Naantalin asuntomessut - megapussi messuja

 

Siinä puolenyön maissa Seija Ala-Kauttan kanssa todettiin, että bensa on puoli-ilmaista, ylähengitysteissä ei tunnu infektoituneelta ja lapset ovat isovanhemmilla, joten aamulla voisi hurauttaa asuntomessuille. 

Hurautimme. Keski-Uudeltamaalta seurasimme vanhaa kulttuurireitistöä Lohjan ABC:n ja Naantalin Lidlin kautta - öö tota pellolle? Kuten kaikki molemmat blogini lukijat tietävät, bloggaajana en pysäköi tavallisten kuolevaisten parkkiksille, vaan jätämme automme kultakirjaimin nimikoidulle paikalle ihan messualueen kylkeen. Muutaman nimmarin jakamisen jälkeen pääsimme alueelle, jossa meitä odottikin tuttu

TUSKATUNNELI

Seija Ala-Kautta on antanut sisääntulon jälkeen olevalle sirkusteltalle tämän mairittelevan nimen. Onneksi meillä oli liittymäasiat kunnossa, sähkösopimus kelpo, silmälasit putsattuna eikä Maskun sohvallekaan akuuttia tarvetta, joten pääsimme luikkimaan teltan läpi suht nopsaan. Toki myöhemminkin törmäsimme reipashenkisiin 

SÄHKÖNMYYJÄSÄLLEIHIN

mutta sähkösopimuksemme oli ihan yhtä kunnossa kuin 200 metriä aiemminkin. Edellisenä päivänä olin juuri lukenut Lumo Energian (firman nimi juuri näin pyllysti kirjoitettuna) konkurssista, joten muutama sälli vähemmän saattoi tämän firman ständin puuttumisen vuoksi tennareissa ja pirteissä t-paidoissaan eteen pomppia. 

Irmelillä, Jaanalla ja Annelilla on vakaasta askelluksesta päätellen liittymäasiat kunnossa.

Vähitellen eteemme alkoi avautua itse 

MESSUALUE

Patologisena kyynikkonakin jouduin toteamaan, että jäätävän komealla alueella oltiin. Komeita kallioita, jäkälää, ja kivasti maastoa mukaillen sijoiteltuja taloja. Korkeuserot olivat jo yksittäisten talojen etupihoilla sitä luokkaa, että Pohjanmaalla niille olisi rakennettu laskettelukeskus. Ja vielä sitä mertakin oli alueen reunalla. 

“Onneksi meillä oli liittymäasiat kunnossa.”

En muista ihailleeni yhtä paljon maisemia yksilläkään aiemmilla asuntomessuilla. Tätä parempaan pystyy korkeintaan vuonna 2024 Keravan messualue, jonka asukkaat tuudittaa uneen moottoritien ja logistiikkakeskusten hypnoottinen mantra. 

On se jäkäläinen kallio ja mäntymetsä komeaa, mutta mepä omistetaankin oja!

Omaan silmään ei isommin iskenyt talojen yleisväritys, joka edelleen tänäkin vuonna oli pääosin mustaa kuin ensirakentajan mieli rakennusluvan myöntämisestä käyttöönottotarkastukseen. Tummia olivat myös

HIRSITALOT

Meidän talommehan on painuvaa perinnehirttä, kun taas messuilla luotettiin painumattoman hirren moderniin tenhoon. Toisin kuin vuosi sitten Lohjalla, jossa triggeröidyin lähes kaikesta lähes koko ajan, Naantalissa pystyin jo nauttimaan ihan vaan messuilla maleksimisesta. Ilmeisesti jotain on siis vuodessa tapahtunut, joskin toki yhä kärsimme enemmän kuin kukaan koskaan missään. 

“Mustaa kuin ensirakentajan mieli rakennusluvan myöntämisestä käyttöönottotarkastukseen.”

Oli kuitenkin kiva huomata, että yksikään messujen (hirsi)talo ei aiheuttanut kateutta, kiihottumista, triggeröitymistä tai rytmihäiriöitä. Monessa kohteessa oli monenlaista kivaa ja nättiä, mutta messuille kannatti lähteä jo siksi, että sai huokailla omaa tyytyväisyyttään omaan kotiin. Meidän hirtemmehän sanovat snap, crackle ja pop joka välissä, koska hirsi on hirttä ja hirsi halkeilee. Hieman ihmetystä herätti 

PAINUMATON HIRSI

joka oli useammassa kohteessa haljennut kliinisen söpösti vaakasuoraan keskeltä liimasauman kohdalta. Tätä on turha selittää hirren halkeilulla, joten haluaisin kuulla, millä se selitetään. 

Hirsien saumojen halkeilu osui huonoon saumaan.

Muutenkin oma silmä on tykästynyt oman hirtemme reipashenkiseen halkeiluun, jolloin lamellihirsien hienoinen halkeilu on vähän kuin haitaristi soittaisi Tsaikovskin pianokonserttoa; kyllähän sen tunnistaa, mutta jotain puuttuu. Meillähän myös iso osa väliseinistä on hirttä ja ne muutamat

KIPSILEVYSEINÄT

lähettäisin mieluusti kuivikkeeksi mursujen ripuliklinikalle. Olemme eläneet marraskuusta lähtien niin vahvasti puun ympäröimänä, että yksiväriset kipsilevyseinät olivat jälleen kuin se haitaristi.  

“Meidän hirtemmehän sanovat snap, crackle ja pop.”

Useammallakin seinällä oli kyldyyrikotien tiukat kyldyyrivaatimukset täyttävä 

PAKOLLINEN SISUSTUSKUUTTI 

Kuutti Lavosta kannattaa nasauttaa (kipsilevy)seinälle, jos pitää teoksista, jotka ammentavat klassisesta ja kristillisestä kuvaperinteestä, ja tulevat heijastuksina uudelleentulkituiksi. Ainakin Kastelli kuuttaili parillakin seinällä Lavosen töillä, joissa piirtävän käden kuva on saanut teoksesta toiseen muodon milloin määrätietoisena viivana, milloin näennäisen hapuilevina viivastoina.

Kuutteja siellä...

...Kuutteja täällä.

No, silmä toki tottuu. Jopa kipsilevyyn. En tiedä, tottuuko se siihen, miten upeat

MAISEMAT JA KALLIOT 

monesta ikkunasta näkyy. Kuten sanottu, harvoin huokailen ihastuksesta, mutta nyt näin pääsi käymään useampaankin kertaan. Ikkunasta näkyy mäntymetsään ja pihasta pääsee kallioille ja kukkuloille, vaikka rakensin minä majani ojan varteen.

Ja Arskahan sen sitten keksi, miten me saataisiin seuraava kaksi kuukautta kulumaan.

Jossain vaiheessa kuntan (englanniksi kunt) ylenpalttinen määrä alkoi hieman jo puuduttaa. Jokainen kunnan kuntaton kohta oli kohta kunnolla kuntitettu. Komeaahan tuo kuntta oli, mutta kun sitä oli mettät ja pihat täynnä muutenkin. Lisäksi joissain paikoissa kuntta oli jo hieman kulahtaneen oloista. Se korjautunee, kun sille messujen pätteeksi tyhjennetään muutama bajamaja. 

More kunt than even a rockstar can handle.

Jos kuntta oli aitoa luonnontuotetta, niin 

LUONNONMATERIAALEJA IMITOIVAT PIHAKIVET

laittoivat pohtimaan, mikä silmääni miellyttää. Pihoissa oli ainakin betonista wannabe-liuske- ja nupukiveä. Olen itsekin pohtinut osaan pihaamme liuskekiveä ja ainakin messukokemuksen perusteella aito olisi enemmän mieleen. 

Liuskebetonia ja...

...nupubetonia.

Liuskekivi on vain aika kovissa hinnoissa, mikä on ymmärrettävää, sillä komponenttipulan vuoksi kiveä ei enää valmisteta. Puujalkojemme kopistessa laatoilla keskustelimme Seija Ala-Kauttan kanssa suosikeistamme. Yksi Seijan suosikeista oli 

VILLA MYÖTÄTUULI

Kappas, hirsitalo. Seija tykkäsi talon käytännöllisyydestä ja viihtyisyydestä. Tilat olivat järkevästi mitoitettuja ja mukavan teeskentelemättömiä. Yläkerrassa oli toki messujen ikiklassikko, kulkusilta, mutta pitäähän sitä nyt jotenkin tavallisten kuolevaisten majoista erottua. 

Emmä oikeasti käynyt messuilla. Kuha kuvakaappauksia otan talojen virtuaaliesittelyistä. Tekstit kopsaan Glorian kodista.

Hampaankoloon jäi, etten päässyt kokeilemaan yläkerran parvekkeella roikkunutta Parolan rottingin Aulis-riipputuolia. Pyysin Seijaa järjestämään hämäykseksi jonkin kohtauksen, mutta Seija suuttui tästä niin, että järjesti kohtauksen. Samantyyppistä (ei siis Seijan kohtausmielessä, vaan Villa Myötätuulen) henkeä edustivat

TALOTEHTAIDEN ESITTELYTALOT

joista mieleen jäivät Kannustalon Auma sekä K-Raudan Ainoakoti-malliston Villa Aalto. Olokeittiöhän näissä oli lähes kaikissa. Siitä on paha lähteä avautumaan, kun olokeittiön pöydän ääressä tätä verbaalitorttua parhaillaan itsekin väännän. Ja onhan tämä kiva ratkaisu: enemmän yhteistä, avaraa tilaa, jossa voi nauttia, kun taloudenhoitajamme, närpiöläinen tekniikan lisensiaatti Jan-Erik kokkailee meille uppomunia.

Meillä Kastellilla tehdään beessin voimalla seesteisiä lapsia.

Villa Aallon lastenhuoneessa mieleen pälkähti ajatus, joka pätee aika moneen muuhunkin lastenhuoneeseen: Ovatko Jerryndeeros-Jäbäleisson tai Bambi-Bimbelibumbelique todellakin toivoneet huoneisiinsa lähinnä beessiä ja hempeän nudea värimaailmaa? Vai voisiko lasten omissa huoneissa olla enemmän lasta ja vähemmän pientä aikuista? Enemmän ränttänttää ja vähemmän höfhöffiä? Lastenhuoneet vaikuttavat monesti niin harmonisilta, että pelottaa lasten olevan terapian tarpeessa jo lapsina, vaikka lapsenahan vasta kuuluu hankkia ne sielulliset ruhjeet, joiden hoitamisesta aikuisena maksetaan 120 € + alv. 

“Närpiöläinen tekniikan lisensiaatti Jan-Erik kokkailee meille uppomunia.”

Ja hei, vessanpönttö kylppärissä. Ylväänä monoliittina kuin Pääsiäissaarten kivihemmo. Toisen puolen lauteilta voi heitellä pönttöön kilpaa vaikka pähkinöitä, jos löylyissä tulee tylsää. Näin meilläkin tehdään. Viime kesän tilapäiskämpässähän joku heitteli vähän muunlaisia pipanoita kylppäriin.

Ottakaa oppia Kastelli, Jukka, Lammi, Sievi, Ainoakoti ja mitä teitä nyt on!

Kannustalon Auma saa pisteitä vastaavasta suhteellisen arkisesta (asuntomessujen mittakaavassa) ja sangen viihtyisän toimivasta kodista. Messujen suurimman papukaijamerkin saa Kannustalon idea sirotella pieniä ideatarroja eri paikkoihin. Erinomainen idea: pari lausetta, jotka selittävät ratkaisuja tai antavat ideoita ja ovat jonossa märehtivän messukarjan nopsasti luettavissa ja sulatettavissa. Tämä pitäisi määrätä pakolliseksi kaikissa messukohteissa. 

“Lauteilta voi heitellä pönttöön kilpaa vaikka pähkinöitä.”

Itse asiassa:

Tänä päivämääränä Kodotus-blogi määrää kaikissa tulevissa messukohteissa pakollisiksi pienet selittävät tarrat, koska on niin maan pirun fiksua lukea niitä kohteen läpi maleksiessa. Mikäli tätä määräystä rikotaan, Kodotus-blogin kodinrankaisijakommandot jättävät rikkeisiin syyllistyneiden kohteiden soffapöydille ja vessanhyllyille 80-luvun miestenlehtiä, Tauskin feat. Virpi CatCatin Haavemaa-sinkkujen extended versioita kommenttiraidalla sekä vähänkäytettyjä munakoisoja.

Plussaa: maisema. Miinusta: orava vahtii seksuaaliterveyttä.

Määräys on voimassa alkaen Loviisan asuntomessuista 2023 päättyen Skalluvaaran messuihin 2079 ja koskee kaikkia näytteilleasettajia.

Kodotuksen aiemmat messupostaukset löydät muuten täältä:

Kouvolassa ja myös Kouvolassa

Tuusulassa ja myös Tuusulassa

Lohjalla koneeni hyytyi, sori. Ei postausta.

“Vähänkäytettyjä munakoisoja”

Vuosi sitten Lohjan messuilla tuntui olevan aika paljon nimenomaan talotehtaiden esittelytaloja, joita asutti jokin kuvitteellinen perhe. Niinku vaikka nelihenkinen perhe, jonka isä on töissä vibraattorien moottorien tärinänvaimennuskumeja alihankkijana tekevässä yrityksessä ja vapaa-aikana tanssii susien kanssa ja ajaa motocrossia kartanlukijana. Perheen äiti on psykoosissa liian bohoilun vuoksi ja vapaa-ajallaan jynssää perintöhopeita ja omaa posliinia ihmesienellä. Perheen lapsista toinen harrastaa myymälävarkauksia ja nykybalettia ja toisella on punkkeja kyynärtaipeessa. 

Tähän kuvitteelliseen kallioon kuvitteellisen perheen isä halkaisi kuvitteellisen kallonsa kuvitteellisessa kännissä.

Näiden kuvitteellisten hiippareiden mukaan sitten on sisustettu taloon vähän “rouheaa ja rosoista” tyyliä ja toisaalta “haaveilevaa ja maalaispsykoottista”. Mutta yhtä kaikki, kuvitteellista.

Siksi olikin kiva käydä kohteissa, jotka oli rakennettu ihan oikean perheen ihan oikeasti asuttavaksi. Tällaisia olivat esimerkiksi 

BETONIVIIDAKKO JA KOTI NEULANEN

Kaikkia kohteita en jaksa naputella läpi reumatismin runtelemilla sormillani ja muilla ulokkeilla. Nämä kaksi kohdetta tarjosivat minulle muhkeimmat kirjekuoret seteleitä, joten siinä on jo muutama satatuhatta (Kodotuksen aloitustaksa) syytä tarkastella hieman kumpaakin. Toisessa oli pääosassa kivi eri muodoissaan, toisessa taas puu.

Alan kirjoittaa Betoniviidakosta näillä näppäimillä. Hihi.

Aloitetaan Betoniviidakosta. 

Onko sellainen talo, jonka itse rakentaisin? No ei!

Sisustaisinko tälleen? No en!

Onko kummallakaan yllä olevalla hevon helevetin merkitystä? No ei!

Betoniviidakon kylpytakki ei venynyt peittämään kultivoituneita vatsalihaksiani. Securitaksen sällit raahasivat minut nakuna alueelta ulos. Yleensä niillä kyllä on vaatteet.

Betoniviidakko on ollut aika paljon esillä mediassa ja ihan syystä: talossa on uskallettu tehdä omannäköistä omaan tulevaan kotiin. Kuten yllä kirjoitin, ratkaisut ovat kaukana siitä, mitä itse diggailen. Omia suosikkejanihan ovat ylihinnoiteltu puu, paskojen urakoitsijoiden juoksemat kusteet ja Herrey’s, mutta Betoniviidakko on tehty omaan makuun luottaen ja siinä on menty tappiin saakka. 

Sisustus oli vimosen päälle minimalistinen. Meillä on varmaan jo yksittäisessä varaston banaanilaatikossa enemmän roinaa kuin täällä oli koko talossa. 

Jos tässä olisi yhtään enempää kiveä, meillä olisi neljätoista veljestä.

Koska olen Betoniviidakon kanssa myös IG-frendi - (Instagramhan on paikka, jossa yli kolmikymppiset voivat katsoa TikTok-videoita - olen myös kateellisena seurannut talon emännän kykyä ja jaksua hoitaa kohteen markkinointia ja yhteistöitä. Siinä hieman meikäläisen osaaminen liikesuhteiden saralla kalpenee. Outoa, että tämän rahakkaampia kaupallisia yhteistöitä ei minulle tipu, vaikka kuinka solvaan kaikkia ja kaikkea.

“Sisustaisinko tälleen? No en!”

Ottaisinko silti samanlaisen Bemarin ja Genelecit kuin kohteessa? No totta v********st*****prk*****krp**********ssä!

Noista kaiuttimista kuuntelisin repeatilla JVG:n feat. Sponsorit uusinta hittiä "Lätkäkaljatissimersu" 

Toisena tuttuna Iigeestä oli Koti Neulanen. 

Ovella jonottaessamme joku kohteesta ulostautuva totesi, että “tää oli eka kiva missä käytiin”. Ja kun tässä nyt on hirsiseiniä tuijotellut, niin kyllähän Neulasen CLT-seinä näytti kotoisalta. Jopa kotoisemmalta kuin moni hirsitalo. 

Ihmisen täytyy olla vähän fiksu, jos tajuaa, että turkoosi ja puu toimivat kimpassa kuin Trump ja äärioikeisto.

Puuta oli seinissä paljon. Niin meilläkin. Seinässä oli mageeta turkoosia laattaa. Niin meilläkin. Parvisänky mageesti CLT:stä tehtynä. Niin meilläkin, muttei mageesti eikä CLT:stä. Iso terassi. Niin meilläkin, tosin ei nyt näin iso. Upeasti kallioiseen rinteeseen avautuva maisema. Öö, no mutta meilläpä onkin oja.

Neulanen oli reippaan kokoinen talo. Huoneet olivat järkeviä ja CLT puisena materiaalina sattuneesta syystä sai kilikelloni kihelmöimään. 

“Tää oli eka kiva missä käytiin.”

Neulasessa tietynasteinen hulppeus oli sopivassa suhteessa kodikkuuden kanssa. Samoin ei ollut kaikissa kohteissa. Joistain jäi fiilis, että hulppeus tarkoittaa hukkatilaa. Osa vessoistakin oli sen kokoisia, että niihin voisi vetäytyä suvun kanssa pelaamaan petankkia. Rahaa oli poltettu turhiin neliöihin. Meidän talossammehan rahaa taas poltettiin, eikä saatu edes neliöitä. Silti välillä tuli fiilis, että olemme valtavan suuressa pikkutalossa. No, minulla toisaalta tulee välillä myös fiilis, että leppäkertut kuiskivat minulle sijoitusvinkkejä. 

KUMMA SUMMARUM

Jessus kun oli komea alue. Mutta mepä omistetaankin oja!

Vaadimme infotarroja kaikkiin kohteisiin!

Valmistalot olivat ihan fiksuja.

Tilaa voi tuhlata, jos huvittaa.

Jos tekee itselleen, kannattaa tehdä itselleen.

“Jäätävän komealla alueella oltiin.”