Pystytystä, perustusta - ja pientä säätöä

Hirrrrrrveellä kiirrrrrreellä vinguimme tarjouspyynnöt parista rautakaupasta. Vannotimme käsi Harry Potterilla (osa 11: Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu), että kuorma ehtii varmasti tontille torstaiaamuna. Kyllä ehtii, tosin ymmärrettävästi myyjät hieman ihmettelivät, miten tulisijan perustuksen tarve tuli nopeammin kuin lapsen tarve puskapissalle. 

Päädyimme K-ryhmän tarjoukseen ja kieltäydyimme nätisti S-ryhmän tarjouksesta. Lasti tuli torstaiaamupäivästä tontille kuten luvattiinkin. Perustuksen tekijä soitteli puoliltapäivin tulevansakin tontille vasta maanantaina. Se siitä kiireestä. 

Toinen harkkohommiin liittyvä soitto tuli perjantaina. Kuljetusfirman setä soitteli ja ilmoitti tuovansa tontillemme lavallisen harkkoja maanantaina. Vähän ihmettelin, sillä mielestäni koko K-kaupan satsi oli jo tontilla. Kysyinkin, minkä firman kamaa ovat tuomassa. Lähetyslistassa luki tilaajan kohdalla HOK-Elanto. 

Siis onko nää Lidlin harkot nyt Pirkkaa vai Rainbowta?

“Harry Potter ja noiduttu maalämpöpumppu”

HOK-Elanto = S-ryhmä. Raavin päätäni ja pohdin, tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa. Ei tuntunut loogiselta. Siispä soitot vastaavalle mestarille, K-kauppaan, josta kamat oli tilattu ja lopulta S-kauppaan. Näin oli käynyt:

S-ryhmän myyjä oli ystävällisesti heti tarjouspyynnön saatuaan ollut yhteydessä harkkofirmaan ja varannut, huom. varannut harkkoja. Kun hylkäsimme tarjouksen, myyjä oli ilmoittanut sähköpostilla, ettei harkkoja tarvitakaan. Ja tämän jälkeen harkot oli siis silti lastattu kuljetukseen ja ne olisivat tömähtäneet tontillemme maanantaina. Parempi kai kuitenkin näin, että lastia ei toimitettu tontille, purettu, lastattu takaisin autoon ja viety pois. 

On mullan alla lämmin kun sydän jumputtaa

ja kuorma-auto kiitää ja kauppa laskuttaa

Seija Ala-Kautta eheytyy hirren läheisyydessä virtahevoksi olohuoneessa.

“Tilaako K-kauppa S-kaupasta useinkin tavaraa?”

Hirsihän on ihmeaine, joka parantaa sisäilmasairaudet, ehkäisee ei-toivottuja raskauksia ja josta voi rakentaa kaikkea sukellusveneistä pelikonsoleihin. Silti on hieman kirpaissut, kun kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään. Siinä nyt hirren hygroskooppisia ominaisuuksia testataan, kun vettä tulee taivaalta raamatullisessa / harrypotterillisessa mittakaavassa. 

On tontilla vettä niin hirveesti että ei pää meinaa kestääkään,

on laskua, mut pohjatonta taskua ei ole läheskään

Ja hirret ne lilluvat, myrskyssä killuvat kosteutta imien,

kas kukahan kaikesta maksaa jaksaa, arvannet kai sen

Minua alkoi vähän itkettää, kun tuo nurkka minulle irvistää.

“Kaksi syksyn karmeinta myräkkää osui kolmen päivän sisään.”

Oma kontribuutioni oli käydä maalaamassa sinkkisprayllä loput paalunhatut ja ristituet toiseen kertaan. Tarkoitus on siis suojata hitsaussaumat ruostumiselta. Spoileri: olivat ruosteessa. Hieman huolettaa, jos talon pysyminen pilareilla on minun ruiskuttamiseni varassa. Kun kiersin kymmeniä pilareita ympäri spreijaten ja maalihöyryjä impaten, tajusin, että tässähän se on: korona-ajan Linnanmäki. Kieppuu, huimaa ja kaikki maksaa. Lokki ei sentään vienyt jäätelöäni. 

Ja vaikka ystävälliseen sävyyn kommunikoinut naapuri olikin sitä mieltä, että tonttimme on niin )%/&¤%¤(//%/(¤tanan  ja  ()&)/¤(&=)/)=)keleen korkealla, tontin korottaminen on saattanut olla ihan hyvä ratkaisu. Kato vaikka itte:

Kuvan vasemmassa reunassa möyri suistokrokotiili. Kun ehdin kaivaa kameran esiin, se oli jo palannut toimistoonsa rakennusvalvontaan.

Maanantaina alkoi sitten tulisijan perustuksen teko. Se olisi saattanut olla näppärämpää ennen kuin ympärillä on hirsiseinät ja päällä lattiavasat, mutta kivahan se on tekijän notkeutta testata. 

... ja lopuilla irtokarkkeja.

“Korona-ajan Linnanmäki.”

Yksi mutka tuli kuitenkin heti matkaan: harkoista puuttui kulmapalat. Nämä kulmapalat ovat kai paloja, jotka tulevat kulmaan. Ja kun sellaisia ei ollut, ei saatu kulmia. Niistä paloista. 

Rautakaupasta saimme erinomaista palvelua tämän höntsäilyn suhteen: parikymmentä harkkoa sai vaihtaa kulmapaloihin ja meinasivat vielä hyvittää erotuksena 8 euroa, joka on haettavissa infopisteestä. Sanoin, että asiaa hoitanut myyjä saa käyttää summan puolestani kahvilla käymiseen. Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme, vaan ihan ammattilaisten lapsuksista. 

Rautakaupast’ tuli juuri

lasku kallis, lasku suuri,

josta rakennuttaja

alkoi vääntää itkua

Niille lukijoille, joille ei vielä ole asia selvinnyt, niin meille siis rakennetaan hirsitaloa. Tässä kuvassa on just sitä hirttä. Se tehdään yleensä puusta.

“Tässä saagassa sentään lohduttaa se, ettei kyse ollut meidän sähläyksestämme.”

Sähkösuunnittelijamme jatkoi saagaansa laittamalla puolentoista tonnin laskun sähkösuunnittelusta. Eli katsoo voivansa laskuttaa täyden hinnan, vaikkei koskaan toimittanut dwg-kuvia, eikä mitään muutakaan sovitussa aikataulussa. Tai korjaan, lasku tuli oikein skarpisti. Kuluttajaneuvonnan reklamaatioapuri napsahti auki yhtä nopsaan kuin rakentajatili rautakaupassa. Vaikka onhan se toisaalta meidän syy, että dwg-kuvien tekeminen ei onnistu, kun arvon suunnittelijaa ei kiinnosta maksaa aateekoo-ohjelmien päivittämisestä. Omin sormin ne on ennenkin suunnitelmat (ja ehkä jotkut rakennusalan ammattilaisetkin) tehty. 

Uusi termikin opittiin: saattonaru. Se ei ole köysi, jolla liian vilkkaat eskarilaiset sidotaan, kun kävellään kaupunginmuseoon katsomaan näyttelyä “Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”, vaan sellainen naru, joka meiltä puuttui. Saattonaru on siis putkessa ja sen avulla kaapelin voi vetää piiiiitkän putken toisesta päästä toiseen. Maaurakoitsija on (kai, ehkä, emmätiä) tehnyt sinänsä hyvää työtä. Saattonarua ei ollut kuitenkaan viitsinyt putkiin laittaa - eipä ole enää heidän stressinsä. Nyt siis täytyy toivoa, että kaapeli saadaan putkesta läpi, koska en uskalla ajatella seuraavaa vaihtoehtoa. Kymppitonni kehiin, että saadaan yksi kaapeli maahan ja sähköt taloon?  

Kaivurikuski lausui näin:

miks tekisin mä toisinpäin?

Mä rahat sain, nyt katoan,

et musta kuule milloinkan

Sieltä ei gnut eikä pussirotat ikkunasta kurki, kun ikkunan alalaita on parissa metrissä.

“Eroottiset kissapiirrokset keskiajalta nykypäivään”

Talon pystytys alkoi - hyvä fiilis loppui

 

Ei se tainnutkaan olla viulun vika. Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä, jotka eivät kunnioita ammattimiehiä. Ei sitäkään ymmärretty, että jos sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta, eikä ole osannut saattaa niitä pyydettyyn dwg-muotoon, niin se on ihan normaalia, koska piti tehdä firman tilinpäätöstä. Eikä ymmärretty sitäkään, että kun tontille pitää saada sähköä, niin viestiin tai puheluun vastaaminen kolmen päivän sisällä ei onnistu. Lopulta perään lähti tiukka viesti, että mikäli emme saa vastausta, joudumme ottamaan toisen sähkärin hommiin. 

Sitten tuli viesti. Piiiiiiiitkä sähköposti. Perusviesti oli, että me vaadimme, vaikka itse olemme lykänneet projektiamme. No aika tantraahan tämä on ollut, mutta ei oletettavasti yhtä nautittavaa. 

Meirän ja sähkömiähen ruastuneen rakkauren symbooli.

“Sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta.”

Jos sallitte, referoin viestiä hieman:

HÄN: Ensimmäisen kerran puhuimme suunnitelman teosta 18.11.2019....ja te tilasitte suunnitelman 14.9.2020..... 

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Marraskuusta 2019 kevääseen 2020 koetimme saada häneltä tarjousta sähköurakasta, jonka hän lupasi antaa, ja lopulta saatiinkin - syksyllä 2020. 

HÄN: 6.11.2020 ilmoititte hirsien saapuvan tiistaina ja sähköä tarvitaan tontilla. 9.11.2020 kyselitte ehdinkö tällä viikolla asentamaan kaapelin ja keskuksen vai tilataanko joku muu tekemään työn?

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Tätä ennen olimme koettaneet tavoitella häntä kolme viikkoa. 

HÄN: En olisi mitenkään voinut pitää koko vuotta kapasiteettia vapaana teidän kohteelle, vaan minun on yrityksen toiminnan kannalta tehtävä töitä koko vuoden ja en voi vain odotella teidän projektianne ja kun ilmoitatte minun olisi oltava paikalla heti....

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: ……….tai edes vastata kolmen viikon aikana kerran puhelimeen tai viestiin……..

HÄN: Joten koska ei ole mahdollista hetkessä lopettaa kaikkia muita töitä ja keskittyä vain teidän kohteeseen, on selvästikin mahdotonta jatkaa kohteen toteuttamista. Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Juuri tätä vaadimme! Oma henkilökohtainen sähkömies aina valmiina. Naulan kantaan! Just tätä tässä haettiin!

HÄN: Onko muutenkaan järkevää hiillostaa osapuolia jotka eivät taatusti ole syyllisiä vuoden myöhästymiseen projektissa

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Mitä nyt kyselimme niitä sähkösuunnitelmia kolmen viikon ajan, ja kun niitä ei kuulunut, syyslomavisiittimme hirsitehtaalle peruuntui, kun hirsien höyläys lykkääntyi sähkökuvien puuttuessa. Lopulta kuvat (huom. kuvat, eivät tiedostot) tulivat kirjekuoressa saatteella “lähetä tästä talotehtaalle”. 

HÄN: Onnea projektinne kanssa ja kiitos kokemuksesta. 

MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Halipusu!

Eikä muuten ole tontilla sähköä vieläkään. Paikallisesta eläinliikkeestä ostin marsun ja juoksupyörän, mutta ei se laiska paska jaksa ladata edes kännykkää. 

Tämä kuva oli edellisessäkin postauksessa, mutta laitan sen tähän uudestaan,
kun se on niii-iiin sähkö-ihqu!

“Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.”

Muutenhan tässä viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jo kirjoittaminenkin hengästyttää. Alkuviikosta pilarien hatut ja ristituet saatiin hitsattua ja torstaina tontille pamahtivatkin jo hirret ja hirsihemmot. Peräsuoli (oma) kurkussa odotin kauhuissani, ovatko pilarit oikeilla kohdilla ja linjassa: 15 cm x 15 cm läpysköille kun pitäisi sovitella 22-senttistä hirttä päälle. Siinä ei kovin montaa kyynärää ole varaa mennä sivuun. 

Mutta osuivat riittävän hyvin. Huh! Ensimmäisen hirsikerran asennus oli hupaisa yhdistelmä tarkkuutta ja voimaa: parin millin siirto toteutettiin hakkaamalla hirren päätä moukarilla. Samalla periaatteella aivokirurgi voisi tehdä omat hommansa pensasleikkurilla. Ja sähkösuunnittelija tietokoneella. Eiku.

Näitä on tullut tuijoteltua, siliteltyä ja nuuhkittua. Samalla tavalla alkaa moni parisuhde.

“Peräsuoli (oma) kurkussa”

Reilu vuorokausi ehti olla sellainen olo, että talo saattaa jopa valmistua, kunnes pystyttäjät kiinnittivät huomionsa siihen, että osa lattiavasoista tukeutuu tulisijan perustukseen. Sen jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että tulisijan perustusta ei ole tehty. Tämän jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että perjantai klo 14 ei ole paras aika saada tulisijan perustuksen tekijää huomiseksi. Vastaava mestari löysi tekijät sentään seuraavalle viikolle, mutta jonkinlaista tyhjäkäyntiä saattaa olla odotettavissa. Onneksi toisaalta sataa ja loppuviikosta pyryttää, jotta hirret ja lattiavasat pääsevät varmasti kastumaan. 

Kun lattiavasoja oli asennettu jo jonkin verran, pystyttäjille selvisi myös, että taloomme tulee vesikiertoinen lattialämmitys. Lattiavasat (joihin siis lautalattiamme ruuvataan) ovat kuitenkin jo sillä korkeudella, että lattialämmityksen myötä lattia nousee yli suunnitellun oviaukon. Ja mikä itseäni kirveltää - huonekorkeus madaltuu joitain senttejä. Senttiäkään en mielelläni tinkisi, mutta rakentajan sentti on urakoitsijan tonni. 

Tässä on lattiavasat. Isona ne palavat poroksi.

“Tulisijan perustusta ei ole tehty.”

En ole ihan kärryillä, onko tämä ihan kuten suunniteltu vai onko tapahtunut jokin feelu jossain vaiheessa. Marisen asiasta kuitenkin varmuuden vuoksi, jotta kaikki muistaisivat, että kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.

Eikä siinä vielä kaikki. Lauantaina olimme lasten kanssa ruiskimassa sinkkispraytä pilareiden hitsaussaumoihin. Maanantaina lattiavasojen asennuksen alettua talon sisuksissa ei enää hiippailtaisikaan, kun koko alapohja olisi täynnä lankkua. Tytär hinkutti messinkiharjalla enimpiä ruosteita ja poika suihki spraytä. 

Iltapuuron saa, kun on raapinut ruostetta kaksi saavillista.

“Kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.”

Minullakin olisi ollut tässä prosessissa osa, ellei pihatiellemme olisi ajanut auto, josta alkoi huutaa tuntematon mies. Tämä oli sen verran perseehkö tapahtuma, että annamme sille otsikon

Tämä tarina alkaa siitä, kun pihatiellemme ajaa auto, josta alkaa huutaa tuntematon mies. Tai ensin hän pysäyttää auton, avaa oven ja sitten huutaa:

Minulla kasvaa salamannopeasti Etelämantereen kokoinen sanonkomämikä otsaan. Tavallaan lohduttavaa, että se on vielä tässä iässä mahdollista, mutta silti päällimmäinen tunne on silti jokin muu. Hiippailen hirsikehikon sisältä adrenaliini suonissani sykkien ukkelin farmarille ja kysyn, oliko tämän kommentin takia ajettava varta vasten pihaamme.

Vähitellen selviää, että käpikkä on kunnanrajan toiselta puolelta, kaupungin metsäkaistaleen ja ojan toiselta puolelta. Periaatteessa siis naapuri, käytännössä talojemme etäisyys lienee viitisenkymmentä metriä. Melko kovalla äänellä ja tiukkaan sävyyn sanon, että talosta on tehty aika saatanasti selvityksiä ja käyty keskusteluja kaupungin suuntaan yli vuosi ja kaikki on kaavan mukaista. 

No niin on. Tuossa on vaaleankeltainen ysäritalo, sen edessä rempattu harmaa rintamamiestalo, vieressä moderni kivitalo, meidän etutontilla vuoden 2020 Jukka-talo, tien toisella puolella pieni punainen tupa, vanha komea pinkki kivitalo pylväät sisäänkäynnin molemmin puolin ja sen takana punatiilitalo 80-luvulta, jonka takaa pilkottaa muumitalonsinistä seinää. Mikä näistä siis olisi se standardi tässä talojen tilkkutäkissä? Vompatin tulehtuneen talirauhasen värinen kalkkikivilaavu?

Juu, niin ollaan. Tonttia on nostettu siihen mihin pitää, koska rakennamme suunnilleen suolle. Ja kyllä, mahtavaa, että ikkunat on sen verran korkealla, että ikkunoista ei pääse kurkkimaan iltaista sensuaalitoimintaamme ilman tikkaita. 

No, minä olen ollut opetusalalla, enkä ole koskaan tällaista paskaa kuullut. Tasapeli.

Siinä taisi tulla ainakin osasyy pahaan mieleen. Gubbels on tapellut saadakseen kunnostutettua kuntien välillä kulkevan ojan, johon hänen tonttinsa rajoittuu. Asiahan ei tietenkään meille kuulu, mutta ei se tunnu kuuluvan myöskään aiemmin kuvailemalleni kaupungin mielensäpahoittamisosaston vastuunväistelykomitean väliportaan päämäyhkijälle (lyhennetään KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ), jolle  annettujen työtehtävien toimeenpano tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, joka kirvelee enemmän kuin matkamuisto Phuketista. 

Uggeli jatkaa paasaustaan, mutta nyt olemme löytäneet yhteisen vihollisen, joten alan vetää takaisin kiihtymistäni ja jopa pahoittelen malttini menettämistä. Kerrankos sitä nyt ihminen tulee saatanaa huutelemaan tuntemattomille. Juttelemme vielä hetken, hän pakittaa pois ja minä jään nieleskelemään omaa pahaa mieltäni. 

Vahinkoja sattuu, sano timpuri, kun selvänä töihin tuli. (Laitoin tähän jonkun kuvan, ettei olisi liikaa tekstiä kerralla.)

“KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ”

Ajattelinkin kirjoittaa tähän pienen tervehdyksen kaikille naapureillemme, jos sattuvat tätä lukemaan:

“Ymmärrän, että omien kotimaisemien muutos harmittaa. Ymmärrän senkin, että harmitus kanavoituu meihin toiveina, vaatimuksina tai töykeänä käytöksenä. Edes meidän talostamme ei tarvitse tykätä. Me silti koetamme. 

Koetamme myös sopeutua ajatukseen, että useamman vuoden surutyön jälkeen olemme lähdössä kodistamme, joka katoaa tältä planeetalta. Sen myötä katoaa se nurkka, jonka sohvalla nukuin vauvamme sylissäni. 60-vuotiaat omenapuut ovat tuottaneet viimeisen satonsa. Kellarisaunan löylyt eivät lämmitä, eikä pesuhuoneen vannassa uiteta Barcelonasta matkamuistoksi saatua kumivalasta tai lukuisia legoveneitä, joista yksikään ei kellunut. 

Pian katoaa se lautalattia, jolla lapsemme ottivat ensimmäiset askeleensa. Samoin katoaa keittiön alalaatikko, jolle annoimme nimen aarrelaatikko ja täytimme sen kaikilla mahdollisilla pikkuleluilla ja muulla krääsällä pitääksemme lapsemme sen äärellä, eikä viereisen pannu- ja patalaatikon kimpussa. 

Tämä pieni jalka otti ensiaskeleensa lattialla, jota ei pian enää ole.

En tiedä, milloin ja millaisia muistoja meille syntyy uudessa kodissamme - tai syntyykö niitä. En tiedä, milloin pääsemme sinne, miten paljon suunniteltua kalliimmaksi se tulee ja monesko vastaava mestari meillä on sen valmistuessa. 

Ja jos totta puhutaan, olen joka päivä pettynyt, katkera, väsynyt ja peloissani. En osaa odottaa ilolla ja innostuksella uutta kotiamme, koska jokainen päivä viskoo uutta paskaa niskaan. 

Arvoisa naapurimme, me emme ole tähän tulossa ilkeyttämme, vaan toiveikkaina ja iloisina uudesta mahdollisuudesta. Haluaisin uskoa, että koti voi olla vielä muuallakin kuin siellä, missä luulimme sen olevan, kunnes Esperi Care meidät erottaa. Toivomme saavamme kivan kodin, rauhaa ja iloa. Emme ajatelleet olla paskiaisia, vaikka ääntä meistä joskus lähteekin. Taloa ei ole suunniteltu kenenkään kiusaksi, vaan joidenkin kodiksi. Jonain päivänä toivoisimme olevamme ihan vaan asukkaita, emmekä niitä uusia asukkaita.”

“Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä.”

Raivoäijän kuvat Andre Carvalho Fotografia

Kattoristikot tulivat - timpuri lähti

Mikään ei tapahdu sattumalta. Ei tässäkään tapauksessa. Luulen, että kaikki alkoi siitä, kun löysin matkalla töistä kotiin roskalavalta viulun. Totta kai poimin sen mukaan - eihän se ollut marinoitunut kuin yhdessä syysmyrskyssä. Olen lisäksi sitä mieltä, että soittimia roskikseen heittäviltä tulisi takavarikoida esikoislapsi / Moccamaster - kummalla sitten koetaankin olevan enemmän arvoa. 

Vein viulun kotiin ja tyttäreni halusi soittaa sitä. Olisi ehkä jo pitänyt aavistaa, että tästä ei hyvää seuraa. Silti annoin hänen kihnuttaa Tuiki tuiki tähtöstä. Pari paikkaa irtosi hampaistani, mutten vieläkään tajunnut uhan läheisyyttä. Hänen soitettuaan vielä musiikkiteokset Puuha-Pete, Paljon onnea vaan sekä Sukkula Venukseen sisäseinistä oli rapissut maalit ja Hornetit olivat tehneet tarkastuslennon. Tätä saatanallista kräähkettä säesti uhkaavien rumpujen kumu jostain kaukaa. Halloweenin läheisyys tuntui vielä kutinana sarvissa ja hännässä.

Kaiken pahan alku ja duuri.

“Soittimia roskikseen heittäviltä tulisi takavarikoida esikoislapsi.”

Puolisoni Seija Ala-Kautta saapui iltasella kotiin. Hän oli saanut kesken töidensä tekstarin, että timpurimme onkin kiinni muissa kohteissa ensi syksyyn. Tämä viesti saatiin siis viikkoa ennen hirsien pystytystä. Oletettavasti hommat olivat hänelle ropisseet ihan yllättäen ja pyytämättä aurinkoisena keskiviikkona ja kalenteri täyttynyt automaagisesti. Heippa!

Tässä vaiheessa käännän marttyyrinappulaa hieman pienemmälle ja kehun timpurin kärsivällisyyttä: meillähän talon pystytys on lykkääntynyt ja lykkääntynyt (lähinnä koska olen idiootti). Maaliskuusta lähtien olemme optimistisesti viestittäneet, milloin arvioitu pystytys olisi. Ei ollut maaliskuussa. Eikä toukokuussa. Eikä lykkääntynyt edes kesäkuulle. Tai kesän loppuun. Tai syyskuun loppuun. Kiesus. Hommaanhan on mennyt enemmän aikaa kuin USA:n pressanvaalien ääntenlaskuun Georgiassa. 

Tämä työmies ei sentään kadonnut usvaan.

“Heippa!”

Tuossa mielessä on siis ymmärrettävää, että emme ole olleet ihanneasiakkaita. Emme toisaalta ole myöskään vaatineet, että soittoamme olisi odoteltava suitsuketta poltellen, vaan toki timpuri on tehnyt koko ajan hommia muissa kohteissa (“ai jaa, tosi yllättävää”). Nyt sitten kuitenkin joko kalenteri, mitta tai molemmat tulivat täyteen ja timpurikin tästä projektista lähti.

Jos vähän saa sitä marttyyrinappulaa kääntää isommalle, niin lähes vuoden aikana, jona olimme proggiksemme tiimoilta puheissa, emme saaneet timpurilta tarjousta tai hintatietoja pyynnöistämme huolimatta. Emme siis tiedä, menetimmekö kolmen pennin vai tonnin timpurin. 

Käristyvä maalämpöporaaja tuoksuu jännästi vähän grillibroilerilta.

“Emme ole olleet ihanneasiakkaita.”

Mitä siis teimme? Talon pystytys viikon päästä ja meillä ei ole pystytyksen jälkeen ketään sisätöitä tekemässä.

Sitten muistimme: Alkusyksystä lähistölle rakentavat kaverimme kehua retostelivat, kuinka hyvät timpurit heillä on. Ja vastaava mestarikin oli pysynyt hommissa ja vieläpä hoitanut hommansakin vauhdilla ja aktiivisesti. Kuuntelimme korvat kateudesta punoittaen. Ajattelimme, että kunhan leuhkivat. 

Silti tartuin nöyränä puhelimeen ja annoin Whatsappin laulaa:

“Ajattelimme, että kunhan leuhkivat.”

Ja kappas. Homma saattoi olla hoidossa. Melkein vartin sisällä yksi timpuri meni, toinen timpuri tuli. Paskimmanvärisessä pilvessäkin on multareuna ja kell’ sonni on, se sonnin kytkeköön. 

Ja nyt tosiaan tapahtuu siihen malliin, että kun taas sai tuon kaiken ylläolevan kirjoitettua, niin sen päälle tapahtui mm. että:

- meillä ei ole edelleenkään tontilla sähköä, koska sähkömies ei reagoi. Hän sai pari päivää aikaa vastata viestiimme, eikä sitten vastannut. Tästä ehkä voi jo päätellä potentiaalista tulevan blogipostauksen otsikkoa. 

- sain tiistaina töihin tekstarin hitsaajalta “Kattoristikot tuli nyt”. Mjaha. Hirret olivat tulossa torstaina, mutta että ristikot ovat nyt sitten tontilla. Mjaha. No, siellä olivat. Sainpahan postauksen otsikkoon uuden sanan. 

- söin pizzaa

Näitä kaabeleita pitäisi Sähkö-Pärttylin hässelehtiä, jotta saataisiin tontin tuikkuihin tökyä. Vaan ei kuulu Sähkö-Pärttylistä mitään.

“Olisi ehkä jo pitänyt aavistaa, että tästä ei hyvää seuraa.”

Pilarit ja pora - katastrofi lähellä

Meidän talommehan pystytetään teräspilareille. Joku voisi väittää, että valitsimme tämän tavan välttääksemme maasta nousevan kosteuden ja saadaksemme tuulettuvan alapohjan. Perimmäinen syy oli kuitenkin se, että miksi tehdä asiat helposti, jos ne voi tehdä monimutkaisesti, hitaasti ja kalliisti.

80 senttimetriä, paina tämä maaginen luku mieleesi. 

Olisimme voineet sanoa perustusfirmalle, että tossa rahat ja lasten vasemmat munuaiset, vetäkää betonit reunoille, kuraa tuuttiin ja röppöä tötteröön. Sen sijaan sössimme ensin maatyöt (arvioitua kalliimmat), sähläämme paalutuksen (arvioitua kalliimpi), räpellämme rälläköinnillä teräspilarit oikeaan korkoon ja hönöilemme hitsattuna päälle 15 x 15 senttiset teräslaatat, joille talo (ehkä vielä joskus mahdollisesti hyvällä säkällä) nousee. 

Muista: 80 senttimetriä. 

(Kuvateksteissä on mielen virkistykseksi tällä kertaa lauluja, joiden sanat on paalutettu. Seuraavassa postauksessa on sitten sanaristikko suosikkipakkopaitojeni solmutyypeistä.)

Tolopati tolo tolppani pani (fiuuu!) tolppani pani, tolopati pati tolppani pani tolppani pani tolppa. (Savonmurteella laulettu juna-aiheinen biisi)

“Kuraa tuuttiin ja röppöä tötteröön.”

Kirjoitin tuossa yllä “oikeaan korkoon”. Meillä päin nimittäin 50 senttimetriä on eri kuin 80 senttimetriä. Talon alle pitää jäädä siis vapaata tilaa 80 senttiä. Se on nimeltään ryömintätila ja rakennuslain kuudennen kappaleen seitsemännen luvun neljännessätoista jakeessa Ukko Ylijumala os. Batman sanoo Erabbanabbahille, Henahsbbahhille ja Pasille Siinain erämaassa, että “sinun on kyettävä ryömimään talosi alle, jotta hitaammin kuoliaaksi paleltuisit puolisosi sinulta sisäänpääsyn evättyään sinun palatessasi pikkujouluista, jossa reskontran Irma-Hermanni ei sisäänpääsyä sinulta evännyt kopiohuoneen pimiässä nurkassa ja tämän vuoksi supikoiran syleilyyn tulee sinun käpertymän syntejäsi puntaroimaan!”

Kai sillä ryömintätilalle jokin muukin merkitys on kuin vain rangaistussiirtolallinen. Itse panen toivoni siihen, että kaikki mahdollinen vähänkään pakkasta kestävä roina olisi varastoitavissa talon alle. Esim. sukulaiset.

Mutta tilaa olisi siis oltava 80 senttimetriä. 

Tolppa tolpan tolppati tolppa, tolpati tolpan tolppaa (Kansallissäveltäjämme paaluttaa Karjalassa)

“Supikoiran syleilyyn tulee sinun käpertymän”

Hommat alkoivat perjantaina mittaamisella. Nämä mittahommat ovat sillai spesifejä, että jotkut mittamiehet tekevät x-akselin suuntaisia mittaushommia ja toiset y-akselin suuntaisia. Jos kaksi eri akselin mittamiestä tapaa kadulla, he heristelevät nyrkkejään, sähisevät, sylkevät ja solvaavat toisiaan esim. “yy-kakkapääksi” tai “äksäpeppuliksi”. 

Talomme paalupisteiden paikat merkkasi siis pätevä x-mittamies, mutta hän taas ei merkkaile paalujen korkeuksia, joten siihen tarvittiin eri hemmo. Tämä y-hemmo oli perjantaina tontillamme rälläkkähemmon kanssa. Tontille tullessamme siellä oli jo merkkailtu pilareihin korkoja. Juttelimme hetken mukavia ja sitten he vähän kuin ohimennen näyttivät paaluun merkatun katkaisukohdan. 

50 senttimetriä… Mitä helevettiä, kysyi Robin Hood ja ratsasti jälleen. 

Tolppappaa tolppappadaa, tolppappaa tolppa! (Musakauppojen kitaraosastojen kirotuin kappale)

 

“Y-hemmo oli perjantaina tontillamme rälläkkähemmon kanssa.”

Koska en rakentamisesta mitään ymmärrä, köhin hieman epävarmasti, että vähän näyttää matalalta (KOSKA 50 SENTTIMETRIÄ EI OLE 80 SENTTIMETRIÄ! huusi sisäinen vastaava mestarini). Mutta mittamies näytti, että kyllä se laser piippaa ihan oikeassa kohdassa ja laser nyt on aina laser, katso vaikka Taisteluplaneetta Galacticasta. 

Silti vähän köhin lisää ja mietittiin, että mikähän tässä nyt on ja että onko mikään muu kuin minä ja sivuäänien sekakuoro pääni sisällä.

Teoria 1: Jos paalujen päälle tulee ontelolaatat ja sitä myöten lisää tilaa alle?

Vastaus 1: Ei tule ontelolaattoja.

Teoria 2: Jos alapohja alkaa vasta ensimmäisen hirsivarvin yläosasta ja siitä tulee alle lisätilaa?

Vastaus 2: Lattia alkaa heti ensimmäisen hirsivarvin alaosasta, ei tule lisätilaa.

Teoria 3: Jos tontin maanpinnan taso on liian korkealla ja siksi tilaa jää liian vähän?

Vastaus 3: Naapurimme ehti jo ihmetellä, miten tonttimme on niin korkealla ja hädissämme selvitimme asian. Selvisi, että tonttimme on oikealla korkeudella ja naapurin tontti liian matalalla. Ei lisätilaa siitäkään.

Teoria 4: Jos otetaan korko uusiksi kaupungin merkkaamasta korkopisteestä ja todetaan, että vissiin mittakepin kiristysruuvi oli luistanut ja kaikki korot oli mitattu siksi 30 senttiä väärin.

Vastaus 4: No perkele, kappas. Niinpä onkin. 

Tolopati tolopati tolopati tolppa, tolo tolo tolppa ja tolopati tolppa (Tässä jenkassa menevät nuoret ja vanhat yhtälailla)

“Mittakepin kiristysruuvi oli luistanut ja kaikki korot oli mitattu siksi 30 senttiä väärin.”

Pikkasen meinasi eilinen sushi nousta paksusuolesta suuhun, kun mietin, että kaikki 80 teräspilaria olisi rälläköity 30 senttiä liian lyhyiksi. Nyt sentään selvittiin maksamalla joitain satasia hukkaan menneestä työajasta. Tai tonneja - pyöristetään saman tien vähän ylöspäin, kato kun rakennusalalla ei ole niin nokonnuukaa.

Itseeni tyytyväisenä kirjoitin tuon yllä olevan ja taputtelin itseäni olalle, kun niin hienosti olin hommani hoitanut. Noh, ei olisi kannattanut. Olisi mieluummin kannattanut tilata maalämpöporaus ennen kuin tontilla on 28 704 853 709 teräspilaria. Kas kun porat ovat vähän isompia kuin leskirouva von Knösselbergin dosetti ja meidän tonttimme on jo ilman paalujakin ahdas kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä.

Tolppaa, tolppaappaa, pa tolppa tolppa tolppa tolppa tolppa tolppa tolppaa (maailman myydyimmän levyn kauhistuttava nimibiisi)

“Olisi mieluummin kannattanut tilata maalämpöporaus ennen kuin tontilla on 28704853709 teräspilaria.”

Saimme lopulta tehtyä maalämpödiilin (arvioitua kalliimpi) ja samalla totesin, että kun tontillemme aletaan hirsiä pinota, niin siinä vaiheessa poran on hieman hankalaa seassa surrata. Jollain voodoolla onnistuin saamaan viimeisen ajan viimeiselle viikolle ennen pystytystä. Parin päivän päästä soitettiinkin, että poraa ollaan tuomassa tontille seuraavan aamun porausta varten. Minä jätin kanafileet muihin suihin ja suhahdin tontille. Porahemmon kanssa todettiin, että ahdasta on. Ehkä jopa ahtaampaa kuin sanonkomäkenen sanonkomämissä.

Jos pora nimittäin ei mahtuisi paalujen välistä, seuraava vaihtoehto olisi ajaa se tontille kaupungin metsän kautta. Ja koska metsässä on puita (koska siksi se on metsä), olisi puita saattanut ihan vaan vahingossa kaatua. Syynä syysmyrsky Husqvarna. No mahtuiko?

Tolppaamme tolppa tolppapaa, paa tolppa tolppainen (käsi sydämelle ja katse lippuun)

“Arvioitua kalliimpi”

No mahtui! Liukui kuin sanonkomäkenen sanonkomämikä sanonkomämihin. Saattoi siinä jäädä vielä lähes puolitoista senttiä tyhjääkin poran ja paalun väliin, että ei mennyt edes tiukille. Siihen päälle vielä lapiohommia, sillä viidenkymmenen sentin kynnys talon tasolta pihamme pohjalle olisi kuulemma nyykäyttänyt poran naamalleen. Ei muuta kuin lapiota murskeeseen ja törkiän ankaraa lapioottemista. 

Katastrofi lähellä, mutta lähellä ei lasketa, paitsi jos pääsee Sanna Marinin viereen.  

Tolppaa, tolppa tolppa tolppaa! Tolppaa, tolppa tolppa tolppaa! (lauletaan remuenglannilla)

“Sanna Marinin viereen”

Sain muuten palautetta tästä blogista. Kaverimme - kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Terhi - sanoi, että blogini olisi hauskempi, jos ei tuntisi minua. Ja nyt mietityttää, tarkoittiko hän, että 

1. blogi ei ole yhtään hauska
2. blogi olisi hauska, ellei se olisi lähinnä sairaskertomus
3. pitääkö nämä samat kaskut vielä lukea blogistakin
4. Ismo Leikola teki tämän(kin) paremmin

Täten lapset siis opimme, että raksamiehen 80 senttiä on maksajan 50 senttiä. Harmi, ettei tätä voi soveltaa saamiimme laskuihin.

Tolppaa tolpitella tolppiaa! Tolppaa tolpitella tolppiaa! Tolppikoo tolo tolppia? (Paaluttamisesta kertoo tämäkin punk-klassikko) 

“Miksi tehdä asiat helposti, jos ne voi tehdä monimutkaisesti, hitaasti ja kalliisti.”