin

- marmorilevy
- vahakangas
- Kotilieden vuosikerrat 1967-1973
- Juho-enon kalsarit
- Juho-enon toiset kalsarit, joihin oli jäänyt vähän orgaanista muistumaa pelimannin penkiltä
- Stiga-jääkiekkopeli.
- ainetta
- toista ainetta (vähän visvaisempaa)
- Elannon muovikassi ajalta jolloin miehet oli rautaa hiiohoi
- hokkarit
- Donald Trump
- muuta tarpeetonta
- Keikyän maamieskoulun juhlajulkaisu vuodelta 1967, jossa oli keinosiementäjä Unto Malli-Kuinion haastattelu entisajan sonnihommista

Kuvassa näkyvän kaiteen perusteella tehtiin ostopäätös. Kaide haitarista alas, jääkiekkokypärästä yläviistoon.

“Bongasin facebookin “Annetaan karseeta shaissea hörhöille” -ryhmästä oikean kokoiselta näyttävän liesitason.”

Lähtökohdat voittoisalle löydölle eivät siis olleet ihan suunnattomat. Liitta (eli hellankansi) saattoi olla millaisessa kunnossa tahansa. Kuvassa pilkottavasta kromatusta pyyherekistä ei vielä paljon päätelty.

Olimme yhteyksissä myyjään (tai ilmainenhan tuo hellankasi eli liitta oli, mutta antaja antaa ehkä vähän väärän kuvan) ja sovimme piipahtavamme vartin ajomatkan päässä. Mukaan lähti vahvin tuntemani mies ja pohjoisen pallonpuoliskon suurin rakastaja, kutsuttakoon häntä vaikka Lasseksi.

Kiviä tarvittiin yksi lisää, joten Lasse hakkasi sellaisen nyrkillään peruskalliosta.

“Pohjoisen pallonpuoliskon suurin rakastaja, kutsuttakoon häntä vaikka Lasseksi.”

Perillä pernani hieman muljahti kateudesta kolmen tuhannen neliön tontilla. Oma tonttimmehan on pienempi kuin turvavälit terasseilla. Tontilta puretaan vanhat rakennukset uusien tieltä. Peninkulmien päässä pihan perällä oli kohteemme: vanha kanala, joka oli aikoinaan muutettu lastenhoitajan asunnoksi. Tuolle työsuhde-edulle eivät lounassetelit niin vain pärjääkään. Paikan hakijan olisi pitänyt haistaa palaneen käryä, kun ilmoituksessa haettiin lapsille kanaemoa. Kyseessä oli tyypillinen matala, pieni piharakennus, jonne oli varmuuden vuoksi kerätty kaikki, mikä olisi koskaan pitänyt heittää pois.

Pari zombia hyökkäsi kimppuun, mutta lähtivät karkuun kun Lasse murahti niille.

“Pieni piharakennus, jonne oli varmuuden vuoksi kerätty kaikki, mikä olisi koskaan pitänyt heittää pois.”

Raivasimme hellan päältä roinat. Kun nostin lätkäpelin pois, Ruotsi voitti. Tarkemmassa tarkastelussa Donald Trumpkin paljastui rotan ulosteeksi. Ilahduimme, että aina on mahdollista kehittyä. Vähitellen alkoi jo jännittää, kun saimme kamat hiiteen. Lopulta jäljellä oli enää temppelin esirippu os. vahakangas. Matadorin elkein kiskaisin sen pois bullshittiä peläten. Mutta edessämme nökötti kuin nököttikin ikäisekseen oikein kivakuntoinen Porin valun 3A -liesitaso eli hellankansi. Eli se liitta.

Tanssiimme riemuissamme pienet macarenat, paitsi Lasse, jonka mielestä tanssiminen on sallittua vain Ruotsin MM-kultajoukkueen jatkoilla, jos Bertil nätisti pyytää.

Muistoja ajalta, jolloin tyhmä kakkapylly-EU ei ollut häiritsemässä rauhanomaista kommunisteilyä.

“Donald Trumpkin paljastui rotan ulosteeksi.”

Sitten silmiimme sattui, että kansi oli valettu kahdelta sivultaan seinään kiinni. Itku meinasi päästä - olinhan varautunut kunnon äijävälineillä, eli pienellä vasaralla ja ruuvimeisselillä. Lasse tuhisi halveksivasti, sillä työkalun on oltava vähintään niin iso, että se jää sinivalaan synnytyskanavaan poikittain. Ei auttanut, aloimme nakutella. Ja katso: ituhipin steinerpedagogisilla välineilläkin saatiin vähitellen nakuteltua laastit irti. Perään nykäisy, ja meillä oli käsissämme mainiokuntoinen Porin valun 3A -liesitaso vuodelta Bungeloh keksii pyörän.

Ostin työkaluni tosimiesten marketin lasten leikkipaikasta. Tai no, varastin. Nico-Läskindeeros jäi vaunuihin itkemään.

“Työkalun on oltava vähintään niin iso, että se jää sinivalaan synnytyskanavaan poikittain.”

Vastapalvelukseksi saimme auttaa paikan omistajaa nostamaan pari muutaman sadan kilon painoista kiveä auton peräkärryyn. Lassen mielestä ilo ilman graniittia on teeskentelyä, joten hän nosti ja minä kannustin ja otin kuvia blogiin. Toinen meistä oli tyytyväinen työnjakoon.

"Kun Lasse rusentaa, paviaanin ilmavaivakin puristuu timantiksi." Vanha viinakon sananlasku.

“Ilo ilman graniittia on teeskentelyä.”

Kaiken kaikkiaan siis mainio päivä: metsästäjä-keräilijän sisäsyntyinen tarve sai tyydytystä ja Kodotus-blogi aiheen postaukseen.

Lassen mielestä blogipostaus kannattaa kirjoittaa vasta, kun on tappanut kolmannen karhunsa paljain käsin laskuhumalassa. Lasse on tappanut jo seitsemän.

Urgh! Ugolo-Bögelöh tuo saaliin kotiin. Puoliso palkitsee sankarinsa neandertalilais-asennossa.

“Karvaperäläistä lupsukkoo”

Mutta sehän on - rakennuslupa!

Rakennuslupa. Tuo maailman toiseksi ihanin sana (ihanin on visvayskös). Huolemme ovat ohi. Aurinko paistaa. Pulssi tasaantuu. Verenpaine laskee. Rahanmeno loppuu. Urakoitsijat alkavat puhua kaksitavuisilla sanoilla.

No jos ei muu yllä pidä paikkaansa, niin saatiin ainakin rakennuslupa. Kai tuon olisi voinut huutomerkkiinkin lopettaa. Kokeillaas siis huutomerkin kanssa:

Visvayskös!

Jes, toimii heti paremmin.

Miten tähän on tultu?

Kesäkuussa 2019 ostettiin tontti. Täällä päin se tarkoittaa, että maksetaan paljon pienestä alasta huonoa maata. Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön, jonka reunasta reunaan ajamiseen autolla kuluu kuutio bensaa. Täällä sai suota ja ojan, johon ei saa itse laskea hulevesiä, mutta naapurit saa.

Olisihan se ollut kiva omistaa Ripulivaarojen vuoriylänkö. Mutta kyllä pieni pala keskiuusmaalaista suota silti joteski kolahti enämpi.

“Jossain muualla tällä rahalla olisi saanut kokonaisen järviylängön”

Elokuussa 2019 tehtiin maaperätutkimus. Tai siis ammattilaiset tekivät. Minun maaperätutkimukseni mukaan tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi. Todettiin, että savea tontilla riittää  työväenopiston dreijauskurssin tarpeiksi seuraavaksi sadaksi vuodeksi.

Perustamistapalausunto siis määräsi, että terästolppaa junttaamaan beibi all night long!

Siinäpä sitä aikaa kuluikin. Parta kasvoi. Ostin puolisolleni koneen. Ei tykännyt vitsistä. Loppuvuosi suunniteltiin, keskusteltiin, pohdittiin, mietittiin, tuumailtiin, perehdyttiin, selviteltiin sekä raaputeltiin napojamme gerbiilillä. Otettiin myös ensituntumat potentiaalisiin talotoimittajiin.

Vuosi vaihtui. Tässä vaiheessa joku oli jossain jo päättänyt maistaa lepakkoa al dente con molto covid, mutta me olimme asiasta autuaan tietämättömiä.

Nigolo-Gigogol ei tiennyt, että hänen suhteessaan schuangzinglaiseen lepakkoon oli sairas pohjavire.

“Tontillamme kasvoi lintuja, esim. mänty tai kirahvi.”

Tammikuussa 2020 jätimme hellät jäähyväiset vastaavalle mestarillemme. Eipä silloin arvattu, että näitä jäppisiä ramppaisi projektissamme sisään ja ulos enemmänkin. Näillä main tämä postaus alkaakin jo vaikuttaa sairaskertomukselta.

Maaliskuussa 2020 sitten alkoi rytistä (sen lepakon puremisen ja covid ikävied seurausded lisäksid): myytiin kotimme, ja itku pääsi.

Ja koska hirsitalo on tyhmä ja me ollaan kakkapyllyjä, rakennusvalvonnasta haluttiin ääneneristysselvitys.

Ja koska mutsis on painovoimainen ilmanvaihto ja mun isällä on isompi ilmalämpöpumppu kuin sun isällä, piti toimittaa myös energialaskelma.

"Tää tekis tästä vaikka selvityksen jättiläsivompattien rektaalikarvojen esiintymistiheydestä pohjavesialueella."

“Mutsis on painovoimainen ilmanvaihto.”

Tässä vaiheessa välihuomautuksena, että rakennusvalvonnan puolelta toiminta on ollut kyllä alusta tähän asti asiallista, kannustavaa ja ripeää. Ihan aikuisten oikeasti. Mutta koska blogini tyylilaji on idiotismi, on pakko vähän vetää överiksi ja hatusta, etteivät isot pojat huomaisi minun käyttävän hirvimettällä pinkkejä stringejä.

Huhtikuussa 2020 huppistakeikkaa koronan kurittaessa ostettiin sitten se talo. Tai siis sovittiin Eurohongan kanssa, että tilataan talo heiltä. Useamman firman kanssa tuli oltua tekemisissä, joten näistäkin kokemuksista yhden postauksen kirjoitin.

Toukokuussa 2020 päästiin hoitamaan naapurien kuulemiset. Tai näin luulimme. Koska talomme oli yksien naapurien mielestä liian korkea ja me haistaan pahemmalta kuin ahman vehje, hukuttauduimme henkisesti suohon. Siellä oli myös kolme polkupyörää, lypsykoneen nännikupit, Juhon Telecasterin tallamikki, Timo Soinin urakehitys ja Kyllikki Saari.

Jessendeeros-Jäbändeeroksen elämään mahtui paljon raksapohjaista ahdistusta. Välillä oli myös huonoja päiviä.

“Lypsykoneen nännikupit.”

Kesäkuussa 2020 muokattiin siis taloa rumemmaksi ja huonommaksi. Tätähän sitä useimmat kodiltaan toivovat. Saatiin madallettua taloa erinäisillä konsteilla. Kelpasi naapureille, kai - nythän on vielä rakennusluvan valitusaikataulu auki.

Ja sitten, rumpujen pärinää… 

Naapurien kuulemiset kunnossa. Kaikenmaailman selvitykset kunnossa. Seppo Räty miesten seipään SE-kunnossa. Nytkö sitä rakennuslupaa pääsisi hakemaan? Silmät innosta tuikkien soitto vastaavalle. Vastaava rähjää, ilmoittaa ottavansa loparit ja lyö luurin korvaan.

Thank you raksaprojekti. You have been an adventure!

"Love Home Together Always Sun Heart Smile Hope Happiness Pyllysaatana"

“Thank you raksaprojekti.”

Kun itkut saatiin itkettyä, uusi vastaava mestari sentään löytyi suht kivuttomasti. Tarvittavia selvityksiä vielä Lupapisteeseen. Lomailua, koska heinäkuu. Ja sitten lopulta elokuun alussa:

RAKENNUSLUPA!

Riemuisa keskustelu puolisoni Seija Ala-Kauttan kanssa:

- Se lupa sit tuli.

- Ok.

- No mitäs ny?

- Emmätiä.

- Kai me jatketaan?

- Joo kai.

- Millanen fiilis?

- On.

Niin että rakennuslupa on. Sanoinko jo, että on rakennuslupa?

jee

Covid-David iloitsee, kun rakennuslupa on plakkarissa. Hymyilyttää ihan virusti.

“Kai me jatketaan?”

Lupakuvat - näillä rakennuslupaa haetaan

Rakennuslupa on ollut haussa jo reilun kuukauden. Siitä puuttuu ainakin vastaavan mestarin kosteudenhallintasuunnitelma ja varmaan muutama satanen pitäisi rakennustarkastajallekin sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa, jotta leimat saataisiin. Ajattelin myös, että hakemus etenisi nopeammin, jos kuvissa olisi pirtsakoita värejä ja selventäviä tekstejä. Näissä hommissa jokaisen graafikon suosikkiohjelma MS Paint on korvaamaton.

Onhan näitä kuvia tullut jo esiteltyäkin, mutta käydään ne nyt kootusti läpi. Aloitetaan vaikka siitä, miten talo tontille (joka on pienempi kuin Trumpin taju maansa koronavirustilanteesta) sijoittuu. Siispä

ASEMAPIIRROS

Siinä ne nököttää: päärakennus ja piharakennus. Ja koska tontti on pienempi kuin katolisen papin kyky selibaattiin, sekä talo että piharakennus ovat sallittua lähempänä tontinrajaa. Rouva sieltä kyyjärveläisestä kiertovesipumpusta tiedustelee, onko tällainen sallittua. Hyvä rouva, on, jos saa naapureilta luvan. Palosuojaukset on toki oltava kunnossa, kun ollaan sallittua lähempänä naapuria. Meillä asia hoituu osin hirren hyvällä palonkestävyydellä, osin sillä, että pissitään säännöllisesti noihin seiniin, jotta pysyvät märkinä.

Ojan sininen väri on Tikkurilan värikartan sävy "Tiristetty anakonda".

“Varmaan muutama satanen pitäisi rakennustarkastajallekin sujauttaa ruskeassa kirjekuoressa, jotta leimat saataisiin.”

Märkänä pysyy myös kuvaan sinisellä merkattu oja, joka meillä oli etuoikeus ostaa. Se kulkee koko tontin yhden sivun mittaisena emootioiden kyminä ja kuljettaa naapuriemme hulevedet. Meidän tontillamme oleva oja ei siis saa ottaa vastaan meidän hulevesiämme, vaan me maksamme niiden huljumisesta hulevesiviemäriin hulevesimaksua. Mutta hei, oma oja. Onko sulla? Ajattelin myös ostaa Teslan, joka ladattaisiin meidän sähköllä, säilytettäisiin meidän tallissamme, jota me pesisisimme ja veisimme vuosihuoltoon, mutta sillä saisi ajaa vain Pymppy-Kyrpelän Joonas. Meidän pitäisi ostaa kaupungilta HSL:n kuukausilippu, joita myytäisiin kaupungintalon infopisteessa parittomien viikkojen maanantaisin klo 11.47.

Hyvää tässä on se, että talo sekä piharakennus rajaavat pihan kivasti naapurien arvostelevien katseiden ulottumattomiin. Huonoa taas se, että vihreällä rajattu piha on sen verran pieni, että jos molemmilla pakaroilla sille meinaa mahtua istahtaa, sulkijalihas saa puristaa kankkuja aika tiukasti yhteen. Mutta itsepähän haluttiin erillinen

PIHARAKENNUS

jonne tulee siis sauna, pesuhuone ja saunatupa. Neliöitä 33. Saunatuvan ikkunat ovat pihan suuntaan ja / tai puistoalueen suuntaan, vaikka naapurikunnan taloja kauempana vilkkuukin. Reilun kokoinen saunatupa, johon voi majoittaa kavereita, jos sellaisia joskus jostain halvalla onnistutaan hankkimaan. Kai tuonne sukulaisiakin joutuu majoittamaan, jos ei ehditä valehdella olevamme reissussa tai esittää kuolleita.

Tämä pinkki on Tikkurilan värikartan sävy "Vähänkäytetty vanhapiika".

“Mutta hei, oma oja. Onko sulla?”

Saunaan puukiuas ja seinät hirttä. Ohuemmallakin hirrellä olisi voinut sisäseinät tehdä, mutta emmätiä. Mitä paksumpi, sen parempi, sanoi taannoin joku tuntemattomaksi jäänyt setäkin ennen kuin tipautti silmätippoja Malibu-drinksuuni. Heräsin aamulla rippikopista.

Piharakennuksen päädyssähän piti olla sisäänkäynti parin neliön varastoon, mutta se poistettiin. Olisi ollut turhaa rakennella tukimuuria ja portaita alle kolmen neliön varaston takia. Samoin saunatupaan tulisi pieni keittonurkkaus, jossa voi tehdä mikropoppornit ja pestä sosimet (en viittaa tällä yllämainittuun silmätippatapaukseen, vaan sosimet on pohojammaan murretta ja tarkoittaa ruokailuvälineitä).

Taustavärinä Tikkurilan värikartan sävy "Pohjarusketus puuceestä".

“Heräsin aamulla rippikopista.”

Uskoisin, että hingussamme saada piharakennuskin pilareille on se erinomainen asia, että saunan ja saunatuvan ikkunoista ei pääse ihan kuka tahansa alimittainen kuolaava tirkistelijätonttu tiirailemaan. Maanpinnasta kun on jo lattiatasoon reilu metri ja ikkunan alareunaan toinen. Että aika korkealla tontun tupsu vilkkuu ennen kuin näkee, millainen tupsu saunatuvassa vilkkuu.

Autokatoshan heivattiin myös helevadanduuddiin ja nyt jäljellä on siis ihan vaan katos. Varastotilan määrä kyllä hieman mietityttää, etenkin, kun

PÄÄRAKENNUS

koki kattokulman madaltumisen ja katto näyttää lerpattavan löysänä kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä. Tämä siis siksi, että naapurit eivät sulattaneet talomme korkeutta, enkä nyt jaksanut lähteä leikkimään oman elämäni juristia hallinto-oikeuteen. Tällä lurpalla mennään, vaikka esimerkiksi kylmän yläpohjan varastotilan käytettävyyteen ratkaisulla on iso merkitys. Ryömintätila siirtyikin ullakolle.

Tämä pirtsakka väri on Tikkurilan värikartan sävy "Laaman rähmä".

“Katto näyttää lerpattavan löysänä kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä.”

Makkarit ovat ihan mukaviin suuntiin. Vanhempien makkarin ikkunat ovat pihaan ja mettään. Toinen lastenhuone antaa metsään, toinen kadun suuntaan. Ja saattaapa jälkimmäisestä olla idylliset näkymät myös aiemmin mainittuun ojaan. Pitääkin varmistaa kaupungilta, onko meillä oikeus katsoa omaa ojaamme, vai pitääkö siihen ostaa erillinen lisenssi.

Kodinhoitohuone on makkareiden välissä - ei optimisijainti, mutta saatiinpahan kaikki makuuhuoneet erilleen toisistaan. Se on kapea käytävä. Ihasama.

Olohuoneen ikkunoiden edessä on katettu terassi. Vähän mietityttää, miten paljon terassi pimentää olkkaria, mutta toisaalta katettu terassi ON se olkkari räntien välisenä ajanjaksona. Ja sama kuin piharakennuksessakin: terassin lattia on maasta yli metrin korkeudessa, ikkunoiden alareuna parissa metrissä. Kun ei kaksikerroksista taloa saanut rakentaa ja yksikerroksinenkin oli naapureille liian korkea, niin larpataan nyt edes tällä olevamme maanpinnan yläpuolella.

Keittiö tulikin esiteltyä jo aiemmassa postauksessa. Emme ole sitä ehtineet kummemmin muutella, kun on ollut kiire pitää itsensä järjissään. Uskon, että keittiön iso- ja välitilan ikkuna tuovat valoa tupaan, vaikka aamuaurinkoa ei tulisikaan. Ja jos aamukahvinsa haluaa terassilla nauttia, niin aamun ensi säteet loistavat sisääntulo-oven nurkalle, jonne voi kattaa ranskalaistyyppisen kevytrakenteisen aamukahviterassin ja katsella netistä videoita Pigallelta.

Kiehtovana värinä Tikkurilan värikartan sävy "Pesemätön majava".

“Pitääkin varmistaa kaupungilta, onko meillä oikeus katsoa omaa ojaamme.”

Piha jää pieneksi, vaikka tontti paperilla onkin siedettävän kokoinen, niukka 800 neliötä. Tästä kuitenkin 200 neliötä haukkaa kirvesvarsi, istutusalue ja se ihq oja. Eli asemapiirroksessa tuo ykkösen nupin kokoinen alue on vain 580 neliötä. Ehkä pihaan yksi istutuslaatikko mahtuu. Hyvää on edelleen se, että piha aukeaa puistoon kahdelta sivultaan. Tätä mantraa olen hokenut itselleni nyt pian pari vuotta. Toinen viime aikojen mantra on ollut “ei se siitä”.

Teoriapohjaltahan tässä mennään kunnes rakennuslupa on saatu. Mutta ehkä jo 2027 päästään käytännön hommiin. Vaikka ojaa kaivamaan. Naapureille.

“Ei se siitä.”