Timpuri ja muurahainen - reippaat nakertajat

Olemme saaneet raksaprojektin edetessä kaikenkarvaisia ystäviä: oli loparit ottanut vastaava mestari (lat. Mulkvistus Pensioneris). Sähkäri (Electricus Juridickus), joka uhkailee valtakunnanoikeudella. Oli KVV-IV-valvoja (Unicornius Absentius), jota ei koskaan nähty.

Nyt saatiin taas uusia ystäviä, nimittäin muurahaisia. Koristehirtemmehän on maannut tontilla marraskuusta lähtien. Välillä se oli kateissa lumen alla, kunnes jossain välissä tajusimme, että lumikasassa terassin edustalla on muutakin kuin lunta. Hupaisaa muuten puhua lumesta, kun tätä postausta kirjoittaa trooppisessa kerrostalokaksiossa. 

Jossain vaiheessa kevättä kurkkasimme pressujen alle ja odotin näkeväni sädesienen, tuperkkelin ja kokoomuslaisuuden väkisinmakaaman palan lahoa puuta. Ilokseni (vai pettymyksekseni?) hirsi oli kuitenkin yhä ylväässä kunnossa, vailla lähes mitään tummumia. Jätimme siis hirren lepäämään taas pressujen alle. Katontekijät asensivat sadevesikouruihin rännien yläosat, joista yksi sylkee totta kai vetensä suoraan koristehirren päälle. Päätimme siis jälleen kurkata, onko hirsi kunnossa, jos vaikka pystyttäjät sen tämän vuosikymmenen aikana saisivat asennettua. 

“Mulkvistus - Electricus - Unicornius”

Hirsi oli kyllä kunnossa. Itse asiassa sen luoma sisäilma oli niin hyvä, että riparilaulua mukaillen “pressu kun auki on, sinne murkku tekee asunnon”. Hirren pinta täynnä murkunmunia ja niiden hoitajia. Meno oli kuin karaokebaarissa koronarajoitusten höllennyttyä:

Soli mulkut, mutta peliaatteessa tää on meidän pelheen hilsi.

Laitettiin pikku ystäville vähän höystettä ja näytettiin raksaimuria. Toki käyttämämme myrkky oli luonnonmukaista ja tappaa hellästi ja hitaasti ja liikkuu laatikkopyörällä paitsi Pohjanmaalla, jossa sateenkaariväestä tehrähän minkinrehua. Näissä tilanteissa on pakko olla tiukkana: joko murkut tai me, molemmille ei tällä planeetalla ole tilaa. Ja koska olemme hyviksiä ja teemme hirsitaloa, meillä on oikeus tappaa talon painon verran rauhoitettuja eläinlajeja. Se luki kauppakirjassakin. Piharakennuksen seinälle tuleekin ainakin saimaannorpan, jaavansarvikuonon sekä rehellisen poliitikon päät. 

Seija Ala-Kautta myrkyttää yläkautta Pohjanmaan kautta (tyynen vienon yön).

Sitten alkoikin sähköreikien nakertaminen. Kuulostaa paaaaaaaaaaljon helpommalta ja nopeammalta kuin on. Asiaa olisi toki helpottanut, jos vastaava työnjohtaja olisi infonnut timpuria, että on olemassa tehtaalta saadut mittakuvat, joista reikien etäisyydet selviävät. Toki tyhmä olin minäkin, kun en tätä tajunnut kertoa, kun pidin itsestäänselvyytenä, että timpurit tietävät kuvista, jotka ovat laminoituina työmaalla isossa keltaisessa kansiossa, jossa lukee “porauskuvat”. 

Tämä sähköreikäshow alkoi jo sähkömiehen (uudemman) ensivisiitillä työmaalle. Hän ilmoitti timpureille, ettei poraa sähköreikiä. Timpurit ilmoittivat, etteivät hekään. Tässä vaiheessa minä jo porasin. Sitten saatiin suostuteltua pystyttäjät (ne joita ei ole näkynyt koko keväänä) hoitamaan poraukset - toki lisämaksusta, koska muutenkin ovat paiskineet tontillamme hommia kuin pienet (hyvin, hyvin pienet) eläimet. 

“Joko murkut tai me, molemmille ei tällä planeetalla ole tilaa.”

Pystyttäjät ilmoittivatkin muutama viikko sitten, että tulevat keskiviikkona tekemään sähkärille reiät. Sähkäri tuli paikalle, mutta pystyttäjät eivät. Eivätkä edes ilmoittaneet asiasta. Kuulemma Tokmannilla oli liitulakut tarjouksessa, niin vähäpätöisemmät hommat saivat väistää. No, sanoivat tulevansa perjantaina, ja tulivatkin. Sähkömieskin tuli paikalle vain kuullakseen, että pystyttäjät eivät niitä porauksia tänään teekään. 

Pystytysurakka on nyt kestänyt jo niin kauan, että talon pultteja pitäisi kiristää, vaikka homma on vielä kesken. Hosumalla ei tule kuin tantrajoogaajia.

Kelataan pari viikkoa eteenpäin ja pystyttäjien pomo ilmoitti, että eivät he mitään reikiä aio porata jatkossakaan. Meiltä saatavat kymmenettuhannet eurot piisaavat, ei jaksa ekstraa tehdä. Etenkin, kun yksi ekstra olisi ollut porata auki yläpohjassa sellaiset reiät, jotka he olivat itse tukkineet laittamalla pystytyksen aikana niiden päälle lankut. Kuka tästä kaikesta maksaa? Viiden pisteen vihje: asia_as. 

Ajattelin, että helpoimmalla päästään, kun ostan isoimman kirveen ja lekan, joita Suomalaisessa kirjakaupassa myydään ja alan hakata seiniä. Jos jostain paljastuu porausreikä, niin hyvä. Jos ei, niin reikä tuli silti.

“Sähköreikäshow”

Mainioista mainioin timpuriemme sijainen kuitenkin suostui lopulta reiät tekemään. Harkiten, huolellisesti ja hyvin hän homman hoitikin; nyt on reikiä seinissä ja vielä oikeilla kohdilla. Pyynnöstäni laittoi vielä reikien pohjiin villaakin, jos sillä saisi edes vähän äänieristystä petrattua. 

Tällaiselle sekoilulle on esperanton kielessä osuva ilmaisu: Vituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvituvitukka!

Tämä on sama kuva kuin tuolla blogin alussa. Ihan turha siis katsoa tätä.

Sähkäriä toki toivoimme paikalle tekemään yhteistyötä timpurin kanssa porausreikien suhteen. Hän oli Varkaudessa. Kun kysyin, pääsisikö maanantaina paikalle, hän vastasi “Varkaudessa”. Onneksemme hän kuitenkin ilmaantui paikalle, teki skarpisti hommansa ja katosi lämpimään kesäiseen horisonttiin. Ja kappas, viikossa olimme saaneet seiniin reikiä ja reikiin piuhoja. 

Sähkösuunnitelmien tekemisen aikaan ämpyilimme vielä patterilämmityksen haavemaassa, joten meihin vihastunut sähkömies ei suunnitellut porausreikiä lattialämmityksen termostaateille, mikä on ihan ymmärrettävää. Ja koska niitä ei seinissä ole, nykyinen sähkäri suositteli langattomia termostaatteja. En tykännyt: hintaa tonni lisää ja tiedot nettisurffailustani menevät Kiinan kansantasavallan keskuskomitealle. 

Ajatus siitä, että tarvitsen mokkulan säätääkseni jalan alla tuntuvan lattian lämpöä ei vain puhuttele. Päädyimme siis valitsemaan langalliset termostaatit sähkömiehen ilahduttamisen sijaan. Ilmeisesti mistään valtaisasta ongelmasta ei ollutkaan kyse, vaan termostaattien piuhoille piti vain nakertaa ovien karoihin reitit. Ja timpurihan nakersi.

Ja hei: saatiin portaat. Jos jonnet ei muista, millainen käyttöliittymä porras on, niin tässä kuva:

Nyt on portaat. Tähän eivät pystyttäjät pystyneet seitsemässä kuukaudessa. Timpuri teki minuutissa. Vasurilla. Kännissä. Läpällä. Kunnallisvaaliehdokkaana. Ehdonalaisessa.

Eivät nuo lopulliset ole, mutta jos sisään pitää kantaa joitain tonneja valumassaa, niin kivempi noita on nousta kuin alumiinisia rakennustelineen paloja pitkin.

Suureksi iloksemme työmatkaliikenne Virosta on nyt vapautunut, joten timpurimmekin pääsevät taas takaisin. Heidän ensimmäinen komennuksensahan alkoi vuoden törkeimmissä pakkasissa. Toinen osuus näillä näkymin vuoden härskeimmissä helteissä. Lämpötilojen ero on yli 50 astetta. Vanhenevana miehenä olisin tuohonkin astemäärään tyytyväinen. 

Onneksi imuroitiin pois puupöly, jotta saatiin mahtumaan tilalle betonipölyä.

Kyllä suomalainen pikabetoni on kauneinta maailmassa.

Timpurit palaavat juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin myös pystyttäjät ovat tulossa antamaan kaikkensa ja tekemään suuren sydämen verellä hommat loppuun. Sijainen jatkaa vielä piha- ja päärakennuksen pohjia ja valuja kuntoon. 

“Tarvitsen mokkulan säätääkseni jalan alla tuntuvan lattian lämpöä.”

Blogin mennessä painoon tilanne oli tämä:

Lassi-Massi Kassi: Tontilla eletään jännittäviä aikoja. Valut ovat käynnistyneet. Paikalla on myös tonttikirjeenvaihtajamme Kari. Kari, miltä tilanne siellä juuri nyt näyttää.

Kari: Pyllyä pyllyä pyllyä, anna sen pyllyn hyllyä.

Lassi-Massi Kassi: Niin Kari, kuuletko? Mikä siellä on tilanne?

Kari: Käyränkylän tullilla isäntä se huiteli... Ai ollaan vai? Juu, niin siis täällä on nyt valettu pohjia.

Lassi-Massi Kassi: Miten prosessi on mennyt, kun on tällainen hellekin ja Suomi hävisi potkupallossa Luxemburgille?

Kari: Kyllä.

Lassi-Massi Kassi: Niin siis miten siellä on valut sujuneet?

Kari: Iha jees.

Lassi-Massi Kassi: Näin siis tilanne tontilla. Nähtäväksi jää, miten projekti etenee. Kerrotko Kari vielä loppuun, millä se isäntä huiteli siellä Käyränkylän tullilla?

Kari: Murkulla.

“Nyt saatiin taas uusia ystäviä.”