PonttiSet-puulattia - puuta eikä muuta

Blogiyhteistyö - Jokisuu Works Oy / PonttiSet

Olemme tallustelleet aiemmassa kodissamme yli kymmenen vuotta koivulaudoista tehdyllä PonttiSet-puulattialla. Se ei ole puun näköistä vinyylikorkkia, eikä se ole laminaattia, eikä laattaa, eikä hydropuristettua polyeteenihybridiä. Se on niinku puuta ja sitten siinä on, öö, ei mitään muuta. Tai on sitä paikallaan pitämässä suunnilleen 5000 (oikeesti!) ruuvia. 

Mehän olemme oikein kerjäämällä kerjänneet vaikeuksia talomme suhteen. Piti saada teräspaaluperustus, puinen alapohja, painovoimainen ilmanvaihto, massiivikuusihirsi, lattialämmitys ja lopulla irtokarkkia. Tätä muistellessani aloin nyyhkyttää jo kohdassa teräspaalupe-. Aiemman kotimme paras ja parhaan näköinen lautalattia oli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia, jonka olimme vahanneet. Ja vaikka uutta kämppää tehdäänkin, vanha konsti on tässä parempi kuin kaivinkoneen kauhallinen uusia. Eli ylläripylläri: uuteen taloomme tuli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia. 

Mutta sehän on... Onko se? Kyllä se on! Lautalattia!

Rouva sieltä käsämäläisestä hulevesikaivosta kyselee, että mikä siinä lautalattiassa nyt oikein sitten on? Pitääkö sitä tässäkin tavoitella erikoisuuksia?

No kuulkaapa rouva: kun jalan alla on lähes kolme senttiä kestävää puuta, niin sitä saa aika paljon hakata legoilla, ennen kuin lattia on siinä kunnossa, että sitä ei saa enää hiomalla ja vahaamalla kuntoon. Ja välillä toki lapsetkin tekevät lattiaan jälkiä. Tiettyyn rajaan saakka lautalattiassa elämisen jäljet saavatkin näkyä, lommot ja skraidut kertovat siitä, että meillä on eletty. Elämisen jäljillä en kuitenkaan tarkoita aiemman keittiömme lattiaa, joka näytti kuin akne olisi saanut äpärälapsen perunapellon kanssa. Tämänkin lattian olisi voinut toki hioa uudenveroiseksi, mutta ai niin, meidän talommehan purettiin.

Tässä lautalattia-aiheisessa blogipostauksessa on aika paljon kuvia lautalattiasta ja / tai lattialaudasta.

Vanhan talomme yläkerrassa meillä oli PonttiSet-lautaa kapeampana. Rintamamiestalojen lattialaudat ovat perinteisesti olleet suht kapeat ja mekin aikoinaan ajattelimme vähän säästää ja teimme lattiat 2,8 x 9,5 -senttisestä laudasta. Kivoja nekin, mutta omaan silmäämme tuo 12-senttinen lauta on optimaalisessa kohdassa näyttävyyden ja hinnan suhteen. Vähän kuin Beyoncé Tokmannin kassalla. Emme siis ruvenneet valkkailemaan uuteen taloon erilevyisiä lautoja eri tiloihin, vaan vedettiin samalla leveydellä kaikki huoneet. 

“Ylläripylläri: uuteen taloomme tuli 2,8 senttiä paksu ja 12 senttiä leveä koivulautalattia.”

Ai juu, sittenhän oli vielä päätettävänä, saako puussa olla oksaa enämpi vai vähempi. Vähän ehkä toistan itseäni, mutta edellisessä kodissamme lattialautojen laatu oli ns. oksakoivua. Terävimmät kynät tässä penaalissa pystyvät jo päättelemään, että laatu oli sitä oksaisempaa versiota. Kivan elävää ja vähän halvempaa. 

Tässä on lähikuva oksankohdasta. Tulee tiäkkö sillai kivan luonnollinen fiilis. Niinku autenttisen retro. Ihan oikeesti tää on kuva oksankohdasta. Ihan sama, mitä kuvittelet. Törkimys.

Periaatteessa hieman kutkutti kyllä vetää elämä vielä prameammaksi ja ottaa 14,5-senttiä leveää lautaa, mutta sitten todettiin, ettei tässä nyt viitsi omaa varallisuuttaan ihan liian kovaan ääneen huudella. Taloudellisten syiden lisäksi tähän vaikuttivat myös käytännön syyt: mitä leveämpi lauta, sen isommat raot lautojen väleihin saattaa kuivalla talvikaudella ilmestyä.  

Lautalattian ja lattialämmityksen kanssa painiskelimme aika pitkään. Lähes loppuun saakka koetimme saada taloon patterit, mutta ne vaan olisivat tulleet ihan tautisen paljon kalliimmiksi. Niinku sillai ulkoporealtaallisen kalliimmiksi. Optimaalisin vaihtoehto lautalattia ei lattialämmityksen kanssa ole, mutta ihan kelpo silti. Lauta blokkaa lattian alta tulevaa lämpöä hieman enemmän kuin parkettilaminaattilaattavinyyli, mutta ei niin paljon, että minua kiinnostaisi tipan vertaa. Vähän lisää höpinää tötteröön maalämpöpumpusta, niin sokeroidut sorkkani tarkenevat permannolla töpsöttää. 

Ei yksi pino lautalattiaa tee - vanha kyyjärveläinen sananlasku.

Olin amatöörin tuurilla mitoittanut tilaamani lautamäärän aika tiukille: lautaa jäi yli suunnilleen yksi sylyksellinen. Plussaa siitä, että tehtaalta laitettiin viime tipassa vähän ekstralautaa pakettiin. Se tuli tarpeeseen. Hukkapätkiähän PonttiSet-laudoista ei paljon tule, kun ne ovat sekä sivulta että päädystä pontattuja - uudella laudalla voi jatkaa siitä, mihin edellinen loppuu. Plussaa jakelen muutenkin mieluusti PonttiSet-lautojemme valmistajan, Jokisuu Worksin suuntaan: laudat tulivat hyvin pakattuina ja saimme ne vieläpä kelmutettuina pienempiin nippuihin. Ja olihan sitä lautaa aika paljon. Paino sanalla välilevyn pullistuma. 

“Vähän lisää höpinää tötteröön maalämpöpumpusta.”

Ihan Glorian koti -tasoisia kuvia lattiasta ei ole vielä tarjota, koska sen päällä on vaneria, pahvia, pölyä ja ties mitä tiptaptiptaptipetipetiptap-tyyppistä tontun töppösenjälkeä. Sieluni silmillä näen kuitenkin melkoisen vaikuttavan puulattian, jolla jonain päivänä uskaltaa tassutella jopa paljain jaloin. Veikkaan vuotta 2029, jos nyt laitetaan töpinäksi. Ihaninta lattiassa on tällä hetkellä se, ettei tarvitse varoa askeliaan lämmönluovutuslevyjen päällä. Niiden väleissä taiteileminen on ollut välillä melkoista jokamiesluokan Joutsenlampea. 

Otetaas hei tähän väliin sellanen kepee välikuva lautalattiasta. Ja laitetaan siihen vielä pikkasen lattialautaakin.

Lautalattiaa asennettaessa on olennaista lattialaudan kuivuus: kun talvikaudella (hihi, oli ne lumityöt vaan ihania)  lämmin vesi alkaa kiertää lattian alla (putkissa toivottavasti), se kuivattaa lautoja. Ja kun lauta kuivuu, se kutistuu. Ja kun se kutistuu (siis lauta, huom.), lautojen väliin saattaapi tulla rakoja. Mitä leveämpää lautaa, sitä suurempia rakoja saattaa ilmaantua. Mutta nyt ei siis puhuta mistään sellaisista raoista, joihin hulahtavat kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. 

Taka-alalla timpurit, etualalla lautalattia - kuka olisi arvannut?

Oma kokemukseni aiemmasta talostamme oli, että 12-senttisestä laudasta tehtyyn lattialämmityksettömään (hieno sana) lattiaan ei ilmaantunut minkäänlaista rakoa. Ja jos nyt jotain rakoa lattialämmityksen myötä tulee, niin saatamme selvitä. Pitää vain ajatella, että Donald Trumpilla on vielä vaikeampaa. Kymmenen vuoden päästä lattian voi hioa ja kahdenkymmenen vuoden päästä siitä voi rakennella minulle arkun. 

Nythän ei ole todellakaan ollut optimaalinen aika laittaa lautaa lattiaan: ulkona on syksy, syksy on märkä, märkä ei hyvä, mutta nyt ne vaan oli asennettava. Aika näyttää, tuleeko kuivemmilla säillä rakoja lautojen väleihin. Ihasama. Hyvältä tuo saa luvan näyttää silloinkin. Lattian asentamista helpotti mukana tullut PonttiSet-työkalu - sorkkaraudan, ratakiskon ja moukarin rakkauslapsi, jonka avulla timpurit saivat paukutettua laudat tiukasti kiinni hieman vähemmän epäergonomisessa työasennossa. 

PonttiSet-työkalu kuvassa kolmas vasemmalta. Sen alla on - aivan oikein, rouva hyvä - lautalattiaa.

Aiemmassa kodissamme (sieltä se taas tuli) olimme käsitelleet lattiat värittömällä puuvahalla. Tällä kertaa ajattelimme lirvauttaa sekaan pikkuisen valkoista. Ihan vaan sen verran, että koivun luontainen kellastuminen taittuisi. Meidän talossamme ainoa keltainen olen minä, ja sekin johtuu hepatiitista (A-, B-, C-, lintu- ja sika-). 

“PonttiSet-työkalu - sorkkaraudan, ratakiskon ja moukarin rakkauslapsi”

Vahaaminenkin on tehtävä ihan lähiaikoina, kunhan kesäkuusta saakka viivytellyt IV-asentaja saa oman hommansa tehtyä. Hän jätti kesäkuussa tulematta, kun oli liian kuuma tehdä hommia. Nyt hellejakso alkaisi vissiin olla ohi. Tämä IV-ukkelin töppelöiminen nyt vaan omalta osaltaan hidasti taas projektin etenemistä ja lisäsi stressiä. Voi kun olisi tajuttu palkata joku sellainen henkilö, jonka tehtävä olisi suunnitella, aikatauluttaa, valvoa ja johtaa työtä. Mutta sellaista ei kai rakennusprojektiin ryhtyviltä laissa edellytetä.

Putkessa on reikä, oi Eikka, oi Eikka. Putkessa on reikä, oi Eikkani mun!

Ai niin, timpurimme surautti ruuvin lattialämmitysputkeen. Kuului PSSSSSSSSHHHHHHH!!! ja paineet putkesta katosivat kuin IV-asentaja helteellä. Tämä on kai yhtä perinteinen kepponen kuin kaataa sokeria bensatankkiin. Jotenkin vain stressi ja väsymys ovat sitä luokkaa, että lähinnä totesin asian. Laitoin meiliä maalämpöfirmaan ja he fiksaavat reiän, kun tulevat asentamaan maalämpöpumppua. Saatiin sentään edes yksi takaisku tähänkin projektiin, koska kellään ei koskaan eikä missään ole ollut yhtä helppoa kuin meillä.

Lattiat hiotaan lähipäivinä, minkä jälkeen vahaamme ne. Samaa efektiähän tässä kauhulla odottelen kuin edellistenkin PonttiSet-lautalattioidemme kanssa: milloin tulee se ensimmäinen naarmu tai klommo. Se riipaisee kuin Tauskin feat. Virpi Kätkä Haavemaa. Seuraavat tuhat skrubua eivät sitten enää tunnukaan missään ja matsku sen kuin muuttuu uskottavamman näköiseksi. Vähän kuin minä, kun huomasin aamulla ensimmäisen rintakarvani. Illalla se kuihtui pois. 

“Lautalattia!”

* tuotteesta (siis niistä lattialaudoista) saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Mainitsinko jo lattialaudat? Entä lautalattian?

Hello hella! - hillitön homma

Tärkein ensin: meillä on nyt hellaleivinuuni, savupiippu sekä palomuuri. Kaikki tämä tehtiin kolmessa päivässä, jotka olivat elämäni työntäyteisimmät vuodet. Jestas, kun fyysinen työnteko voikin olla rankkaa. 

Tiilerin tiilet olivat saapuneet jo hyvissä ajoin. Sieltä tuli PRT57-tiiltä, tulitiiltä, arinalaattaa, kuoritiiltä ja umpitiiltä. Laastia puolitoista tonnia. Valumassaa. Serpoa. Ohutrappauslaastia. You name it, they got it. 

Tähän!

Jo eläkkeellä olevat tutut muurarit saapuivat torstaina Pohjanmaalta. Katsoimme paikat ja suunnitelmat ja suuntasimme itse Helsingin puolelle yhteen sukumme kartanoista, kun muurarit majoittuivat väliaikaiskämppäämme. Vähän jännitti, sillä tässä(kin) osaprojektissa oli aika paljon liikkuvia osia. 

“Kaikki tämä tehtiin kolmessa päivässä, jotka olivat elämäni työntäyteisimmät vuodet.”

Ensimmäinen päivä

Tuli perjantaiaamu ja soitto muurarilta seitsemän jälkeen. Onko betonimyllyä? Ööööö, ei. Se tarvittiin. Tämä on näin jälkikäteen itsestäänselvää, mutta koska sitä ei ollut kaltaiselleni amatöörille sanottu selkeällä äänellä, olin ajatellut, että laastit vispataan saaveissa käsivispilällä. No ei vispattu, kun laastia oli yli puolitoista tonnia. Juu, olen tyhmä. 

Lapsi-laastityövoimaa

DuckDuckGo laulamaan ja lähin konevuokraamo hakuun. Löytyykö betonimyllyä? Löytyy. Saako hakea ihanhetijustnyt? Joo. Paljonko maksaa (vaikka eipä tässä paljon lähdetä tekemään hintavertailuja)? 5 euroa päivä. Siis paljonko, tarkoitat varmaan tonnin päivä, koska ollaan rakennusalalla? 5 euroa päivä. 

5 euroa päivä.

Toki myllyä palauttaessamme viikonloppu laskettiin yhdeksi päiväksi, joten myllyn kokonaisvuokraksi jäi reilu 11 euroa. Harvassa hommassa on ollut yhtä hyvä hinta-laatusuhde. Ei tule toistumaan. 

Tiili - ihanin materiaali ikinä heti sifongin ja kryptoniitin jälkeen.

Mylly tontille ja siitä se alkoi. Ensin muurarit alkoivat tehdä Perintörinsessan ja olohuoneen välistä tiiliseinää, joka toimii samalla palomuurina. Oma hommani oli sekoittaa laastia ja tuoda tiiliä. Sinänsä helppoja hommia, mutta muurarien vauhti oli niin hurja, että puolijuoksu oli minimivauhti, jolla selvisin. Kerran toinen muurareista ehti huomauttaa, että “tiilet olis kiva ylläri”. Auts. 

Kun tiiliseinä nousi kuin luontodokkarin nopeutettu aurinko savannin ylle, timpurimmekin seisahtuivat silloin tällöin hämmästelemään työn tahtia. Oli kuin olisi katsonut balettia, jossa kaksi tanssijaa koodinoidulla koreografialla liikkuu vierekkäin, mutta ei koskaan toistensa tiellä. Ja sitten seinä oli valmis. 

Tsaikovskin Joutsenlampea tähän taustalle ja Jorma Uotinenkin liikuttuu.

Piipun kimppuun. Tässä vaiheessa lapseni saapuivat työmaalle ja oma hommani helpottui. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä lapseni niin innoissaan. He halusivat kantaa tiiliä, he halusivat tehdä laastia. Ja mikä parasta, heistä oli aivan mieletön apu. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan kahta alakoululaista, vaan kaksi kanssani tasavertaista apuria, jotka suhasivat tiilien ja betonimyllyn sekä muurarien väliä kysymässä, mitä milloinkin tarvitaan. Muurarit eivät kuulemma koko uransa aikana olleet nähneet näin kovasti ahkeroivia lapsia. Pitäisikö sittenkin teettää isyystesti?

“Oli suorastaan liikuttavaa nähdä lapseni niin innoissaan.”

Lasteni osaaminen ja energia kävivät erityisen selväksi, kun seuraava mokani tuli ilmi. Olin nimittäin laittanut (muurarin käskystä) tilaukseen kaksi erilaista savupeltiä. Selvisi, että kumpikaan ei sopinutkaan toteutettavaan piippuun. Taas netti laulamaan ja Järvenpään K-raudasta sattui löytymään oikeanlainen pelti, niitä oli hyllyssä huimat yksi kappale. Oli aika huikeaa, kun saattoi sanoa 12- ja 10-vuotiaille lapsilleen, että “Nonstoppolos, tee sinä laastia ja Perintörinsessa, kanna muurareille tiiliä”. Työt etenivät kuin korona Moskovassa. 

Nonstoppolos ja itsensä pituinen lapio. Vauhti ei hidastunut koko viikonloppuna.

Vähän ennen sulkemisaikaa K-raudassa koetin vielä vinkua savupellistä alennusta. Myyjä pyysi siitä 109 euroa. Näytin kännyltä sivua, jossa sen olisi pitänyt maksaa heillä 86 euroa. “Toi on Kodin Terran sivu”, myyjä huomautti. Antoi silti alennusta. 

Ensimmäisen päivän saldo: palomuuri sekä olohuoneen sisäkattoon ylettyvä savupiippu. Me ajelimme Helsinkiin väsyneinä jo pimentyneessä syysillassa. Olisi pitänyt mennä ajoissa nukkumaan, nukkua hyvin, ja olla seuraavana aamuna seitsemältä tontilla. Yksikään näistä tavoitteista ei toteutunut. 

Muurareiden fan club hiljenee muurauksen mysteerien äärellä.

Toinen päivä

Lauantaiaamuna sentään oltiin kahdeksan maissa paikalla. Toinen muurari jatkoi piippua välikatosta ylöspäin ja toinen aloitti hellaleivinuunin muurausta. Tavoitteenammehan oli saada Tiileri Hemmo -tyyppinen hellaleivinuuni. Olisi ollut kuitenkin turhan helppoa tilata se valmiina pakettina, joten päätin kikkailla pitkin matkaa. 

Koska leivinuuni hoitaa myös takan tonttia talossamme, halusin siihen mahdollisimman ison lasiluukun. Ja koska hyllystä ei tyydyttäviä löytynyt, päätin tilata Hempartsilta ns. kinkkuluukun. Se on hieman tavallista korkeampi leivinuuninluukku, johon mahtuu nimensä mukaisesti joulukinkku tai vaikkapa kuutti. Hempartsilta olisi saanut luukun millä tahansa mitoilla, mutta oli meiltä ihan fiksu veto olla säätämättä sen enempää uuninluukun kanssa. Nyt saatiin vähän vakiokokoa reilumpi luukku isolla vedonsäätöritilällä sekä kaarevalla yläreunalla. Esittelen luukkumme, kun se kiinnitetään hellaan.

Vielä joskus tuolla paistuu pizza, röppötööröt ja norppafile.

Puuhellankin luukun halusin lasisena, ja sen olin tilannut jo aiemmin. Molempien luukkujen suhteen koin hieman kauhunhetkiä. 

1. Kauhunhetkiä puuhellan luukun vuoksi

Muurarit saivat puuhellan lasiluukun käsiinsä ja ihmettelivät siitä puuttuvaa huullosta, jonka olisi tarkoitus kiinnittyä hellankannen alapuolelle. Tällainen on kuulemma aina perinteisissä luukuissa. Tässä ei. Siinä sitä veivailtiin ja käänneltiin ja toinen muurari meinasi, että ei tämä taida edes olla mikään puuhellan luukku olla. 

Koko lauantain kanssamme hommissa oli Salonkylän Laasti ja Harmooni Oy:n asiakasrajapintavastaava / pelastava enkeli Juho, joka oli jo hyvissä ajoin bongannut luukun paketista kulmaraudan näköisen esineen. Juho kysyi muurarilta, olisiko kyseinen lärpykkä se puuttuva huullos. Ei, vastasi muurari. 

Nonstoppolosin naama ja Juhon PRS.

Juho ei vastauksesta lannistunut, vaan tutkaili timpurin kanssa lirbuketta ja he saivat kuin saivatkin ruuvattua sen juurikin luukun yläpuolelle, jossa se muodosti puuttuvan huulloksen. Juho kysyi uudelleen muurarilta, toimisiko luukku nyt. Joo, vastasi muurari. Näin ratkesi ongelma, jota ei ollut. 

“Ei, vastasi muurari.”

Luukun on valmistanut Pisla. Siitä ei ole marisemista, vaan se itse asiassa istuu tyyliltään erinomaisesti Hempartsin kinkkuluukun kaveriksi. Sen sijaan Pislan puuhellan luukun mukana tulleet ohjeet olivat kyllä syvemmältä kuin minne James Cameron on sukeltanut. Niiden viesti oli suunnilleen: “Kato laitat vaan silleen tiäkkö”. 

2. Kauhunhetkiä leivinuuninluukun vuoksi

Puuhellahan oli suunniteltuna jo vuosi sitten. Muuraritkin oli buukattu. Ja sitten vähän aikataulu venyi. Ja muutenkin kesti. Ja vähän lisää. Olin kaivanut puuhellan piirrokset Tiili-infon sivuilta. Ajattelin, että ne ovat käytännössä yksi yhteen Tiileri Hemmon kanssa, joten olin kääntänyt kuvan peilikuvaksi ATK:lla, jotta hellaleivinuuni istuisi piipun viereen paremmin. En ollut kuitenkaan tajunnut (moka nro 73), että tiili-infon ohjeissa hormiliitäntä oli eri paikassa kuin Tiileri Hemmossa. 

Tämä aiheutti spontaania riemua siinä vaiheessa, kun selvisi, että hellan muuraus peilikuvana ei onnistu. Tai onnistuu, jos siirretään savupiippu toiselle puolelle hellaa. Koska muuraus oli menossa jo yläpohjassa, ei viitsitty tähän hommaan ryhtyä, joten nielin ylpeyteni ja palasimme alkuperäiseen piirustukseen. Ajelin siis eestaas työpaikalleni printtaamaan alkuperäiset piirustukset. Onneksi oli lapset ja Juho tekemässä laastia ja kantamassa tiiliä.

Tällaisen olisin siis alunperin halunnut:

Mutta tällainen siitä tuli:

Halleluja, että Seija Ala-Kautta oli ehdottanut Hempartsin luukun kääntämistä oikeakätiseksi. Nyt se toimi edelleen mainiosti, vaikka leivinuunin paikka vaihtuikin oikealle ja puuhellan vasemmalle. Ja näyttääkin yhä hyvältä. Sekä Seija että luukku. 

Sanoinko jo, että olen idiootti?

Finnish for foreigners: Älä jätkä rääkkääkään rälläkkää

Raksa-alalla tuntuu fiksuimmillakin työmiehillä olevan välillä tapa päättää ensin, että jossain on ongelma, sitten koettaa ratkaista se jotenkin ja lopulta todeta, että eihän tässä nyt ongelmaa oikeastaan olekaan, mutta draama on aina kivaa. Näin kävi meillekin.

“Sanoinko jo, että olen idiootti?”

Hellaleivinuunin sisään piti tulla tietynkokoisia tiiliä. Sellaisia ei tullut valmiina, joten minun olisi pitänyt rälläköidä niitä isommista umpitiilistä. Ja kuulemma 25:n tiilen rälläköiminen olisi värjännyt vähintäänkin pohjoisen pallonpuoliskon pinkiksi. Fiksumpaa olisi hankkia jostain oikeankokoiset tiilet. Minäpä siis lähdin soittelemaan ja surffailemaan rautakauppoja. Eikä oikeita tiiliä tietenkään löytynyt. Puoli tuntia etsiskelin tiiliä netistä Pantheonin kokoinen elin otsassani, mutta homma ei ratkennut. Silloin muurari totesi, että “voidaanhan me näitä toisiakin tiiliä siihen käyttää”. Ja homma ratkesi. Ehkä myös muutama verisuoni päässäni.

Sekä hellaleivinuuni että piippu tuntuvat istuvan kuin valettuna niille varattuun tilaan. Ihania!

Elimistä puheenollen: se muuan mainio naapuri, joka jo lähes vuosi sitten kävi rähjäämässä talostamme ja toisti sen tänä kesänä köpötteli talomme ohi. Ja hetken päästä takaisin. Ei kai kehdannut jäädä tuijottamaan, joten teki pseudoreippailun hieman talomme ohi ja tuli sitten takaisin. Kyllä sieltä varmasti jotain saatiin taas tekohampaankoloon, muutama kivi kenkään ja hiekkaa pyllyvakoon hiertämään.

Rälläköimään kuitenkin pääsin. Pari tiiltä piti vetää viistosti kahtia. Ikinä en ole rälläkkään koskenut, joten nyt oli loistavat mahdollisuudet saada saikkua. Yllättävän nätisti sain kuitenkin tiilet rälläköityä jaa samalla tuli todettua, miten järjetön pinkki pilvi tiilen leikkaamisesta todella lähtee. Taloa ei tarvitse vuosiin maalata, jos useamman tiilen rälläköi tuulen suunnan ollessa sopiva. 

Laasti loppui kesken - eiku

Vauhti oli hurjaa. Toisen päivän iltana puuhellan runko oli jo valmis ja savupiippu oli yläpohjassa katonrajassa. Homma olisi jatkunut, mutta sitten loppui muurauslaasti. Manailimme siinä, että vähän turhan niukasti oli kyllä nyt toimittajan taholta määrät laskettu. Olisi pitänyt olla reilummin kuin 1500 kiloa. Arviolta sata kiloa jäi puuttumaan. Perusreikätiiliä (tai PRT 57 -tiiliä kuten me näitä hommia pidempään tehneet sanomme) puuttui myös muutama. Se tosin johtui ihan siitä, että muurari oli käyttänyt niitä hellan taakse saadakseen hellan hormiliitännän sopivaan kohtaan piippuun nähden. 

Nämä ovat tiiliä. Niistä tehdään mm. tiiliasioita, tiilijuttuja ja tiilihommeleita.

Ei siis auttanut kuin lopettaa, koska toimituksessa oli tapahtunut näin harmillinen moka. Muurarit lähtivät kämpille ja me jäimme putsaamaan välineitä ja siivoamaan taloa. Peittelin myös lavan, jolla oli muun muassa Tiileriltä tullutta tulilaastia, valumassaa JA NELJÄ 25 KILON SÄKKIÄ MUURAUSLAASTIA! Jep, sitä joka loppui kesken. Sitä, jota olisi pitänyt olla 100 kiloa TAI SIIS NELJÄ 25 KILON SÄKKIÄ lisää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitenkähän tämän asian valehtelisi muurareille. 

Kolomas päivä

Lauantain herätys oli ollut aika julma, kun kello soi 6.40. Sunnuntaille saatiin hyvä tekosyy nukkua pidempään, kun sovimme menevämme suoraan rautakauppaan, joka aukeaa vasta kymmeneltä. Minähän en tietenkään saanut nukuttua tänäkään yönä, mutta ajatus on törkein. 

“Kyllä sieltä varmasti jotain saatiin taas tekohampaankoloon, muutama kivi kenkään ja hiekkaa pyllyvakoon hiertämään.”

Pääsimmekin heti kymmenen pintaan rautakauppaan, josta otin mukaan varmuuden vuoksi vielä kolme säkkiä “puuttuvaa” muurauslaastia sekä kymmmenen PRT57-tiiltä. Laskujeni mukaan tiiliä jäisi puuttumaan piipusta vain kaksi, mutta pelasin reteesti varman päälle. 

Jos olen eläkkeellä puoliksikaan samassa kunnossa kuin tämä muurari, olen kuin kymmenottelija steroideissa.

Talolla oli jo hellaleivinuunin kansi valettu, koska märän kelin takia katolle ei voinut aamupäivästä mennä. Valuhommien yhteydessä saimme jopa olla suht rauhassa, kun tiiliä ja laastia ei juurikaan kulunut. Oli herttaista katsella, kun poikani oli suorastaan turhautunut, kun ei päässyt hommiin. Lauantaina hän ei ollut halunnut edes lähteä tivoliin, kun laastihommat kiehtoivat enemmän.

Laasti ja tiilet oli yllättävän näppärä hinauttaa katolle lapsityövoimalla seitsemän miehen.

Jossain vaiheessa katto oli kuivunut ja toinen muurari pääsi katolle loppuhommiin. Itse asiassa laastin ja tiilien kiskominen köydellä ämpärissä terassin katolle ja siitä ylemmäs talonharjalle oli nopeampaa ja helpompaa kuin niiden vieminen yläpohjaan. Lapset olivat saaneet muurata omat tiilet alas piippuun ja nyt he saivat muurata vielä piipun vihoviimeiset tiilet. 

Viimeistä tiiltä viedään - kirjaimellisesti.

Muttamutta…

Olin laskenut tiilien menekin seitsemällä tiilellä per varvi. Mutku yhteen varviin menikin seitsemän ja puolikas päälle, kun en ottanut huomiota piipun sisään tulevaa puolikasta tiiltä, joka erottaa savu- ja ilmanvaihtohormit. Yhtäkkiä kymmenen ylimääräistä tiiltä eivät olleetkaan ylimääräisiä. Itse asiassa laskeskelin tiilien tarvetta kylmä rinki bärssen alla ja uskomatonta kyllä typeryydestäni huolimatta tiilet riittivät puolikasta lukuunottamatta. Viimeinen puolikas tiili hormien väliin laitettiin umpitiilestä. Tuskin piippu siihen tuhoutuu.

“Sanoinko jo, että olen idiootti?”

Toinen muurari slammasi vielä seinän, piipun ja hellan valkoiseksi. Ja sitten se oli siinä. Timpurimme kävivät konkreettisesti nostamassa muurarimestareille hattua. Kello oli yli kuusi, kun he lähtivät vielä ajelemaan takaisin Pohjanmaalle. Käsittämättömiä kavereita. 

Tämä näky on niin ihana! Ja on toi hellaleivinuuni ja piippukin ihan kivoja.

Me saimme vielä avuksemme siivoushommiin Kurkelan Kurttu & Kolvi Oy:n toimivaltaisen hallituksen Terhin ja Juhon. Käärimme katolla suojamuovit piipun päälle ja muutenkin siivoiltavaa riitti kiitettävästi. Kun vihdoin oli aikaa ihailla muurarien kätten töitä, saimme todeta, että 

a) hella istuu omalle paikalleen mainiosti ja on juuri tilaan sopiva. 

b) savupiippu on pikemminkin siro kuin massiivinen.

c) talomme komein sisänurkka jää upeasti näkyviin piipun kulmalle.

d) tyttären huoneen puolella slammaamatta jäänyt seinä on rosoisuudessaan upea. Hieman harmittaa laittaa sen eteen Ikean Paxit. 

e) jessus kun voi ihmistä väsyttää.

f) huomenna pitää mennä töihin.

“Meillä on nyt hellaleivinuuni, savupiippu sekä palomuuri.”

Laskusuhdanne - ja listamenestystä

Olisi jännä nähdä, millaisen rahannuskokon sitä saisi, jos vaikkapa viimeisen kahden kuukauden maksetut laskut muuttaisi kaksikymppisiksi ja tuikkaisi tuleen. Varmaan Välimerellä saakka luulisivat, että YIT on rakentanut uudelleen Faroksen majakan. Toki kipsilevystä, koska se on parasta, mutta ajatus on törkein.

Tähän päälle vielä Seija Ala-Kauttan saama satasen ylinopeussakko. Viidenkympin alueella 57 km/h tuotti 14,28 euroa jokaista ylimenevää kilometriä kohden. Paremmat bonukset kuin S-ryhmällä. Seija ei meinannut kertoa, mutta satuin huomaamaan vahingossa hänen saamansa sähköpostin. Ovela on edelleen, vaikka luuvalo ja kihti jo vaivaavatkin. 

“Olisi jännä nähdä, millaisen rahannuskokon sitä saisi, jos vaikkapa viimeisen kahden kuukauden maksetut laskut muuttaisi kaksikymppisiksi ja tuikkaisi tuleen.”

Laskuja siis satelee: LVI-urakoitsijalle, tiilistä, lattialaudoista, rautakauppaan ja timpureille. Tosin laskujen määrä kertoo myös työn määrästä, jota tällä hetkellä tehdään kiitettävästi. Onhan se kuitenkin ihan kahjoa, että tähän mennessä pelkkiin lautalattian ruuveihin on uponnut 400 euroa - niitä kun uppoaa koivulautojen pontteihin ainakin 4800 kappaletta. 

Kuvassa sata metriä teippiä ja 2400 ruuvia. Siis noin prosentti.

Hieman jäin pohtimaan, onko se uhka vai mahdollisuus, jos K-Raudan myyjä muistaa jo sukunimeni. Rakentajatili oli auki, kun olin vasta marssimassa tiskille. Halusi varmaan vain päästä minusta ja alennusten kinuamisistani eroon mahdollisimman nopsaan. 

Oma panoksemme on ollut - edelleen - maksamista, maalaamista ja hakemista. Laatoituskamoja noutaessamme “valitsimme” samalla piharakennuksen kylppärin laatat. Päädyimme automaattiohjauksella jälleen värisävyyn nimeltä 9,95€/m2. Se on kestosuosikkimme. 

Koetettiin löytää laattaa, jonka sävy olisi neutraali kuin Sveitsi. Valitettavasti meidän pankeissa ei ole yhtä paljon rahaa.

Seija Ala-Kautta on vedellyt taas useampana iltana terassin kaiteita ja ikkunan vuorilautoja, minä sudin kattolistoja. Ja siitä päästäänkin niin hirveään asiaan, että sille on pakko laittaa ihan oma otsikkonsa. Elikkäs:

Meidän kattolistoja ei ole maalattu öljymaalilla!

Miettikää. Katastrooff! Mehän lähdemme siitä, että kaiken siveltävän on oltava täysikuun aikana tonttujen riihellä keittämää. On öljymaalia ja pellavaöljymaalia ja punamultaa ja munapultaa. Listamaalin suhteen olin laiska ja köyhä: otin halpaa ja valkoista. Ja tiiättekö mitä? Oli ihan hyvää. Toki jos nyt parisuhde kariutuu ja lapset alkavat kuunnella K-poppia, niin tiedän missä syy. 

“Katastrooff!”

Maali kuitenkin peitti hyvin, oli kivaa maalattavaa ja mikä parasta, kourulistojen maalaaminen oli helppoa ja nopeaa. Ei tarvinnut tuikkia ja puikkia ja sipaista ja töpötellä, kuha vaan veti. Märkään maaliin tarttui vähän koivunsiemeniä, hapsenkakkiaisia ja liito-oravia, mutta ihan sama. Homma eteni. 

Listoittaja näytti epäilijöille jiiriäisen munat!

Menneellä viikolla teippasin ja tilkitsin pellavariveellä ulko-oviamme. Ovien karmit ovat melko syvät, parisenkymmentä senttiä. Kun ikkunoiden kanssa käyttämäni puukiila ei oikein väleihin ulottunut ja mahtunut, vaihdoin tökintävälineeksi suht ohuen puutikun. Homma oli hidasta ja tikusta kädessä tuli käteen tikkuja. Kaivelin timpurien kamojen seasta tapettilastan ja dziisus kun alkoi homma nopeutua. Tikutin tilkettä menemään kuin yhden miehen talotehdas. 

Ovien eristäminen liittyi pian alkavaan lattialautojen asentamiseen, jotta lämmöt pysyisivät talossa ja laudat voisivat paremmin. Olinkin bongannut Torista parillakympillä 3 kilowatin lämpöpuhaltimen, jonka kävimme hakemassa talteen Järvenpäästä rautakauppareissullamme. Olin ajatellut, että kunhan saan lämmittimen käsiini, kipitän autoon ja Seija Ala-Kautta survaisee kaasun pohjaan. Pakenemme paikalta kuin Bonnie ja Pasi ja yhteisesti koettu jännitys tuo vipinää vällyjemmekin väliin.

Tällä saa makuuhuoneesta kuin makuuhuoneesta kuumemman paikan. Får ej täckas - Ei saa tökkiä!

Suunnitelmani kärsi kuitenkin takaiskun, kun portilla luskutti Annapurnaa suurempi irlanninsusikoira tai joku muu karvainen mammutti. Hetken pohdin, että kahdenkympin säästö on silti kahdenkympin säästö, vaikka vasen käsi olisikin purtu irti. Lisää lunta tupaan kuitenkin tuli, kun ensimmäinen koira sai seurakseen toisen, joka sekin oli yhtä iso kuin rokotevastaisuus Larsmossa. Lopullisesti minut pitivät kaidalla tiellä vielä kaksi seuraavaa koiraa, jotka muodostivat yhdessä painoltaan kaksi kolmasosaa Amazonian biomassasta. 

En taida uskaltaa edes reklamoida myyjälle, vaikka puhaltimessa jotain häikkää ilmenisikin. 

Ai gou to Haigou

Joskus käy niin, että isokin mies liikuttuu. Ja joskus minäkin. Nyt pääsi käymään niin. Olen etuoikeutetun valkoisen keski-ikäisen miehen tuskaa pyrkinyt tuomaan kiitettävästi julki - koska kukaan ei missään eikä koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä - ja nyt pääsin korjaamaat ihan hedelmät. Meidät oli kutsuttu Porvooseen (Porvoo on muuten ruotsiksi Börge) rapu-/savumuikkupippaloihin. Ennen lähtöä Seija Ala-Kautta paljasti, että ystäväperheemme oli buukannut meille yön Haikon kartanosta. Oikeesti! 

Muikku mikä muikku, sano rakentaja kun sähkömiehen näki.

Ihan pikkuisen tuli siinä liikututtua ja ihan hyvä, että tiesin asiasta etukäteen. Ravut oli jo keitetty suolavedessä, eikä niitä olisi tarvinnut muiden nähden tuimemmiksi vollotella. Lapset saivat jäädä kavereidemme kotiin yöksi ja olivat höttösissään maailman ihanimmasta koirasta. Yleensä vihaan kaikkia nelijalkaisia, joita ei ole tarkoitus syödä, mutta tätä koiraa en. Aivan ihana otus. Vähän kuten omistajansakin. Löydetty kadulta Espanjasta. Vähän kuten, eiku.

Jos ihminen on ihq niin onko koira vuhq?

Lyhytkin irtiotto hotellissa teki hyvää. Kävimme vielä ennen puoltayötä kylpylässä ja yllättävän kelvosti (minähän en nuku juuri koskaan hyvin) nukutun yön jälkeen hotelliaamiainen oli mannaa. Manna on suomeksi pekoni.

Kuvassa mannan ja pekonin yhdistelmä, eli kuumaakin kuumempi Seija Ala-Kautta XXXXL-kokoisessa kylpytakissa.

Porvoo täytti myös muut kuin pekonintarpeemme: löysimme vihdoin tulevaan hellaleivinuuniimme oikean kokoisen hellankannen. 3A-kokoisia hellankansiahan Suomi on väärällään ja sellainen meilläkin olisi ollut - tosin emme juuri tällä hetkellä tiedä, minne sen olemme laittaneet, kun metrin kanttiinsa oleva valurautalevy häviää niin helposti. Sen sijaan yhdeksän senttiä pidempiä kansia olen kysellyt vaikka mistä mutta laihoin tuloksin.

“Kukaan ei missään eikä koskaan ole kärsinyt yhtä paljon kuin minä”

Loviisan wanhat talot tapahtumassakin kyselin suunnilleen jokaiselta pop up -kirpparin pitäjältä, löytyykö meille sopivaa hellankantta. Eipä löytynyt. Sen sijaan sain vinkin kysyä Porvoon wanhasta rautakaupasta. Vanha kirjoitetaan tuplaveellä silloin kun halutaan korostaa, että jokin on oikeasti vanha eikä vain paskasti valkoiseksi sudittu Riviera Maison. Soittelin Porvooseen ja sain kuulla sen mitä pelkäsinkin: ei ole. Sitten mukava herrasmies katsoi uudelleen ympärilleen ja huomasi, että kyllä on. Mikä munkki! Rapujuhlat alkoivat ruosteen pesemisellä käsistä ja vasta sitten aloin haastaa riitaa.

Täällä olisi voinut viettää pidemmänkin ajan. Olin kuin Reiska rautakaupassa.

Paapapa paappa pappaappa paappa - lattialaattaa ja lautalaattiaa

Ponttiset-lattialaudat saapuivat. Komeaa on. Niitä timpurit lähtivätkin nakuttelemaan kiinni samantien, jotta ne ehtisivät elää mahdollisimman vähän ennen asennusta. Kostea syyssää ei todellakaan ole parasta mahdollista aikaa asentaa lautalattiaa, jonka alla on vielä kuivattava lattialämmitys. Mutta tiiättekö mitä? Ei ajateltu odotella pakkasia. 

Etualalla lattialautoja, taka-alalla muuta puuta.

Pintaa todella pukkaa, kun viikonloppuna lattiat alkoivat saada pintaansa myös laattaa. Neutraalimmanharmaata laattaa maailmasta tuskin löytyy ja se on hyvä. Jos minulla olisi persoonallisuus, koettaisin keksiä jotain muuta sitä korostamaan kuin lattialaattojen värisävyn. Itse asiassa Haikossa huvitti juurikin se, miten typerältä hönöltä kököltä oman aikakautensa edustajilta vihreät tähdenlennoin koristellut boordikaakelit näyttivät. Varmaan vielä ysärillä olivat jonkun romantikon mielestä tosi ihqut. Taustalle Aikakoneen parhaat ja salihousujen taskuun pullo vadelmasiideriä. It’s my life, All that she wants ja Coco jamboo vaan sulle Scatman.

“Onko se uhka vai mahdollisuus, jos K-Raudan myyjä muistaa jo sukunimeni.”

Ovet ja kaiteet - ihania esteitä

Vaikka rakennusvalvonta varmasti taputtaakin pieniä karvaisia käsiään mahdollisimman suuresta esteettömyydestä, oli kieltämättä aika säväyttävää körötellä tonttimme ohi ja nähdä tällainen näky:

Juu, ei siinä ole sen isompaa, kuin että ovet oli asennettu. Talomme jokainen aukko on ollut tarjolla kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä marraskuusta lähtien, mutta nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut. Muut kuin tohtoristason gangsterit jäävät tatuoitu alahuuli pyöreänä terassille ämpyilemään, kun taloon ei enää marssitakaan sisään kuin rokotevastustaja yläasteelle. Ja mikä parasta, Kaskipuun ovet näyttävät kivoilta. Ovistamme tulee ihan omakin postauksensa. 

Tästä lukosta on ollut vaikea luopua, mutta koetetaan jollain aikavälillä totutella Yale Doormaniin.

Kymmenvuotias Perintörinsessa on selvästi jo yksitoistavuotiaan tasolla. Osasi avata ovenkin ihan itte. Ja vielä vasurilla. Vai oliko se vesurilla?

Teetkö? Kai teet?

Lasikaiteet ovat lähdössä tilaukseen, yksi tarjoajaehdokas kävi jo ottamassa mitatkin ja teki tarjouksen. Nyt puuttuu enää tilaus, asennus ja lasku. Ja ehkä meidän tapauksessamme vielä pettymys, reklamaatio ja oikeudenkäynti.

Terassien kaiteissahan tosiaan päädyimme siihen, että kadun suuntaan kumartavat kaiteet tehdään kaikki puisina ja ainoastaan metsään ja pihaan osoittavat suuren terassin kaiteet lasista. Puiset kaiteet antavat hieman näkösuojaa uteliailta katseilta - Kodotus-blogin tontillehan tehdään lukijamatkoja jo Uutta Seelantia myöten. Matkan hintaan sisältyy kahvi, Marja Kurjen silkkihuivi ja syfilis. 

“Nyt varkailla on vaikeampaa, kun käyttöliittymä on muuttunut.”

Meinasin kuitenkin säikähtää, kun tontille tullessani kaiteiden pystypinnat oli vedetty tiiviiksi kuin turvavälit Himos-festarilla korona-aikana.

Taustalla timpuri tekee liikeimprovisaatiota aiheesta "Tätä mieltä olen proggiksestanne".

Pelko oli kuitenkin turha: fiksut timpurit vain mallailivat eri vaihtoehtoja. Päädyimme yhteistuumin suunnilleen neljän sentin väleihin yhdeksän senttiä leveiden pystylautojen välissä. Lienee turha mainitakaan, että näitäkin sai maalata aika monta tuntia ja vielä aika monta tuntia maalaamista on edessäkin. Maalaaminenhan on kivaa, kun saa struutata suoraa linjaa ja isoa pintaa. Kaiteissa sen sijaan maalataan päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.

Vaativampaa sutimista oli silti timpureilla, jotka ovat vesieristäneet märkätiloja. Smurffikumi on kyllä hassun väristä. Voisin kehua sitä jopa ilmeikkääksi:

On kuin peiliin katsoisi. Olen selvästi taas tilannut kännissä kolme kiloa kipsilevyä extrajuustolla.

Kakkakikkarekikka kolmonen

Tähän väliin voisin ihan vaan välikevennyksenä kertoa, että Rouva Riemurusina iski jälleen. Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kävivät saunassa naisten lenkkisaunavuorolla. Jo kolmannen kerran pesuhuoneen lattialla mönki ruskea rupsuhupsu. Seijalla oli ilo ja kunnia peruuttaa lattialta persun perämersu ennen kuin rentouttava saunahetki oli valmis alkamaan. Mukana kuulemma myös haju. 

Hämmentävä hetki: RKP:n kannatuksen kokoisella tontillamme oli hetken tyhjä kohta. Se hetki kesti reilun tunnin. Selitys alla.

Hyvää, ystävällistä ja nopeaa palvelua

Kyllä, luit oikein. Minä kirjoitin tuon otsikon, enkä edes kännissä ja / tai läpällä. Näin pääsi käymään ja vielä kahdelta taholta. 

Alkaa nimittäin pahasti näyttää, että meille muurataan hellaleivinuuni viikon päästä. Siihen tarvitaan tiiliä. Minäpä aikani ämpyiltyäni sain tilattua tiiliä. Ensimmäisen tarjouspyynnön taisin tehdä jo yli vuosi sitten, kun luulin, että talonrakennus alkaa ja loppuu joskus. Nyt lopulta sain hommat maaliin.

“Päältä, reunoilta, takaa, väleistä, välien reunoilta, reunojen päältä, päältän takaata, reunojen takapäätä, näätä, alta, alta takaata, rajusti takaata, Apple Watch, vasen kives (ei oma) ja Pietarinkirkon freskot.”

Nopsaan ne hommat sitten realisoituivatkin: keskiviikkona vahvistin tilauksen Tiilerille, torstaina oli tiilet pihassa. Olin odottanut kauhunsekaisin tuntein, millainen Uspeniksen katetrillinen tiililavoja pihaamme tulee ja kantelin useamman tunnin kaiken maailman lautaa paikasta A paikkaan muu. Sainkin etupihaamme yllättävän tyhjäksi, mutta loppujen lopuksi tiilien määrä oli maltillisempi kuin olin pelännyt. Saatan olla eri mieltä, kun alamme kantaa tiiliä sisään muurarille. 

Muurari teki tiiliä menneisyytensä kanssa. Tajusiks? Höhö!

Innostuin wolttaamaan Mustille murkinaa. 1000 meni oikein, mutta grammat ja kilot sekaisin. Noi kun hotkii, niin on helppo leikkiä kuollutta.

Ja se toinen ilahduttava keissi: tilailin jo viime vuoden lopulla Jokisuu Works Oy:stä PonttiSet-lattialautoja. Siihen aikaan olin vielä nuori optimisti, eikä minulla edes parta kasvanut. Nyt karvoja kasvaa jo pernassanikin. Niitä kuvia julkaisen OnlyFans-tililläni nimellä HotAndHornyKodotus69. 

Nyt timpurit kuitenkin olivat sitä mieltä, että lautaa kehiin! Edellisessä kodissamme oli saman firman PonttiSet-koivulautalattia, eikä paljon muita vaihtoehtoja tarvinnut miettiä nytkään. Laudathan ovat Kyyjärvellä odottaneet kärsivällisesti jo sen yhdeksän kuukautta, mutta nyt niiden hetki löi. Vähän pelko persujen puoluekokouksessa soittelin keskiviikkona Jokisuu Worksille ja utelin, saisiko lautoja tontille viimeistään tulevana tiistaina. No sehän passasi.

“HotAndHornyKodotus69”

Vaikka meillä ovet onkin, niin lämpöjä ei oikein ole. Kun tontille tömähtää kasa erikoiskuivia lautoja, ilmankosteus alkaa tehdä tuhojaan. Siksipä tirautin muutaman ilonkyyneleen, kun sain kuulla, että voivat samaan hintaan pakata laudat pienempiin nippuihin. Kelmu kun myös suojaa lautoja ja tekee niiden käsittelystä helpompaa. Vielä kun kelmulla olisi söpöt pikku töppöjalat, jotka kipittäisivät laudat ihan itte taloomme sisälle. Mutta maailma ei ole vielä niin valmis. JVG:kään ei ole vielä julkaissut seuraavaa mestariteostaan "Sporttibeibitissibilekaljabeibimersulätkätissikaljalla yöhön".

Laitan tähän kuvan vaikka vesieristetystä nurkasta, sillä rakennusalalla hyvästä palvelusta on tosi vaikea saada kuvaa. Vähän kuin koettaisi kuvata impalaa safarilla Nokia 3310:llä.

Ikeassa taas

Kun Suezin kanavaan taskuparkkeerannut Zero Fucks Given -rahtilaiva jumitti koko maailman krääsärahdin, aloin pelätä, miten käy meidän keittiömme. Kelluuko se seuraavaan karkauspäivään saakka jossain Lähi-Idässä? Tätäpä kävimme varmistelemassa Ikeassa, jossa viilautimme keittiösuunnitelmamme (jota on herranjestas tehty jo huhtikuussa 2020) kuntoon. 

Vastaus oli, että ei. Kiinalaisesta maitojauheesta puristettujen keittiökalusteiden saatavuus on yhä ihan ok, eikä keittiömme suhteen saatavuusongelmia pitäisi olla, paitsi kodinkoneissa. Astianpesukonetta, induktiotasoa ja kaappivaloja on turha kuvitella saavansa tämän vuoden puolella. Meillä on siis edessämme kodinkoneköntän kilpailutus. Suosikkihommaani heti nenän kautta tehtävän suolihuuhtelun jälkeen. 

Laitan tähän toisen kuvan toisesta vesieristetystä nurkasta. Meinasin laittaa yhden toisen kuvan, mutta Seija Ala-Kauttan mielestä se kuuluu hänelle ja vain hänelle.

Loviisan ikivanhat talot

Lauantaina kävimme hengailemassa ja katselemassa taloja, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin meidän rakennusprojektimme tuntuu kestävän. Ihana kaupunki. Etenkin rintamamiestalossamme (siinä puretussa) asustellessamme Loviisa tuntui läheiseltä, vaikka sen talot eivät ihan samaa aikakautta ja tyylilajia edustaneetkaan. Nyt kun teemme huippumodernia ja huipputekniikalla varustettua designhuvilaa, keskityin enimmäkseen kauniista kesäsäästä ja fiiliksestä nauttimiseen. 

On se, kun pitää vanhaa tehdä. Tekisivät uusia, ne on parempia.

Sitten vanhana pakenen vuorille, kuuntelen patteriradiosta merisäätä ja juon kahvinkorviketta. Voisin muuttaa Loviisaankin. Tai Berliiniin. Tai mielipiteeni.

“Silkkihuivi ja syfilis”