Kakkaa lumella - ei mennyt putkeen

Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.

Ja että miksikö? No siksi, että minusta tuntuu, että niin kauan kuin kirjoitan tätä blogia, joku perverssi pikkujumala blogosfäärin nurkassa kehittelee kokkelipäisen konsultin raivolla uutta matskua. 

Ennen kuin menen siihen, esitellään IV-pablojen terkut poistoputkista:

Mä oon aina toivonut marsua...

...mutta kelpaa mulle hiirulaisetkin.

Sinänsä ihan hyvä suoritus. Ei mädäntynyttä vuohta, ei JVG:n feat. Paha Tapio sinkkua “Tissikaljasporttijee”. Vain pari palaa kivivillaa, joka oli kaiken lisäksi kuivaa. Ei paha, meidän IV-diegojen mittapuulla suorastaan huippusaavutus.

“Tissikaljasporttijee”

Mutta että mitäs sitä vielä keksitään? Vaikkapa sellainen juttu, että otsikoidaan sen alku vaikka että

Pihassa alkoi haista paska

Siis sellainen kunnon paska, ei mikään “lehmä usvaisella laitumella Akseli Villen-Gallelan maalauksessa” -tyyppinen kansallisromanttinen lehahdus. Olimme tätä putinin tuulahdusta pohtineet aiemminkin, mutta nyt auton eteen oli ilmestynyt sula kohta kunnon pakkasista huolimatta. Ja tämä kraatteri sykki sitä ihtiään.

Sinänsä harmittoman näköinen läntti, mutta haju kuin liettualaisessa lietealtaassa.

Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat. Mitä helvettiä nyt taas?

Pikapäätelmä oli, että joko

a) viemäriputki on rikki maan alla ja sykkii visvaansa, joka on kyllästänyt maaperämme täältä Mumbaihin ja nousee nyt pintaan ja saamme syytteen ympäristörikoksesta

b) jöödit ovat jäässä, jää on tukkinut viemärin ja toistaiseksi sula sössä on noussut pinnalle

c) viemäri on tukossa ja dejá vu saatana! 

Aika nopsaan sain selville, että kökkögeysirin kohdalla on viemärin tarkastuskaivo, joten oli oletettavaa, että sieltä se lavrov tulvii. Ilta meni murehtiessa. Ilta- ja yöpisut käväistiin tekemässä ulkona talon nurkalla. Mahtavaa, kesämökkielämää hiihtolomalla. 

Kesäinen tuulahdus, ilman hajua. Piti tarkistella vanhoista kuvista, mistä lähteä kaivoa etsimään. Ei tämä kuva mitään auttanut.

Aamu menikin sitten synkempänä. IV-fridojen kämmäily oli niin tuoreessa muistissa, että olin melko totaalisen tilassa. Ei jaksa, ei. Soitin sentään KVV-IV-valvojalle, Seija Ala-Kautta soitteli maaurakoitsijalle. Heidän ohjeistamanaan projekti alkoi. 

Ensin piti kaivaa esiin viemärin tarkastuskaivon kansi. Ja se kun ei ollutkaan siinä, missä olisi liejusta voinut päätellä sen olevan. Ja vaikka olisikin ollut, niin alumiinisella lumilapiolla ei paljon routaista mursketta kaiveta. Siispä konevuokraamosta metallinilmaisin (20 €) ja uusi rautalapio (20 €). Seija Ala-Kautta hoiti. Minä istuin kirjastossa kiroilemassa. Kävin veskissäkin, kun joissain paikoissa on sellainen luksus kuin toimiva vesivessa.

“Voi Jésus Maria ja muut Mirjami-tädin latinorakastajat.”

Kaivonkansi löytyi puolitoista metriä eri paikasta kuin missä haisi eniten kremliltä. Toki Seija ja Nonstoppolos onnistuivat kaivamaan esiin ensin huleveden tarkastuskaivon, jotta ei olisi liian helppoa. 

Haju oli lupaava. Kaivonkansi auki ja katso: täynnä kuin oligarkin käteiskassa. Miinukset: kaivo oli täynnä ja tukossa ja haisi. Plussat: lieju oli sulaa, joten se ei ollut jäässä, joten ilmeisesti putkien eristys oli kunnossa. 

Karsee kuva, mitäs katsoit.

Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki samaan malliin kuin edellisessä kodissammekin. Veikkasimme / toivoimme tukoksen olevan heti kaupungin pääviemäriä kohti menevän putken suulla. Haimme siis viisimetrisen paskarassin (13,90 €) ja koetimme kaivaa kadulta esiin kaupungin viemärinkannet nähdäksemme, löryykö potentiaalinen putinismi oikeaan suuntaan, jos tukos saadaan auki. 

Suojalaseista saa kätevästi Ray-Banit, jos roiskii riittävästi.

Metallinilmaisimella löysimme kaivonkannen. Hakkasimme jäät sen päältä, flunssainen Perintörinsessa laski isoon kattilaan kuumaa vettä, jota kaadoimme sulattaaksemme kannen ja saimmekin sen auki. Se oli väärä kaivo. 

Vieressä oli toinen. Sama prosessi. Väärä kaivo. 

“Päätimme yrittää hoonata tukkeumaa auki.”

Metallinilmaisin piippasi vielä kolmannessakin kohdassa. Se olisi kaiketi ollut oikea, mutta kaivajan haba alkoi jo hyytyä. Päätimme panostaa itse ongelmaan, eli tukoksen hoonaamiseen. Nonstoppolos ja minä koetimme vuorotellen tunkea rassia oikeaan kohtaan ja suuntaan. Hommaa hieman hankaloitti, että näköyhteyden katkaisi puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu. Nonstoppolos rytkytti vuoroin rassia, vuoroin puukeppiä, mutta rassi ei tuntunut sujuttuvan putkeen ja keppi oli luonnollisesti turhan jäykkä pätkä. 

Mmm. Marabou.

Nonstoppolos osoitti jälleen sitkeytensä ja osaamisensa. Olin kauempana kaivolta, kun hän yhtäkkiä hihkaisi, että kaivon pinta alkaa vajua. Kyllä! Hitaasti lörssö laskeutui kohti pohjaa, välillä putken suulla törähti, kun ilmaa purkautui putkesta, mutta koko ajan paska valui alaspäin. 

Ja olihan sitä timtsenkoa kaivon (eli maanpinnan) korkeudelle myös talon ja piharakennuksen viemäreissä. Jos jotain positiivista hakee, niin talomme lattiapinta on reilun metrin korkeudessa tarkastuskaivon kannesta, joten jonkinlaisena varoventtiilinähän tuo kaivo toimii. Parempi paska parkkiksella kuin kikkare kylppärin lattialla (vanha persemäläinen sananpasku). 

“Puolitoista metriä pyllykuraa feat. etupeppumehu.”

Vetelimme talon ja piharakennuksen vessoja puhdistaaksemme putket ja testataksemme liejun liikettä. Tuntui toimivan. Hieman ihmetystä herätti kaivon kolmas haara, johon oli pakkautunut samaa satsia kuin muuallekin. Ilmeisesti kyseessä on pelkkä umpikuja ja syvennys, koska minnekään tuon haaran ei pitäisi johtaa. Koetimme huuhdella senkin puhtaaksi ylimääräisestä soigynistä. 

Jesse-Jäbäleisson ja Irma Tussunoja os. Takajorma ovat juuri onnistuneesti hoonanneet pääviemärinsä. Nyt vähän sushia ja sampanjaa. #blessed

Putsasin rassauskepin ja lapioin ruskeimmat lumikokkareet ojaan, jonka omistamme ja jota saamme nykyään jopa käyttää. Putsasin rassin hangessa. Jööti lähti, haju jäi. Ja sitten pystyimme taas hengähtämään. Silti ehkä alkaisi riittää: vesijohto jäässä joulukuussa ja nyt helmikuussa IV-putkien vuoto ja tukkeutunut viemäri. Saisiko jo välillä ihan vaan niinku asua, tiäkkö? Et olis niinku tää talo ja nää niinku olis siellä, muttei varois, pelkäis tai stressais? Jooko?

Vaikka viemäri aukesikin, Seija ei enää ehtinyt vessaan.

Muutamat meistä juhlistivat tunteellista hetkeä käymällä, kyllä, juuri sillä. Päivän teemaväri toistui myös juhlakaffeilla:

Onko kaikki sittenkään, miltä näyttää?

Mutta vaikka kuinka meidän päivämme väri olikin ruskea, maailman sävy on nyt tummempi. 

“Pitäisikö lopettaa bloggaaminen? Niinku nyt. Heti.”