Suuria tunteita - Rakenna ja remontoi -messuilla

Minulle ja puolisolleni tarjottiin viikonloppumatkaa testaamaan uutta All Inclusive Honeymoon Resortia Karibialla Ilha dos Ciculos -saarella. Hyvä yritys! Ihan kuin olisimme jättäneet väliin Vantaan Myyrmäessä pidettävät Rakenna ja remontoi -messut. Älkää nyt viitsikö. Kamoon. Gimme a break ja oolapa looma blankka.

Lapset Pelimannien päivähoitolaan ja rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton kyytiin. Kyllä, sen saman, joka jätti meidät Hämeenlinnaan jakopään hihnan katkettua.

Tämä kuva kilpailee parhaan käytäväaiheisen kuvan tittelistä Käyränkylän pienviljelijäyhdistyksen raksamessuaiheisessa valokuvauskilpailussa, sarja miehet alle 100 kiloa. 

Ja otetaankin tähän väliin pieni gallup.

Sinun pitää käyttää 1471 euroa. Käytätkö sen mieluiten

• a) pitkään viikonloppuun New Yorkissa puolison kanssa
• b) ostamalla Lidlistä 588 kappaletta miesten boksereita
• c) pitkään viikonloppuun New Yorkissa yksin JA ostamalla Lidlistä 294 kappaletta miesten boksereita 
• d) hankkimalla aika helevetin hyvän kodinkoneen
• e) hankkimalla aika helevetin monta huonoa kodinkonetta (ja parit kalsarit Lidlistä)
• f) tilaamalla lontoolaiselta soitinrakentajalta citternin
• g) ostamalla iPadin ja googlaamalla, mikä on cittern. Nykissä.
• hv) korjauttamalla jakopäänhihnan katkeamisen seurauksena soiroksi menneet venttiilit, infanttiilit, jännät männät ja tiivistekannen kytkentävarsien johdotushilat sekä mitä noita nyt siellä konepellin alla on. Kerran oli kuollut orava.

Niinpä. Kaikki ollaan samaa mieltä. Äläkä naura. Ite oot.

”Lapset Pelimannien päivähoitolaan ja rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton kyytiin.”

Tämän kuvan ilmoitin National Geographicin valokuvakilpaan. Sarja on "Kaarihallit ja kävelevät naiset takaapäin".

Laatuaikaa luvassa. Ja siellähän pyllyiltiin kuin Eero ja Simeoni Turun visiitillään.

Päivän paras iskurepliikki kuultiin erään energiayhtiön juipilta:

”Meillä on samanlaiset paidat.” 

”Joo, näitä mustia kauluspaitoja on aika paljon”, vastasin.

Kun näin oli bondattu, hän olisi halunnut tehdä muutamia kysymyksiä ja oletettavasti osoittaa, että meidän sähkömme maksaa enemmän kuin rrrrrrrranskalaisen rrrrrrrrraksa-auton korjaaminen. Kerroin meidän olevan sangen tyytyväisiä oman kotikaupunkimme energiayhtiön asiakkaita ja maksavamme mieluusti ihan edulliseksikin todetusta sähköstämme kotikaupunkimme kehittämiseksi.

Olikohan tämä kuva jo?

Juippi kuitenkin yhä intti, paljonko maksamme sähköstämme. Mistä minä tiedän! En minä kanna povitaskussani printattua exceliä vuotuisesta sähkönkulutuksestamme. Todennäköisesti hinta on jossain seitsemän sulmun ja kolmenkymmenen hopearahan väliltä. Silti olisi pitänyt jäädä käännytettäväksi. Mutku ei ollut tarvetta. Ja silloin juippi veti herneen nenäänsä ja alkoi vain tuijotella nyrpeänä papereitaan vielä puhuessani.

Toisaalta, ihanaa että joku tekee messujuipin interruptiotyötä noin suurella sydämellä. Siitäkin voi saada väreitä.

Tämä kuva taitaa olla se sama, joka oli tuolla ylempänä.

Toinen kohtaaminen. Kysyin, minkä hintainen firman tuote X on. Vastaus: ”Ne hinnat vois katsoa koneelta. Sieltä ne näkis suoraan, mutta kun meillä ei ole läppäriä mukana.” Miettikää, miten mahtavaa: mindfulnessia Myyrmäessä. Unohdetaan kylmät faktat, hinnat ja myyminen. Keskitytään olemaan yhtä Myyrmäkihallin rakkaudellisessa universumissa.  Kukapa sitä toisaalta konkreettisista asioista messuilla olisikaan kiinnostunut. Ihan teoria- ja konseptitasollahan me tätä taloa rakennetaan.

”Päivän paras iskurepliikki kuultiin erään energiayhtiön juipilta: ”Meillä on samanlaiset paidat”.

Eiku se olikin tämä. Vai onko tämä se joku eri?

Keikka oli ihan hyödyllinen(kin). Saimme hyvää ja asiallista infoa keittiöistä Keittiömaailman ja Puustellin pisteillä. Ekoeristeen pisteellä hypistelimme Huntonin puukuitua ja Tiilerin pisteellä puhuttiin piipuista (-savu, toim. huom.). Mutta eihän tämä nyt edelleenkään mitenkään edisty. Kelläs tässä kiire olisi.

Kodotus - ja kuulet kuinka ruoho kasvaa.

”Ne hinnat vois katsoa koneelta. Sieltä ne näkis suoraan, mutta kun meillä ei ole läppäriä mukana.”

Miksi pitää laittaa sama kuva joka paikkaan?

Mikä kuvista kosketti sinua syvimmältä ja kuinka syvältä? Kerro se kommenteissa. Älä laita kuvia, ettei tiliäni taas suljeta. 

No nyt on eri kuva kuin nuo aiemmat. Otettiin lounaat. Nämä oli jääneet joltain pöytään. Hirveää haaskausta. Poistin tölkistä tupakantumpit ja maku oli ihan bueno. Tai se kyllä lausutaan "bueeno" oikeasti. Oon käynytkin Norjassa.

Raksa-auto romuna - halpa auto, kallis remppa

Jännä miten sitä kiintyy palaan halvalla ostettua peltiä, muovia ja kumia. Sen kummemmasta fetissistä ei kuitenkaan ole kyse kuin rrrrrranskalaisesta rrrrrrrraksa-autostamme - tästä luotettavasta ja kestävästä työjuhdastamme, jonka jakopään hihna hajosi sadan kilometrin tuntinopeudessa moottoritiellä keskellä Hämeenlinnan alittavaa tunnelia!

Tätä diagnoosia meillä ei tietenkään sillä sekunnilla ollut tiedossa. Autosta vain loppui hönkä ja vauhti alkoi hidastua. Puolisoni kruisaili auton kylmän viileästi tunnelista ulos ja pysäytti heti sen jälkeen pientareelle. Ja siinä oltiin. Ohi suhahteli ja jyrähteli kaiken kokoisia autoja. Soitto vakuutusyhtiöön ja hinauspalvelun tilaus. Kiitos kaskovakuutus.

“Jakopään hihna hajosi sadan kilometrin tuntinopeudessa moottoritiellä keskellä Hämeenlinnan alittavaa tunnelia!”

Hinausauto tulikin vartissa. Kiitimme onneamme epäonnen keskellä, että auto k*rvähti kaupungin keskustan tuntumassa eikä jollain tiettömällä, pimeällä taipaleella. Ja olipa palvelua hinaajalta! Ystävällistä ja nopeaa.

Ave, imperator, morituri te salutant.

Päädyimme siihen, että perheemme heitetään olennaisine kamoineen juna-asemalle ja auto viedään paikallisen korjaamon pihaan. Matkan kesto ei varmaan tuntia enempää venähtänyt, vaikka toki hieman kismittikin. Tässä vaiheessa emme toki tienneet, että autollemme oli tapahtunut suunnilleen pahin, mitä kuvitella saattaa eli että sen jakopään hihna oli hajonnut!

Seuraavana aamuna tuli sitten soitto korjaamolta. Diagnoosi oli selvä, ja nyt jo melko suuresti juili, kun tuli hyvin selväksi, että jakopään hihna tosiaan oli hajonnut! Tiedossa siis iso remppa ja iso on suomeksi kallis. Ja jos siitä tulisi liian kallis, sellaista olisi turha tehdä halvalle autolle.

Näppärästi auto oli lähemmäs sadan kilometrin päässä, joten vuokra-auto alle ja takaisin Hämeenlinnaan. Matkalla sain vinkin automme myyjältä (vinkit olivatkin ainoa takuu) mahdollisesta vaihtomoottorista. Se taas olisi Helsingissä, joten logistiikkariemua riitti yhä. Kovin lohdullista kuultavaa eivät olleet moottorinvaihdon hinnatkaan. Plus miinus pari tonnia. Ja siihen moottorin hinta päälle.

“Tiedossa siis iso remppa ja iso on suomeksi kallis.”

Yhdessä korjaamossa oltiin kuitenkin varovaisen positiivisia sen suhteen, että kansi avaamalla saatettaisiin saada ainakin diagnoosi tehtyä. Siihen uppoaisi joitain satasia, minkä jälkeen voitaisiin todeta, jatketaanko elvyttämistä vai todetaanko potilas kuolleeksi. Tilasin siis saman hinausauton ja saman mukavan kuskin kuskaamaan auton toiselle korjaamolle. Siellä pääsin nauttimaan jo aamiaista seuraavan ateriankin: kupin kahvia ja kaksi täytekeksiä. Alkoikin jo hämärtää.

Sinne jäi auto odottamaan diagnoosia. Sen kuskilla niitä onkin jo ennestään melkoinen liuta.

Maanteiden munamme jäi nököttämään korjaamon pihaan ja minä kaahailin kotiin. Vierähti muutama päivä ja sitten tuli soitto korjaamolta: alle puolellatoista tonnilla selvitään. Mäntiä tai sylintereitä tai jotain roottoreita oli mennyt fjongaksi, mutta sen syvemmälle moottoriin ei vahinko ollut ulottunut. Eli rahalla siitä selviää.

Siellä se kasa peltiä, muovia ja kumia on elvytettävänä. Puolitoista viikkoa olen odotellut lopullista tuomiota, mutta eikös tässä blogissa odottaminen ollutkin se pääasia?

Vaikka nyt kirpaiseekin, niin toivottavasti seuraavat päivät / viikot / kuukaudet / vuodet (in your dreams babe) pääsee ajamalla kuolettamaan auton kuluja. Nyt on taas pidempään luvassa kalliita kilometrejä.

“Rahalla siitä selviää.”

Quod vix contingit, ut voluptatem parit.

Potkut pääsuunnittelijalle - vastaava mestari vaihtoon

Pääsuunnittelija ja/tai vastaava työnjohtaja on melkoinen raksaprojektin kaikkivaltias. Joskus lapsenusko on kuitenkin koetuksella, kun tulee sellainen olo, että projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin. Siksi siis vastaavan mestarin vaihtaminen tuli valitettavan ajankohtaiseksi.

Mutta että noin dramaattinen otsikko, aika kauheeta. Blogimme jo tsiljardeihin kasvanut lukijakunta pidättää hengitystään ja odottaa meheviä juoruja, likaisia yksityiskohtia, verta ja putkenpätkiä. Eipä tässä sellaisia kuitenkaan ole tulossa (sinne katosi puoli tsiljardia lukijaa). Vastaava mestari ei tehnyt härskejä ehdotuksia (meistä kummallekaan), ei ilmestynyt kännissä työmaalle (jota ei vielä edes ole) eikä kavaltanut holvistamme kultaharkkojamme (joita on, maankäyttömaksusta huolimatta).

Oi iltarusko, mitä teen! Anna uskoa huomiseen. Mä yöni vietän valvoen, mut vastausta saa mä en.

Olen piiiiiitkään kuitenkin pohtinut, mitä toivon ja tarvitsen projektimme vetäjältä. Olemme kieltämättä varmaan hieman herkkiksiä ja varpaillamme, kun viimeiset pari vuotta olemme odotelleet ihan niinku tiäkkö oikeestaan öö kaikkea tapahtuvaksi. Olemmeko siis kuin potilaita House-telkkarisarjassa, jotka haluavat mieluummin kivan lääkärin, joka pitää kiinni kädestä kuoleman hetkellä kuin ärhäkän lääkärin, joka haluaa pelastaa potilaan? Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan (meillä sama henkilö) tulisi toimia. Pitääkö hänen olla arkiaamuisin keittiössä tarjoamassa tuoretta pullaa ja oman kasvihuoneen mangoista vatkattua smoothieta? Pitääkö meidän saada tunneittain raportti siitä, mitä hän on projektimme eteen tehnyt, pohtinut tai edes meinannut tehdä tai pohtia?

"Ensikertalaisena meillä ei ole käsitystä, miten vastaavan mestarin/pääsuunnittelijan tulisi toimia."

No ei tietenkään. Ihan sämpylät ja chiapirtelö viikonloppuisin olisivat riittäneet. Mutku mutku ja vielä kerran mutku. Alusta asti oli epämukava olo sen suhteen, että vastaavan mielestä kaikki - tai ainakin olennaiset - pohtimamme ratkaisut ovat syvältä persujen puoluetoimistosta:

Painovoimainen ilmanvaihto 

- puolen tunnin luento siitä, miksi se ei koskaan toimi. Toistettiin myöhemmin varttiin tiivistettynä.

Hirsitalo 

- lämpötaloudellisesti huono, lämpöhirsitalo (eli selluvilla lankkujen välissä) olisi ollut järkevä valinta. Myöhemminkin muistettiin mainita sivulauseessa, miten hirsitalo valitaan tunteella, mutta lämpöhirsitalo järjellä.

Talo pilareille ja tuulettuva alapohja 

- huono. Hukkaa energiaa, mitä se tekeekin. Kuten luottoremppamiehemme totesi, energian hinnassa maksetaan siitä, että rakenteet pysyvät kuivina. Ja juu, patolevyyn kääriytynyt rouva siellä jupisee, että kyllä muutkin ratkaisut toimivat. Se on rouva aivan totta. Toivotaan siis, että niin tekee tämä meidänkin.

Kutterinpuru eristeenä 

- vastaus kuului: UNOHDA JO KUTTERINLASTUT!!! Aha, ok, anteeksi.

"SÄ ET VOI SANOA LAMELLIHIRTTÄ MASSIIVIPUUKSI!"

"Projektin Isä Aurinkoinen ei olekaan sitä mitä toivottiin."

Lisäksi yhteydenpito ei oikein toiminut ja vastailu oli niukahkoa. Tämän seurauksena minulta alkoi mennä yöunet. Kun lisäksi kaikkea muutakin riemuisaa on tässä ruuhkavuosissa madellessa tullut vastaan, niin kuormitus alkoi tuntua jonkinlaiselta. Tein siis ainoan päätöksen, jonka koin olevan suoraselkäinen ja helpottavan stressiämme:

Pyysin puolisoani soittamaan vastaavalle mestarille ja purkamaan sopimuksen. 

Itse makasin sikiöasennossa kylpyhuoneen lattialämmitetyillä kaakeleilla teddykarhu kainalossa ja nyyhkytin. Huom. nyyhkytin sillai miehekkäästi.

"Me ei voida enää jatkaa yhdessä. Meidän ajatukset alapohjan eristeestä on vaan niin erilaiset."

Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin.

Emme kuitenkaan hypänneet uhkarohkeasti tyhjän päälle, toisin kuin ne urheat Vain elämää -sarjan artistit, jotka pitävät kolmen kuukauden keikkatauon ja lähtevät Nykkiin. Niin uskaliaita emme olleet. Junanvaunuissakin lukee: saattaen vaihdettava. Tai Latva-Lusan Torbjörn laulaa Hotelli Känniääliön karaokeillassa:

Vanha kulta raukka
tuli meidän kautta,
luuli että vielä aukes ovi
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.
Uusi kulta vieres, 
vanha oven pieles, 
eihän kahta rakastella sovi.

Ihana biisi. Pirkko Liinamaakin tykkäisi tanssia tätä autossa, vaikka Klasu valittaisi, että miksi taustalla on rumpukone.

Mutta olin siis ollut yhteyksissä kehuja saaneeseen uuteen vastaavaehdokkaaseen, jolle passasi ottaa meidät vahvojen mutta herkästi väräjävien siipiensä suojaan ja kantaa meidät kohti auringonlaskua, jossa kotimme jo odottaa liesi lämpimänä. Vaikka ne hirsitalot onkin vetoisia.

"Puoliso hoiti homman tehokkaasti ja tyylillä, kuten hoitaa kaiken, mihin ikinä ryhtyykin."

Mitään omakohtaista kokemustahan meillä ei kyseisen herran toiminnasta ole, on vain luotettavien ja suunnilleen samassa tilanteessa olevien muiden rakentajien kokemuksia hänestä. Eikä siis ole tarkoitus demonisoida edellistäkään vastaavaa työnjohtajaa. Hän teki hyvää ja tehokasta työtä piirtäessään meidän taloamme ja olisi varmasti ollut monella tapaa asiantunteva ja osaava. Toivon kuitenkin, että joskus tunteella ja perstuntumalla meneminenkin voi olla hyväksi. Ainakin olen nukkunut taas yöni.

Rakentajan unilääkevaihtoehdot:

1. Rakennusmääräyskokoelman lukeminen
2. Tonkka konjakkia
3. Vastaavan työnjohtajan vaihtaminen 

Kivun voimakkuuden arviointi: 1 - curly girl -videoiden katsominen instasta. 9 - vastaavan työnjohtajan erottaminen. 10 - legon päälle astuminen. Klassikko.

Kuvat: Pixabay

Maankäyttömaksu - meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä!

Lähdetään siitä, että meidän kaikkien on kannettava kortemme kekoon yhteisen hyvän puolesta. Meidän osaltamme tällä on termi “osallistuminen yhteiskuntarakentamisen kustannuksiin”. Eikö kuulostakin hienolta!

Tällä on myös toinen nimi: maankäyttömaksu.

Mitäs tämä siis käytännössä tarkoittaa? Kuten te sadattuhannet blogimme lukijat varmasti muistanette, nykyinen talomme revitään ja sen arvokas tonttimaa menee parempaan käyttöön, eli kerrostalon pohjaksi. Koska muutenkin upporikas perheemme ei kummemmin maallista mammonaa kaipaile, tonttimme laskennallisesta arvonnoususta puolet menee armolliselle kaavoittajataholle. Ja kunnathan niitä maita kaavoittavat. Kotikaupunkiimme siis ponnahtaa monumenttia, luikertaa pyörätietä ja puhkeaa maauimaloita meidän rahallamme.

Tämä lasku tuli ennen joulua. Osasimme sitä odottaa, mutta kyllähän se täräyttää saada lasku, jonka loppusumma on

satakaksitoistatuhattakaksisataakaksikymmentäyhdeksän euroa. 

Numeroiden kielellä se on suunnilleen 112 228 e.

Viisisenttisillä jos maksaisi, niin niitä pitäisi olla 2 244 560. Niiden yhteispaino olisi 8798 kiloa. Pitäisikö piruuttaan?

Tämä maankäyttömaksu vaihtelee kunnittain. Helsingissä pitää kaupungille alkaa maksaa kipurahoja, anteeksi maankäyttömaksua, vasta arvonnousun ylittäessä miljoonan. Vantaalla maankäyttömaksu on 35 prosenttia arvonnoususta. Espoossa maankäyttömaksu on 40 – 60 prosenttia 200 000 euroa ylittävästä arvonnoususta. Meilläpä se on 50 prosenttia eli puolet!

561 145 kaksikymmensenttisessä on maankäyttömaksun alku - vanha viidakon sananlasku. 

Uhriutuminen kuitenkin sikseen. Saamamme rahallinen hyöty tonttimme kaavoituksesta on ihan ok. Tuskin olisimme tässä markkinatilanteessa saaneet ihan samaa myymällä talomme ja lohkomalla osan tontista toiseksi omakotitontiksi. Talomme sijainti tontilla ei muutenkaan olisi tällaista manööveriä ajatellen optimaalinen, eikä käsiin murenevasta kodistammekaan olisi välttämättä maltaita maksettu. Ja turhahan sitä on spekuloida; nyt ei tarvitse huolehtia seuraavan asukkaan löytämästä oudosta läntistä makkarin katossa, kuolleesta rotasta tuuletusputkessa tai intiaanien hautuumaasta retiisipenkissä. Ei pelkoa reklamaatioista.

Saamallamme summalla ei uutta kotia rakenneta. Toisaalta se on kuitenkin kelpo summa, jonka päälle laitetaan sitten omaa rahaa. Ihan jees diili. Ei huono muttei loistavakaan - vähän kuin Mamban musiikki ennen kuin siitä tuli valkoisen ylivallan soundtrack.

Vesileimasta tuijottaa eteerisesti eurooppalaisen kaavoituksen suojeluspyhimys Jyrki-Hildegard Keski-Keturi von Bröstpump. Näitä tarvittaisiin maankäyttömaksuun vain 11 222.

Sellainen pieni muttahan tässä tietty vielä on, että meillä ei näitä rahoja ole. Niiden saaminen riippuu siitä, milloin suuri ja mahtava rakennusliike suvaitsee meille kirstustaan ropoja ropsauttaa. Kiusaus olisi sijoittaa koko summa johonkin tuottoisaan ennen helmikuun alun eräpäivää. Olen kuullut paljon hyvää OneCoinista. Jos ostaisi noita ihmekolikoita koko rahalla. Koska raha tulee rahan luo ja mitä niitä nyt on.

Viimeksi näin iso lasku tuli, kun jätin Kalle Päätalon romaanin palauttamatta, mutta siitä on jo monta viikkoa.

Mutta onko joku muka eri mieltä siitä, että meidän iskällä on isompi kuin teidän iskällä?

Nuuksiossakin oli jo meidän tilanne tiedossa.