Ostettiin sitten hirsitalo - etänä!

Kaikenlaista sitä elämässä sattuu. Mahottoman mukava insinöörimies tulee kyselemään, sopisiko talomme tilalle rakentaa kerrostalo ja kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen. Sitten juodaan kaffet ja syödään pari kaneliässää ja kaurakeksiä. Uusia koronatartuntoja on tänään todettu 249.

Tähän mennessä tuntuu, että ollaan edistetty hommaa lähinnä teoriassa ja viime viikot etänä. Ehkä jossain välissä vähän kännissä ja läpälläkin. No ei, sekin oli läpällä. Paperille on koetettu saada sopimaan taloa ja piharakennusta. Nyt päästiin siihen vaiheeseen, että homma alkaa näyttää jo lupaavalta (paras olisikin, kun nimet on paperissa). Ehkä muutama selvitys vielä tarvitaan hirren vuosirenkaiden vaikutuksesta lujuuslaskelmiin jaettuna keskisuomalaisen metsäpeuran turkin punkkien määrän neliöllä.

Kaneliässät ehtivät mennä ennen kuin tajusin dokumentoida sen hauraan hetken, jona päätimme lopullisesti laittaa satojatonneja palamaan.

“Kolme vuotta myöhemmin 6.4.2020 klo 14.20 kirjoitetaan nimet hirsitalon hankintasopimukseen” 

Viimeisen kolme kuukautta olen hokenut, että “varmaan ensi viikolla päästään tekemään kaupat” ja viimeiset kolme kuukautta olen ollut väärässä. Kaikenlaista säätöä ja selvitystä on pitänyt tehdä, eikä hommaa varmasti ole jouhevoittanut oma täydellinen kokemattomuuteni hirsitalon hankintarutiineista. Tällä viikolla oltiin tavallaan viimeisen rajan edessä (pääsiäiseen sopiva teema), kun mettätyöt ja motoilla möyrintä yksinkertaisesti alkavat tulla päätökseen tämän kevään osalta. Sinänsä hupaisa ajatus, että tätä kirjoittaessani kotimme seiniin tulevat kuuset vielä seistä tönöttävät jossain (ilmeisesti) päijäthämäläisessä metsässä.

Viime keskiviikkona olin jo setelitukko kourassa ja minulta pääsi taas, että “varmaan nyt päästään tekemään kaupat”. Ja sitten tuli sellainen pieni, tuskin huomattava ylläri, että hommiin ajateltu pystytysporukka olikin päättänyt ottaa kesäkuulle jo toisen homman. Siinä vaiheessa pessimisti minussa halusi lyödä hanskat tiskiin, optimisti minussa halusi seurata pessimistin esimerkkiä ja aktivisti minussa alkoi soitella muita pystyttäjävaihtoehtoja läpi. Hämmentävää kyllä pari hyvää löytyikin, joten homma ei siihen kaatunut. Loppuviikko tähän souviin kuitenkin meni, ja tuohet
jäivät käsiini. Osalla sytytin saunan kiukaan, mutta jäi sitä silti.

Tajusitteko? Niinku tuohet että niinku raha mutta sitten onkin kuva tuohesta, joka ei olekaan niinku rahaa, vaikka olis voinut niin luulla. Tiäkkö.

“Varmaan nyt päästään tekemään kaupat”

Ja nyt on siis nimiä papereissa. Kertaakaan emme ole neuvottelukumppaniamme nähneet emmekä tehtaalla käyneet. Puhelimella soiteltu ja sähköpostia lähetelty. Ja niin kauan kuin Uudenmaan saartorengas pitää meitä otteessaan, emme pohjoisemmaksi pääsekään. Sinänsä hupaisaa, että niinkin konkreettinen asia kuin hirrrrrsitalo (lausutaan Tapio Rautavaaran äänellä) on suunniteltu ihan vaan bittimuodossa.

Tätä blogia aloin kirjoittaa 11 kuukautta sitten. Paljon olen jo ehtinyt kirjoitella, osan lämpimikseni, osan läppänä, osan turhautumistani purkaakseni. Ehkä tämän kaupan myötä saan lisäuskottavuutta raksaajana, enkä ole enää pelkkä miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”.

Ainoa tapahtunut asia tontilla toistaiseksi. Kunhan hirret tulevat tontille, niin kai nekin pitää pilkkoa tuollaiseksi kasaksi ennen pystytystä. Emmätiä.

“Miespoika, joka huusi “hirsitalo, hirsitalo!”