Ei se tainnutkaan olla viulun vika. Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä, jotka eivät kunnioita ammattimiehiä. Ei sitäkään ymmärretty, että jos sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta, eikä ole osannut saattaa niitä pyydettyyn dwg-muotoon, niin se on ihan normaalia, koska piti tehdä firman tilinpäätöstä. Eikä ymmärretty sitäkään, että kun tontille pitää saada sähköä, niin viestiin tai puheluun vastaaminen kolmen päivän sisällä ei onnistu. Lopulta perään lähti tiukka viesti, että mikäli emme saa vastausta, joudumme ottamaan toisen sähkärin hommiin.
Sitten tuli viesti. Piiiiiiiitkä sähköposti. Perusviesti oli, että me vaadimme, vaikka itse olemme lykänneet projektiamme. No aika tantraahan tämä on ollut, mutta ei oletettavasti yhtä nautittavaa.
 |
| Meirän ja sähkömiähen ruastuneen rakkauren symbooli. |
“Sähkömies ei vastaa kolmeen viikkoon pyyntöihin sähkösuunnitelmien toimittamisesta.”
Jos sallitte, referoin viestiä hieman:
HÄN: Ensimmäisen kerran puhuimme suunnitelman teosta 18.11.2019....ja te tilasitte suunnitelman 14.9.2020.....
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Marraskuusta 2019 kevääseen 2020 koetimme saada häneltä tarjousta sähköurakasta, jonka hän lupasi antaa, ja lopulta saatiinkin - syksyllä 2020.
HÄN: 6.11.2020 ilmoititte hirsien saapuvan tiistaina ja sähköä tarvitaan tontilla. 9.11.2020 kyselitte ehdinkö tällä viikolla asentamaan kaapelin ja keskuksen vai tilataanko joku muu tekemään työn?
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Tätä ennen olimme koettaneet tavoitella häntä kolme viikkoa.
HÄN: En olisi mitenkään voinut pitää koko vuotta kapasiteettia vapaana teidän kohteelle, vaan minun on yrityksen toiminnan kannalta tehtävä töitä koko vuoden ja en voi vain odotella teidän projektianne ja kun ilmoitatte minun olisi oltava paikalla heti....
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: ……….tai edes vastata kolmen viikon aikana kerran puhelimeen tai viestiin……..
HÄN: Joten koska ei ole mahdollista hetkessä lopettaa kaikkia muita töitä ja keskittyä vain teidän kohteeseen, on selvästikin mahdotonta jatkaa kohteen toteuttamista. Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Juuri tätä vaadimme! Oma henkilökohtainen sähkömies aina valmiina. Naulan kantaan! Just tätä tässä haettiin!
HÄN: Onko muutenkaan järkevää hiillostaa osapuolia jotka eivät taatusti ole syyllisiä vuoden myöhästymiseen projektissa
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Mitä nyt kyselimme niitä sähkösuunnitelmia kolmen viikon ajan, ja kun niitä ei kuulunut, syyslomavisiittimme hirsitehtaalle peruuntui, kun hirsien höyläys lykkääntyi sähkökuvien puuttuessa. Lopulta kuvat (huom. kuvat, eivät tiedostot) tulivat kirjekuoressa saatteella “lähetä tästä talotehtaalle”.
HÄN: Onnea projektinne kanssa ja kiitos kokemuksesta.
MEIDÄN NÄKÖKANTAMME: Halipusu!
Eikä muuten ole tontilla sähköä vieläkään. Paikallisesta eläinliikkeestä ostin marsun ja juoksupyörän, mutta ei se laiska paska jaksa ladata edes kännykkää.
 |
| Tämä kuva oli edellisessäkin postauksessa, mutta laitan sen tähän uudestaan, kun se on niii-iiin sähkö-ihqu! |
“Saatte tilata jonkun muun tekemään kohdettanne.”
Muutenhan tässä viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jo kirjoittaminenkin hengästyttää. Alkuviikosta pilarien hatut ja ristituet saatiin hitsattua ja torstaina tontille pamahtivatkin jo hirret ja hirsihemmot. Peräsuoli (oma) kurkussa odotin kauhuissani, ovatko pilarit oikeilla kohdilla ja linjassa: 15 cm x 15 cm läpysköille kun pitäisi sovitella 22-senttistä hirttä päälle. Siinä ei kovin montaa kyynärää ole varaa mennä sivuun.
Mutta osuivat riittävän hyvin. Huh! Ensimmäisen hirsikerran asennus oli hupaisa yhdistelmä tarkkuutta ja voimaa: parin millin siirto toteutettiin hakkaamalla hirren päätä moukarilla. Samalla periaatteella aivokirurgi voisi tehdä omat hommansa pensasleikkurilla. Ja sähkösuunnittelija tietokoneella. Eiku.
 |
| Näitä on tullut tuijoteltua, siliteltyä ja nuuhkittua. Samalla tavalla alkaa moni parisuhde. |
“Peräsuoli (oma) kurkussa”
Reilu vuorokausi ehti olla sellainen olo, että talo saattaa jopa valmistua, kunnes pystyttäjät kiinnittivät huomionsa siihen, että osa lattiavasoista tukeutuu tulisijan perustukseen. Sen jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että tulisijan perustusta ei ole tehty. Tämän jälkeen kiinnitimme huomiomme siihen, että perjantai klo 14 ei ole paras aika saada tulisijan perustuksen tekijää huomiseksi. Vastaava mestari löysi tekijät sentään seuraavalle viikolle, mutta jonkinlaista tyhjäkäyntiä saattaa olla odotettavissa. Onneksi toisaalta sataa ja loppuviikosta pyryttää, jotta hirret ja lattiavasat pääsevät varmasti kastumaan.
Kun lattiavasoja oli asennettu jo jonkin verran, pystyttäjille selvisi myös, että taloomme tulee vesikiertoinen lattialämmitys. Lattiavasat (joihin siis lautalattiamme ruuvataan) ovat kuitenkin jo sillä korkeudella, että lattialämmityksen myötä lattia nousee yli suunnitellun oviaukon. Ja mikä itseäni kirveltää - huonekorkeus madaltuu joitain senttejä. Senttiäkään en mielelläni tinkisi, mutta rakentajan sentti on urakoitsijan tonni.
 |
| Tässä on lattiavasat. Isona ne palavat poroksi. |
“Tulisijan perustusta ei ole tehty.”
Eikä siinä vielä kaikki. Lauantaina olimme lasten kanssa ruiskimassa sinkkispraytä pilareiden hitsaussaumoihin. Maanantaina lattiavasojen asennuksen alettua talon sisuksissa ei enää hiippailtaisikaan, kun koko alapohja olisi täynnä lankkua. Tytär hinkutti messinkiharjalla enimpiä ruosteita ja poika suihki spraytä.
 |
| Iltapuuron saa, kun on raapinut ruostetta kaksi saavillista. |
“Kukaan ei ole kärsinyt yhtä paljon kuin me.”
Minullakin olisi ollut tässä prosessissa osa, ellei pihatiellemme olisi ajanut auto, josta alkoi huutaa tuntematon mies. Tämä oli sen verran perseehkö tapahtuma, että annamme sille otsikon
Tämä tarina alkaa siitä, kun pihatiellemme ajaa auto, josta alkaa huutaa tuntematon mies. Tai ensin hän pysäyttää auton, avaa oven ja sitten huutaa:
Minulla kasvaa salamannopeasti Etelämantereen kokoinen sanonkomämikä otsaan. Tavallaan lohduttavaa, että se on vielä tässä iässä mahdollista, mutta silti päällimmäinen tunne on silti jokin muu. Hiippailen hirsikehikon sisältä adrenaliini suonissani sykkien ukkelin farmarille ja kysyn, oliko tämän kommentin takia ajettava varta vasten pihaamme.
Vähitellen selviää, että käpikkä on kunnanrajan toiselta puolelta, kaupungin metsäkaistaleen ja ojan toiselta puolelta. Periaatteessa siis naapuri, käytännössä talojemme etäisyys lienee viitisenkymmentä metriä. Melko kovalla äänellä ja tiukkaan sävyyn sanon, että talosta on tehty aika saatanasti selvityksiä ja käyty keskusteluja kaupungin suuntaan yli vuosi ja kaikki on kaavan mukaista.
No niin on. Tuossa on vaaleankeltainen ysäritalo, sen edessä rempattu harmaa rintamamiestalo, vieressä moderni kivitalo, meidän etutontilla vuoden 2020 Jukka-talo, tien toisella puolella pieni punainen tupa, vanha komea pinkki kivitalo pylväät sisäänkäynnin molemmin puolin ja sen takana punatiilitalo 80-luvulta, jonka takaa pilkottaa muumitalonsinistä seinää. Mikä näistä siis olisi se standardi tässä talojen tilkkutäkissä? Vompatin tulehtuneen talirauhasen värinen kalkkikivilaavu?
Juu, niin ollaan. Tonttia on nostettu siihen mihin pitää, koska rakennamme suunnilleen suolle. Ja kyllä, mahtavaa, että ikkunat on sen verran korkealla, että ikkunoista ei pääse kurkkimaan iltaista sensuaalitoimintaamme ilman tikkaita.
No, minä olen ollut opetusalalla, enkä ole koskaan tällaista paskaa kuullut. Tasapeli.
Siinä taisi tulla ainakin osasyy pahaan mieleen. Gubbels on tapellut saadakseen kunnostutettua kuntien välillä kulkevan ojan, johon hänen tonttinsa rajoittuu. Asiahan ei tietenkään meille kuulu, mutta ei se tunnu kuuluvan myöskään aiemmin kuvailemalleni kaupungin mielensäpahoittamisosaston vastuunväistelykomitean väliportaan päämäyhkijälle (lyhennetään KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ), jolle annettujen työtehtävien toimeenpano tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, joka kirvelee enemmän kuin matkamuisto Phuketista.
Uggeli jatkaa paasaustaan, mutta nyt olemme löytäneet yhteisen vihollisen, joten alan vetää takaisin kiihtymistäni ja jopa pahoittelen malttini menettämistä. Kerrankos sitä nyt ihminen tulee saatanaa huutelemaan tuntemattomille. Juttelemme vielä hetken, hän pakittaa pois ja minä jään nieleskelemään omaa pahaa mieltäni.
 |
| Vahinkoja sattuu, sano timpuri, kun selvänä töihin tuli. (Laitoin tähän jonkun kuvan, ettei olisi liikaa tekstiä kerralla.) |
“KAMIPAVAVÄKOVÄPÄ”
Ajattelinkin kirjoittaa tähän pienen tervehdyksen kaikille naapureillemme, jos sattuvat tätä lukemaan:
“Ymmärrän, että omien kotimaisemien muutos harmittaa. Ymmärrän senkin, että harmitus kanavoituu meihin toiveina, vaatimuksina tai töykeänä käytöksenä. Edes meidän talostamme ei tarvitse tykätä. Me silti koetamme.
Koetamme myös sopeutua ajatukseen, että useamman vuoden surutyön jälkeen olemme lähdössä kodistamme, joka katoaa tältä planeetalta. Sen myötä katoaa se nurkka, jonka sohvalla nukuin vauvamme sylissäni. 60-vuotiaat omenapuut ovat tuottaneet viimeisen satonsa. Kellarisaunan löylyt eivät lämmitä, eikä pesuhuoneen vannassa uiteta Barcelonasta matkamuistoksi saatua kumivalasta tai lukuisia legoveneitä, joista yksikään ei kellunut.
Pian katoaa se lautalattia, jolla lapsemme ottivat ensimmäiset askeleensa. Samoin katoaa keittiön alalaatikko, jolle annoimme nimen aarrelaatikko ja täytimme sen kaikilla mahdollisilla pikkuleluilla ja muulla krääsällä pitääksemme lapsemme sen äärellä, eikä viereisen pannu- ja patalaatikon kimpussa.
 |
| Tämä pieni jalka otti ensiaskeleensa lattialla, jota ei pian enää ole. |
En tiedä, milloin ja millaisia muistoja meille syntyy uudessa kodissamme - tai syntyykö niitä. En tiedä, milloin pääsemme sinne, miten paljon suunniteltua kalliimmaksi se tulee ja monesko vastaava mestari meillä on sen valmistuessa.
Ja jos totta puhutaan, olen joka päivä pettynyt, katkera, väsynyt ja peloissani. En osaa odottaa ilolla ja innostuksella uutta kotiamme, koska jokainen päivä viskoo uutta paskaa niskaan.
Arvoisa naapurimme, me emme ole tähän tulossa ilkeyttämme, vaan toiveikkaina ja iloisina uudesta mahdollisuudesta. Haluaisin uskoa, että koti voi olla vielä muuallakin kuin siellä, missä luulimme sen olevan, kunnes Esperi Care meidät erottaa. Toivomme saavamme kivan kodin, rauhaa ja iloa. Emme ajatelleet olla paskiaisia, vaikka ääntä meistä joskus lähteekin. Taloa ei ole suunniteltu kenenkään kiusaksi, vaan joidenkin kodiksi. Jonain päivänä toivoisimme olevamme ihan vaan asukkaita, emmekä niitä uusia asukkaita.”
“Minä ja puolisoni olemme vain mustasieluisia kyykyttäjiä.”
Raivoäijän kuvat Andre Carvalho Fotografia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, jos kommentoit tai kyselet. Toivomme asiallista kielenkäyttöä. Tai no, vaadimme.
Kommenttisi julkaistaan tsekkauksen jälkeen. Älä siis huolestu, kun tekstisi ei heti näy. Arvostamme aktiivisuuttasi.