Talon katselmukset - noottia tuli

Tontillamme on viimeisen puolentoista vuoden aikana pidetty melkoinen määrä palaveria, kissanristiäistä ja katselmusta. Suurin osa on mennyt jopa läpi. 

Aloituskokouksessa tuputimme rakennusvalvojalle ja vastaavalle mestarille kahvia ja pullaa. En enää muista, kelpasiko. Leppoisa palaveri, jossa käytiin läpi perusasioita. Tontin reunoille suositeltiin vetämään suoja-aita, mitä emme tehneet. Jos tontti on Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun kunnian kokoinen, niin tontin reunalta toiselle on sama matka kuin koon 42 kengän kantapäästä sen kärkeen. Siinä ei paljon suoja-aita ehdi silmissä vilistä.

Aloituskokous meni läpi pullalla lahjomalla. Mutta menikö kaikki muukin läpi? Lue eteenpäin, niin tiedät.

Rakennuksen paikka käytiin merkitsemässä. Jotain keppejä siis nakutettiin saveen. Kai niistä jotain hyötyä oli joillekin. Talo näyttäisi olevan suurimmalta osalta oman tonttimme puolella. Spa-osastolta kuuluu sikarihuoneen seinän läpi välillä öisin naapurin Unskin huohotusta. En halua tietää, mitä se siellä tekee. 

“Tontti on Putinin ja Lavrovin yhteenlasketun kunnian kokoinen.”

Rakennekatselmuksessa toinen mukava rakennustarkastaja kierteli taloa ja totesi, ettei se näytä olevan valumassa ojaan (jota emme vielä tuohon aikaan saaneet käyttää). 

Jos LVI-asentajamme olisivat rakentaneet talomme, sen nurkka olisi rakennettu suunnilleen tähän ja lähes hirrestä.

KVV-IV-tarkastuksessa tsekattiin, että vesi tulee ja kakka menee. Tosin eipä se kakka ihan sitten mennytkään. Tämä katselmus oli kiva siksi, että saimme luvan laskea hulevesiä maastoon ja ojaan, eli tuhansien eurojen hulevesikaivot ja putket oli möyritty sikakalliiseen murskeeseen käytännössä turhaan. Siellähän jumittavat. Kaikkea ei vielä saatu tsekattua, joten KVV-IV-asioita tsekattaneen vielä, jos meillä on joskus lopputarkastus (hihi!). 

 

“Spa-osastolta kuuluu sikarihuoneen seinän läpi välillä öisin naapurin Unskin huohotusta.”

Sitten oli osittainen lopputarkastus, eli käyttöönottotarkastus. Ensimmäisellä yrityksellähän sitä ei edes saatu buukattua. Tämä tsekkaus jopa vähän jännitti, etenkin kun olimme asuneet talossa jo muutaman viikon ennen tarkastusta. Mutta ei rakennusvalvoja lähtenyt kantamaan sohviamme pakkaseen ja potkimaan tuolejamme nurin. 

Vaikka lumi kuulemma onkin hyvä eriste, niin talon käyttöönottotarkastuksessa pitäisi silti olla ovet. 

Ja nyt ollaan sitten asusteltu. Paitsi että Lupapisteeseen tuli viesti:

Siinä sydän sulaa, kun virkamies laittaa sydänemojin.

Tämän katselmuksen nimikin kertoo, että suht alussa talon sijainti varmaan kannattaisi katselmoida. Ja olihan siitä vastaavan kanssa ollut puhettakin:

Jos tarkasti lukee, niin eihän tuossa kyllä sanota, kenen latat on hitsattu.

Viesti on lähetetty 28.10.2020, joten parhaiden Kodotus-perinteiden mukaisten unohdusten, epäskarppiuksien ja laiminlyöntien lämpimässä vanavedessä yhä seilataan. 

Sinänsä kyseessä lienee muodollisuus, mutta talomme ei pääse maailmankartalle ennen kuin sijaintikatselmus on tehty. Muutenhan tässä on jo kaikki inhimillisen suorituskyvyn rajoissa olevat saavutukset tullut nähtyäkin.

“Melkoinen määrä palaveria, kissanristiäistä ja katselmusta.”

Reikiä seiniin - kaasuja keittiöön

Nyt kannattaa kyllä lukea jotain muuta kuin tätä blogia. Jäätävän tylsä postaus tulossa. En pääse uhriutumaan, ei ole valitettavaa, ja vaikka kukaan ei koskaan olekaan kärsinyt yhtä paljon kuin minä, niin tällä viikolla en ole isosti edes panikoinut tai nyyhkyttänyt. Lukekaa mieluummin vaikka yo-kirjoituksiin, rivien välistä, kuin avointa kirjaa tai teelehtiä.

Eihän täällä siis tietenkään valmista ole, mutta jotenkin on turvallinen tunne sen suhteen, että IV-pumbat eivät aiokaan tehdä mitään ennen kuin heitä puutteista muistutetaan. Status quo se on huonokin status quo, sanoi koronavirus kun Putinilta poskeen otti.

Pyllytöötin narun päästä irtosi tulpankikkare. Kestihän se ehjänä lähes kolme kuukautta.

Kalenterissani on nyt kuukausittainen muistutus viemärin tarkastuskaivon tsekkaamisesta. Tukoksestahan ei ole aikaa vielä kuukautta, mutta ajattelin ekan tsekkauksen hoitaa etuajassa, jos vaikka jotain akuuttia perskuuttia olisi kaivoon jo kertynyt. No, tsekkaus unohtui, kunnes mielestäni aistin tutun hienoisen tuoksahduksen. Tämä sai minuun vauhtia ja kaivon kannen auki. 

“Status quo se on huonokin status quo, sanoi koronavirus kun Putinilta poskeen otti.”

Olin jo valmistautunut rassailuihin ja ties mihin dyykkailuihin, mutta ei siellä kaivossa mitään ollut. Joku norpanjämä vilkuutti putkenmutkasta, mutta muuten oli niin siistiä kuin paskakaivossa yleensä ottaen voi olla. 

“Nyt kuka lohduttaisi Tööttiä, kun se on ruma näin,  
kas perseeltä se näyttää vaikka onkin oikein päin.”

Kotivakuutukseemme sisältyy neljän vuoden välein tehtävä Kunnon koti -tarkastus. Ajattelimme ottaa sen heti tähän alkuun, jos vaikka tarkastuksessa selviäisi asioita, joita olisi pitänyt selvitä vastaavan mestarin valvomisen seurauksena, jos vastaava mestari olisi jotain valvonut. Tosin kokemusteni perusteella oletin tarkastuksen olevan lähinnä tympääntyneen ammattimiehen pikavisiitti tontilla ja vittuilua siitä, että ollaan tyhmiä ja että ratkaisumme ovat syvältä. 

Tarkastuksen lähestyessä selvisikin, että taloa taidetaan tsekkailla ihan tosissaan; katolle tarttisi päästä ja kaivojakin roplata. Meillähän ei ole vielä tikkaita katolle ja tuota luntakin on vielä riittänyt sen verran, että totesimme parhaaksi siirtää tarkastusta huhtikuun loppupuolelle. Turha sitä olisi ollut nyt pitää, jos kerran joku saattaisi oikeastikin jotain tontilla tarkastella. 

“Jos vaikka tarkastuksessa selviäisi asioita, joita olisi pitänyt selvitä vastaavan mestarin valvomisen seurauksena, jos vastaava mestari olisi jotain valvonut.”

Täten saanen myös ilmoittaa, että puuhellalla on nyt tehty ruokaa. Tai siis vähän lisäruskistettu kanajauhelihapihvejä, jotka jäivät uunissa turhan ruumiin makuisiksi ja tuntuisiksi. Hyvinhän ne piffit ruskistuivat ja maku parani. Leivinuunin lämpöjä emme ole saaneet toistaiseksi lähellekään järkeviä lukemia, ilmeisesti siellä pitää polttaa tosissaan koivuklapia eikä vain larpata eräjormaa millään hintelillä tunnelmatikuilla. Mutta jonain päivänä vielä paistamme siellä ensimmääset päntälälääset fyrrykropsumma. 

Eltaantuneeseen kinkkuunkin tulee aivan uusi tekstuuri, kun puuhellalla paistelee.

Laskujeni mukaan IV-timonien urpoilu ja hommien viivästyminen on nyt saavuttanut jo lakipisteensä eli uskon voivani vaatia täyden 10 prosentin viivästyskorvauksen laskettuna urakan kokonaissummasta. Niinpä nyt ajattelin pikkuhiljaa ottaa yhteyttä arvon IV-simboihin ja kysäistä, josko haluaisivat tulla taas vähän sössiskelemään vapaalla tyylillä työmaallemme. 

Osana tätä suunnitelmaa saimme vihdoin teetettyä viimeiset reiät varaston ja teknisen tilan seiniin. Nyt siis IV-nalat eivät voi jurputtaa tästäkään. Tai totta kai voivat. Raksaproggiksessa voi jurputtaa aina ja kaikesta. Siihenhän tämä koko blogikin perustuu. Mutta mielenkiinnolla odotan, millaista uhriutumista IV-mufasojen taholta on luvassa, kun esitän mielipiteeni viivästyskorvauksista. Ehkä näytän myös sen videon, jossa sisäkatostamme valuu vettä lattialle. 

“There where is reikä, there is no IV-mufasa”.

Pikkuvessamme tuloilma on tullut tähän mennessä vuotavasta hirsinurkasta. Ei kuitenkaan ulkonurkasta, vaan vessaan on vuotanut talon sisäilma. Sinänsä ratkaisu on ilmansaannin kannalta ihan ok, sillä nurkka on haristunut sen verran, että laihimmat ultrajuoksijat varmaan mahtuisivat ryömimään sen raoista pöntölle. Huonompi puoli on, että somevaikuttajan tatskaa siteeraten “there where is rako, there is jööti smell”. 

“Ensimmääset päntälälääset fyrrykropsumma. ”

Päädyimme nyt joka tapauksessa siihen, että emme ala tehdä seinälaattaan reikää tuloilmaventtiilille (ja onnistu katkomaan juuri sillä kohdalla meneviä vesi-, sähkö-, orkesterinjohtoja sekä humanitäärisiä käytäviä), vaan tyydymme toistaiseksi pörinöitä fuskaavaan ratkaisuun. Annetaan sille vaikka nimi Puuppanurkka™, koska jos joku on brändätty, se on automaattisesti hyvä, vaikka haisisikin pierulta.

Puuppanurkan™ mainosmatskuja on jo teetetty punavuorelaisessa mainostoimistossa.

Lisäksi mahdollisesti joskus koittavassa talon lopputarkastuksessa (hihi!) voimme irrottaa tarvittaessa veskin kynnyksen, jos kaupungin KVV-IV-tarkastajalle ei Puuppanurkasta™ fuskaava tuloilma riitä.

Pistorasiamme näyttävät kuin Lego-godzilla olisi turauttanut äpärälapsen sulkijalihaksen kautta. Mutku ne on helppoja asentaa, niin saahan ne silloin olla rumia. Vähän tätä silmät sokaisevaa paskuutta on saatu lievitettyä teippijpolla, eli puunväristä teippiä pistorasian alapyllyn ympärille, niin voi edes kuvitella, että joku jossain sähköpuolella olisi kuullut termit “maku”, “ulkonäkö” tai “vähemmän perse”.

“On ruma Töötti tässä näin ja rumaks töötti jää,  
voi jessus, tämän katsominen silmät räjäyttää”

Viime viikolla saimme palautettua kotitalouden rakentamisilmoituksen verottajalle. Tällä viikolla tulikin kivasti kirjettä samalta karvapallerolta. Ensimmäinen reaktioni oli säikähdys kuten aina tässä projektissa. Että varppina on havaittu jotain alv.-, pilv-., helv.- tai muita hoitamattomia veroluonteisia maksuja momentilta Y22 os. Läskinäätä.

“Puuppanurkka™”

Siellä oli kuitenkin ilmoitus kiinteistöverosta. 590 euroa minulta ja 590 euroa Seija Ala-Kauttalta. Yhteensä siis aika paljon. Eihän tässä vielä ole kotikaupungillemme kovinkaan paljon makseltukaan.

“Kas ruma Töötti uudelleen on tässä kuvassa,  
kun hetken sitä katselet, on puklut luvassa”

Palataan vielä tämän verbaalisen Puuppanurkan™ päätteeksi kahden vuoden takaisiin tunnelmiin. Tarkkaan kaksi vuotta sittenhän myimme vanhan talomme ja koronavirus alkoi harrastaa suojaamatonta seksiä maapallon asukkaiden elimistöissä. Silloin pohdimme, oliko ajoitus huono ja mitä tästä mahtaa tulla. 

Nyt kaksi vuotta myöhemmin - kaikesta säädöstä, stressistä ja rahanmenosta huolimatta - voinen todeta, että ei se huonoin aika ollut tehdä rakennuspäätöstä ja aloittaa projektia. Vuotta myöhemmin puun, rakennusmateriaalien ja sitä myöten talojen hinnat pomppasivat ja kahta vuotta myöhemmin postsovieettisesta stressireaktiosta kärsivä koulukiusaaja päätti lähteä romuttamaan alamaistensa elämän. Että ehkä se ajoitus oli sittenkin ihan kelpo. 

Sen sijaan tämä postaus oli kyllä ihan turha. Samaa tasoa kuin se, mitä Puuppanurkasta™ leijuu keittiöön. 

“Nyt kannattaa kyllä lukea jotain muuta kuin tätä blogia.”

Karhu ruokittu - himmeetä hommaa

Mitäs tämä nyt on? Ei ole putket jäätyneet, ei ole tippunut vettä katosta eikä edes jöötiä valunut pihaan. Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa? Saanko vihdoin alkaa kertoa, miten löysin kirppikseltä olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot tai Henkkamaukasta uiguurien dreijaaman maljakon heinätussukoille? Emmekö enää kärsikään enemmän kuin kukaan missään koskaan?

Himmeetä

Seija Ala-Kautta on suurisilmäinen japanilaistyyppinen yöjyrsijä. Se käy ilmi hänen suhtautumisessaan valoihin: niiden pitää olla himmeällä. Siksi on hyvä, että tajusimme ottaa himmentimet kaikkiin huoneisiin. Taannoin manailin, että sähkärimme oli vedellyt himmentimien säätimet päin putinia. Eipä asian korjaamiseen kovin monimutkaisia kevätjuhlaliikkeitä tarvittukaan; kuha käänsi säätimen viivat oikeaan kohtaan. 

Meillä mennään näillä. Kun Seija Ala-Kautta on poissa, väännämme salaa valot täysille ja nautimme, kun yön vallat aamun valkeus jo voittaa.

Nyt himmentimet toimivat kuten stereoidien volyymisäädinkin. Valo on nollissa kello seitsemän kohdilla. Kun viisari osoittaa länteen eli yhdeksään, valot ovat himmeällä. Kun viisari osoittaa ylös eli kahteentoista, kyseessä on tyttäremme Perintörinsessan mukaan “mammamoodi” eli Seija Ala-Kauttan suurille ja sieville silmille sopiva kirkkaus. Ja siellä kello viiden kohdilla kirkkaus on täpöllä. Seija käyttää tätä asetusta loimulohen kypsentämiseen. 

En lamppu, två lampor, en pamppu, två pampor

Meillä oli olokeittiön katossa kaksi töpseliä tyhjinä lampuille. Tarkoitus oli asennella vanhasta kodista tuomamme spottivalot niihin, mutta ne vaativat kiinteän asennuksen, enkä jaksanut (eli osannut) lähteä jörnimään niihin mitään pistotulppavirityksiä. Joitain kiinnitysruuvejakin niistä puuttui.

“Olminkelmeään ihooni mätsäävät verhot.”

Arvaako arvon lukija jo, mihin tämä kertomus johtaa? No totta lavrovissa, Ikeaan! Sinne kävi taas tiemme ja sinne kannoimme taas satoja euroja. Mukaan lähti Snippa-kattila, Bakifrån-huopa, Avel-työpöytä ja löytyipä sieltä sopivat Liderlig-lamputkin. Toinen oli löytönurkassa hintaan 5€. Luulin että syynä olivat hienoiset naarmut lampun rungossa, mutta kotona havaitsimmekin, että lampun yhden varjostimen päältä oli peruuttanut venäläinen Vladiskyrbelski-tankki. Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.

Vitosella lähti, pamppua totteli.

Ai niin. Kun kerroimme, että katossamme on töpselit lampuille, Ikean valaisinosaston myyjä totesi “otan osaa”. Ei jäänyt kovinkaan montaa vaihtoehtoa jäljelle. Onneksi sentään yksi niistä oli aikavähänruma kattoomme päätynyt malli, johon jopa osasin nyhertää töpselin johdon jatkoksi. 

Eikö tällä nyt helevetti jo pääse Glorian kotiin, vaikkei Punavuoressa asutakaan?

Sisustussusuunnittelijan sanoin: “Valaisimen musta väri keskustelee ruokapöydän valaisimien sekä hellanluukkujen kanssa synnyttäen aksentin luonnonläheisiin puun ja valkoisen sävyihin.” Minun sanoin: “Tää lamppu maksoi 5 euroa löytönurkassa.”

[e:rbi:enbi:]

Piharakennusta testattiin taas majoituskäytössä, kun siellä majoittuivat ensin lasten mummi ja moffa ja heti perään Seija Ala-Kauttan veli perheineen. Onhan se nyt ihan loistavaa, että vieraiden ei tarvitse majoittua saman katon alla ja kaikkien herätä, kun ensimmäinen herää. Vähän viileää piharakennuksessa on, mutta lämpöpuhaltimella saa sen verran lisäasteita, että ehtii nukahtaa ennen kuin tukka jäätyy seinään. 

“Asia korjaantui puupalikalla ja väkivaltaisella käytöksellä.”

Sauna on edelleen käytössä vähintään kerran päivässä, joten löylyvalmis kiuas lienee paikkansa perustellut. Klapeilla en olisi jaksanut joka ilta saunaa lämmittää. 

Hyvä pöytä hankittiin. Lapsikin on välillä ihan ok. Molemmat Torista.

Vieraiden kanssa pitkän pöytämme ääressä juhlittiin poikamme Nonstoppolosin askelta teinimonsteriuden mustaan aukkoon. Kannattihan se Kotkasta taannoin hakea. Siis pöytä. Poika vaan tuli, kun kukaan ei varoittanut, että siiderikin heikentää arvostelukykyä. Nyt sen ääreen (siis pöydän) mahtui helposti yhdeksän ihmistä ja muutama lisämässääjäkin olisi vielä saatu tarvittaessa ääreen ängettyä. 

Sokerimassalla syntyi kolmen pennin Dalia.

Seija Ala-Kautta koetti päästä paralympialaisten piirikarsintoihin vetämällä oman elämänsä frontside olliet ulkoportaissa crocsit jalassa ja hankkimalla Massachusettsin muotoisen mustelman munuaistensa tietämille. Onneksi ei tarvinnut vielä hyödyntää talomme esteettömyyttä, eli majoittaa Seijaa makuupussissa tuulettuvaan alapohjaan. Niinkin notkea geisha kuin Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi. 

Teevee, jeejee

Lähdetään nyt siitä, että meidän kotimme on kulttuurikoti ja me olemme kultturellejä ihmisejä. Siksi TV, tuo Vladimirin peräsuolen bakteerirusto, oli tarkoitus sijoittaa piharakennukseen, jossa siitä katsottaisiin vain tarkoin valikoituja luontodokkareita, joissa gnussitaan savannilla tai Radion strumfoniaorkesterin korsetteja. 

“Seija nylkytti viikon verran eteenpäin kuin avolava-auto, jonka kaasuttimessa on opossumi.”

Sitten annoimme vähän periksi ja päätimme, että ehkä kuitenkin talon pianohuoneessa (siinä on i-kirjain keskellä) voidaan silloin tällöin katsella Beverly Hillsin täydellisiä kotitonttuja, jos Yle Teeman keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle on peruttu. 

Glorian kodin sanoin: "Kyrvähtänyt pyöränpumppu on muisto Prisman pyöränpumppuosastolta".

Ja paskat saatana! Siinä se laatikko möllöttää olkkarin paraatipaikalla mustana aukkona kuin Sergein rektaali Vladimirin laukausta odottamassa. Soffakin käännettiin palvelemaan tämän pyhän suorakulmion palvontaa ja nyt siitä sitten katsellaan Officea ja Superstorea ja mitä nyt Netflixistä sattuu löytymäänkään. Unholaan ovat jääneet ranskalaiset kokeelliset lyhytelokuvat (“La douleur d'un tapir invisible sur Montparnasse la nuit”), luontodokkarit (“Richard Fattenborough tehosekoittimeen unohdettujen kissojen jäljillä”) tai sinfoniakonsertit (“Paula-Helena Suvaksen 90-vuotistaiteilijajuhlakorsetti: Pane korvaan mua”).

“Keskusteluohjelma perinteisestä japanilaisesta hiilten asettelusta rantahiekalle.”

Jos ette kerro kellekään, niin ihan kivahan tässä on löhötä ja töllätä. 

Karhua rapsutettu

Ilmoitin verokarhulle, että rakennustyöstä maksamallamme alvittomalla rahasummalla olisi voinut ostaa neljä huonetta ja keittiön kivasta kerrostalosta. Lisätietoihin kirjoitin, että toivon karhun tukehtuvan pihkatappiinsa ja että oikeasti karhut ovat vain läskejä näätiä. 

Näin teet kevätjuhlaliikkeen, rapukakun ja ylläriripulin Pelastusarmeijan joulupataan.

Kaksikymmentä eri firmaa sain raavittua ilmoitukseen. Joku olisi saattanut päästä vähän vähemmälläkin, mutta mitä sitä nyt turhaan. Pelkästään sähkömiehiä oli kolme. Jotkut köyhät ovat kuulemma selvinneet yhdelläkin ja ilman oikeudenkäyntejä. 

 

Läskiperseiset savimummot

Tällaisen mukavan nimen antoi kollegani Lissu, kun roudasin Afrikan-reissuiltamme paikallisen keramiikkataiteilijan taideteoksia Suomeen. Ensimmäiset läskiperseiset savimummot pääsivät nyt (Ikean!) hyllylle paraatipaikalle telkkarin päälle. Näitä olisi yhdeksän erilaista, joten läskiperseitä lysähtelee minun lisäkseni lähiaikoina useampaankin nurkkaan. 

Jesse-Jäbäleisson antaa kielarin Monique-Peppuquelle ja postaa kuvan siitä instaan. #kesähäätjamorsiopaksuna

Minun silmissäni näissä töissä on kauneutta, naivistisuutta ja lempeyttä. Ja toki läskiä perseissä. Tartteehan sitä tumbassa vähän puskuria pahan päivän varalle ollakin. 

“Onko elämältäni mennyt pohja ja blogilta syy olla olemassa?”

Verokarhun murahdus - ja venttiilitesti

Kohti sisustusblogia beibet! Tosin ei nyt ihan vielä, kun kaikenlaista pientä (köh, IV-georget, köh) on vielä rakennuspuolellakin kesken. Ja kun nyt IV-paulit tuli mainittua, niin kelaillaan nyt tähän alkuun sitä teemaa taas vaihteeksi. 

Perstöötit vs. herkkurenkaat

IV-ringot ovat tosiaan meitä riemastuttaneet pitkin matkaa. Löysin LVI-urakoitsijalle 29.6.2021 lähettämäni sähköpostin. Jo siinä kerroin, että “kovasti toivoin teidän pääsevän tekemään sisäkaton iv-hommat vähän nopeammin. Nyt timpurit ovat jumittaneet Virossa jo yli viikon, kun eivät pääse paneloimaan sisäkattoa. Ymmärrän toki firmanne muut kiireet, mutta meille tämä näyttäytyy talon valmistumisen lykkääntymisenä viikolla.”

Viikolla, hihi. Nyt eletään maaliskuuta 2022 ja IV-johneilla on edelleen hommia hoitamatta. Toki LVI-urakoitsija varmasti olettaa, että minä kutsun kultaisen trumpetin soitolla tekijät paikalle, vyötän heidät hopein, kultavöin ja kerron, mitä vielä tarvitaan. LVI-urakoitsijaltahan ei voi vaatia urakan edistämistä, johtoa tai valvontaa.

“Viikolla, hihi.”

No, viivästyskorvaus nähdäkseni juoksee jokaiselta viikolta. Kokeilimme lastemme moffan kanssa asennella pariin seinäreikään Terveysilmalta testiin saatuja Velcon tuloilmaventtiilejä. Sanoisin, että onhan tuossa ulkonäössä hieman eroa Velcojen eduksi:

Eipä se hirsi nyt millään venttiilillä kaunistu, mutta kyllä tämä on kuin katselisi prahalaista bikinifitnessmallia verrattuna…

… tähän, joka muistuttaa minua siitä, kun näin lapsena Bernin eläintarhassa jakkihärän peräsuolen.

Velcojen mukana tuli myös äänenvaimennusmateriaalia tuloilmakanavaan ja vielä vähän reikäjuustoa lisäherkuksi:

Pehmeää, smuuttia, muotoutuvaa. Toisin kuin…

…tämä, joka on kuin kuntouttavan työtoiminnan kurssilta “Iloa elämään lasivillasta”. 

IV-stuilta ei kai voi myöskään vaatia, että itse venttiili olisi asennettu tiiviisti aukkoon, vaan se oli sen verran löysällä kanavassa, että sen sivustakin puhalsi ilmaa sisään. Mutta hienoa on toki, että IV-yokot ovat uskollisia työnjäljelleen pienimmissäkin detaljeissa. 

Eipä voittajasta näiden kahden välillä ollut paljon epäselvyyttä Instagramissa pitämässäni äänestyksessäkään:

Jos joku asia sanotaan Instagramissa, niin se on kyllä ihan jetsulleen just silleen

Ainoa paikka, johon tuon kakkosvaihtoehdon pyllypömpelin feat. perskarva voisin ajatella jättäväni, on eteinen. Sieltä kanavan voisi avata korvausilmaa tuomaan, kun leivinuunissa poltetaan tulta. Toki osa vieraista kääntyisi kirkuen ovelta tämän peppumöykyn nähdessään, mutta jäisipä enemmän Sacher-torttua muille.

“Iloa elämään lasivillasta.”

Nyt pitäisi vaan osata valikoida oikeat kamat oikeisiin reikiin. Voi kun projektissa olisi joku, joka tietäisi näistä jutuista, johtaisi ja valvoisi sitä. Miksei sellainen ole pakollista?

Sähkärin saunajekut

Narvin löylyvalmis kiuas olisi pitänyt asentaa mukana tulleella asennusrimalla. Valmistajan ohjeet ovat toki pelkkää kärpäsen surinaa korvissa, kun ammattilainen alkaa asennella asenteella. Siksipä kiukaamme kytkettiin pikaliittimillä ja asennusrima (kavereiden kesken sokeripala tai ruuviliitin) lensi sähkärin olan yli aavan meren tuolle puolen. 

Kun moffa nyt oli paikalla ja osaa kaiken, ajattelimme, että hän voisi kytkeä oikean liittimen. Ongelmana vain oli, että sellaista ei löytynyt Puuilosta, K-raudasta, Motonetistä, Tokmannilta, Gigantista eikä Mirjamin hirvi- & sukkanauhasta. Toki jos sähkäri olisi elegantilla ranneliikkeellä laittanut liittimen vaikkapa piharakennuksen keittiön laatikkoon, se olisi löytynyt piharakennuksen keittiön laatikosta, eikä minun olisi tarvinnut ajella puolta Keski-Uuttamaata sellaista turhaan etsien. 

Kivet A17, F4, N667 sekä H2 ovat vaihtaneet paikkaa Matteuksen, Markuksen, Luukaksen ja Pasin kanssa.

Sentään kivet saivat paremmat paikkansa, kun sammutimme kiukaan ja moffa sai mahtumaan kiukaaseen monta kiveä enemmän. Liitin on sen sijaan yhä hukassa. 

Otettiin silikonit

Mitäpä sitä ei ikääntyvä ihminen tekisi. Tässä tapauksessa jälleen edellä mainittu monitaituri-moffa skrapasi piharakennuksen suihkunurkasta vanhat (3 kk) silikonit pois ja laittoi uudet tilalle. Talon elämisen myötä kun lattian ja Tulppa-levyn liitoskohta oli alkanut hieman irvistää ja väliin oli päässyt kosteutta. Saa nähdä, kuinka toistuva homma silikonien vaihto tulee olemaan. Toivottavasti ei ihan neljästi vuodessa. 

Coolit nurkat

Poikamme Nonstoppolos sai isovanhemmiltaan lahjaksi laserlämpömittarin. Sillä oli mukava tsekkailla, mistä vetää. Ja vetihän sitä. Nurkat ovat selvästi väljät ja niiden lämpötila oli vain reilut kymmenen astetta joidenkin hirsien kohdilla. Ikkunoiden reunatkin ovat muita seiniä viileämmät. 

Kylmän rauhallisesti Unabomber tähtäsi uhriaan ja laukaisi. Tämä tosin oli jäätynyt kuoliaaksi jo kuukautta aiemmin.

Täytyy toki toivoa, että hirsien painuminen vielä tiivistää nurkkia, mutta en pidätä hengitystäni. Vedetään tähän parin vuoden päästä betonikuori.

Karhu kintereillä

Tulihan se sieltä! Olin odotellut verokarhun käpälän kutittelua jo jonkin aikaa, sillä emme olleet tehneet kotitalouden rakentamisilmoitusta verottajalle. Nyt sitten tuli muistutus, että jollemme palauta ilmoitusta 14.3. mennessä karhu puree irti vasemmat pakaramme, jotka grillataan toukokuussa Verohallituksen kevätpimpuloissa Riihimäen ABC:llä. 

Jaksoin onneksi pitää suht tarkkaa exceliä maksuista siihen saakka, kun rahanmeno alkoi tosissaan ahistaa. Silloin toimin kuten fiksuinta on ja lopetin kirjanpidon ja aloin ottaa pikavippejä. 

“Valmistajan ohjeet ovat toki pelkkää kärpäsen surinaa korvissa, kun ammattilainen alkaa asennella asenteella.”

Jälleen kerran muuttovalmis yhdeltä luukulta olisi saattanut olla aika paljon simppelimpi ratkaisu: nyt oli timpurit sieltä, perustukset tuolta, katto täältä ja IV-lindat apukoulusta. Yhdessä illassa sain kuitenkin kaiveltua maksamamme laskut, niiden suuruudet ja firmojen Y-tunnukset. Kiitettävän selkeästi alvittomat hinnat oli suurella osalla ilmoitettu. Ainoastaan maaurakoitsijan lasku oli kiva puuhapaperi, jossa sai kustomoida oman sushinsa:

… ja sit vielä ekstranigiri ja wasabi.

Itkuhan siinä tuli, kun tajusi maksaneensa vuodessa rakennustöistä kymmenen vuoden bruttopalkkansa. Plus alv.

Toki voisimme ihan vaan piruuttamme jättää ilmoituksen tekemättä. Olisihan se komeaa, kun olisi verokarhun hampaanjäljet persiissä. Siinä sähkösuunnittelijan käräjähaasteen ja IV-brianien vesivahinkojen vieressä.

“Kohti sisustusblogia beibet!”