Kattopaneeleita - ja kakkakikkareita

Timpurit palasivat, kippis sille! Skoolasinkin oikein erityisellä vedellä taannoin kattopaneeleja maalatessamme. Terassilla oli kokispullo puolillaan vettä, joten hörpin siitä mukillisen. Vähän maistui muovilta, mutta ajattelin, että helle on tehnyt tepposensa. Helle oli kuin olikin tehnyt tepposensa, tosin jo pari viikkoa aiemmin; pullo oli jäänyt timpureiden sijaisilta portaille juhannusta edeltävällä viikolla ja siitä lähtien vesi oli saanut limoittua ja levöittyä suorassa auringonpaisteessa. Mitään oireita ei ole kuitenkaan tullut, joten joten joten joten joten joten joten joten joten

kuten

Kattopaneelien maalaus

Näkymättömät asiat ovat ihan turhia - kuten rakkaus, demokratia ja perna. Näkyvät asiat ovat sen sijaan kivoja: hirsiseinien nousu, pankkitilin saldon hupeneminen ja nyt uusimpana kattopaneelit. Näitä paneeleitahan me lähdimme kiireen vilkkaa maalaamaan jo heti maanantaina juhannuksen jälkeen. Itse maalaamishommiin päästiin kuitenkin vasta yli viikkoa myöhemmin. Mutta sentään päästiin. 

“Timpurit palasivat, kippis sille!”

Aamupäivästä aloiteltiin. Maalin kimpussa lutralutrasi Salonkylän sutisaukko Juho sekä Santahaminan seksy supersankari Vellu (nimet muutettu). Seija Ala-Kautta maalaili osan aikaa ja osan ajasta pinoili paneeleita kanssani. Olipa paikalla vielä Juhon puoliso The Erhikin.

Tässä on mystinen, innokas Juhomies...

... ja seksy puolialaston Vellumies...

... ja Seijakin sutii vaikkei ookaan mies...

... aina pinosta syntyvä uudelleen. (Joo, on huono kuvateksti.)

Tulosta syntyi, mutta pizzapaussin kohdalla meinasi hieman moraali notkahtaa, kun kaiken vispaamisen, sutimisen ja pinoamisen tuloksena olimme saaneet valkoiseksi ehkä niukan kolmasosan. Pinoamisesta tuli yllättävän iso homma, kun paneelipinojen väleihin tarvittiin lautaa ja palikkaa yllättävän paljon ja kovaa tahtia. Loppujen lopuksi en sutaissut millilitraakaan maalia mihinkään. Huuletkin jäivät punaamatta. Sentään sheivasin.

Nuorisoidoleilla oli tällaisia tukkamalleja kahdeksankytäluvulla. Nykyään pidetään pipoa sisälläkin, saatana!

Onhan tuo paneelien puumatsku vähän sellaista samanlaista, mistä vanhempien ikäluokkien mielestä uudet alokkaat on tehty; pehmeää, epätasaista höttöä. Päätimme maalata paneelit kertaalleen jo ennen asennusta kuultuamme pelotteluja, että maalaamaton pontti puskee kuivuessaan esiin, jos paneelit maalataan vasta katossa. Toki paneelipaketissa luki, että valmistajan mukaan ne tulisi asentaa kattoon välittömästi. Varmaan siksi, että höttö on korkkiruuvilla kolmessa minuutissa muovista ottamisen jälkeen. 

Jännästi maalatut paneelit haisivat vanhalta munkinrasvalta kuivuessaan. Radio Nostalgia soi koko päivän, joten ehkä se eltaantuneen hajun lähde olin kuin olinkin minä. Soittolistaradioihin verrattuna Nostalgian musa soi laveammalla skaalalla, eikä esim. KVGJVC:n feat. Sanninooran kesäbiisi Sporttikaljatissibiitsibeibe soi kuusi kertaa tunnissa. Juu, olen vanha. Mutta Queenin Don’t Stop Me Now nyt vaan on parempi biisi kuin EVGJGV:n feat. Salliellimillin biisi Bebakännilätkätussu.

Päivä maalattiin, paneelit riittivät just ja just yhteen makkariin. Tai näin nämä asiat ainakin koetaan.

Kaljaa, vissyä ja kokista kului kiitettävästi. Ja sitä timpurien pyhää vettä. Nyt kun muistelen, niin se taisi hieman kellertääkin. Lopulta oli ⅔ paneeleista maalattuna. Kolmasosa jäi odottamaan, ei pystynyt enää. Lisäksi reilut kymmenen neliötä paneelia ajateltiin mahdollisesti vahata, kun tulevat kosteiden tilojen kattoon.

“Sporttikaljatissibiitsibeibe”

Olin joskus Termexin tamppailun aikana hävittänyt aurinkolasiklipsini. Kuluneella viikolla tontilla käynyt kaverini Aksuliini (nimi diminutoitu) löysi ne terassin alta. Kun sitten maalauspäivänä möyrin paneelipinojen välikalikoita etsimässä, stereonäköni kapeni jälleen:

Näin absurdi kuva ei mitenkään sovi näin asialliseen blogiin.

Kun paneelit oli keskiviikkona maalattu, torstaina koitti onnenpäivä: timpurit tulivat takaisin! Töttöröö ja kippis! Juu, just sillä vedellä. Paneelit alkoivat siirtyä terassilta kattoon. Ja kuten tuolla ylempänä sanoinkin, niin onhan se kiva, kun tulee taas vähän valmiimman näköistä.

Pystyttäjäthän ovat hommissa jossain siellä, missä heillä on paremmat asiakkaat. Me saimme kuitenkin timpuriemme kautta uudet tekijät hommiin ja he aloittivat asentamalla ikkunoiden vuorilautoja. Minä menin perässä kuin leskirouva von Knösselbergin mäyräkoira sekoitettuaan kalmanhajun maksamakkaraan. Metrin leveällä pensselillä ei tosin kovin tarkkaa työtä tehdä, mutta vetelin valkoisella maalilla laudat päältä ja toivon, että pieni vihreä keiju käy sutimassa taikapensselillään enemmän tarkkuutta vaativat kohdat. 

Olen kuuden metrin korkeudessa heiluvalla telineellä ja pensselin varsi on 30 senttiä liian lyhyt. Kukaan ei ole koskaan missään kärsinyt yhtä paljon kuin minä.

Auto hajosi

Pari postausta taaksepäin taisin todeta, että rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrranskalainen rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrraksa-auto hajosi. Liioittelin. Ei se nyt kokonaan hajonnut. Esim. hanskalokero toimi edelleen. Sen sijaan tammikuussa vaihdettu akkulaturi päätti mennä rikki. Tämä tarkoitti auton hinaamista (jälleen kerran) korjaamolle. Vaihtoivat mukisematta takuuhommina laturin. Sen sijaan katsastuksessa huomautetuista asioista maksoimme puolisen tonnia. Eikä edes kirpaissut. Autoilu nyt vaan on kalleudessaan samaa luokkaa kirkkojen polttamisen, Mona Lisan viiltelyn tai Thaimaan kuninkaan solvaamisen kanssa. 

“Hanskalokero toimi edelleen.”

Paneeliasiat on nyt varmaankin suht kattavasti käsitelty, etenkin, kun kyseessä on laudanpätkiä, joita ladotaan kattoon. Otsikossa mainittiin kattopaneelien lisäksi myös kakkakikkareet. Pitäisikö niistäkin kertoa? Vai olenko kuin Nalle Wahlroos, joka ottaa EU-tuet vastaan, muttei koe velvollisuudekseen maksaa veroja?

Vain yksi harha-askel ja talolainan maksaakin LähiTapiola. Houkuttava ajatus.

No en. Vaikkei tässä EU-tukia ropisekaan, laitan silti otsikoksi raflaavasti

Kakkakikkareita kylpyhuoneessa

Omakotiasumisen hyviä puolia on se, että kylppärin lattialla olevien kakkakikkareiden lähtöaukon sijainti on suht helposti selvitettävissä. Kun sen sijaan riemurusinat kellivät yhteissaunan pesuhuoneen lattialla, niiden alkuperästä voi esittää vain valistuneita arvioita. 

Onko siis taloyhtiön salaperäinen mysteerimämmittäjä

a) eläkeläisrouva Pirkko Pipana, jonka kaikki pähkinät eivät enää ole ihan pussissa ja rusinoitakin tipahtelee vähän matkalle?

b) suosikkiyhtye KVGJGV, jonka hittibiisi Pyllykaljatissikaljasporttikalja olikin tipahtanut pesuhuoneen lattialle?

c) pieni viaton lapsonen Urpo-Antero Kalevi, jonka muumivaipan lahkeesta on livahtanut pikkuinen ilonpipana?

d) aikuinen, lihaa syövä ihan Matti vaan, joka pesuhuoneeseen kikkaroimalla vastustaa naisten äänioikeutta, maahanmuuttoa, kasvisruokaa, moottoriteiden nopeusrajoituksia sekä kaikkea uusiutuvan energian käyttöä?

Koska blogi on täynnä verbaalista kakkaa, visuaalinen puoli saa olla tyylikkään minimalistisen skandinaavisen aistikas. Niinku tässä: Nonstoppolosin huone ja kattopaneelit.

Huomautettakoon vielä, että olemme saaneet nauttia näistä republikaanien aivoista jo kahdesti. Kyllä, luit oikein: olemme kokeneet kakkakikkarekikkakakkosen kaksi kertaa kuukauden sisällä. Ensimmäistä kertaa nämä ruokarekan rakkauden tryffelit lojuivat yhteissaunan kylppärissä lenkkisaunavuorolla. Tuolloin Seija Ala-Kauttalla oli kunnia saada kiikuttaa ne pesuhuoneesta pönttöön. Pari viikkoa myöhemmin bongasimme ne omalla saunavuorollamme samasta pesuhuoneesta, joskin kikkareet olivat eri. Oma näköni on niin heikko, että mikäli olisin saanut tuon löllerön varpaideni väliin, olisin varmaan vain luullut astuneeni taas yhden hamsterin kuoliaaksi. Astumisella en tarkoita sitä, mitä esim. heppa tekee hepalle hempeänä hetkenä.

“Salaperäinen mysteerimämmittäjä”

Tulipahan vain taas todistettua, että meitä on moneen junaan ja joku reissaa invavessassakin. Se on sitten enää semanttista kohinaa, rakentaako paskaa taloa, vai paskooko kerrostalon pesuhuoneeseen. Tärkeintä on, että nauttii harrastuksestaan.

“Rakkaus, demokratia ja perna.”