Joululoma - rauha ja perustus maass'

Teimme viime hetken päätöksen olla lähtemättä Pohjanmaalle sylkemättä saastaista uusmaalaista koronaa sukulaisten päälle. Suht leppoisastihan se joulu kotonakin meni. Meillä on jo vitsinä huokaista, että “tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”. Ollaan sen verran pitkään tästä tehty lähtöä, että taisi olla kolmas vuosi jo, kun tätä arvailtiin. Tosin nyt taitaa oikeasti olla se viimeinen joulu, ellei jotain tosi outoa tapahdu. Ja eihän sitä koskaan.

Joulukuusi saatiin yllättävän läheltä, eli omasta kuusiaidasta. Matkaa etuovelle 3 metriä 57 senttiä. Ja vielä nättikin oli. Purkutalon viimeinen joulukuusi. 

“Ikäni oon veroja maksellu, niin kai mää nyt yhren joulukuusen saan kaupungin puistosta kerran vuaressa kaataa? Varsinkin, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

Jouluna siis kiskottiin kinkkua (viipaleina kaupasta), savukalkkunaa (köntti), kaloja (purkista ja vakuumista), lanttulaatikkoa (ilmavaivoista) ja eggnogia (mugista). Jouluaattona ei menty rekiretkelle, sup-lautailu näissä säissä olisi helpompaa. Sen sijaan tehtiin visiitti tontille. 

Jotenkin on psyykkisesti paljon helpompaa, kun talo on aluskatteella. Jatkuva sade ei jatkuvasti kastele enää talon sisäosia. 

Herkkä tutkielma aiheesta “Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa”.

“köntti”

Psyykkistä kuormitusta lisäsi sähkömies (se vihainen), joka ilahdutti meitä aatonaattona vastauksellaan omaan sovintoehdotukseemme. Vastaus oli, että ellemme maksa koko summaa korkoineen vuoden loppuun mennessä, hän vie jutun käräjille. Ja vaikka tiedämme, että hän ei ole toimittanut sitä mitä on sovittu ja että kuluttajansuojalain mukaisesti olemme asiasta reklamoineet, silti tuntuu aika ikävältä. Hän menee viesteissään henkilökohtaisuuksiin ja uhkailee, vaikka kyse on edelleen hänen aiheuttamastaan viivästymisestä ja siitä, ettei saatu (lähellekään) sitä mitä tilattiin. Itse asiassa nyt kun on oltu yhteyksissä muutamaan sähkömieheen ja -suunnittelijaan, käy yhä selvemmäksi, että eihän tässä ole saatu juuri mitään vastinetta rahalla. Ja tähteemme kynttilän pätkää. 

Iloinen ylläri oli se, että pintavalua lukuunottamatta tulisijan perustus saatiin valmiiksi juuri ennen joulua. Vähemmän iloinen ylläri on sen kustannukset. Samalla pieni vinkki niille, jotka haaveilevat puisesta alapohjasta ja / tai pilariperustuksesta: koska puun päälle ei takkaa rakenneta, tulisija ja piippu siis tarvitsevat oman perustuksensa. Eli pitää hankkia kamaa, perustuksen tekijä, perustuksen tekijän kaveri, lecasoraa ja aatonaattona vielä yksi kuutio lisää lecasoraa ja styroksia, vaikkei sentään niin paljon kuin K-kauppa yritti toimittaa. 

“Tossa me sitte uudessa kodissa paistetaan riävää, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Ja tähteemme kynttilän pätkää.”

Tästä(kin) kaikesta muodostuu rakentajalle niin tuttu tonnien tanssi. Jos takan alla olisi ontelolaatta tai maanvarainen laatta, homma olisi ollut vain muurata näiden päälle ja siinäpä se. Puinen alapohja kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan kuitenkin vaatii näitä ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä ja ne maksavat tonnin per voltti. 

Nyt siis kuitenkin tulisijalle on perustus ja ihan vakuuttavaltahan se näyttää. Pintavalu voidaan tehdä, kun talossa on lämmöt päällä, joten ehkä jo lähivuosina muurarikin pääsee laastia läpsimään. 

“Olis meillä ollu laittaa tohon kymmene kerrosta strytroxksia lisääkin, niin ois pysyny lämpimämpänä. Mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tonnin per voltti”

Korona-aikana olemme tavanneet jonkin verran porukkaa tontilla, kun sisätiloissa ei viitsi visvaa viskoa. Glögejä kävivät joulunpyhien jälkeen nauttimassa myös vanhempani, jotka eivät olleet tontilla käyneet sitten sen, kun siellä vielä heilui ikimetsä ja liito-oravat kujersivat puusta puuhun viuhahdellessaan. Muutos oli siis suht iso. Ja kyllähän kai tykkäsivät näkemästään. Se tässä on lohdullista: kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.

“Siellä Seija Ala-Kautta ja Perintörinsessa kulkevat kohti uutta etukuistia, kun tää joulu on varmaan viimenen tässä kodissa.”

“Kun itse näkee vain virheet ja epäonnistumiset, muut näkevät myös hienouden ja kannustavat.”

Jotain hyvää näen toki minäkin - ainakin ajoittain. Jaksoin vanhemmillenikin hyristä tyytyväisyyttäni talomme sijoittelusta peltohiiren pikkuvarpaan kokoiselle tontille: vaikka kotikadultamme näkyy kaupungin keskustaan, makkareistamme ja olohuoneestamme ei näy juuri ketään naapuria. Tämä jaksaa ilahduttaa ja oletan sen ilahduttavan naapureitammekin. Ainakin sitä yhtä, joka kävi ihan pihassamme asti riemuitsemassa. Exultate jubileo potatis. Ja toki hirret ovat komeaa katsottavaa, kun jatkuvat pitkät pätkät yhtenäisinä, katkeamattomina pölökkyinä. 

Uuden vuoden jälkeen pystytys jatkuu. Ilmeisesti odotettavissa katon ja ikkunoiden asennusta, ulko-ovetkin saattavat jo tontille tupsahtaa ja kai se piharakennuskin pitäisi saada kasattua. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa timpureitakin maanittelemaan paikalle. Työtä riittää, rahaa ei niinkään. 

Ai niin, mutta sähkömieshän hoitaa meidät vankilaan sopimusrikkomusten vuoksi, joten kukas haluaa buukata ekan airbnb-yön? 

 

“Suunnilleen näin avara näkymä aukeaa etukuistilta uuteen tupaamme, mutta tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”

“Tää joulu on varmaan viimeinen tässä kodissa.”